Pasi Roimela
14 pelattua rataa, eli 1.3 % kaikista radoista.
Kotirata: Arboretum
Bägissä: 5 x Viper, 2 x XD, 2 x Aviar Putter, 1 x Scorpion, 1 x Whippet, 1 x Raven, 1 x Cobra, 1 x Stingray. Kaikki kiekot ostettu ennen 1996.
Bag tag:
"Kokemuksella korin juureen. Golfia jo vuodesta 1989. Siihen aikaan kiinteitä ratoja oli vain muutama. Kisat rakennettiin irtokoreilla minne milloinkin. Pelattuja ratoja oikeasti siis varmaan sata, mutta niitä kun ei lasketa. Suomenlinna ehdoton suosikki!"


Arboretum
Rata on uusittu aika totaalisesti, eikä kartta ole lähellekään ajan tasalla. Väylät on kaupungin käskystä lyhennetty, ja muutettu lähes kokonaan aloittelijoille sopivaksi neppailuradaksi. Puiston turvallisuus kärsi ajan kanssa liian suurista kävijämääristä ja muutamasta huolimattomasta tilanteesta, joista on aiheutunut kiekon osumia puiston muihin käyttäjiin. Harmi, kyseessä oli Suomen yksi ensimmäisistä 9-väylän radoista, Meilahden ja Kauhajoen jälkeen muistaakseni maan kolmas kiinteä rata.Arboretum
Rata on suunniteltu 21 vuotta sitten, milloin valtaosa puista oli vain taimia, ja maisemat oli todella erilaiset. Esim. väylä 2 on kasvanut korin ympäriltä aivan umpeen ajan saatossa, minkä takia sitä ollaan suunnittelemassa uusiksi.Ristinummi frisbeegolf
Rata on kokonaan uusittu syksyllä 2014 - keväällä 2015, ja viimeistelyt ovat käynnissä jatkuvasti. 15 väylää muutti 18:ksi, ja samalla väylät pitenivät ja saivat paljon uutta aluetta käytöönsä. Tiit ovat nykyisin tekonurmea, ja melkein kaikki korit uusia. Opasteet puuttuvat edelleen, mutta karttaa hyväksikäyttäen löytää hyvin. Väylät ovat vielä osittain hyvinkin epätasaisia, ja juurakoita, monttuja ja muita raivauksen jälkiä on todella paljon. Muutamalla väylällä on myös mandatory, tai sellainen tullaan lisäämään. Myös parille väylälle on tulossa OB-alueet. Kuitenkin jo nyt mainiosti pelattavissa oleva rata, mistä löytyy paljon erilaisia väyliä.