Ensimmäisen viiden väylän jälkeen fiilis oli kuin Timo Soinilla vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Tästä eteenpäin tilanne kuitenkin oli kuin Li Anderssonilla vuoden 2023 vaaleissa. Tiedätte kyllä. Olisi mielenkiintoista tavata se herrasmies kuka on suunnitellut kyseisen radan (viidakon). 125 metriä metsäpilliä ei tuo kenellekkään iloista pelimieltä. Mutta kiitos kokemuksesta, tietäähän ensi kerralla ottaa mukaan mukaan Stihl Ms 271 mallisen moottorisahan mukaan, saa hieman karsittua näitä pillejä.
Tämä rata oli ilmeisesti noin 500 metriä Tsernobylin ydinvoimalan kakkosreaktorista itään päin? Idyllisessä post apokalyptisessä maisemassa kaverini sai yliannostuksen säteilyä ja nykäisi draiverin puuhun. Ja huomasi kyllä, että muutkin ovat saaneet osuutensa tästä säteilystä, ihmiset eivät jostain syystä olleet läsnä. Mutta kaiken kaikkiaan unohtumaton kokemus, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saavumme enään ikinä takaisin. Pitäkää kuitenkin lippu korkealla ja reaktorit toiminnassa!
Ihan käsittämätöntä et jengi pitää tätä hyvänä ratana. Talvella toki hyvä onkin mutta kesän tulessa muuttuu ääni kellossa. Opasteet ihan sinne ja tänne, tii sanoo 6 väylää ja korilla lukee 18. Heitot meni muutenkin päin persettä eli lopputuloksena paha mieli ja loputon bogeysade. Nyt erittäin pitkälle tästä Kouvolan näköisestä kylästä ja kaupan kautta sohvalle harrastamaan lajia jossa tarvitsee vain ja ainoastaan olutta.
Ensimmäisen kolmen väylän jälkee nollatuloksella laji tuntuu äärimmäisen viehättävältä. Nelosväylälle saavuttuani heräsin todellisuuteen. Tulos luultavasti triplabogey ja paha mieli. Vitoselle ei saavuttu vaan matka suuntautui Alkoon.
Loppi DiscGolfPark
Ensimmäisen viiden väylän jälkeen fiilis oli kuin Timo Soinilla vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Tästä eteenpäin tilanne kuitenkin oli kuin Li Anderssonilla vuoden 2023 vaaleissa. Tiedätte kyllä. Olisi mielenkiintoista tavata se herrasmies kuka on suunnitellut kyseisen radan (viidakon). 125 metriä metsäpilliä ei tuo kenellekkään iloista pelimieltä. Mutta kiitos kokemuksesta, tietäähän ensi kerralla ottaa mukaan mukaan Stihl Ms 271 mallisen moottorisahan mukaan, saa hieman karsittua näitä pillejä.Talsoila DiscGolfPark
Anteeksi, pienessä tumussa erehdyin radastaTalsoila DiscGolfPark
Tämä rata oli ilmeisesti noin 500 metriä Tsernobylin ydinvoimalan kakkosreaktorista itään päin? Idyllisessä post apokalyptisessä maisemassa kaverini sai yliannostuksen säteilyä ja nykäisi draiverin puuhun. Ja huomasi kyllä, että muutkin ovat saaneet osuutensa tästä säteilystä, ihmiset eivät jostain syystä olleet läsnä. Mutta kaiken kaikkiaan unohtumaton kokemus, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saavumme enään ikinä takaisin. Pitäkää kuitenkin lippu korkealla ja reaktorit toiminnassa!Orimattilan kiekkopuisto
Ihan käsittämätöntä et jengi pitää tätä hyvänä ratana. Talvella toki hyvä onkin mutta kesän tulessa muuttuu ääni kellossa. Opasteet ihan sinne ja tänne, tii sanoo 6 väylää ja korilla lukee 18. Heitot meni muutenkin päin persettä eli lopputuloksena paha mieli ja loputon bogeysade. Nyt erittäin pitkälle tästä Kouvolan näköisestä kylästä ja kaupan kautta sohvalle harrastamaan lajia jossa tarvitsee vain ja ainoastaan olutta.Teikarinmäen frisbeegolfpuisto
Ensimmäisen kolmen väylän jälkee nollatuloksella laji tuntuu äärimmäisen viehättävältä. Nelosväylälle saavuttuani heräsin todellisuuteen. Tulos luultavasti triplabogey ja paha mieli. Vitoselle ei saavuttu vaan matka suuntautui Alkoon.Mäntsälän frisbeegolfpuisto (Mäntsälä DiscGolfPark)
Mikä siinä on kun ei osu. Puut aina edessä. Kaipa se on pakko ottaa saha käteen, tai olut, saapa nähdä.