Aihearkisto: Uutiset

Parigolfin Suomen mestareita ja EuroTouria – kaksi edellistä viikkoa

FGR.fi tarjoaa tässä jutussaan tiiviin katsauksen kahteen edelliseen kilpailuviikkoon eurooppalaisessa ja kotimaisessa frisbeegolfissa. Menneenä viikonloppuna ratkaistiin parigolfin SM-mitalit ja toissaviikonloppuna EuroTourilla suomalaiset pyrkivät paitsi menestymään, myös vatkaamaan President’s Cup -joukkuekilpailun pelaajavalintoja.

Stoor ja Iso-Markku ylivoimaiset parigolfmestarit

Parigolfin mestaruudet ratkottiin Helsingissä, Kivikon ja Talin radoilla. Kivikko sai kisakasteensa lauantaina, kun avoin sarja pelasi siellä kaksi kierrosta eri pelimuodoin. Naiset ja ikäluokat aloittivat lauantaina Talissa ja sunnuntaina vaihdettiin ratoja.

Kisa oli vielä tiukka ja kaikki mitalit jaossa avoimessa sarjassa lauantain Kivikko-osuuden jälkeen. Talissa sunnuntaiaamuna pelattiin ensimmäinen kierros kokonaisuudessaan alternate shot -pelimuotoa, jossa parin pelaajat heittävät yhden heiton vuorotellen.

Nils Iso-Markku ja Jalle Stoor eivät vuorottelusta paineita ottaneet ja pelasivat tolkuttoman hyvän kierroksen: Talin 21-väyläisellä kisalayoutilla 7 alle ihannetuloksen. Sillä ero toisena oleviin venyi 11 heittoon ennen best shot -finaalikierrosta. Best Shotin Stoor ja Iso-Markku saivatkin paineettomasti tyylitellä voittoon: 12 alle ihannetuloksen.

Mikko Laihonen pelasi tällä kertaa Kalle Savosen kanssa, mutta juhli jälleen SM-hopeaa. Kenties kovimmat ennakkosuosikit Seppo Paju ja Teemu Nissinen hävisivät hopean katkaisupelissä ja nappasivat täten pronssia.

Muiden sarjojen mestarit olivat: Ellinoora Heikkilä ja Nina Kiminki (Naiset), Petri Määränen ja Kari Vesala (Seniorit), Lari Koivunen ja Jukka-Pekka Pulakka (juniorit-19) sekä Mikael Hakala ja Jasper Heino (juniorit-16).

Avoimen tulokset.
Ikäluokkien ja naisten tulokset.

Stoor vahva myös Twin Lake Annualissa, Sikanen President’s Cupiin?

Twin Lake Annual EuroTour -osakilpailu pelattiin toissaviikonloppuna Ruotsin Haningessa. Tulokset ovat kenties jo monelle tutut ja ne löytyvät täältä. Kymmenen parhaan joukkoon mahtui jälleen tukku suomalaisia.

TLA oli kuitenkin myös yksi President’s Cup -edustuspaikkoihin vaikuttava kilpailu ja se nosti suomalaistenkin mahdollisuuksia saada paikka. President’s Cup on perinteinen USA:n ja Euroopan välinen joukkuekilpailu, joka taas tänä kesänä käydään ennen European Openia heinäkuussa.

Vaikka paras suomalainen oli Haningessa Jalle Stoor hienolla 5. sijallaan, lähimpänä President’s Cup -paikkaa on TLA:ssa yhdeksänneksi pelannut Arttu Sikanen. Arttu (tällä hetkellä varapaikalla) on varmaa edustuspaikkaa lähellä olevista pelaajista ainoa, joka aikoo pelata myös Sula Openin, jossa on viimeinen mahdollisuus vaikuttaa valintoihin.

Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että Arttu saa paikan pelaamalla rutiinisuorituksen Sula Openissa, sillä President’s Cup -listauksessa edellä eikä takana olevia pelaajia ei Sula Openin ilmoittautuneiden listalla näy.

Huomionarvoista Twin Lake Annualissa oli Jallen viidennen sijan ja muiden hyvien suomalaissijoitusten lisäksi turnauksen vasta finaalissa voitokseen kääntäneen David Feldbergin 100. voitto ammattilaispelaajana.

