Kaikki kirjoittajan nirkkonen artikkelit

Yksi väylä voi olla kohtalokas – USDGC day 2

USDGC jatkui torstaina Rock Hillissä Winthropin radalla. Armottomat väylät ja tiukat väylärajaukset aiheuttivat jälleen lähes kenelle tahansa harmaita hiuksia. Tulokset vaihtelivat pääosin hyvin paljon ja uusi kärkimieskin toisen päivän jälkeen saatiin. Parhaaksi eurooppalaiseksi tässä vaiheessa nousi upealla, päivän parhaalla kierrostuloksella, Juho Parviainen!

Konkari käy kärjessä, kunnes…

Kärkikortissa pelannut, alusta asti USDGC:issä mukana ollut entinen maailmanmestari Barry Schultz oli jo hetkellisesti noussut kärkisijalle toisen päivän aikana. Hän, kuten moni muukin, sai kokea yksittäisten väylien aiheuttaman karmean epäonnistumisen.

Väylällä 13, 270 metriä pitkällä erittäin tiukalla ja ahtaalla par 5 -väylällä, Schultz pelasi eilen birdien, tänään tuloksen 11 heittoa. Tämä yksi epäonnistuminen pudotti 15. kertaa USDGC:ssä pelaavan Schultzin lopulta tuloksissa kahdeksanneksi. Haaveet siitä, että turnaus saisi uusvanhan voittajan tänä vuonna, kokivat nyt kolauksen.

Kärjen tuntumassa toiselle kierrokselle lähtenyt, Schultziin verrattuna keltanokka (”vain” 10 USDGC:tä) Nathan Doss pelasi yhdessä kahden muun pelaajan kanssa päivän parhaan, -10, ja tällä Doss nousi heiton turvin kärkeen. Ensimmäisen päivän jälkeen johtanut Steve Brinster onnistui pysymään kärjestä heiton päässä, nyt toisena.

Paul McBethin ja Will Schusterickin nousua odoteltiin alkavaksi. Ensimmäiset 12 väylää molemmat pyssyttivätkin 9 alle ihannetuloksen, mutta McBeth kohtasi vaikeuksia kierroksen lopussa ja päätyi tulokseen -5 tänään. Schusterick onnistui pelaamaan -9 ja nousi sillä jo kärkiryhmään juuri neljänneksi. Steven Rico täydentää kärkiryhmän kolmantena.

McBethin ero kärkeen on nyt 7 heittoa ja miehen kirikyvyt tietäen ei voida vielä julistaa neljän major -turnauksen grand slamia tuhoon tuomituksi unelmaksi. Huominen, kolmas päivä, ”moving day”, on jälleen suuressa asemassa tässä nelipäiväisessä kilpailussa.

Suomalaisilta parannuspainotteinen päivä

Kuudesta suomalaisesta neljä onnistui parantamaan ensimmäisen päivän tulosta. Toisaalta Juho Parviaisen tulos tänään oli sellainen, että se yksin jo olisi jättänyt päivästä positiivisen sävyn. Parviainen pelasi Dossin ja Cam Colglazierin kanssa päivän parhaan tuloksen 57 (-10). Parviainen nousi tuloksellaan sijatolkulla nyt kuudenneksitoista.

Myös Jalle Stoor jatkoi hyvää peliään ja on nyt yhteistuloksessa -6 sijalla 22. Matias Södeströmkin käänsi tuloksensa miinusmerkkiseksi ja teki pientä nousua. Lassi Hakulinen vältti katastrofiväylät ja pelasi par-tulokseen. Pasi Koivulla ja Arttu Sikasella oli tänään avauspäivää vaikeampaa.

Meno jatkuu jälleen perjantaina, livelähetys on seurattavissa jälleen alkuillasta. Livetulokset ovat täällä.

USDGC käynnistyi – tripla Schusterickille, Grand Slam McBethille vai jotakin muuta?

