"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Mikä on Mystery Boxien historia? Idean kehittäjä kertoo

24.11.2023 18:10

Jo legendaariseksi muodostunut frisbeegolfkiekkojen Mystery Box on saanut alkunsa yli kymmenen vuotta sitten. Alkuperäisen idean kehitti Discmanian Janne Lahtinen. Sittemmin lähes kaikki frisbeegolfin valmistajat ja jälleenmyyjät ovat ottaneet mallia Discmaniasta ja kehittäneet omat Mystery Boxinsa.

Janne Lahtinen muistaa, että bokseja oli myynnissä vuonna 2012 silloisessa InnovaStoressa. Alun perin boksi sisälsi sekä Innovan, että Discmanian kiekkoja. Kun Discmania avasi ovensa myös Yhdysvalloissa, Mystery Boxit löysivät tiensä myös siellä tuotevalikoimaan ja niistä tuli samalla nimenomaan Discmanian tuote.

Lahtisen lisäksi Mystery Boxeihin omat kädenjälkensä vuosien saatossa ovat tuoneet Chris Brubeck ja Jussi Meresmaa.

Mikä on tehnyt bokseista kestomenestyjän?

”Ihan alkuun tehtyjen boksien määrät olivat suhtellisen pieniä ja tuotetarjonta vaihteli paljonkin. Mutta ihan alusta asti kantavana ideana on ollut se 150% value, eli sisällön hinta on aina 1,5-kertainen suhteessa ostohintaan”, Discmanian Online Business Manager Janne Lahtinen kertoo.

Arvon lisäksi kantavana teemana on ollut myös, että jokaisessa boksissa on aina jotain yllättävää ja spesiaalia. ”Lähes aina bokseissa on ollut jotain säväyttävää”, Lahtinen kertoo. ”Viime vuosina mukana on ollut aina jokin featured-tuote, joka esitellään nimenomaan Mystery Boxeissa.”

Discmanian Mystery Boxit ovat nähneet useita vuosia ja niiden suosio on vain kasvanut. ”Boksien menestystekijänä on ollut toisaalta niiden kykyä muuntautua, mutta samalla pysyä samana. Takaamme, että asiakas saa aina vähintään 150% rahalleen vastinetta”, Lahtinen kommentoi.

Lahtisen mukaan Mystery Boxeissa tärkeää on myös, että niistä löytyy kattavasti erilaisia kiekkoja: drivereita, midareita ja puttereita. Tällä tavalla ne ovat myös houkutelleet paljon uusia harrastajia lajin pariin. Se on siis myös erinomainen lahjaidea aloittelevalle frisbeegolfarille monipuolisuutensa vuoksi.

Uudistettu Mystery Box

Tänä vuonna Mystery Boxit ovat uudistuneet toden teolla, kun boksin ympärille on rakennettu ihan uusi tarina viidestätoista kivestä (stone). Punaisesta Mystery Boxista voi löytää seitsemää erilaista ”kiveä” (Lost Stone).

”Kivet” ovat varta vasten Mystery Boxeja tehtyjä kiekkoja, joita ei saa mistään muualta. Discmania oli myös piilottanut näitä kiekkoja ympäri maailman eri frisbeegolfradoille, joita fanit pääsivät etsimään. Kiekkoja oli esimerkiksi Tampereen frisbeegolfkeskuksella, Järva DiscGolfParkissa Ruotsissa, New Yorkin Central Parkissa ja La Miradan frisbeegolfradalla Kaliforniassa.

Uudistettu boksi on raikas tuulahdus vaikeiden vuosien jälkeen. Discmanian irtautuminen Innovasta ja oman tehtaan perustaminen kavensi tuotevalikoimaa merkittävästi. Nykyisin oma tehdas ja uudet kiekot tarjoavat jälleen huikean kattauksen.

Fanit ovat toivoneet myös vahvemmin premium-kiekkoja Mystery Boxeista, joka näkyy siten, että bokseissa on kahdeksan kiekkoa aikaisemman yhdeksän sijasta – mutta kaikki kiekot on tehty Discmanian omalla tehtaalla.

Mystery Box 2023 on samalla startti Roni Backin ja Discmanian yhteistyölle. Lue asiasta lisää Frisbeegolfmedian artikkelista: Roni Back esiintyy pääosassa suuressa Mystery Box kampanjassa

Tilaa Discmanian Mystery Box täältä.



0 kommenttia:

Jätä kommentti