Mission Accomplished!

3.12.2014 21:02

Blogisarjan ensimmäisessä osassa – toukokuussa, kelien ollessa kauneimmillaan ja lähes koko kauneimman suomalaisen frisbeegolfkauden siintäessä päättymättömänä edessä -otin 100 rataa tavoitteekseni vuoden loppuun mennessä. FGR.fi oli juuri äskettäin julkaissut uuden sivuston jossa oli mahdollisuus keräillä pelatut radat omalle listalleen. Into piukeana näpyteltyäni muistini syövereistä kaikki siihen mennessä pelaamani radat (vaikka lukuisia tuli lisättyä myöhemmin muistin heräillessä), oli taikanumerona kuusikymmentä-jotain.

Olin pitkään skeptinen ennenkuin loppukesästä tempaistiin tutulla FGCK porukalla kevyt 158 väylän (9 uutta rataa) kiertue. Ja kun perinteisellä syysreissulla siskoni luokse Kajaaniin mittariin rapsahti kerralla myös 9 uutta rataa, aloin uskoa jo urakan toteutumiseen. Aikaa jäi lopulta jäljelle yli kuukausi, sillä rata numero 100, Suomen Frisbeegolfkeskus, tuli koeajettua 29.11.2014. Tässä blogisarjan osassa käynkin läpi pikakelauksella kaikki tällä kaudella listalle kertyneet radat erikoismainintoineen, enemmän tai vähemmän siinä järjestyksessä missä ne tuli kierrettyä. Pikavauhtia siis läpi frisbeegolfkesän 2014 Väyläbongarin matkassa, olkaa hyvä!

*Disclaimer: Blogin periaatteisiin ei lähtökohtaisesti kuulu negatiivisten fiilisten levittäminen, eli huonoja kokemuksia radoista en lähde tässä sen enempiä ruotimaan. Joten jos radasta ei ole mainittu mitään erityisiä kommentteja, voit olettaa että se on minun kirjoissani enintään sellaista hyvää keskitasoa tahi heikompaa.

*TJEU=City-lehdestä tuttu termi ’tsekkaa jos et usko’

Pahkavuori- Salo
Keskusliikuntapuisto – Kaarina
Urheilupuisto – Turku
Mynämäki DiscGolfPark

Kelpo 18-väyläinen urheilukentän kupeessa. TJEU: Väylä #6 tunnelia pitkin alas kentälle.

WP_20140607_001

Masku Frisbeegolf

Soisi olevan vielä tunnetumpi. Vaihtoehtoisista tii- ja korinpaikoista huolimatta ihan selkeä kokonaisuus ja syystä monipuolinen. Kiessin jälkeen (tai kesken!) uimaan. TJEU: blogissa mainitun #10 lisäksi, väylä #5 punainen-A, uhrilammen yli 180 asteen banaani ylös kalliolle, huh-huh.

Paimio DiscGolfPark
Lammenranta – Naantali

Tänne ei kannata erikseen lähteä, MUTTA jos ajat tästä ohi muusta syystä, on rata vain kolmisensataa metriä isolta tieltä, ja idyllinen käsityön näyte lajiin tosissaan hurahtaneen piharadasta.

WP_20140607_023

Nurmijärvi Golf
Tsekkaa aiempi blogikirjoitus.

WP_20140615_001

Oittaan ulkoilualue
Kirkkonummen frisbeegolfrata

Paljon käytetyn oloinen, ts. hyvällä tavalla kulunut vaikka vain 3 vuotta vanha? Tykkäsin paljon, alkupuolen väylistä etenkin. 18 täyteen olis kiva. TJEU: helvetin iso jyrkkä mutka alas oikealle väylän #4 tapaan.

WP_20140628_002

Frisbeegolf Urheilupuisto – Koski TL
Frisbeegolf Hevonlinna – Koski TL
Hopun puisto – Sastamala
Mellilänjärvi DiscGolfPark

18 väylää kirkasvetisen järven ympäri, what’s not to like? Bonuksena järveen päätyneet kiekot sukelletaan hyvällä prosentilla ja palautetaan muutaman euron nimellistä maksua vastaan. TJEU: Ensimmäinen vedenylitysväylä, #3.

WP_20140823_008

Ellivuori – Sastamala
Häntyrinkankaan frisbeegolfrata – Sastamala

Kontroversiaali erikoisrata haastavassa maastossa. Jos tykkäät, tykkäät tosi paljon. Jos vihaat, toivot ettei ratasuunnittelija olisi syntynytkään. TJEU: Toiseksiviimeinen, kuolemanrotkon ylitys, väylä #17.