Maailmanlaajuisesti ajateltuna seuratuin ja arvostetuin frisbeegolfturnaus, United States Disc Golf Championship vuosimallia 2013, on käynnistynyt. Yleisö saa viikonloppuun asti jännittää, putsaako Paul McBeth pöydän tämän kauden Major -turnausten osalta. Will Schusterick on lähivuosina ottanut jo kaksi titteliä, tuleeko nyt kolmas. Toki voittaja voi olla joku aivan muukin, kun mukana ovat yksinkertaisesti maailman parhaat.

McBeth hakee frisbeegolfin ”Grand Slamia”

Frisbeegolfin Grand Slamiksi voidaan määritellä se, että voittaisi kaikki neljä Major -turnausta kauden aikana. Paul McBethillä on tähän mahdollisuus, kun hän on voittanut jo MM-kisat, European Openin ja Copenhagen Openin. Enää pitäisi putsata USDGC:n palkintopöydältä se isoin pytty.

Vastaavaa temppua ei ole kukaan aiemmin tehnyt, joskin on muistettava, että esimerkiksi Ken Climon hallitessa kenttiä ei vielä Major -turnauksia samoissa määrin ollut kauden aikana tarjolla. Ken Climo on kahdesti voittanut sekä MM-tittelin, että USDGC:n saman kauden aikana ja Barry Schultz on tehnyt tämän kerran.

Will Schusterick on Winthrop Gold -radalla viihtynyt myöskin erittäin hyvin. Hän hakee jo kolmatta voittoaan, mikä olisi toiseksi korkein voittojen määrä USDGC:ssä, kenenkäs muunkaan kuin Ken Climon viiden ykkössijan jälkeen.

Eurooppalaiset, suomalaiset?

Simon Lizotte on ainoana eurooppalaisena ammatikseen pelaavana pelaajana tietysti eurooppalaisten kovin nimi. Ruotsin Henrik Johansenia lukuun ottamatta muu eurooppalaisedustus onkin Suomesta.

Eniten voi kenties suomalaisista odottaa Pasi Koivulta, mutta hieno mahdollisuus on Juho Parviaisella, Jalle Stoorilla, Arttu Sikasella, Matias Söderströmillä ja Lassi Hakulisellakin.

Miltä näyttää ensimmäisen päivän jälkeen

Suuria turnauksia ei voiteta ensimmäisenä päivänä, mutta ne voidaan hävitä. Titteliä ei siis todellakaan aleta jakamaan, vaikka Steve Brinster nykäisikin kolmen heiton johdon tuloksellaan 55, joka on 12 heittoa alle par -lukeman 67. Tuloksillaan 58 ja 59 perään asettuvat Barry Schultz ja David Wiggins Jr.

Simon Lizotte kantaa ylpeästi Euroopan ja Saksan lippua ollen ensimmäisen päivän jälkeen jaetulla sijalla 7, kuusi heittoa Brinsteristä. Edellä mainitut Schusterick ja McBeth ovat vielä takaa-ajoasemissa, molemmat jaetulla sijalla 9.

Kolme parasta suomalaista – Pasi Koivu, Arttu Sikanen ja Jalle Stoor – selvittivät radan 65 heitolla, joka on 2 alle par -tuloksen. Sillä tuloksella on vielä suhteellisen kaukana kärjestä, mutta kuten sanottua, kierroksia on vielä jäljellä – tarkalleen ottaen kolme.

Kilpailun tuloksia voi katsella tältä sivulta ja jokaisena kisapäivänä alkuillasta kotimaista aikaa voi seurata livelähetystä täältä.

Kotimaassa alkaa kausi olla paketissa – huiput Rock Hillissä

Jo lokakuuhun taittuva syksy tarkoittaa väistämättä sitä, että kotimaassa kilpailukausi alkaa vedellä viimeisiään. Viikonloppuna kruunattiin vielä mm. uusi Kankaanpään mestari perinteisissä mestaruuskisoissa. Terävin kotimaan kärki oli jo pakannut kuitenkin laukkunsa ja siirtynyt Etelä-Carolinaan valmistautumaan suurimpaan ja kauneimpaan.

