1. Tyvestä puuhun heitetään – varusteet ja radat

Jos jotain kadun frisbeegolfin saralla, niin sitä etten aloittanut lajia aiemmin! Muistan kuulleeni lajista mediassa satunnaisesti silloin tällöin ja ajatelleeni että tuohan voisi olla mukavaa, mutta syystä tai toisesta ei tullut koskaan käytyä kokeilemassa. Silti tällöin heti aluksi miellyttävää lajissa oli sen helppo aloittaminen, olihan minullakin kaapin pohjalla vihreä UpCiderin mainosfrisbee(!). En edes ajatellut että lajia harrastetaan ammattilaistasolla.

Sitten keväällä 2009 näin paikallisessa sekatavarakaupassa myynnissä hyllyllisen kiekkoja. Hypistelin niitä ja ajattelin että pitäisi vihdoin kokeilla tuota lajia. Hyllystä tarttui mukaani yksi draiveri ja yksi midari (molemmat taisin valita asiantutevasti ihan vain raflaavan kuvan perusteella). Nyttemmin kassiin on kertynyt muutamia uusia kiekkoja (pyyhkeen lisäksi) ja myös yksi on joukosta poissa (tai sitten se nukkuu ikuista unta siellä jossain Tuusulan kirkon rantapuistikossa, terveisiä vaan jos löydätte punaisen Archangelin). Itse asiassa olen hieman yllättynyt että useampi kiekko ei ole hukkunut, sen verta riskiavauksia on välistä tullut että spotterittomana on ihme että ovat ikinä löytyneett. Tähän voisinkin tarjota vinkin että vastaavassa tilanteessa ei kannata turhautua, vaan systemaattisesti muistella missä viimeksi näki kiekon ja minne se oli menossa ja missä asennossa. Tästä sitten parhaan kykynsä mukaan voi ektrapoloida lopun lentoradan ja koettaa haeskella enemmän sieltäpäin. Ja sitten taas toissalta, muutamankin kerran kiekko on löytynyt ihan muualta kuin sieltä mistä luuli, joten viimeistään lopuksi ennen luovuttamista kannattaa vähän laajentaa hakualuetta. Toisena vinkkinä, merkatkaa ne kiekot – oikeasti, nyt, heti, tältä istumalta jos ei ole jo. Ei, älä odota että ”sitten ennen ensi kierrosta”  kuitenkin unohdat, ja se kierros kun voi olla jollekin kiekolle se viimeinen. Jos pohjasta löytyy vähintään puhelinnumero, löytökiekon takaisinsaamisen todennäköisyys kasvaa jo hurjasti.

Päätin aiemmin että en ala ”™välineurheilijaksi”™ tai ainakaan vedä sitä ihan överiksi (koska tiedän muiden aiempien harrastuksien perusteella että minussa on siihen paha taipumus). Mutta kuinka ollakaan, tässä sitä odotellaan postipakettia taas”¦ Tilannetta ei ainakaan yhtään helpota se että nykyään välineitä voi tilata verkkokaupoista enemmän kuin helposti (ja niitä edellämainittuja raflaavia kuvia löytyy noilta sivuilta yllin kyllin). Tosiasiassa uskon kyllä että kokoelmani on vielä melko maltillinen, 4 draiveria, 2 midaria, ja 1 putteri. Aiemmin minulla ei ollut mitään käsitystä eri kiekkojen ominaisuuksista, muuten kuin että ne jakautuvat noihin 3 luokkaan. Nyt olen sen verran perehtynyt aiheeseen että minun on hyvä  tietää onko käyttämäni kiekko yli- vai alivakaa ja feidaako se kuinka paljon.  Näillä tiedoilla voin edes yrittää tehdä jotain eroa kaariin oikealle tai vasemmalle jos pitää kiertää jotain esteitä. En silti usko että tulen koskaan olemaan pisteessä jossa minulla on oikeasti kymmeniä kiekkoja kassissa. Enkä välttämättä tuijota valmistajien antamia ominaisuuslukujakaan niin tarkasti, vaan muistanen kokemukseni perusteella että mihin ”™se sininen kulunut kiekko”™ lentää (useimmiten).

Minusta on myös kiinnostavaa että kiekot nimenomaan kuluvat ja muuttavat siten ominaisuuksiaan. Täten joku oikein kolhuinen ja kulunut kiekko voi olla pelaajan luottoläpyskä, ei pelkästään siihen mahdollisesti syntyneen tunnesiteen vuoksi (ajatteleeko joku muukin näin vai olenko vain outo?) vaan koska sen ominaisuudet ovat parantuneet ajan myötä. Siksipä se voi olla jopa parempi heittää kuin pakasta reväisty tuliterä lätty.

Noniin, palatakseni alkujuurilleni, olin siis ylpeä kahden liitokiekon omistaja. Googlen avulla taisin päätyä nyt jo edesmenneelle liitokiekko.com sivustolle josta löysin paikallisen Keinukallion radan ja mikä tärkeämpää, sen ratakartan.  Ilmaisena vinkkinä taas, jos et halua/pysty tulostamaan kartaa, nykyisillä kamerakännyköillä saa ihan hyvän kuvan kännykkään mukaan. Samaten myös radan sijainnista voi ottaa kuvan vaikka googlemapsista tai 02.fi tai muusta karttapalvelusta ainakin ekaa kertaa paikalle löytämisen helpottamiseksi. Tämän reilun vuoden aikana ’Keinis’ onkin tullut tutuksi, muttei välttämättä yhtään sen helpommaksi. Kiekkojen puskista etsiskelyyn käytetyn ajan voinee nimittäin mitata ehkä ennemmin tunneissa kuin minuuteissa. Tänä vuonna lähistölle avattiin toinen 9-väyläinen frisbeegolfrata, Tuusulan DiscGolfPark. Itse pidän siitä hyvin paljon, ja koska se on minulle suurinpiirtein saman matkan päässä kuin Keinukalliokin, käyn siellä useimmiten.

Pahamaineinen 5. väylä Keinukalliossa, ja uutuuttaan kiiltelevä kiekko.

Päästyäni lajiin vähän paremmin kiinni, tarkistin myös muutaman muun lähiseudun radan, Simonmetsän ja Päiväkummun radat Vantaalla. Ensiksimainittu on ihan mukiinmenevä rata, mutta jälkimmäiselle ei ole tullut lähdettyä sitten sen ensimmäisen kerran, kiitos sekavuuden ja oudon ratakartan. Tänä vuonna olen näiden lisäksi kiertänyt Meilahden, Talin ja Siltamäen radat Helsingissä, ja pidin niistä kaikista kovasti. Minusta PK-seudun frisbeegolfaajat ovat sikäli melko etuoikeutetussa asemassa esim. pohjoisiin kollegoihin verrattuna, että tältä seudulta löytyy useita ilmaisia ratoja hyvien kulkuyhteyksien päässä (pikaisesti laskettuna itselläni 8 eri rataa!). Tänä vuonna havahduin erityisesti siihen että lähijunassa polkupyörän kuljettaminen on ilmaista, joten siirtyminen kotoani lähes mille tahansa näistä em. radoista onnistuu alle tuntiin. Muutenkin olen erityisesti tänä kesänä pyrkinyt käymään edes silloin tällöin vähän vieraammilla radoilla saadakseni vaihtelua ja haastetta, löytääkseni väyliä jossa joudun käyttämään minulle vähemmän tuttuja heittotapoja. Tänään itseasiassa kävinkin pitkästä aikaa taas Simonmetsässä (+9 kiitos parin älyttömän sekoilun…huhhuh), ja kaipailisin Meilahden kallioillekin vielä ennen syksyä. Erityisellä innolla suunnittelen kuitenkin ekskursiota Tampereelle entiseen kotikaupunkiini, kiertämään Mansen väylät niin kuin olisi pitänyt jo kauan kauan sitten!

Eli ennakkoluulottomasti vaan uusia ratoja kokeilemaan ellette ole jo käyneet kaikkia lähiseudun väyliä heittämässä. fgr.fi:hän tarjoaa tähän ratahyppelyyn mitä parhaimmat lähtökohdat.

Ensi kerralla sitten kirjoitan hieman heittotekniikasta, miten aluksi yritin kiekkoa heittää ja mihin olen sittemmin päätynyt. Siihen asti, pitäkää kiekot ilmassa (ainakin sinne ketjuille asti)!

6 kommenttia: