Aihearkisto: Uutiset

Parigolfin SM-mitalit jaettiin viikonloppuna – nyt katseet USDGC:hen

Syyskuu päättyi kotimaisessa frisbeegolfskenessä parigolfin SM-kisoihin Kankaanpäässä ja Jämillä. Kuluneena viikonloppuna jaettiin SM-tittelit avoimessa sarjassa, naisissa, senioreissa ja sekaparisarjassa. Tomoottajat järjestivät onnistuneet kisat kahdella syksyn sateita hyvin kestävällä radalla.

Lauantaina kaikki parit molemmilla radoilla

Perjantain toimiessa treenipäivänä oheiskilpailuineen, lauantai toimi ensimmäisenä kisapäivänä. Parit oli jaettu PDGA-ratingien perusteella järjestykseen ja ”parempi” puolisko pareista avasi pelin Jämillä. Aamupäivän edetessä Jämillekin ehti perjantain pituuskilpailussa poissaolollaan loistanut tuuli. Muutoin sää oli sumuinen, mutta pääosin sateeton.

Pelimuodot Jämillä olivat Alternate Shot ja Max2 Best Shot. ”Altissa” kunkin parin pelaajat heittivät vuorotellen yhden heiton, kunnes kiekko olisi korissa. Edellisen väylän päättänyt pelaaja ei saanut avata seuraavaa väylää, vaan jatkuvasti edettiin vuorotellen.

Max2 best shotissa lähtökohtaisesti molemmat parit heittävät, ja paremmasta heitosta jatketaan. Rajoituksena tässä pelimuodossa on kuitenkin se, että saman pelaajan avausheittoa ei voi kolmella peräkkäisellä väylällä käyttää.

Jämin pelimuodolliset sekä radan ja olosuhteiden tarjoamat haasteet hallitsivat Markus Mäntylä ja Veli-Pekka Luoma. Heidän tuloksestaan 54 (-6) heiton päässä vaani kolme paria: Tapani Aulu-Kalle Savonen, Toni Asikainen-Nils Iso-Markku ja Pasi Koivu-Ville Lapinmäki.

Ylimääräistä draamaa kilpailuunsa järjestivät 57 heittäneet nuoret tiitykit, ”Jynkkä” Salminen-Juho Vähätalo, jotka unohtivat palauttaa tuloskorttinsa kierroksen jälkeen. Kahden lisäheiton rangaistuksesta sisuuntuneena tämä pari suuntasi muiden Jämillä heittäneiden kanssa iltapäiväksi Viidentienristeykseen.

”Vitosessa” edellä mainittu pari käänsi suivaannuksensa voimavaraksi ja paiskoi tauluun huikean tuloksen 52 (-10). Väylistä 9 pelattiin Tough Shot -pelimuodolla, jossa jatketaan parin huonommasta heitosta niin kauan, kunnes toinen parista saa putin sisään. Loput 10 pelattiin perinteistä best shotia, jossa parin heitoista aina paremmasta jatketaan ja väylä päättyy yhteen onnistuneeseen puttiin.

Toisen kierroksen jälkeen heidän edellään oli yhden heiton turvin edelleen pari Mäntylä-Luoma. Kakkoskortissa takaa-ajoaan saivat lähteä sunnuntaille virittelemään tasoissa (3 heiton päässä kärjestä olleet) parit Aulu – Savonen ja Asikainen – Iso-Markku. Erot eivät taaempanakaan suinkaan olleet sellaiset, etteivätkö kaikki mitalisijat voineet vielä mennä sunnuntain finaalin aikana uusiksi.

Naisissa molempien kierroksen jälkeen johtoa piti Ellinoora Heikkilä-Janiina Gustafson. Anne Matilainen-Nina Kiminki hengitti niskaan. Senioreissa Kari Vesalan ja Petri Määräsen ylivoima muihin nähden oli selkeä.

Finaalissa vatkataan pakkaa, paitsi…

…kärkiparin osalta. Markus Mäntylä ja Veli-Pekka Luoma eivät johdostaan missään vaiheessa luopuneet, joten he kiistatta ansaitsivat paripelimestaruutensa. Edes kuuden viimeisen väylän Worst Shot -pelimuoto, jossa nimen mukaisesti huonommasta heitosta jatketaan ja molempien on putti säkitettävä, ei estänyt paria ottamasta birdieitä.

Muille pareille, etunenässä Aulu-Savoselle worst shot -pelimuoto aiheutti suurta tuskaa, eikä edes Aulun hole in one heidän pelaamalleen viimeiselle väylälle (väylä #1) auttanut heitä pysymään mitalitaistossa. Lopulta neljä paria oli finaalin jälkeen tasatuloksessa toisella sijalla.

Salminen-Vähätalo -duo hoiti sudarissa alternate shottina pelatulla ykkösväylällä hopean itselleen. Pojille tämä tuuletuksista päätellen kelpasi paremmin kuin hyvin. Samalla pelimuodolla muut kolme paria jatkoivat kakkosväylälle, jossa takaa nousseet Teemu Nissinen ja Mikko Laihonen varmistivat pronssipystit itselleen.

Iso-Markun ja Asikaisen sekä Koivun ja Lapinmäen oli tyytyminen jaettuun neljänteen sijaan – joskin kaikki neljä paria päättivät ennen katkaisupeliä jakaa palkintorahat tasan neljälle parille. Mitalisijat kuitenkin ratkaistiin pelaamalla.