Anttila ylivoimainen Kankaanpäänmestari

Lauantai oli perinteisien Kankaanpäänmestaruuskisojen päivä. Titteliä oli tullut tavoittelemaan kiitettävästi reilut 80 pelaajaa. Sarjoina olivat avoin, seniorit, juniorit ja naiset. Mestariksi kruunattiin kuitenkin vain yksi pelaaja – parhaan tuloksen heittänyt pelaaja sarjasta riippumatta.

Leo Piironen ei hallitsevana mestarina ehtinyt titteliään puolustamaan, joten uusi mestari saatiin varmuudella. Huomattavissa määrin uusittu Viidentienristeyksen rata osoittautui vaikeammaksi kuin ennen. Kärkisija ensimmäisen kierroksen jälkeen heltisi Markku Nirkkoselle tuloksella -5. Kärkiryhmään hän sai niskaansa hengittämään Jarmo Aulun, Jukka Pyhältön, Saku Anttilan ja Tapani Aulun.

Toisella kierroksella Anttila ensin otti Nirkkosen kiinni ja 8. väylän birdien jälkeen menikin menojaan. Tämän jälkeen ero ei enää kaventunut – päin vastoin. Anttila oli lopulta ylivoimainen 5 heiton erolla Nirkkoseen. Anttila paransi kierrostulostaan kahdella ja pelasi voittoon yhteistuloksella -8 (-3 ja -5), helpolla viiden heiton erolla seuraavaan. Nirkkosen tavoin Pyhältö sekä Aulut olivat vaikeuksissa ja kärkikolmikko kokikin muutoksen.

Nirkkonen pysyi heikommasta kierroksestaan huolimatta palkintopallilla, sijalla 2, jota nousi jakamaan hänen kanssaan Juhani Vainio. Vainio petrasi toisella kierroksella 5 heittoa, Nirkkonen käytti 7 heittoa enemmän kuin avauskierroksella. Muiden sarjojen voittajat olivat Kai Vesa (masters), Jasper Heino (juniorit) ja Ellinoora Heikkilä (naiset).

Kankaanpään tulokset kisakoneessa.

Kova suomalaisarsenaali Rock Hillissä

Anttilan pelillä olisi pärjännyt kisassa, vaikka mukana olisi ollut ketä. Ei siis mitään pois Anttilan tai kenenkään muunkaan hyviltä sijoituksilta viikonloppuna, mutta maamme parhaimmisto oli jo viikonlopun aikana lennellyt ison veden taakse Etelä-Carolinaan treenaamaan kauden himotuinta kisaa varten.

Pasi Koivu, Juho Parviainen, Jalle Stoor, Matias Söderström, Lassi Hakulinen ja Arttu Sikanen. Kovasta kuusikosta löytyy esimerkiksi SM-kisojen kärkikolmikko sekä mm. Kööpenhaminan major -turnauksessa menesyneitä suomalaisia.

Pasi Koivu on viestitellyt fanisivullaan kovasta harjoitteluvireestä ja Arttu Sikanen oli toinen viikonloppuna Yhdysvalloissa pelaamassaan valmistavassa turnauksessa. Kaikki suomalaiset ovat matkanneet paikan päälle jo hyvissä ajoin.

United States Disc Golf Championship on jälleen siis käsillä. Rock Hillissä Winthrop Gold -radalla kokoontuu siis yhteen lajin kiistaton eliitti ja himoitusta tittelistä kamppailee siis kova nippu suomalaispelaajia.

FGR.fi tulee seuraamaan keskiviikkona alkavaa turnausta.

Kiistaton Suomen ykkönen!

Tämän elokuisen sunnuntain jälkeen on hyvin vähän varaa jossitella sillä, kuka on Suomen ykköspelaaja frisbeegolfissa. Kauden edetessä aina vain paremmin ja paremmin pelannut Pasi Koivu on aktiivisista suomalaispelaajista parhaiten reitattu, parhaita sijoituksia kauden mittaan isoista kisoista napannut ja nyt myös Suomen mestari. Kiistaton Suomen ykkönen! Onneksi olkoon, Pasi Koivu!