WP_20140824_002

Lammiharju DiscGolfPark – Urjala

Toiseksi paras ysiväyläinen missä olen pelannut. Ekat 9 väylää on erittäin vaihtelevia erikoisväyliä ylös ja alas. Ei ne takaysin 18-väylää muodostavat lisäväylätkään nyt ihan pöllöjä ole mutta kävelyä tulee vähän liikaa ihan perusväylien takia, ripoteltu niin levälleen. TJEU: No se iso alamäkiväylä tietty, #6. Tähän kun otat kakkosen, on fiilis katossa.

Vampulan frisbeegolfrata – Huittinen

Kaikilla on mielipide Vampulasta, myös niillä jotka eivät ole käyneet siellä. Kannattaisi silti. Vaikeustasossa piisaa, ja olin hajoamisen partaalla hetkittäin, mutta sumun hälvettyä ymmärrän kyllä arvostaa tällaista rataa. Ja on siellä sit niitä par kolmosta pienempiä väyliä mistä saa sit prutkuttaa kunhan ensin käy pelaamassa. TJEU: vaikkapa #15, 78m alamäkipilli jossa holarilla nettoaa birkun 😉

Tammela DiscGolfPark

Nättejä puistoväyliä ja myös mäkisempää menoa. Varsin kelpo ysiväyläinen, tosin kävelyä kertyy inasen liikaa väylämäärään nähden. TJEU: Esimerkiksi ensimmäinen puistopuolen väylä, #3.

WP_20140823_003

Äkäslompolo DiscGolfPark
Kellokoski DiscGolfPark
Orimattilan kiekkopuisto

21 väylää sitä sun tätä, hyvässä mielessä. Erittäin hyvä mix kaikenlaista väylää, joista useimmat jollain tapaa mieleenjääviä. Mando-allergiset älköön vaivautuko 😉 TJEU: Alamäkipommitus (my favorite!) numerolla #7.

WP_20140921_004

Kätönlahti School DiscGolfPark – Kajaani
Kainuun Prikaati – Kajaani

Kyllä nykyään varuskunnissa kelpaa. Iltavapaa-kaljojen tai sotkumunkkien terveellinen vaihtoehto sahata peli tikkiin ja näyttää palvelusajan jälkeen kavereille mitä armeijan harmaissa on opittu. Tämä Kajaanissa sijaitseva ysiväyläinen ei nyt mitään ilotulitusta varsinaisesti ole, mutta keskitasoa parempi kevyesti. TJEU: Nätti suora laakson ylitys, #3.

WP_20141012_001

Nakertajan lähiliikuntapaikka – Kajaani
DeliGood Vuokatti DiscGolfPark
Katinkulta – Sotkamo
Salmela DiscGolfPark – Sotkamo
Vuokatti DiscGolfPark – Sotkamo

Tässä on nyt se paras pelaamani ysiväyläinen. Huikeeta väylää, hemmetin hyvää ja pari perusväylää. Jos ysiväyläiset närästää, on tien toisella puolella tuo DeliGoodin toiset yhdeksän, niin ei tarvi surra. TJEU: Eka tai vika, ihan sama. Näet niistä unia kuitenkin käyntisi jälkeen. Tai sitten tämä vitosen tykistökeskitys.

WP_20141011_011

Tervalammen frisbeegolfrata – Paltamo
Metelin frisbeegolfrata – Paltamo
Loppi DiscGolfPark
Siuntion frisbeegolfrata
Haagan lähiliikuntapaikka – Helsinki
Savelanpuisto – Helsinki
Suomen Frisbeegolfkeskus – Raasepori

Tässä keskeneräisessä Talvi 2014-layoutissaankin paras tänä vuonna pelaamani uusi rata, hands down. Tähän oli huippua pistää sata täyteen (heittoja? ei sentään!). Käykää kattoon, ette voi pettyä (kunhan otatte huomioon kehitysvaiheen). TJEU: 1, 9, 17, 18… you name it. ”Keskivertoa kermasemmat griinit” sanottiin, mutta tämä valkoinen aine kuvankauniilla ykkösen griinillä ainakin oli räntää.

WP_20141129_010

Joku saattaa muistaa kuulleensa blogin otsikon mukaisen ennenaikaisen lausahduksen George ”Dubya” Bushin suusta Irakin sodan alkuvaiheilla. Voi kyllä hyvin olla että astuin tässä samaan miinaan, sillä samana aikana kun keräsin kokoon nämä radat, on Suomessa avattu varmsti yhtä monta uutta rataa, ellei enemmänkin. Lopullinen tavoite eli kaikki radat on siis entistä kauempana. Ja vaikka 100 on toki komea tasaluku, ei sillä silti saa kuin 23,4% prosenttia Suomen tämänhetkisestä 427 radasta (ja seuraava badgekin on vielä 50 radan päässä, pannahinen!).

Joten matka se jatkuu jatkuu vaan… tavataan legendaarisilla väylillä taas jossain!

t. Väyläbongari



0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *