Syksyllä 2020 lähes tulkoon täysiin uudistunut rata, tunnettu aiemmin Rovastinkangas DiscGolfParkina. Huomioithan, että radan pysäköintialue ja lähtöpaikka on vaihtunut. Radan läheisyydessä kulkee lenkkipolkuja, joten radalla on syytä varoa muita liikkujia.
Tämä uusi Oriveden rata…o boy..Annoin 2/5, mutta toivon että rata kuluessaan paranee. Suunnittelu on tehty kiireessä tai hosuen, en usko että näihin linjoihin tarkoituksella pyritty. Raskas rata jo muutenkin kulkea. Ympäristö tarjoaisi enemmän mihin nyt päästy.
Oli pakko käydä entisellä kotipaikkakunnalla heittelemässä, kokonaisuudessaan ihan ok rata, toki väylien pituuksia ehkä hyvä miettiä maaston mukaan. Maasto vaikutti aika vaikea kulkuiselta, vauhtia ei useallakaan väylällä viitsinyt ottaa avausheiton jälkeen esim. väylä 8 on aivan utopistinen, par luku tulisi olla 5 tai koko väylä huomattavasti lyhyempi. Kaipaisi huomattavasti enemmän avonaisia väyliä toisi vaihtelua rataan.
Opastaeet, korit ja teepadit hyvässä kunnossa. Ei ehkä motivoi kauheasti aloittelijoita lajin pariin kerta Oriveden ainoa rata. Orivedellä pitäisi olla toinen helpompi rata.
Käytiin nyt katsastamassa Oriveden rata 18 väyläisenä. Vanhalle 9 väyläiselle oli ”lukkarinrakkautta” kun ainokainen holari oli siellä syntynyt viiimeisellä väylällä. Uusi rata on yllättävänkin vähän erosoitunut vaikka ollut jo pitkään käytössä, onko käytön puutetta? Positiivistä se, että tarpeettomia ob ja mando hommia ei ole tehty eli rata on suunniteltu hyvin. Parissa kohtaa vähän outoja siirtymisiä ja pari väylää turhan tiiviisti kokonaiskoon huomioon ottaen. Jos olisi lähempänä, varmaan tulisi käytyä useammin. Ei mestari, ei kuitenkaan susihuono.
Nyt on tullut kolme kertaa käytyä Oriveden uudella 18-väyläisellä. Kuten edelläkin on mainittu, rata on hyvinkin haastava, erityisesti väylät 7-9 pistävät varmasti kovimmatkin tekijät tiukille. Lisäksi maaston ansiosta kierroksesta tulee suht fyysinen ainakin kesähelteillä. Kokonaismielikuva positiivinen, eriteltynä:
+ Selkeät ja raivatut väylät (pääosin kiekko löytyy helposti väylältä)
+ Väylissä on ideaa
+ Pääosin erinomaiset tiit
+ Haastetta kovillekin tekijöille
– Yksitoikkoinen maasto (muutamaa väylää lukuunottamatta ollaan puiden lomassa)
– Väylien vierestä joutuu joskus etsimään kiekkoa
4/5
Arvostelujen perusteella pelonsekaisin tuntein lähdimme haastamaan rataa, joka osottautui oikein miellyttäväksi kiertää. Muutamiin paikkoihin voisi lisäillä next tee kylttejä selkeyttämään kiertämistä, ratakartan avulla pysyi oikealla polulla. Joillakin väylillä oli vielä hieman oksien keräämistä jäljellä. Kiekkoja ei tarvinnut etsiä maastosta kuin kerran, ja sekin johtui 9. väylän alamäessä tapahtuneesta kickistä joka päätyi 2. väylälle asti. Varmasti menossa uudestaan.
Haastava rata. Väylät vaatii vielä raivausta ja kulumista niin varmasti hyvä tulee. Maasto vähän hankala kulkuista uusilla väylillä ja aika usein 2 heiton sai heittää paikoiltaan kun ei mitään mahdollisuutta ottaa vauhtia, mutta eiköhän asiat muutu jahka vaan rata kuluu.