Parviainen oli päästä vielä iholle

Pasi Koivun johto lauantain ihmetekojen jälkeen oli 4 heittoa Juho Parviaiseen. Alku oli Pasilla tahmea ja kuuden väylän jälkeen oltiinkin jo tasoissa. Kierroksen keskivaiheilla Pasi löysi uuden vaihteen ja otti itselleen jälleen johdon. Viimeiselle väylälle tultiin Pasi Koivun yhden heiton johdossa.

150-metrisellä OB-rajoilla vaikeutetulla väylällä Parviainen avasi ensin. Isolla kädellä kiekko asettui hyvin varmalle puttietäisyydelle. Koivun avaus jäi kauemmaksi, selkeästi yli 10:een metriin. Tilanne oli se, että sisään puttaamalla Pasi voittaisi vihdoin mestaruuden, johon hänellä on ollut potentiaali jo muutaman vuoden. Missaamalla olisi päädytty katkaisupeliin.

Koivulle ei tavallisesti puttaaminen ongelmia aiheuta, eikä myöskään liika jännitys. Kun vielä lauantaina viimeiselle väylälle osui 20-metrinen onnistunut putti, niin tämä noin 13-metrinen oli lopulta varma suoritus ja Koivu ansaitusti Suomen mestari!


Pasi Koivu on nyt virallisestikin Suomen paras frisbeegolfaaja

Yleisö sai jännitettävää myös pronssisijan suhteen, kun maaliin tulivat tasoissa kolmannella sijalla Lassi Hakulinen, Jalle Stoor ja Leo Piironen. Hakulinen ja Stoor lähtivät matkaan kärkiryhmässä ja Piironen nousi takaa vielä yrittämään mitaliputkellensa jatkoa.

Sudarissa pronssimitalin otti itselleen nuori Hakulinen, joka näin vältti viime vuotisen mitalikuplan ulkopuolelle neljänneksi jäämisen. Tapa hoitaa sudari oli erittäin tyylikäs: par 4 -väylä avauksella 10 metriin ja eaglella pronssi kotiin! Häikäisevä suoritus.

Naisissa ja juniorisarjoissa tasaista vääntöä tittelistä

Naisten sarjan ratkaisu oli myöskin yleisöystävällinen. Viimeiselle kierrokselle lähtivät Anna Elo ja Henna Määttä tasoissa. Henna Määttä johti 2 päivää kisaa ja kolmannen päivän jälkeen kelkka näytti kääntyvän Elolle, joka otti Määtän 4 heiton johdon kiinni 3. kierroksella.

Kierros eteni lähes tasatahtiin ja suurimmillaan ero venyi vain kahteen heittoon. Ennen viimeistä väylää Elo johti vielä yhdellä, mutta Määttä oli juuri viimeistä edellisellä väylällä kirinyt heiton verran. Viimeisellä väylällä Elo notkahti triplabogiin ja Henna Määtän par riitti mestaruuteen lopulta 2 heiton erolla.

Anna Elo on nyt neljästi yrittänyt Suomen mestaruutta, mutta titteli tuntuu kiertävät hänet vaikka väkisin. Henna Määtästä tuli Suomen mestari jo suhteellisen lyhyen kilpauran jälkeen.

Ellinoora Heikkilä piti pronssisijalla takanaan Jenni Eskelisen, joka kyllä pelasi kolme viimeistä kierrosta mestariakin paremmin. Kisa oli kuitenkin nelikierroksinen ja ensimmäinen surkeasti sujunut kierros vei tulokaskautta pelaavalta Eskeliseltä mitalin tällä kertaa.