Jo mainittu Sula Open tullaan pelaamaan samana viikonloppuna, kuin kotimaisen Pro Tourin avausosakilpailu Fierce Pro Tour Kankaanpää, josta kesätoimituksenkin seuraavat raportit tulevat.

President’s Cup -tilannetta voi seurata tästä listauksesta.

Uusia nimiä maailmankartalle

Voitto meni Yhdysvaltoihin, joten siltä rintamalta ei mitään uutta. Suomalaisnäkökulmasta kuitenkin saatiin jotakin uutta ja hieman yllättävää, kun Major-turnaukseksi kasvanut Copenhagen Open pelattiin menneen viikon lopulla Tanskassa.

Piironen kolkuttelee kärkisijaa ensimmäisellä kierroksella

Torstain ensimmäisellä kierroksella parhaasta suomalaistuloksesta vastasi vielä hyvin tuttu nimi, hallitseva Suomen mestari Leo Piironen. ”Leksa” avasi turnauksen toisella sijalla heittämällä loistavan 10 alle par-tuloksen (57 heittoa). Teemu Malmelin heitti elämänsä kierroksen ja sijoittui kymmenenneksi ensimmäisen päivän jälkeen.

Nelipäiväinen ja nelikierroksinen kisa sekä Välbyparkenin pitkät Major-tasoisiksi tuunatut väylät kuitenkin mylläsivät tuloslistaa vielä moneen kertaan. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien kuitenkin jollakin tapaa hitusen yllättäen huipputurnaustaan aloittelivat Lassi Hakulinen ja Matias Söderström…

Söderström särkemässä jenkkirintamaa

Jälleen kerran ammattilaiset tähtilipun alta hallitsivat kilpailua mitä pidemmälle se eteni. Kolmannen kierroksen jälkeen kuitenkin piikkinä jenkkien lihassa tiukimmin hääri Matias Söderström seitsemännellä sijallaan ennen sunnuntain finaalikierrosta.

Lassi Hakulinen taas pelasi ”huonon” kierroksen pois alta lauantaina ja oli valmis tekemään vielä viimeisen nousun sunnuntaina. Vaisumman ensimmäisen kierroksen jälkeen nousuaan teki toki tutumpikin suomalaismenestyjä – kilpailija vailla vertaa, Pasi Koivu.

Hakulinen, Söderström ja Koivu nappasivat USDGC-paikat

Turnauksessa parhaimmin sijoittuneille oli tarjolla myös paikka myöhemmin syksyllä pelattavaan lajin lippulaivaturnaukseen United States Disc Golf Championshipiin. Viimeisistä USDGC-paikoista käytiin tiukkaa vääntöä ja kolme viimeistä paikkaa napsahtivatkin Suomeen.

Hakulinen, Söderström ja Koivu kiilasivat rinta rinnan top-kymppiin nimenomaan jaetulle 10. sijalle. Ikävä kyllä Leo Piirosen oli heittoa huonommalla tuloksella tyytyminen ensimmäiseen USDGC-paikkojen ulkopuoliseen sijoitukseen.

Nimet Hakulinen ja Söderström taitavat nyt olla frisbeegolfaavan maailman huulilla ainakin jonkin aikaa – näillä otteilla toki pitempäänkin…

Voittokamppailu viimeisiin putteihin asti

Amerikan ihmeiden keskinäisissä kaavailuissa Devan Owens ei välttämättä ollut suurimpia voittajasuosikkeja. Näytti kuitenkin lähes loppuun asti siltä, että Owens ottaa ensimmäisen suuren voittonsa.

Paul McBeth on kuitenkin haamukierrosten mies ja näytti näitä kykyjään jälleen. Huima loppukiri viimeisillä väylillä huipentui viimeisille puteille, jossa voitto kääntyi kuin kääntyikin McBethin hyväksi.

Samalla kun lukee Juho Rantalaihon mietteet omasta kisastaan, kannattaa tsekata Juhon kuvaamat videot voittotaistelusta Juhon blogin lopusta.

Miten käykään seuraavassa Euroopan Majorissa?

