Hiljaiseloa onnellisen perhetapahtuman vuoksi viettänyt blogi herää hetkeksi talviunilta toivottaakseen kaikille uusia ratoja kaudella 2015 bonganneille frisbeegolfareille Hyvää Uutta vuotta! Perhe-elämään keskittymisen ohella väyläbongari ehti kuin ehtikin uusille radoille, joista käydään läpileikkaus alla. Lisäksi paljastetaan ensivuoden täky, joten lue loppuun asti.

Viimekertaisista suunnitelmista ensiksimainittu meni pipariksi kun sairastuin NDGE2015 viikolla pahimpaan flunssa/vatsatautipöpöön miesmuistiin. Kun tauti ei ollut kuolemaksi, päätin että ei vitutukseenkaan viitsi tällä kertaa kuolla. Aina on ensi vuosi ja uusi NDGE. Fribamaratonreissu sen sijaan toteutui Jyväskylään ja edelleen olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että Jyväskylä on hyvä paikka ihmisen asua, mutta AIVAN MAHTAVA PAIKKA fribaajan asua. Säätkin suosi ja radat oli priimaa (ks. alla), majoitus Peurungan kylpylässä kunnon luxusta, eli reissu oli kermaisinta kermaa, lähes jopa voita. Maratonreissu tuo aina kunnon saaliin uusia ratoja kerralla, ja sen lisäksi pystyin poimimaan uusia satunnaisia aina sieltä täältä, muiden menojen ohessa. Varovainen alkutavoite oli 115 rataa täyteen tälle kaudelle, mutta kun se täyttyi jo muutama kuukausi ennen vuodenvaihdetta, otin tiukaksi tavoitteeksi raapia pyöreät 120 kasaan vaikka henki menisi. Luvun täydentäneet kaksi tulikin pelattua vapailla jouluviikon maanantaina.

Nyt kun jäsenlistaus näyttää useammankin harrastajakollegan menettäneen mielenterveytensä lopullisesti, ei näin vaatimattomalla luvulla kyllä pyristellä kuin niukin naukin top 15 joukossa, kirjoitushetkellä. Ensi kauden aikana on pyhänä tavoitteena lisätä joukkoon 30 uutta rataa, jotta yhteisnumerolla 150 saavutan vihdoin mestarin arvonimen, ja edes jonkinlaisia keulimisoikeuksia kanssabongareiden joukossa. Onpahan taas jotain tavoiteltavaa. Seuraava gurupykälä (250kpl) on kyllä jotain utopiaa johon vain Tanelit pystyvät.

Vaan lähdetäänpä sen pitemmittä puheitta kelaamaan läpi tällä kaudella saalista kartuttaneet kiekonheittopyhäköt. Kaikilla radoilla on aina jotain annettavaa (edes vitutus), vaikka muutamalla radalla aika hikisen vähän. Top 3 kokemukset olen merkinnyt erikseen.

Sil vous plait, Väyläbongarin vuosi 2015, pikakelauksena (lue mikkihiiriäänellä nopeutetun fiiliksen saavuttamiseksi):

Radat 2015

Rovastinkankaan mieleenpainuva korin paikka.

Rovastinkangas DiscGolfPark
Orivedellä hautajaisreissulla (! Oli siis bägissä musta puku mukana, vaihdoin juhlapaikan vessassa ulkokamppeet päälle/pois) ohimennen bongattu hyvä ysiväyläinen. Melko pitkääkin pätkää välissä, ylämäkee, alamäkee ja pari signature tyyppistä väylää. (ks. esim kuvan väylä, joka lyhyenäkin jää mieleen korinpaikan ansiosta). Ottaisin kotiradaksi heittämällä. Tsekkaa myös HatGuyn arvio!

Kaartin Jääkärirykmentti – 1st prize!

”Santiksen” eeppisin väylä on alussa tiukka ränni alamäkeen.

Harvinaista herkkua, Santahaminan varuskunta-alueelle päästäkseen nimittäin tarvitsee saattajan. Hieno 18-väyläinen useilla mieleenjäävillä väylillä ja riittävällä määrällä haastetta, silti soveltuen myös ei-ammattilaisille. Sattui myös pelipäivä, -2 tulokseen (jolla irtosi peliporukan ykköstila) täytyy olla erittäin tyytyväinen. Intissä Santahaminassa? Iltalomat meneekin sitten täällä, unohda ne kaljat. Sis. mm. huikean alamäkiväylän josta pooli otti melkein starframen. (oma pitkä putti vain korin katolle)

Palomiehen puisto DiscGolfPark

Puistoneppiä 6 väylää, ei pöljempää, josko ei nyt juhlaakaan. Jätä draiverit kotiin ja haasta putteripelisi. Riihimäen toinen ratahan on Riutta, josta täysin aloittelijan onkin aika raskas aloittaa laji, siksi tällaisillekin radoille on tilausta.

Huttula frisbeegolf

Huttulan poimii pikaiseen listalle ohiajaessa.

Jyväskylän suuntaan ajellessa nätillä paikalla nököttävien DisCatchereiden bongaamien on aina kutkuttanut ajatusta että vähintään pitäisi heittää auton kyydistä kiekko tälle radalle ohimennen. No, pysähtyäkin voi, ja käyttää 10min tämän bongaamiseen niin sitten se on käyty, toiste ei varmaan tarvitse… huonompiakin kyllä on nähty, ei siinä mitään.

Riihivuoren frisbeegolfrata – 2nd prize!

Riihivuoren jylhissä maisemissa kelpaa liidätellä.

Oli tiedossa että laskettelurinnerataa pukkaa, mutta oli erittäin positiivinen yllätys että näinkin huikea rata sieltä paljastui. Tykitystä alamäkeen ja myös useita muuntyyppisiä mieleen jääneitä väyliä. Haastavakin, mutta reilulla tavalla, eikä liian. Tällainen peruspelaajakin pääsi lähes par tulokseen.

Laajavuori DiscGolfPark

Pitkään odotettu tuttavuus, eikä pettänyt. Joskin ”turhat” OB alueet ärsyttävät aina, ja yleisilme välillä vähän rikkonainen ja epäselvä (tavaraa varastoitu väylille), tosin nykytilanne voi toki olla parempi nyt kun 18-väyläinen pro-rata on maksullinen ja selkeämmin hallinnoitu. Muutama signature väylä loppupään alamäkitykitystenkin lisäksi. Riihivuori vei kuitenkin näistä kahdesta voiton omissa kirjoissa.

Peurunka, Laukaa – 3rd prize!

Peurungan rata kattavine oheispalveluineen on loistava tukikohta fribareissulla.

Disc Golf Training Centerin koti. Palvelut A++ tasoa ja tänne kylpylään perustaa helposti tukikohdan viikonlopun reissua varten. Rata itsessään myös jo osin legendaarinen ja keskustelua herättävä – hyvässä ja pahassa. Muutamia erityisiä väyliä joita oli eritoten mukava heittää. Todella runsaat (turhat) OB-rajat ei kyllä maistu täälläkään. Maksullinen rata (~5€), joka olisi mielestäni kyllä järkevää tarjota majoittujille ilmaiseksi.

Tuomiojärvi DiscGolfPark

Tuomiojärven radalla tulee metsä ja korkeuserot tutuksi.

9-väyläisten parempaa kastia. Sopivan haastava, muttei liian. Nätissä rinteessä pelattavaa metsikköistä/kivikkoista rataa tarjolla.

Harju School DiscGolfPark

6-väyläinen oli supistunut vielä yhdellä rakennustyömaan vuoksi. Putter-only kierroksella voit haastaa itsesi täällä, muuten juurikaan et (ja draiverit on kiellettykin).

Keljonkangas DiscGolfPark

Keljonkangas on yksi Suomen haastavimmista 9-väyläisistä radoista.

Haastavin/pisin 9 väyläinen mitä tullut vastaan, mikä ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia. Avoin keskialue useine väylineen, OB-alueineen ja kiekkoja nieleväne maastoineen tekee isohkon miinuksen. Voittaa toki neppailuradat haasteellaan, mutta välillä sellainen olo että onkohan nyt yritetty sitten kuitenkin liikaa. Oli maratonin viimeinen rata, joten ehkä paras puhti oli jo poissa ja sikäli saattaa vaikuttaa arvioon.

Holman Kurssikeskus

Yksityinen – pelattu luvalla.

Laakspohja Disc Golf Course

Pitkä uusi metsärata. Useita mieleenpainuvia väyliä, myös pahassakin kyllä. Puita enemmän kuin laki sallii, mutta sehän on heittäjän homma kiertää ne. Tulee varmasti kehittymään vielä parempaan suuntaan, hyvä pohja A-tason radalle kyllä tässä. Sijainti ison tien vieressä oivallinen!

Vilppulan Satama

4 väylää pakollista metsäistä ja varmaankin kasvukaudella todella heinikkoista asuntoautoalue-neppailua ilman tiipaikkoja. Nuff said? Tikki vihkoon ja eteenpäin.

Malminiityn frisbeegolfrata

Ihan tervetullut neppirataviritys eikä väylät kuitenkaan toista itseään. Give it a chance, pakkaa putteri mukaan ja jauha kunnes birkutat joka väylän.

Parkkivuori DiscGolfPark

Parkkivuori lukeutuu maan laadukkaimpiin 9-väyläisiin.

Tämän kauden ysiväyläisten kunkku. Paljon korkeuseroja ja haastetta, olematta kuitenkaan överi tai ”epäreilu”.

Taavinkylän koulu DGP

Koulurata kyllä, mutta ei mikään aivan nuhainen sellainen. Kyllä etenkin alakouluikäisillä näissä väylissä riittää linjojen etsimistä kunnes kaikki tulee birkutettua. Vanhempi pelaaja ottaa pelkän putterin mukaan ja saa sitäkautta ripauksen haastetta.

Puolarmaari

Espoo oli pitkään friban musta aukko, vaan ei enää. Oittaan lisäksi löytyy esim tämä uudehko ja vielä kehittyvä tarjokas joka on kutakuinkin putter-only rata vähänkään pidempään pelanneille, mutta haastava sellainen kyllä. Muutamalla väylällä vakaa midari saattaa olla tarpeen mutta ei sentään draiverit. Tietysti mikä vaan kenellekin toimii, jos Xcaliberilla birkuttaa kaikki väylät, ei se väärin ole. Nättiä jokivarren puistoa (ja kunnolla sektorista ulos lähteneet kiekot sitäkautta vaarassa) ja kohtuu monipuolista metsäväylää myös. Toimii, kannattaa tsekata.

Härkälinna

Härkälinnan radalla kierros käynnistyy portista kulkiessa. 1. tii oikealla.

Huh-huh. Melko eeppistä – jälleen hyvässä ja pahassa. Omatekemät korit ja tiit (siellä missä on) ja melko omaperäistä väylää, mikä välillä kyllä alkaa tuntua kikkailulta liikaakin. Hienolla aluella kuitenkin, ja heitettävää piisaa. Tämä on näitä paikkoja jotka on vaan nähtävä livenä paikanpäällä, jos ei maistu, ei ole pakko toiste tulla, mutta sen verran erikoinen mesta on että pelkkä kuvailu ei tee oikeutta. Vaikka ehkä tästä videosta saa jonkinlaisen fiiliksen etänäkin.

Wuolteen kartano

Aaverata – eli unohdettu täysin oman onnensa nojaan. Ei liene mitään hurraahuutoa ollut uutenakaan, mutta nyt kun betonilaattatiit (yäks muutenkin) ovat heinän peittämät ja linjat täynnä ylikasvaneita oksia, ei voi kyllä kunnon fribaaja tästä touhusta nauttia. Ja jos joku tutustuu lajiin täällä, saa kyllä ihan väärän kuvan. Siistittynä voisi toimiakin, muutamia ihan nättejä väyliä maastonmuotojen puolesta, kunhan raivaisi kaikesta ryönästä. Korit samaa tuotantoa kuin Härkälinnassa.

Uudet kujeet 2016

Kuvan PDX lähtee kiertämään Suomea vuoden 2016 ajan.

Aiemmin mainittujen henkilökohtaisten tavoitteiden lisäksi käynnistyy uudella kaudella kiertävän kiekon projekti: Ratabongari-PDXn Suomenkiertue. Homma on simppeli: laitan yhden kappaleen Discmanian PDX-kiekkoja kiertämään pelaajalta toiselle, tavoitteena saada kierrätettyä kiekkoa mahdollisimman monella eri radalla vuoden 2016 loppuun mennessä. Avainsanana on nopeus, ja otetaan sen mukaisesti yltiöpäiseksi tavoitteeksi vaikkapa ensimmäiseen ”kunnon” badgeen oikeuttavat 70 merkkattua rataa PDX:n vyön alle.

Haluatko mukaan? Tsekkaa ilmoittautumisohjeet ylläolevasta linkistä.

Näillä askelmerkeillä suunnataan kohti uutta kautta 2016. Kirjoitellaan lisää kun tapahtuu. Nägyy!

t. Väyläbongari

150 pelatulla radalla saa FGR:ssä Mestarin arvon. Sitä ei ole vielä kukaan tavoittanut, mutta uskon että tämän kauden jälkeen mitali kiinnitetään vielä jonkun bägiin. Top5 tilanteen kirjoitushetkenä  näet alta:

Itsehän lupasin blogia avatessa kesän alkupuolella että pistän arvontaan jonkun palkinnon niiden kesken jotka ovat vuodenvaihteessa edelläni. Lopulta edelle jäi 4 pelaajaa ja ero neljänteenkin oli kohtuullisen selvä. Syötin siis numerot 1, 2, 3 ja 4 Random.orgin satunnaislukugeneraattoriin ja pistin myllyn pyörimään. Kärkisijaa hallussa pitävä Markus Lindqvist on sen verran tuttu kaveri että hänelle palkinnon antaminen tuntuisi ehkä hieman hassulta, kuten myös kakkossijalla majailevalle Jussi Meresmaalle. Olinkin ilahtunut kun koneesta putkahti numero 4 ja sain ottaa yhteyttä aiemmin itselleni tuntemattomaan ahkeraan frisbeegolfaajaan, Markus Jaakolaan.

Markus Asikkala DGP:n kauneimmalla väylällä. (kuvasta kiitos Markukselle)

Palkinnolle  postiosoitetta kysyessäni laitoin oheen myös muutaman lajiaihesen kyssärin:

Missä pidät tukikohtaasi ja kauanko olet lajia harrastanut?

Tampereella asustelen ja nyt on kaksi ja puoli vuotta siitä kun alotin kiekon heittämisen.

Montako uutta rataa kertyi kaudella 2014?

Uusia ratoja viime vuodelle taisi kertyä jotain 40 ja 50 väliltä, en muista tarkkaan. Auton mittariin kertyi vuodessa parikymmentä tuhatta kilometriä (!!!, toim. huom.), enimmäkseen heittelyreissuista.

Mitkä ovat olleet positiivisesti mieleenjäävimmät uudet radat viime kaudelta?

Positiivisimmat mieleenjääneet radat ovat Riihimäen Riutta ja Kuopion Huuhanmetsä, molemmat sisältäen niin vaihtelevan kokonaisuuden monenlaista mukavaa, näyttävää, erilaista ja haastavaa väylää jota harvemmin tulee muualla vastaan.

Mitä pimeitä alueita on vielä kartalla, eli jos voisit valita, mihin lähtisit seuraavalle pelireissulle?

Kuopiosta ylöspäin on vielä käymättä, ja Oulun alueeltakin jäi vielä ilmeisen hyviä ratoja pelaamatta. Katsotaan jos ensi kesänä pääsisi niitä alueita koluamaan Etelä-Suomen pelailun lisäksi. Tämä siis Suomen osalta… Jenkkeihin lähtisin mielelläni Charloten alueelle uudestaan sekä IDGC Georgiassa olisi vielä kiva päästä näkemään ja kokemaan.

Markukselle lähti palkintona lajille omistautumisesta enemmän kuin sopivasti nimetty tuote, Natural Born Disc Golferin lippis:

Bongarin kiikarissa 2015

Omalla kohdallani olen valitettavan skeptinen maagisen 150 pelatun radan rajan ylittymisestä. Tämä vuosi annetaan lähes täysin perheelle, sillä vaimon ja koiran lisäksi kotijoukkoihin liittyy 2015 vuonna syntyneiden sarjan juniorityttö. Muutama erikoisreissu on kuitenkin tiedossa joista ei vaan voi tinkiä. Ensiksi, sain ilokseni villin kortin Nurmijärvi Disc Golf Experienceen, tuohon jo lähes myyttiseksi kohonneeseen kisaan. Vaikka se ei ole rating kisa, tai erityisen kovat palkinnot omaava, on paikalle tulossa kuitenkin luultavasti kotimaan nimekkäin pelaajafieldi SM-kisojen jälkeen. Ja golfkentälle rakennettava pitkä, vaativa ja näyttävä rata tulee olemaan sellaista herkkua että tuonne lähdetään naattimaan joka solulla, kilpaileminen ja tulos tulee jossain kaukana takana.

Toiseksi, perinteistä kesän käyntiin räjäyttävää Frisbeegolfmaratonia tuskin voin myöskään ohittaa. Alustavien puheiden perusteella tällä hetkellä näyttää että retkue suuntaa Jyväskylän alueelle, paikkaan jossa olen jo liian monta vuotta halunnut käydä pelaamassa, ja joka on oman perstuntuman mukaan heti Oulun jälkeen Suomen frisbeegolfin Mekka tällä hetkellä.

Näillä pelimerkeillä lähdetään kauteen 2015, mutta aika kertoo mitä todellisuudessa tulee tapahtumaan. Vaikka muovipyörylät pyörivät päässä ja internetissä päivittäin, lumelle allergisena kauden oikeaan alkuun on vielä kolme kokonaista kuukautta.

Näkyy!

t. Väyläbongari

Blogisarjan ensimmäisessä osassa – toukokuussa, kelien ollessa kauneimmillaan ja lähes koko kauneimman suomalaisen frisbeegolfkauden siintäessä päättymättömänä edessä -otin 100 rataa tavoitteekseni vuoden loppuun mennessä. FGR.fi oli juuri äskettäin julkaissut uuden sivuston jossa oli mahdollisuus keräillä pelatut radat omalle listalleen. Into piukeana näpyteltyäni muistini syövereistä kaikki siihen mennessä pelaamani radat (vaikka lukuisia tuli lisättyä myöhemmin muistin heräillessä), oli taikanumerona kuusikymmentä-jotain.

Olin pitkään skeptinen ennenkuin loppukesästä tempaistiin tutulla FGCK porukalla kevyt 158 väylän (9 uutta rataa) kiertue. Ja kun perinteisellä syysreissulla siskoni luokse Kajaaniin mittariin rapsahti kerralla myös 9 uutta rataa, aloin uskoa jo urakan toteutumiseen. Aikaa jäi lopulta jäljelle yli kuukausi, sillä rata numero 100, Suomen Frisbeegolfkeskus, tuli koeajettua 29.11.2014. Tässä blogisarjan osassa käynkin läpi pikakelauksella kaikki tällä kaudella listalle kertyneet radat erikoismainintoineen, enemmän tai vähemmän siinä järjestyksessä missä ne tuli kierrettyä. Pikavauhtia siis läpi frisbeegolfkesän 2014 Väyläbongarin matkassa, olkaa hyvä!

*Disclaimer: Blogin periaatteisiin ei lähtökohtaisesti kuulu negatiivisten fiilisten levittäminen, eli huonoja kokemuksia radoista en lähde tässä sen enempiä ruotimaan. Joten jos radasta ei ole mainittu mitään erityisiä kommentteja, voit olettaa että se on minun kirjoissani enintään sellaista hyvää keskitasoa tahi heikompaa.

*TJEU=City-lehdestä tuttu termi ’tsekkaa jos et usko’

Pahkavuori- Salo
Keskusliikuntapuisto – Kaarina
Urheilupuisto – Turku
Mynämäki DiscGolfPark

Kelpo 18-väyläinen urheilukentän kupeessa. TJEU: Väylä #6 tunnelia pitkin alas kentälle.

Masku Frisbeegolf

Soisi olevan vielä tunnetumpi. Vaihtoehtoisista tii- ja korinpaikoista huolimatta ihan selkeä kokonaisuus ja syystä monipuolinen. Kiessin jälkeen (tai kesken!) uimaan. TJEU: blogissa mainitun #10 lisäksi, väylä #5 punainen-A, uhrilammen yli 180 asteen banaani ylös kalliolle, huh-huh.

Paimio DiscGolfPark
Lammenranta – Naantali

Tänne ei kannata erikseen lähteä, MUTTA jos ajat tästä ohi muusta syystä, on rata vain kolmisensataa metriä isolta tieltä, ja idyllinen käsityön näyte lajiin tosissaan hurahtaneen piharadasta.

Nurmijärvi Golf
Tsekkaa aiempi blogikirjoitus.

Oittaan ulkoilualue
Kirkkonummen frisbeegolfrata

Paljon käytetyn oloinen, ts. hyvällä tavalla kulunut vaikka vain 3 vuotta vanha? Tykkäsin paljon, alkupuolen väylistä etenkin. 18 täyteen olis kiva. TJEU: helvetin iso jyrkkä mutka alas oikealle väylän #4 tapaan.

Frisbeegolf Urheilupuisto – Koski TL
Frisbeegolf Hevonlinna – Koski TL
Hopun puisto – Sastamala
Mellilänjärvi DiscGolfPark

18 väylää kirkasvetisen järven ympäri, what’s not to like? Bonuksena järveen päätyneet kiekot sukelletaan hyvällä prosentilla ja palautetaan muutaman euron nimellistä maksua vastaan. TJEU: Ensimmäinen vedenylitysväylä, #3.

Ellivuori – Sastamala
Häntyrinkankaan frisbeegolfrata – Sastamala

Kontroversiaali erikoisrata haastavassa maastossa. Jos tykkäät, tykkäät tosi paljon. Jos vihaat, toivot ettei ratasuunnittelija olisi syntynytkään. TJEU: Toiseksiviimeinen, kuolemanrotkon ylitys, väylä #17.

Lammiharju DiscGolfPark – Urjala

Toiseksi paras ysiväyläinen missä olen pelannut. Ekat 9 väylää on erittäin vaihtelevia erikoisväyliä ylös ja alas. Ei ne takaysin 18-väylää muodostavat lisäväylätkään nyt ihan pöllöjä ole mutta kävelyä tulee vähän liikaa ihan perusväylien takia, ripoteltu niin levälleen. TJEU: No se iso alamäkiväylä tietty, #6. Tähän kun otat kakkosen, on fiilis katossa.