Vaikeat radat ovat yleensä joko hyvällä tai huonolla tavalla haastavia. Tämä rata oli lähes kokonaan raivostuttavalla tavalla haastava. Maastoon nähden aivan liian pitkiä väyliä, ei tee yhtään mieli heittää 100+ metrisiä maastoon jossa kiekon voi hukata vaikka se olisi väylällä. Useita kertoja sai etsiä muutaman minuutin kiekkoa, vaikka se oli lopulta ihan hyvällä paikalla. Liikkuessa saa ihan koko ajan katsoa jalkoihinsa ettei taitu nilkka tai kastu jalka polviin asti. Maaston tallaantuminen kestää useita vuosia ja epäilen ettei tämä pääse nopeasti tallaantumaan, koska iso osa heittäjistä ei tule toisen kerran käymään. Väylien välissä harhaan kävelee monessa paikassa.
Yleensä kierros jää kesken sään, loukkaantumisen tai oman umpisurkean heittämisen takia. Tämä kierros jäi kesken radan huonouden takia, kerta se on ensimmäinenkin. Vastaavaan kivikkoiseen metsämaastoon on tehty useita miellyttäviäkin ratoja, esim. Lempäälään, Pirkkalaan, Jokioiseen, Tervakoskelle ja Kangasniemelle. En suosittele oikein kellekään ja ainakaan kaukaa ei kannata lähteä.
Uudistettu 18 väyläinen rata pelattu. Paljon haastavampi rata nyt kuin vanha 9 väylänen. Toki en oikein pitänyt radasta. Liian metsäinen ja kivikkoinen. Hankalasta paikoista kivikoista yms sammaleesta saa heitellä muita kun avauksia. Toki pikkuhiljaa voi parantua kun talloo kunnon polut. Next tee kyltit olis kanssa kivat. Hieman oli josissakin väylissä hakemista ja sai tarkkaan miettiä mihin suuntaan tästä pitäs lähteä ja heti ykkös väyläkin oli vähän piillossa ennenkuin tajus, että se onkin seläntakana tien toisella puolella eikä edessä. Ratakartalla kuitenkin kaikki väylät löytyi ja se on hyvä ottaa mukaan.
8.10.2020 arvostelu.
Rata odottaa vielä risujen poistoa, suurin osa väylistä kuitenkin ihan moitteettomassa kunnossa. Rata on todella vaihteleva maastoltaan ja vaadittavilta heitoilta. Ei missään nimessä helppo rata, mutta lyhyeämpikin draivi riittää par tuloksiin.
Väylät ovat selkeitä, ei ole jätetty puita keskelle väyliä heittoja pilaamaan eikä tehty pitkistä väylistä liian kapeita. Korkeuseroja on käytetty hienosti hyödyksi yllättävänkin monessa väylässä.
Uusien väylien heittopaikat isot, 2x4m ilmeisesti. Vanhoissa väylissä vielä vanhat teepadit valitettavasti.
Väylien pohjat ja mörrit odottaa kävijöitä tallailemaan, eritoten 7 &. 8 väylille katoaa kiekot helposti. Ensi kesänä rata on varmasti jo aivan priimakunnossa pohjien suhteen, sen verran pehmeää sammalta on suurilta osin.
Kokonaisuus uudeksi radaksi miellyttävä ja hyvällä tavalla haastava. Sopii mielestäni kisakäyttöön ensi kaudella.
Varsin pätevä rata 9-väyläiseksi. Korkeuseroja ja vaihtelevia heittoja. Vielä kun rataa saadaan hieman siistittyä raivauksien jäljiltä ja tiit kuntoon, niin se on erinomainen. Pelaamisen arvoinen jo nykyisellään.
Sopivasti korkeuseoja. Tiit,opasteet,korit Ok Paikoitellen saa kiekkoa etsiä paikoista ja väyliä voisi vähän siistiä. Muuten mukava vaihteleva 9 väyläinen.
Monipuolinen rata mäkineen monttuineen, väylät hyvässä kunnossa, mutta roughilta saattaa joutua kiekkoaan etsimään pidempään. Osa teepadeista oli hieman montulla ja tosiaan yksi kori irti maasta, mutta kuitenkin pystyssä. Väylät löytyvät helposti ja siirtymät ovat fiksun lyhyet. Pienistä rikkeistään huolimatta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.
Hieno 9-väyläinen tämäkin, sopivasti vaihtelua väylien muodoissa ja rata ei missään vaiheessa tunnu epäreilulta, muttei silti liian helpoltakaan. Heittoaikana kakkos ja kolmosväylät olivat vielä vähäm jäisiä, joka hankaloitti kulkua mutta muuten hieno kokonaisuus. Parkkialue oli hieman epäselvä, en ollut ihan varma mihin frisbeegolfaajat oli tarkoitettu parkkeeraavaksi.
4/5..hieno 9-väyläinen, joka kannattaa bongata. Yksi 43 metrinen väylä vähän heikentää kokonaisuutta, mutta muuten hieno kokonaisuus. Siirtymät lyhyitä, väylät monipuolisia ja heittolinjat selkeät. Kannon päälle kiinnitettyä kori oli hieno. Sijainti hyvä bongaamista ajatellen – tässä kohtaa on hyvä pitää pieni tauko ajamisesta ja heittää rata läpi.
Tämä sympaattinen puistorata on itselleni ollut aina rakas koska tämän viimeisellä väylällä olen heittänyt toistaiseksi ainoan hole-in-oneni. Päivä oli erittäin lämmin ja kenttä kuiva eivätkä hyttysetkään juuri jaksaneet häiritä kiertämistä. Ainoat ongelmat olivat kova tuuli mikä haittasi voimalinjan alla heitettäessä. Rata jolla suosittelen käymään pienuudesta huolimatta. Tuloksellisesti päivän kierros meni par-lukujen keskiarvon totuuspohjaiseksi muuttamisessa.
Väylän no. 8 kori on vaarallisesti irti/löystynyt. Asiasta ilmoitettu Oriveden Kaupungille jo kahdesti.
Vaikka väylän kori houkuttaa kiipeämään vetämällä korista niin suosittelen välttämään roikkumista.

Aivan kurapaskaa koko rata, yksi Suomen huonoimmista radoista!
Käytiin nyt katsastamassa Oriveden rata 18 väyläisenä. Vanhalle 9 väyläiselle oli ”lukkarinrakkautta” kun ainokainen holari oli siellä syntynyt viiimeisellä väylällä. Uusi rata on yllättävänkin vähän erosoitunut vaikka ollut jo pitkään käytössä, onko käytön puutetta? Positiivistä se, että tarpeettomia ob ja mando hommia ei ole tehty eli rata on suunniteltu hyvin. Parissa kohtaa vähän outoja siirtymisiä ja pari väylää turhan tiiviisti kokonaiskoon huomioon ottaen. Jos olisi lähempänä, varmaan tulisi käytyä useammin. Ei mestari, ei kuitenkaan susihuono.