Missään nimessä ketään tasokasta suomalaispelaajaa, kuten Koivua, Piirosta, Söderströmiä tai Seppo Pajua, sovi unohtaa, kun mietitään mahdollisia menestyjiä seuraavassa eurooppalaisessa Major -turnauksessa. Yksi nimi saattaa kuitenkin pöyhiä useammankin ammattilaisnimen…

Erityisesti nuoren, vain 16-vuotiaan Lassi Hakulisen näytöt Major-tasolta tässä vaiheessa kevättä ovat kuitenkin erityisen kovaa valuuttaa. Heinäkuussa pelattava European Open Major on nokialaiselle Hakuliselle kaiken lisäksi kotikisa ja viimeisin näyttö The Beast -radaltakin on vakuuttava neljäs sija viime kesän SM-kilpailuista…

Suomalainen frisbeegolf alkaa nousta ykköshaastajaksi lajia hallitseville uuden mantereen tiitykeille ja puttikoneille, joten European Openista tulee varmasti jälleen kerran mehevämpi kuin koskaan myös suomalaisnäkökulmasta.

Ensi viikolla kisataan taas

Kööpenhaminan kisan tulokset löytyvät täältä.

Euroopassa kisailu jatkuu myös suomalaisten toimesta ensi viikonloppuna Ruotsissa. Haningessa Tukholman liepeillä pelataan EuroTourin osakilpailu Twin Lake Annual, johon lähtee iso nippu suomalaisia – kesätoimittaja itse mukaan luettuna. Raporttia luvassa siis seuraavan kerran sieltä…

EuroTour käyntiin – Hollannissa taas iso kasa suomalaisia

Tänäkin vuonna Hollannin Rijswijkiin lähti kymmeniä suomalaisia avaamaan kautta, kun kotimaan kevät laahaa myöhässä. Dutch Open 2013 ja Hollannin kevät tarjosi pelaajille ajoittain aurinkoa, mutta myös sankkaa sumua. Vaihtelevia olivat olosuhteiden lisäksi myös pelaajien tulokset. Kärkipäässäkin nähtiin dramaattisia, äkillisiä ja yllättäviäkin muutoksia.

Saksa, Ruotsi, Ranska, Belgia, Sveitsi vai Suomi?

EuroTourin avauskilpailu oli monelle myös koko kauden avauskilpailu, etenkin pohjoismaalaisille. Näin ollen olikin vaikea etukäteen ennustaa pelaajien kevätkuntoa. Voittajakandidaatteja voi siis katsoa olleen mukana useammastakin Euroopan kolkasta. Avoimessa sarjassa kilpaili suomalaisista esimerkiksi kolme kovaa Juhoa. Kokeneet Rantalaiho ja Parviainen sekä lupauksiaan pikkuhiljaa lunastava Vähätalo.

Suurin ennakkosuosikki varmasti oli Saksan Simon Lizotte ja ensimmäisen päivän jälkeen näyttikin vahvasti siltä, että tuoreen Discmanian keulakuvan vire kantaa helppoon voittoon. Ensimmäisen päivän jälkeinen 8 heiton johto kuitenkin suli Ruotsin Henrik Johansenin käsittelyssä heti sunnuntaiaamun sumussa yhden heiton takaa-ajomatkaksi. Kolmen 18-väyläisen kierroksen jälkeen pelatussa 9-väyläisessä finaalissa Johansen kykeni pitämään Lizotten takanaan.

Avoimessa suomalaiset eivät yltäneet lopulta 8. sijaa ylemmäksi. Juhot Rantalaiho ja Vähätalo päätyivät tasatulokseen – joskin Vähätalo tasaisella pelillä, Rantalaiho vaihtelevammalla. Juhojen perässä tuloslistalla onkin sitten viiden suomalaisen nippu: Ville Piippo, Jani Saukko, Lassi Hakulinen, Teemu Malmelin ja Juho Parviainen.

Henna Määttä, Markku Tohni ja Niko Rättyä!