Vampulan frisbeegolfrata – Huittinen

Kaikilla on mielipide Vampulasta, myös niillä jotka eivät ole käyneet siellä. Kannattaisi silti. Vaikeustasossa piisaa, ja olin hajoamisen partaalla hetkittäin, mutta sumun hälvettyä ymmärrän kyllä arvostaa tällaista rataa. Ja on siellä sit niitä par kolmosta pienempiä väyliä mistä saa sit prutkuttaa kunhan ensin käy pelaamassa. TJEU: vaikkapa #15, 78m alamäkipilli jossa holarilla nettoaa birkun 😉

Tammela DiscGolfPark

Nättejä puistoväyliä ja myös mäkisempää menoa. Varsin kelpo ysiväyläinen, tosin kävelyä kertyy inasen liikaa väylämäärään nähden. TJEU: Esimerkiksi ensimmäinen puistopuolen väylä, #3.

Äkäslompolo DiscGolfPark
Kellokoski DiscGolfPark
Orimattilan kiekkopuisto

21 väylää sitä sun tätä, hyvässä mielessä. Erittäin hyvä mix kaikenlaista väylää, joista useimmat jollain tapaa mieleenjääviä. Mando-allergiset älköön vaivautuko 😉 TJEU: Alamäkipommitus (my favorite!) numerolla #7.

Kätönlahti School DiscGolfPark – Kajaani
Kainuun Prikaati – Kajaani

Kyllä nykyään varuskunnissa kelpaa. Iltavapaa-kaljojen tai sotkumunkkien terveellinen vaihtoehto sahata peli tikkiin ja näyttää palvelusajan jälkeen kavereille mitä armeijan harmaissa on opittu. Tämä Kajaanissa sijaitseva ysiväyläinen ei nyt mitään ilotulitusta varsinaisesti ole, mutta keskitasoa parempi kevyesti. TJEU: Nätti suora laakson ylitys, #3.

Nakertajan lähiliikuntapaikka – Kajaani
DeliGood Vuokatti DiscGolfPark
Katinkulta – Sotkamo
Salmela DiscGolfPark – Sotkamo
Vuokatti DiscGolfPark – Sotkamo

Tässä on nyt se paras pelaamani ysiväyläinen. Huikeeta väylää, hemmetin hyvää ja pari perusväylää. Jos ysiväyläiset närästää, on tien toisella puolella tuo DeliGoodin toiset yhdeksän, niin ei tarvi surra. TJEU: Eka tai vika, ihan sama. Näet niistä unia kuitenkin käyntisi jälkeen. Tai sitten tämä vitosen tykistökeskitys.

Tervalammen frisbeegolfrata – Paltamo
Metelin frisbeegolfrata – Paltamo
Loppi DiscGolfPark
Siuntion frisbeegolfrata
Haagan lähiliikuntapaikka – Helsinki
Savelanpuisto – Helsinki
Suomen Frisbeegolfkeskus – Raasepori

Tässä keskeneräisessä Talvi 2014-layoutissaankin paras tänä vuonna pelaamani uusi rata, hands down. Tähän oli huippua pistää sata täyteen (heittoja? ei sentään!). Käykää kattoon, ette voi pettyä (kunhan otatte huomioon kehitysvaiheen). TJEU: 1, 9, 17, 18… you name it. ”Keskivertoa kermasemmat griinit” sanottiin, mutta tämä valkoinen aine kuvankauniilla ykkösen griinillä ainakin oli räntää.

Joku saattaa muistaa kuulleensa blogin otsikon mukaisen ennenaikaisen lausahduksen George ”Dubya” Bushin suusta Irakin sodan alkuvaiheilla. Voi kyllä hyvin olla että astuin tässä samaan miinaan, sillä samana aikana kun keräsin kokoon nämä radat, on Suomessa avattu varmsti yhtä monta uutta rataa, ellei enemmänkin. Lopullinen tavoite eli kaikki radat on siis entistä kauempana. Ja vaikka 100 on toki komea tasaluku, ei sillä silti saa kuin 23,4% prosenttia Suomen tämänhetkisestä 427 radasta (ja seuraava badgekin on vielä 50 radan päässä, pannahinen!).

Joten matka se jatkuu jatkuu vaan… tavataan legendaarisilla väylillä taas jossain!

t. Väyläbongari

Blogin päästyä hyvään vauhtiin on nyt hyvä sauma käyttää tilaisuus kotiratani, Keravan Keinukallion pieneen puffaamiseen. Ja mikäs puffaillessa, sillä radalta löytyy useampi mieleenjäävä väylä. Kolmosella pääsee ensi kertaa nauttimaan korkeuseroista, seiskalla ja ysillä tykitetään alamäkeen, kympin avausheitto jäänee erikoisena myös mieleen, kuten myös kaksitoistasen holarihoukutus, ja kuudentoista rotkon ylitys. Kuitenkin kirkkaimmaksi mieleen jää kierroksen päättävä väylä numero 18.


18. väylän korinpaikkana toimiva kalliosaareke ilmoitustaululta päin nähtynä, avauksia tähän sataa siis kuvan vasemmalta laidalta. Oikealla takana #3 tiipaikkan kätkevä kukkula.

Keinukalliohan on kokenut lukuisia kehitysvaiheita: alunperin rata oli 9-väyläinen, ja ensimmäinen kehitysvaihe tiputti siitä muutaman väylän pois, mutta toi useamman uuden tilalle, nostaen väylämäärän aluksi kahteentoista. Uudisväyliä suunnitelleen työryhmän tuotokset olivat jo hyvän aikaa muhineet virtuaalisilla kartoilla, mutta tämä tulevan 18-väyläisen leiskan päättävä jalokivi katsottiin mahdolliseksi ottaa käyttöön nopealla aikataululla. Pian tämän jälkeen koki päivänvalon uusi #13 väylä, joka pelattiin kierron vuoksi kuitenkin useimmiten väylien #1 ja #2 välissä. Korina toimi siis ikivanhan #7 väylän kori siirrettynä kalliosaaren huipulle, ja tiimatolle oli luontainen paikka ykkösväyläksi muuttuneen kahdeksikon vasemmalla puolella kohoava jyrkänne – menettekö muuten jo pahasti numeroissa sekaisin? 😀 Jyrkännettä ei sentään tarvi tulla alas kiipeillen, siitä pitää huolen ahkerien talkoolaisten rankentamat jykevät portaat. Vielä kun kakkosväylä muutettiin pidemmäksi par 4 väyläksi ja siirrettiin sivummalle, saatiin risteävää liikennettä vähennettyä. Ykkösväylä kyllä ylitetään edelleen, mutta täysin eri lentopinnoilla.  Kun kaikki loputkin kehitysvaiheessa olleet väylät saatiin käyttöön, jäi tämä väylä kuitenkin kierroksen päättäväksi kruunuksi ja sai numerokseen #18.

Väyläopasteiden suunnittelu: Joni Paasikallio. 2. väylä ei nykyisin enää risteä 18. kanssa.

Kyseessä on siis 86-metrinen alamäkiliidätysväylä, jossa avaus pitää suorittaa kohtalaisen kapeasta raosta. Mitään mandoportin tapaista tunnelia ei kuitenkaan väylällä ole, vaan ihan luontainen puiden reunustama kapeikko joka estää kaikkein laajimmat antsa- tai hyssekaaret ja haut kaukaa jommalta kummalta puolelta. Hieman oikealle kiekko mielellään kuitenkin pitäisi saada taittamaan, eli kyseeseen tulee useimmilla foreheitto tai sopivasti ylikääntävä rysty, useimmiten midarilla tai jopa putterilla. Omassa pelikirjassa tässä kohtaa seisoo fore-PD, joka lähtee flättinä, ei liian ylös, ja ison puun kohdalla korille feidaten. Tuo nimenomainen puu kylläkin jää tältä puolelta lähestyessä melko pahasti linjalle, muodostaen loppuun melkoisen lottopallokoneen. Toisaalta se voi olla hyödyksikin, kuten alta selviää.

Keinarin viikkokisarataennätyksen (52) ja myöskin tarkan foren omaava Rene Honkanen raottaa pelikirjaansa hieman analyyttisemmin:

-Tarkoituksena on osua korista etuvasemmalla olevan puun juureen, josta jää puttia vielä n. 6-7 metriä ylämäkeen. Korin vasemmalla puolella olevat puut pysäyttävät myös hieman epäonnistuneen ja korkean heiton, joten huonommankin suorituksen jälkeen voi päästä kokeilemaan puttia. Bägistä löytyy väylää varten joko vakaa AJ Teebird tai kulunut Max, riippuen tuulen suunnasta ja voimakkuudesta. Tällä väylällä ei hyvänäkään puttipäivänä tee mieli lähteä yrittämään sankariheittoja, joten aika usein on tyydyttävä vippaamaan toinen heitto korin alle ja merkkaamaan korttiin kolmonen.

Kuva: Marco Hyvärinen

Paras aika Keinarin kahdeksalletoista bägin tyhjentämiseen on ilta-auringon värjätessä maisemaa ja tuovan edessä aukeavaan maisemaan kumpuilevaa valon ja varjon vaihtelua. Vaikka edeltävät 17 väylää olisi mennyt kuinka huonosti hyvänsä, sykähdyttää tälle tiipaikalle kiipeäminen kerta toisensa jälkeen. Ja ainahan on uusia kierroksia, ykköstii on siinä vieressä…

Ps. Myös eräs toinenkin blogia kirjoittava frisbeegolfaaja on mieltynyt Keinukallion viimeiseltä väylältä aukeaviin maisemiin. Propsit siitä! 🙂

Olin kuullut Raaseporin Helmestä puhuttavan jo useiden vuosien ajan niin kauniina kisaratana että tänä vuonna oli vihdoin pakko lähteä paikanpäälle tarkastamaan asia omin silmin. Ja voi pojat, kyllä ne puheet olivat totta ja vielä vähän päälle. Karjaan kiinteää rataa pelanneet eivät voi aavistaakaan millainen postikorttimaisema joen toisella puolella Pumppulahden puiston alueella odottaa. Nurmikot on ajettu nätiksi, istutukset luovat sekä tunnelmaa että pelialueen ulkopuolisia hasardeja ja kumpuileva maasto antaa lisää ilma-aikaa heitoille.

 
Vaikka tämä viimeinen, ”se vedenylitysväylä” on usein se josta kuulee eniten puhuttavan, oli toisen kierroksen ilta-auringon väylälle paistaessa selvää että #16 pääsee tälläkertaa blogiin kunniapaikalle.

Raaseporin Helmen väylä nro. 16 on siis 110 metriä pitkä par 3 -väylä jossa tiipaikka on väylää selvästi korkeammalla. Vasemmalla on pieni lampi joka ei kyllä yhtään heittää osaavien pelissä ole millään tapaa, mutta väylää pidemmälle edetessä vasemmalta alkaa kiemurrella isompi vesistö, joka odottaa ahnaasti pitkiä rystyheittoja jotka eivät pysy antsassa, ja toki mikä ettei myös liian pitkiä foreja jotka eivät ehdi feidata griinille. Väylän oikealla puolella on mandopuu, joka myöskään ei kovinkaan usein peliin puutu, ehkä korkeintaan liian äkäiset oikealle haukkaavat annukat se saattaa napata. Jos jotakin, niin se estää pelaamasta väylän ulkopuolista ”yläkautta” missä kulkee tie.

Itselle tämä oli selkeä foreväylä, koska kämmenheittoni on melko vahva ja anhyzerit sen sijaan minulle arvaamattomampia. Ensimmäisellä kierroksella lähdin liian ahnaasti heittämään ja kiekko painui liian antsassa vasemmalla olevien kartionmallisten puiden sekaan josta jatkaminen oli hyvin vaikeaa. Toisella kierroksella vaihdoin kiekoksi PD:n ja pidin foreheiton kontrollissa ja suorempana. Vaikka korille en näillä voimilla pääsekään, oli par-putille siitä lähestyminen vain lähinnä muodollisuus. Korille en usko voivani päästä vaikka saisin kymmeniä kertoja avata tämän väylän, ellei yksittäinen sankarifore sattuisi osumaan juuri oikeiden planeettojen asettuessa linjaan. Kisassa se olisi kuitenkin liian riskialtista.

#17 väylälle siirtyessä oli hyvin aikaa seurata takanatulevan ryhmän avauksia, ja vaikka siellä voimaa kyllä riitti, on linja senverran vaativa että useimmat päätyivät tähän kuvan vesistöön, oli sitten kyseessä rysty- tai kämmenheitto. Se onkin hyvän väylän merkki, kun ei pelkällä voimalla pääse jylläämään vaan vaaditaan sekä voimaa että tarkkuutta.

Blogin tapojen mukaisesti koetin tavoittaa myös joitakin kanssapelaajia avaamaan pelikirjaansa tähän väylään, mutta kovin agressiivista pelitapaa en löytänyt, mikä tälle väylälle lieneekin fiksua. Tämän vuoden kisassa MA1 sarjassa toiseksi sijoittunut Otto Järvinen suosi myös fore+lähäri+par kombinaatiota: ”Ite heitin dessuforella varman päälle sen ob lammen yli siten, et kiekko jäis keskelle väylää. Siitä sit se 50m aviarilla tai mitä nyt olikaan matkaa. Näin myös ku porukka lähti hakee korille, ja osalla feidas vasemmalle outtiin.” Viidenneksi samassa sarjassa sijoittunut Harri Heikkanen kiitteli väylää seuraavin sanoin:

Juurikin radan loppupäässä tällaisia väyliä pitää olla, jotka tekevät eroa pelaajien kesken. Riskillä voi saada pirkun, mutta yritys tuottaa usein myös bogin avauksen päätyessä outtiin. Seifti-par forella tuosta on kyllä kohtuu helppo pelata.

Summa summarum: Tiedäthän joskus golfkentän ohi ajaessa tunteen että kun pääsisi noihin maisemiin heittämään kiekkoa? Ellet halua lähteä oikealle golfradalle heittämään, on Raaseporin Helmen maineikkaalle kisaradalle lähteminen vähintäänkin yhtä hyvä vaihtoehto.