Naisten kärkikolmikko palkintojenjaossa

Juniorit-16 -sarjassa lähdettiin myöskin tiukassa tilanteessa finaaliin. Niko Rättyä johti Ville Ahokasta yhdellä heitolla. Tilanne vaihteli, mutta väylälle 16 tultiin tasoissa. Tällä väylällä Rättyä teki birdien ja lopun sujuessa tasatahtiin hän sai itselleen Suomen mestaruuden. Markus Pöysti piti varmasti kolmannen sijansa.

Saku Anttila johti 19-vuotiaita kolmella heitolla ennen finaalia. Anttila ei antanutkaan eron kaventua ja vaikka finaalikierros plussalle painuikin, sai sillä pitää johdon ja näin ollen myös mestaruus lisätään nyt Anttilan vyölle. Vahva ensiesiintyminen SM-tasolla hänelle.

Esa Salonen ja Jani Ikonen ratkaisivat lopulta himmeämmät mitalit sudarissa. Jani Ikonen kirkasti edellisvuoden pronssinsa samasta sarjasta voittamalla nyt Salosen katkaisupelissä. Saloselle siten pronssia.

Seniorisarjoissa kärkinimet eivät enää vaihtuneet

Finaaliin kärjessä lähteneet Ville Piippo (Seniorit-40), Ville Kotamäki (50-vuotiaat), Markku Tohni (60-vuotiaat) ja Nina Kiminki (Naiset-40) pitivät johtonsa selvällä erolla.

Senioreissa Thomas Mykkänen piti myös kakkossijansa, mutta Kenneth Wiberg teki jaetulta kakkossijalta tilaa takana tulleille niin paljon, että putosi mitaleilta. Pronssin nappasi Patrik Ekström.

Viisikymppisissä Ville Kotamäen takana Ari Österlund laittoi pakin päälle ja toiseksi nousi Björn Lindholm. Pronssin ratkaisivat katkaisupelissä Ilkka Tamminen ja Harri Hynönen, jonka käänsi edukseen Tamminen.

Kuusikymppisissä marssijärjestys myös mestari Markku Tohnin takana pysyi samana, Kauko Laitala toinen ja Göran Nordström kolmas.

Naissenioreissa kaksi kärkinimeä pitivät pintansa, Nina Kiminki siis mestari ja Riina Kotamäki toinen. Pronssitaistelussa Tuija Jaako kuitenkin nousi vielä takaisin mitaleille ohi Terttu Rosenqvistin.

Lopullisten tulosten myötä FGR.fi onnittelee kaikkia tuoreita Suomen mestareita ja mitalisteja!

Kuvat: Tobias Roos

Mikä moving day? Kysykää Pasi Koivulta!

Kolmas kierros nelikierroksisessa SM-turnauksessa. ”Semifinaali”, moving day, kukin nimeää sen tyylillään. Joka tapauksessa lauantaina valettiin asemat lopulliseen SM-taistoon, joka huipentuu sunnuntaina Tammisaaressa frisbeegolfin SM-kisoissa. Lauantaina nähtiin yksi kaikkien aikojen suomalaiskierroksista frisbeegolfissa.

Kärkimies vaihtui jälleen haamukierroksen myötä

Avoin sarja sai toisen kierroksen jälkeen kärkipaikalle Juho Parviaisen, joka pelasi selkeästi muita paremman kierroksen. Lauantain kolmannella kierroksella Pasi Koivu teki vielä kovemman tempun olemalla vielä ylivoimaisempi muihin pelaajiin nähden. Viiden heiton takaa-ajomatka kärkeen vaihtui neljän heiton johtoon. Mykistävä suoritus.

Pasi Koivun kierros 48 (-14) lienee jo käytännön tasolla maksimisuoritus Tammisaaren radalla, vaikka yksi bogey joukkoon mahtuikin. Ainoa bogey oli kuitenkin väylältä 17, jonka par -lukema on 2 ja OB-rajat korin ympärillä vähintäänkin kummalliset.