Muissa sarjoissa suomalaisonnistujia löytyi ihan kärkipäästä. Henna Määttä paitsi piti hienosti heikommat pelaajat takanaan ja otti kolmannen sijan, pelasi hyväntasoiset kierrokset, mitä ratingin nostamiseen tulee. Euroopan kiistaton ykkönen Senior Grandmasters -sarjassa, Markku Tohni, otti odotetusti omansa olemalla ykkönen sarjassaan. Nuori, lupaava ja kauniilla tekniikalla heittävä Niko Rättyä pöyhi muut juniorisarjan pelaajat.

Ei olisi yllätys, mikäli nämä nimet olisivat omissa sarjoissaan koko tulevankin kesän kärkipäässä. FGR:ään blogiakin kirjoittava Henna vaikuttaa olevan todella motivoitunut ja omistautunut, ja tulosta alkaa tulla. Niko Rättyä tuli allekirjoittaneen tietoon viime kesänä ja jo mainittu kaunis tekniikka teki välittömästi vaikutuksen. Yhtälailla Vähätalo avoimessa sarjassa näytti, ettei kehityskäyrä ole vaihtanut suuntaa – kelpo startti kauteen hänellekin.

Hollannin kisan tulokset tarjoaa PDGA ja Juho Rantalaihon mietteet FGR-blogissa.

Kotimainen kausi alkaa totutusti Kankaanpäässä 27.4.-28.4. kahdella osallistujaryntäyksen alle joutuneella erilliskilpailulla. Kankaanpäässä kautensa avaa suurin osa terävimmästä kotimaisesta kärjestä. Enää jännittää, kuinka syvässä hangessa nuo kisat tullaan käymään. Lähiviikot näyttävät.

Meresmaa putosi kärjen vauhdista – Piironen heräsi viimeisenä päivänä

Frisbeegolfin Major -turnausten kuningas, United States Disc Golf Championship saatiin päätökseen lauantaina. Eurooppalaishistoriaa ei tällä kertaa tehty, kun Jussi Meresmaan vuorotahdilla oli eilen jälleen hieman maltillisemman kierroksen vuoro. Toiseen perättäiseen voittoonsa ylsi yksi tämän kauden parhaista pelaajista koko maailmassa, Will Schusterick (USA).

Tiukka finaali täynnä huikeita suorituksia

Heti alkupäässä kierrosta Will Schusterick heitti noin 60-metrisen lähestymisensä suoraan kuppiin. Kuuden väylän jälkeen hänellä oli jo turvallisen tuntuinen kuuden heiton johto. Ricky Wysocki (USA) oli kuitenkin eri mieltä ja kiri seitsemän seuraavan väylän aikana Schusterickin johdon kiinni. Matkan varrelle mahtui mm. yksi noin 100 metrin päästä suoraan koriin osunut jatkoheitto.

Viisi viimeistä väylää käänsivät tilanteen Schusterickin eduksi lopulta kahden heiton erolla. Wysockilla oli vielä kahdella viimeisellä väylällä birdiet tehdessään mahdollisuus tasoihin, mutta puttipeliin kaatui tittelin tavoittelu hänen osaltaan tällä kertaa. Schusterick nosteli pyttyä lopulta yhteistyloksella 48 alle par -tuloksen, mikä kertoo siitä että tänä vuonna käytetty OB-sääntö ei rankaissut riskienotosta yhtä kovaa kuin normaalisti.

Tänä vuonna OB:lle päätyneen heiton jälkeen jatkettiin edellisestä heittopaikasta uusintaheitolla, ilman rangaistusheittoa. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan vuosien aikana tiuhaankin USDGC:ssä vaihdellut OB-käytäntö muuttuu.

Kärkiryhmän kyyti oli siis hurjaa ja siinä yritti parhaansa mukaan pysyä mukana jaetulta 4. sijalta finaaliin lähtenyt Jussi Meresmaa. Ajoittain Jussi oli kiinni jaetussa kolmannessa sijassa, mutta kuuden viimeisen väylän pelaaminen yhteensä par -tulokseen ei riittänyt kärkikolmikkoon sijoittumiseen.

Meresmaan viimeinen kierros 61 (-7) tuotti kuitenkin hyvän top 10 -sijoituksen, 8. sijan. Meresmaalle se on kenties hienoinen pettymys kahden huippukierroksen osoitettua mahdollisuuksien olevan olemassa vaikka voittoon asti. Sijoitus kuitenkin takaa osallistumisoikeuden myös seuraavaan pelattavaan USDGC:hen pääsarjaan.

Piironen herää, Stoor Meresmaan jälkeen paras suomalainen

Leo Piironen löysi viimeisellä kierroksella tekemisen meiningin ja tykittikin tuloskorttiin hienon 58:n (-10). Tällä hän teki hyvää nousua, lopulta sijalle 32. Jalle Stoor selvisi yhtä heittoa vähemmällä ja pääsi 30:n joukkoon jaetulle 29. sijalle. Tasaisesti pelannut Arttu Sikanen heitti kaikki kierroksensa kolmen heiton sisään toisistaan ja jakoi 32. sijaa muun muassa Piirosen kanssa.

Seppo Pajun kaksi viimeistä kierrosta (par ja +2) eivät varmastikaan tuottaneet sitä tulosta, mitä Seppo toivoi ja lopulliseksi sijoitukseksi jäi 37. Hienosti karsinnasta avoimeen sarjaan taistellut Miko Fyhr pelasi kolme tasaista kierrosta 66:een, mutta viimeinen kierros rikkoi hyvän sarjan, tulos 73 (+5) ja lopullinen sijoitus 51.

Performance -sarjassa, missä pelaajien tuloksia suhteutetaan heidän ratinginsa mukaan, Juho Rantalaiho päätyi nipinnapin kympin kärjen ulkopuolelle sijalle 11. Viikko oli niukasti pääsarjasta pudonneelle Rantalaiholle pettymysten värittämä – siitä kertoo Juhon blogikirjoittelukin.

Pääsarjan tulokset. (Performance Flight -välilehdeltä Performance -sarjan tulokset)

Meresmaalla mahdollisuus tehdä jälleen historiaa

Suomen Jussi Meresmaalla on mahdollisuus tehdä jälleen eurooppalaista frisbeegolfhistoriaa lajin arvosatetuimmassa turnauksessa USDGC:ssä. Kolmen kierroksen jälkeen Meresmaa sivuaa parasta loppusijoitustaan ja samalla parasta eurooppalaissijoitusta kautta aikojen, neljättä sijaa.

Loistavaa, vaisumpaa, uskomatonta

Meresmaa avasi keskiviikkona turnauksen Rock Hillissä Winthrop Gold -radalla loistokkaalla tuloksella 56, mikä on 12 heittoa alle radan -tuloksen. Tuolla tuloksella heltisi jaettu kärkipaikka ensimmäisen kierroksen jälkeen!

Toisella kierroksella torstaina kärkipoolissa Meresmaa kohtasi muita enemmän vastoinkäymisiä ja kirjasi lopulta 8 heittoa heikkomman tuloksen 64. Sillä putosi yhdeksänneksi, kuitenkin iskuetäisyyden päähän.

Kolmannella kierroksella perjantaina Meresmaa äityi caddiensa, ensikertaa pelireissulla mukana olevan Niko -poikansa kanssa heittämään elämänsä kierroksen. Tuloksella 53 (-15!) nousi takaisin kärjen tuntumaan jaetulle neljännelle sijalle.

Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä matkaa historialliseen parhaaseen eurooppalaissijoitukseen, kolmanteen sijaan, on kaksi heittoa. Kärkikään ei ole neljää heittoa kauempana, joten Jussilla on toisella peräkkäisellä unelmakierroksella mahdollisuudet vielä mihin tahansa.

Muilla suomalaisilla tahmeampaa

Huippusuorituksiin eivät muut suomalaisheittäjät yltäneet. Alle 60 heiton ei muu, nuorempi suomalaiskaarti ole päässyt ja näin ollen toiseksi paras suomalainen on Seppo Paju sijalla 28.

Viimeisen kierroksen ajan on kuitenkin mahdollista vielä lauantaina jännittää suomalaisten puolesta. Meresmaa on tulessa kello 20.40 Suomen aikaa.

Liveseuranta toimii osoitteessa http://www.usdgclive.com/leaderboard/open/ ja livekuvaa on nähtävillä osoitteessa http://www.usdgc.com/media/2012-video-coverage.