"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kippasuo on maailman toiseksi paras frisbeegolfrata

22.2.2024 13:35

Kippasuo DiscGolfPark World Pro-rata on valittu UDiscin listauksessa maailman toiseksi parhaaksi frisbeegolfradaksi.

Huomenna selviää mikä maailman paras frisbeegolfrata. UDisc julkaisee kaikki maailman 100 parasta rataa -listansa maanantaina 26.2.2024.

Tämä on Heinolan kaupungille tosi hieno asia. Tämä on kaupungille samalla näkyvyys ja markkinointiteko”, Heinolan liikuntapalveluiden johtaja Maria Kaikkonen kertoo. ”Näemme selkeästi, että tämä tuo Heinolan kaupunkiin majoitusöitä ja samalla asiakkaita ravintolapalveluihin.”

Kaikkonen kertoo myös, että Heinolan kaupunki aikoo ensi kesän aikana toteuttaa tarkemman tutkimuksen asiakasprofiilista ja aluetaloudellisista vaikutuksista kaupungille.

Kippiksestä on tullut yksi Heinolan merkittävä matkailukohde. Vuonna 2023 Kippiksen neljällä radalla oli yhteensä noin 40 000 kävijää. UDiscin tilastojen mukaan pelaajia kävi viime vuonna 18 eri maasta. Pro-radalla pelaajista noin 30% tulee yli 50 kilometrin päästä.

Rata kehittyy entisestään tulevaisuudessa

LDG ry:n puheenjohtaja Jere Pohjankoski on myös innoissaan huippusijoituksesta.

”Tämä tuntuu mahtavalta, koska meidän yhdistyksemme vapaaehtoiset ovat tehneet todella paljon talkootyötä tämän eteen jo 20 vuoden ajan! Oli hienoa päästä top 10:iin vuonna 2022, mutta nyt olemme jo kolmannen kerran putkeen kärkikymmenikössä ja nyt toisella sijalla. Uskomatonta!” Pohjankoski hehkuttaa.

Kippiksellä on alkamassa pian uusi Leader-hanke radan kehittämiseksi entisestään: ”Valmistelemme juuri uutta Leader-hanketta nimeltä Kippis 5.3. Sen tarkoituksena on rakentaa mm. uusi keskitason rata, joka asettuu vaikeusasteeltaan Pro- ja Amatööri-radan välimaastoon. Saimme hiljattain valmistuneella hankkeellamme parannettua merkittävästi Kippiksen tapahtumakeskusta ja sen palvelumahdollisuuksia. Seuraavaksi pääpainomme siirtyy jälleen vahvemmin ratojen kehittämiseen, kun tuunaamme Amatööri- ja Pro-rataa sekä teemme kokonaan uuden 18-väyläisen radan”, kertoo Pohjankoski.

Lue lisää aiheesta Frisbeegolfmedian uutisesta.

UDisc kertoo, että listausjärjestykseen vaikuttavat erityisesti tuoreemmat arvostelut. Lisäksi siinä painotetaan niitä ratoja, jotka ovat todellisia matkakohteita, eikä vain yksittäisiä ratoja tai layouteja. Tärkeää on myös, että radat haluavat kehittää toimintaansa jatkuvasti. Katso lisää UDiscin sivuilta.

Suomen huippuradat on merkattu frisbeegolfradat.fi-sivustolla Huippurata-sertifikaatilla, joka on myönnetty myös Kippikselle. Lue lisää Huippurata-sertifikaatista täällä.



0 kommenttia:

Jätä kommentti