Rankka ja haastava rata, en suosittele aloittelijalle mutta ehdottomasti harrastajalle. 4/5
Nyt on tullut kolme kertaa käytyä Oriveden uudella 18-väyläisellä. Kuten edelläkin on mainittu, rata on hyvinkin haastava, erityisesti väylät 7-9 pistävät varmasti kovimmatkin tekijät tiukille. Lisäksi maaston ansiosta kierroksesta tulee suht fyysinen ainakin kesähelteillä. Kokonaismielikuva positiivinen, eriteltynä:
+ Selkeät ja raivatut väylät (pääosin kiekko löytyy helposti väylältä)
+ Väylissä on ideaa
+ Pääosin erinomaiset tiit
+ Haastetta kovillekin tekijöille
– Yksitoikkoinen maasto (muutamaa väylää lukuunottamatta ollaan puiden lomassa)
– Väylien vierestä joutuu joskus etsimään kiekkoa
4/5
Arvostelujen perusteella pelonsekaisin tuntein lähdimme haastamaan rataa, joka osottautui oikein miellyttäväksi kiertää. Muutamiin paikkoihin voisi lisäillä next tee kylttejä selkeyttämään kiertämistä, ratakartan avulla pysyi oikealla polulla. Joillakin väylillä oli vielä hieman oksien keräämistä jäljellä. Kiekkoja ei tarvinnut etsiä maastosta kuin kerran, ja sekin johtui 9. väylän alamäessä tapahtuneesta kickistä joka päätyi 2. väylälle asti. Varmasti menossa uudestaan.
Haastava rata. Väylät vaatii vielä raivausta ja kulumista niin varmasti hyvä tulee. Maasto vähän hankala kulkuista uusilla väylillä ja aika usein 2 heiton sai heittää paikoiltaan kun ei mitään mahdollisuutta ottaa vauhtia, mutta eiköhän asiat muutu jahka vaan rata kuluu.
Vaikeat radat ovat yleensä joko hyvällä tai huonolla tavalla haastavia. Tämä rata oli lähes kokonaan raivostuttavalla tavalla haastava. Maastoon nähden aivan liian pitkiä väyliä, ei tee yhtään mieli heittää 100+ metrisiä maastoon jossa kiekon voi hukata vaikka se olisi väylällä. Useita kertoja sai etsiä muutaman minuutin kiekkoa, vaikka se oli lopulta ihan hyvällä paikalla. Liikkuessa saa ihan koko ajan katsoa jalkoihinsa ettei taitu nilkka tai kastu jalka polviin asti. Maaston tallaantuminen kestää useita vuosia ja epäilen ettei tämä pääse nopeasti tallaantumaan, koska iso osa heittäjistä ei tule toisen kerran käymään. Väylien välissä harhaan kävelee monessa paikassa.
Yleensä kierros jää kesken sään, loukkaantumisen tai oman umpisurkean heittämisen takia. Tämä kierros jäi kesken radan huonouden takia, kerta se on ensimmäinenkin. Vastaavaan kivikkoiseen metsämaastoon on tehty useita miellyttäviäkin ratoja, esim. Lempäälään, Pirkkalaan, Jokioiseen, Tervakoskelle ja Kangasniemelle. En suosittele oikein kellekään ja ainakaan kaukaa ei kannata lähteä.
Uudistettu 18 väyläinen rata pelattu. Paljon haastavampi rata nyt kuin vanha 9 väylänen. Toki en oikein pitänyt radasta. Liian metsäinen ja kivikkoinen. Hankalasta paikoista kivikoista yms sammaleesta saa heitellä muita kun avauksia. Toki pikkuhiljaa voi parantua kun talloo kunnon polut. Next tee kyltit olis kanssa kivat. Hieman oli josissakin väylissä hakemista ja sai tarkkaan miettiä mihin suuntaan tästä pitäs lähteä ja heti ykkös väyläkin oli vähän piillossa ennenkuin tajus, että se onkin seläntakana tien toisella puolella eikä edessä. Ratakartalla kuitenkin kaikki väylät löytyi ja se on hyvä ottaa mukaan.
8.10.2020 arvostelu.
Rata odottaa vielä risujen poistoa, suurin osa väylistä kuitenkin ihan moitteettomassa kunnossa. Rata on todella vaihteleva maastoltaan ja vaadittavilta heitoilta. Ei missään nimessä helppo rata, mutta lyhyeämpikin draivi riittää par tuloksiin.
