"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

USDGC:n Moving Day oli nimensä veroinen

8.10.2016 13:25

Yhdysvaltain mestaruuskisojen, USDGC:n, 3. kierros käytiin eilen haastavissa olosuhteissa mikä näkyi myöskin tuloksissa. Atlantin rannikkoa pitkin pohjoiseen kulkeva hurrikaani Matthew toi Etelä-Carolinan Rock Hilliin voimakkaat sateet aamuksi ja nosti tuulia. Sää osoittautui kuitenkin ennustettua suotuisammaksi etenkin loppupäivästä. Tuloslistalla nähtiin isoja muutoksia. Parhaiten Disc Golf World Tourin loppukilpailun kolmannesta kilpailupäivästä suoriutui Jeremy Koling.

Video, jonka Disc Golf World Tour (@dgworldtour) julkaisi


Koling aloitti 3. kierroksen erittäin vahvasti. Tällä 2. väylän suorituksella hän kirii McMahonin etumatkan kiinni. Lisää vastaavia videoita katsottavissa täällä.

Koling aloittaa vahvasti

Jeremy Kolingin lähti eiliselle 3. kierrokselle kolmen heiton takaa-ajo asemasta 2. sijalta. Eagle McMahonin johto suli kuitenkin jo kahdella ensimmäisellä väylällä. Viidellä perättäisellä birdiellä aloittanut Koling johti 6. väylän tiitä kohti siirryttäessä jo kahdella heitolla. Karmaisevan alun jälkeen McMahon sai kasattua itsensä, kun Kolingin tahti puolestaan hiipui radan keskivaiheilla. 12. väylän jälkeen olikin jo palattu lähtöasetelmiin. Välittömästi tämän jälkeen pahamaineinen 13. väylä osoittautui kuitenkin maineensa veroiseksi, kun nuori McMahon merkkautti siltä itselleen tulokseksi 10 heittoa.

Video, jonka Disc Golf World Tour (@dgworldtour) julkaisi


13. väylä on koitunut monen huippupelaajan kohtaloksi. Tällä kertaa McMahon joutui sen puremaksi. Tulos: 10 heittoa. Lisää vastaavia videoita katsottavissa täällä.

Kahdella ensimmäisellä kierroksella radan loppuosan hienosti pelannut Koling jatkoi lähes samaan malliin päättäen kierroksensa päivän parhaa tulokseen, -6, jonka myötä hän nousi kilpailun johtoon kolmen kierroksen yhteistuloksella -17. McMahon ei saanut peliään takaisin uomiinsa enää missään vaiheessa. Lopulta +7 tulokseen päätynyt McMahon tippui -8 yhteistuloksellaan jaetulle 4. sijalle ja ulos kärkikortista.

Locasto peesaa

Nikko Locastro ei jäänyt eilen paljoa Kolingista. Pidemmiltä etäisyyksiltä hyvin puttaavana tunnetun Locastron kierros käynnistyi hieman hitaasti, mutta loppua kohden pitkät putit rupesivat uppoamaan. Tulos -5 oli eilisen toiseksi paras kierros. Viimeiselle kierrokselle mentäessä hän on 2. sijalla yhteistuloksella -13 neljän heiton päässä kilpailua johtavasta Kolingista.

Pitkistä puteistaan tunnettu Locastro on 2. sijalla. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Pitkistä puteistaan tunnettu Locastro on 2. sijalla. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Wysocki holarilla heiton päähän

Jaetulta 3. sijalta Locastron kanssa eilen startannut Ricky Wysocki piti paikkansa. Eilen hän pelasi heiton verran heikomman tuloksen (-4) ja saman verran hänellä on matkaa 2. sijaan viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Eroa oli lähellä olla enemmänkin, mutta Wysocki päätti kierroksensa upealla hole in one:lla väylällä 17! Eilinen päivä oli Wysockille haastava, kuten kaikille muillekin, aiemmilla kierroksilla parhaiten pelanneet selvisivät kierroksesta vain yhdellä bogey’lla, mutta eilen jokaiselle pelaajalle merkattiin tuloskorttiin vähintään kaksi.


Wysocki selättää 17. väylän, yksi heitto riittää! Lisää vieoita SpinTV:n YouTube-kanavalla.

Johtoryhmän täydentää Michael Johansen, joka jakaa 4. sijan McMahonin kanssa. Kärkikolmikolla on siis reipas johto ennen ratkaisevaa kierrosta. Kolingilla on neljän heiton kaula Locastroon, josta Wysocki on heiton päässä. Wysocki puolestaan on neljä heittoa edellä Johansenia ja McMahonia, jotka ovat jopa 9 heittoa Kolingia jäljessä.

Michael Johansen liittyy kärkiryhmään 4. sijalta. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Michael Johansen liittyy kärkiryhmään 4. sijalta. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Nissinen sijalla 7.

Kärjen tuntumassa olleiden suomalaisten osalta eilen parhaiten pelasi Teemu Nissinen, joka nousi eilisen -2 tuloksen avulla jopa kuusi sijaa aina 7. sijalle saakka ja McMahonin ja Johansenin seuraksi kakkoskorttiin. Tänään hän aloittaa finaalikierroksen yhteistuloksesta -4. Vielä kahden kierroksen jälkeen 10. sijalla olleet Pasi Koivu ja Jalle Stoor eivät pystyneet pitämään sijoitustaan. Stoor on eilisen koitoksen jäljiltä sijalla 13. Koivu putosi 16. sijalle. Yhdellä saralla suomalaiset eivät kalvenneet isäntämaalle lainkaan: Wysocki ei ollut ainoa, joka selvisi 17. väylältä yhdellä heitolla, sillä myös taitavista kämmenheitoistaan tunnettu Ilari Tuoma osui suoraan tiiltä koriin!

Teemu Nissisen oli paras suomalainen USDGC:n kolmannella kierroksella. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Teemu Nissisen oli paras suomalainen USDGC:n kolmannella kierroksella. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Ratamuutokset ja hurrikaanin tuomat sateet haastavat finaalipäivänä

Luonto heittää todellisen kierrepallon, jottei finaalipäivästä tulisi liian helppo. Pitkin viikkoa lähestynyt hurrikaani Matthew on juuri saapunut Etelä-Carolinan kohdalle USA:n itä-rannikolle. Onneksi Rock Hill sijaitsee 250 kilometrin päässä rannikosta, joten tällä hetkellä kategoria 2:n hurrikaani ilmenee Winthropin radalla voimakkaina tuulina ja todella runsaina sateina.

Hurjasta säästää johtuen 17. väylää ei voida pelata finaalikierroksella. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Hurjasta säästää johtuen 17. väylää ei voida pelata finaalikierroksella. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Lähes puolet Winthropin radasta kulkee aivan järven tuntumassa, jonka odotetaan tulvivan osalle väylistä. Tästä johtuen kilpailun järjestäjät ovat joutuneet muokkaamaan rataa 4. kierrokselle, minkä seurauksena väylä 17 on jouduttu poistamaan ja kierroksella pelataan vain 17 väylää. Myös väylät 5, 6 ja 18 muuttuvat. Vettä tulee taivaalta sillä tahdilla, että joka puolelle rataa tulee muodostumaan valtavia lammikoita.

Kuten aiempina päivinä, sekä myöskin useampina aiempina vuosina, on nähty voi Winthropin erittäin haastavalla radalla käydä lähes mitä tahansa. Tyynellä säälläkin tiukoilla väylillä pysyminen on vaikeaa jopa huippupelaajille. Luvassa on siis varsin mielenkiintoinen ja odotettavasti myös tapahtumarikas loppuhuipennus Yhdysvaltain mestaruustaistolle ja Disc Golf World Tourin ensimmäiselle kaudelle.

Finaalikierros alkaa klo 16.00 Suomen aikaa kärjen suunnatessa radalle klo 19.30. Tulokset päivittyvät lähes reaaliajassa DGWT:n tulossivulle, minne tulee myös DGWT:n instagram-tilille lisättävät väyläkohtaiset videot lyhyellä viiveellä. Kiertueen facebook-sivuilla voit ajoittain seurata tapahtumaa suorana lähetyksenä.

Lisää aiheesta

USDGC:n livetulokset ja -tilastot Disc Golf World Tourin sivuilla
3. kierroksen koostevideo – SpinTV
Tästä FGR:n artikkelista poimit kätevät vinkit tapahtuman seuraamiseen.
FGR.fi – USDGC puolivälissä, McMahon jatkaa johdossa
FGR.fi – McMahon ja Brown jakavat johdon 1. kierroksen jälkeen

Kuvat: Eino Ansio / DGWT


0 kommenttia:

Jätä kommentti