Tyypillisesti nelikierroksisen kilpailun kolmantena päivänä tehdään jo loppuratkaisun kannalta isoja siirtoja. Pasi Koivu lienee paras mahdollinen mies kertomaan, miten moving day:sta tulisi suoriutua. Nousu viidenneltä sijalta kärkeen finaalikierrokselle antaa Pasi Koivulle ehdottomasti etulyöntiaseman – käytännössä muille Suomen mestaruuden voittaminen vaatinee Parviaisen toisen tai jopa Koivun kolmannen kierroksen kaltaista suoritusta.

Juho Parviainen on kuitenkin tämän kierroksenkin jälkeen vielä se lähin uhkaaja Koivulle neljän heiton päässä. Kolmas, Jalle Stoor, on nyt 7 heiton päässä kärjestä, joka on ainakin teoriassa mahdollista kuroa kiinni. Kolmossijasta kahden heiton päässä ovat Lassi Hakulinen ja Juho Rantalaiho, joista Hakulinen starttaa finaaliin kärkiryhmässä.

Sopuisasti tasatahtiin kaikki kierrokset pelanneet Arttu Sikanen ja Leo Piironen ovat kolmen heiton päässä pronssimitalista. Top 10:n täydentävät Nils Iso-Markku, Mikko Laihonen ja Teemu Nissinen.

Piippo rykäisi, Elo kiri

Mastereiden Ville Piippo sekä naisten Anna Elo tekivät hekin sen, mitä moving day:hin kuuluu. Piippo nykäisi omassa sarjassaan itselleen 7 heiton johdon tämän päivän tuloksella 56 (-6). Thomas Mykkänen ja Kenneth Wiberg miehittävät nyt tasatuloksessa toista sijaa.

Anna Elo teki naisten kisasta vielä huipputiukan nousemalla kolmantena päivänä tasoihin alusta asti johtaneen Henna Määtän kanssa. Ellinoora Heikkilä saanee jo keskittyä pronssisijansa varmistamiseen ja Jenni Eskelisen (4.) takana pitämiseen, sillä kärkeen matkaa on jo kahdeksan heittoa.

Muutoksia nähtiin jälleen myös 19-vuotiaissa sekä naissenioreissa. Saku Anttila nousi 19-vuotaiaissa kärkeen ja Jani Ikonen putosi toiseksi. Jukka-Pekka Pulakka putosi rajusti ja teki kolmannella sijalla tilaa Esa Saloselle. Kärkikaksikon ero on kolme heittoa ja Salonen on toisesta sijasta vain heiton päässä.

Naissenioreissa saatiin niin ikään jälleen uusi kärkinimi, kun Nina Kiminki valtasi kärkisijan. Riina Kotamäki putosi toiseksi ja kolmanneksi nousi Terttu Rosenqvist. Juniorit-16, joka on jopa 19-vuotiaita tasokkaampi sarja, etenee edelleen Niko Rättyän niukassa johdossa. Heiton päässä kärkkyy edelleen toisena oleva Ville Ahokas. Markus Pöysti piti hänkin paikkansa kolmantena.

Vanhemmissa senioreissa tilanteet pysyivät 16-vuotiaiden tapaan kärjen osalta muuttumattomina. Ville Kotamäki johtaa 50-vuotiaita edelleen ennen Ari Österlundia. Kolmossijalle saatiin uusi mies, Harri Hynönen. 60-vuotiaissa Markku Tohni ottanee ilman yllättävää dramatiikkaa jälleen mestaruuden, ennen Kauko Laitalaa ja Göran Nordströmiä.

Sunnuntai-iltapäivänä 8 tuoretta Suomen mestaria

Tammisaaren Västerbyn rata herää henkiin vielä kerran sunnuntaina. Panoksena ei ole enempää eikä vähempää kuin kahdeksan Suomen mestaruutta. Avoimen sarjan huipennus alkaa kello 13.30, jolloin matkassa on kärkinelikko Pasi Koivun johdolla. Iltakuuteen mennessä kaikki mestarit ovat selvillä.

FGR.fi seuraa.

Tulokset lauantain jälkeen