Väylät ovat selkeitä, ei ole jätetty puita keskelle väyliä heittoja pilaamaan eikä tehty pitkistä väylistä liian kapeita. Korkeuseroja on käytetty hienosti hyödyksi yllättävänkin monessa väylässä.
Uusien väylien heittopaikat isot, 2x4m ilmeisesti. Vanhoissa väylissä vielä vanhat teepadit valitettavasti.
Väylien pohjat ja mörrit odottaa kävijöitä tallailemaan, eritoten 7 &. 8 väylille katoaa kiekot helposti. Ensi kesänä rata on varmasti jo aivan priimakunnossa pohjien suhteen, sen verran pehmeää sammalta on suurilta osin.
Kokonaisuus uudeksi radaksi miellyttävä ja hyvällä tavalla haastava. Sopii mielestäni kisakäyttöön ensi kaudella.
Rata suljettu 6.7.2020 – 9.8.2020 eli Rovastinkankaan frisbeegolfrata laajenee syksyyn mennessä täysimittaiseksi 18 väylän radaksi, hieno homma.
Varsin pätevä rata 9-väyläiseksi. Korkeuseroja ja vaihtelevia heittoja. Vielä kun rataa saadaan hieman siistittyä raivauksien jäljiltä ja tiit kuntoon, niin se on erinomainen. Pelaamisen arvoinen jo nykyisellään.
Kannattaa käydä heittääs, korkeuseroja on ja mukavia väyliä.
Sopivasti korkeuseoja. Tiit,opasteet,korit Ok Paikoitellen saa kiekkoa etsiä paikoista ja väyliä voisi vähän siistiä. Muuten mukava vaihteleva 9 väyläinen.
Monipuolinen rata mäkineen monttuineen, väylät hyvässä kunnossa, mutta roughilta saattaa joutua kiekkoaan etsimään pidempään. Osa teepadeista oli hieman montulla ja tosiaan yksi kori irti maasta, mutta kuitenkin pystyssä. Väylät löytyvät helposti ja siirtymät ovat fiksun lyhyet. Pienistä rikkeistään huolimatta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.
Hieno 9-väyläinen tämäkin, sopivasti vaihtelua väylien muodoissa ja rata ei missään vaiheessa tunnu epäreilulta, muttei silti liian helpoltakaan. Heittoaikana kakkos ja kolmosväylät olivat vielä vähäm jäisiä, joka hankaloitti kulkua mutta muuten hieno kokonaisuus. Parkkialue oli hieman epäselvä, en ollut ihan varma mihin frisbeegolfaajat oli tarkoitettu parkkeeraavaksi.
4/5..hieno 9-väyläinen, joka kannattaa bongata. Yksi 43 metrinen väylä vähän heikentää kokonaisuutta, mutta muuten hieno kokonaisuus. Siirtymät lyhyitä, väylät monipuolisia ja heittolinjat selkeät. Kannon päälle kiinnitettyä kori oli hieno. Sijainti hyvä bongaamista ajatellen – tässä kohtaa on hyvä pitää pieni tauko ajamisesta ja heittää rata läpi.
Tähän mennessä paras 9 väyläinen rata jonka olen pelannut. Hienosti toteutettu! Suosittelen kaikkia käymään tasosta riippumatta 🙂
Tämä sympaattinen puistorata on itselleni ollut aina rakas koska tämän viimeisellä väylällä olen heittänyt toistaiseksi ainoan hole-in-oneni. Päivä oli erittäin lämmin ja kenttä kuiva eivätkä hyttysetkään juuri jaksaneet häiritä kiertämistä. Ainoat ongelmat olivat kova tuuli mikä haittasi voimalinjan alla heitettäessä. Rata jolla suosittelen käymään pienuudesta huolimatta. Tuloksellisesti päivän kierros meni par-lukujen keskiarvon totuuspohjaiseksi muuttamisessa.
Väylän no. 8 kori KORJATTU 🙂