Naisten mestaruuden vei lopultakin Ellinoora Heikkilä ja Janiina Gustafson. Senioreissa reipas etumatka ei kaventunut – päin vastoin, joten Vesalasta ja Määräsestä seniorien mestarit.

Sunnuntain aamupäivällä käydyn yksikierroksisen sekaparien SM-mittelön vei Ellinoora Heikkilä Jukka Leinosen kanssa, joten Ellinoora Heikkilä pääsi juhlimaan viikonloppuna tuplakultaa. Ei hullummin syyskuussa isommissa kisoissa debytoineelta Heikkilältä.

Tulokset löytyvät tästä dokumentista.

USDGC jo pian käynnissä!

Kansainvälisesti se kenties suurin ja kaunein turnaus, United States Disc Golf Championship on jälleen käsillä. Tänään keskiviikkona alkava turnaus pitää sisällään kaksi eri sarjaa. Avoimessa pelaavat pelillisillä näytöillä paikkansa lunastaneet huiput raakatuloksen ratkaistessa voittajan.

58 pelaajan sarjassa pelaa peräti kuusi suomalaista, joten seurattavaa on. Seppo Pajun ennakkotunnelmia on kisan virallisilla sivuillakin – odotukset ovat kovat samalla suunnalla pelattujen MM-kisojen menestyksen (6. sija) myötä. Suomen mestaruuden vakuuttavasti vienyt Leo Piironen pelaa ensimmäistä kertaa USDGC:tä.

Koko kauden tasaisen laadukkaasti pelannut Jalle Stoor on myös ansainnut paikkansa turnauksessa, kuten myös Arttu Sikanen. Homman toimiessa hekin pystyvät äärimmäisen koviin suorituksiin. Jussi Meresmaa on näyttänyt, että suomalainen menestyminen USDGC:ssä on mahdollista – siitä todisteena paras eurooppalaissijoitus kautta aikojen – 4. sija vuonna 2010.

Maanantaina käydyn karsintakilpailun kautta viime hetkillä Avoimeen paikkansa lunastanut Miko Fyhr lähtee hyvällä flow:lla metsästämään päänahkoja, joita kisassa riittää. Kivenkovia amerikkalaisammattilaisia marssii kisaan muunmuassa seuraava joukko: Will Schusterick, Paul Ulibarri, Dave Feldberg ja Nathan Doss..

Performance -sarjassa tulokset suhteutetaan pelaajien rating -lukemiin – eniten yli oman ratinginsa pelannut pelaaja voittaa tämän sarjan. Karvasta kalkkia karsinnassa niellyt Juho Rantalaiho iskee tässä sarjassa.

Osallistujalistoja voi tarkastella tällä sivulla.

Piironen helteiden herraksi ja Suomen mestariksi!

Vielä kerran helteisen kuuma The Beast lähti mittaamaan kilpailijoiden kuntoa frisbeegolfin SM-kisojen finaalipäivänä sunnuntaina. Helle oli jälleen astetta kovempi ja näin ollen taitojen lisäksi kysyttiin kestävyyttä. Sitä löytyi avoimessa sarjassa kirkkaasti eniten Leo Piiroselta, joka jaksoi vielä viimeisellä väylällä painaa häkellyttävän 12-metrisen putin mukin pohjalle ratkaistakseen mestaruuden itselleen.

Jossiteltavaa ei jäänyt

Suomen mestari vuosimallia 2012, Leo Piironen. Onnea!

Finaalikierros eteni vaihtelevasti. Ensin Piironen otti Arttu Sikasen kahden heiton johdon kiinni seitsemännellä väylällä. Väylän 13 jälkeen Piironen oli jo viiden heiton karkumatkalla ja yleisö alkoi kuiskia jo Piirosen vahvasta otteesta mestaruuspystiin. Väylillä 14-17 Sikanen tykitti neljä birdietä putkeen ja kavensi eron enää yhteen heitton ennen päätösväylää.

Molemmat avasivat päätösväylällä turvallisesti väylän puolivälin mutkaan. Jatkoheitoillaan molemmat päätyivät lähes yhtä kauas korista kutienkin eri suuntiin. Tilanne oli kutkuttava ja heittovuorojen oikea järjestys varmistettiin mittaamalla kiekkojen etäisyys korista. Turnausjohtaja Jussi Meresmaa totesi, että yhden heiton johtoa pitävä Piironen pelaisi ensin.

Etäisyyttä koriin oli noin 12 metriä ja tilanne se, että korin alle pelaamalla Piironen pääsisi vähintään katkaisupeliin. Korin ohi outtiin heittämällä Sikanen saisi mahdollisuuden viedä tittelin itselleen onnistuneella putilla. Luonnollisesti onnistunut, vaikea putti osittain puun takaa tekisi Piirosesta varman mestarin.

Yleisö arvuutteli Piirosen ratkaisua – kyseessä oli pitkä putti, takana outti ja tuultakin oli jonkin verran. Sikasella olisi lähes yhtä vaikea putti, tosin ilman häiritseviä puita puttilinjan sivussa. Piiroselle ei kaikesta päätellen kuitenkaan ollut hetkeäkään epäselvää, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Puiden takaa ilmestyi esiin oranssi putteri, sopivasti etureuna ylhäällä koria kohti leijaillen. Putti osui vastustamattomasti keskelle ketjuja ja putteri putosi korin pohjalle tehden Leo Piirosesta uuden avoimen sarjan Suomen mestarin. Vaiherikkaan finaalin jälkeen ei loppujen lopuksi ollut mitään epäselvää siinä, kuka oli kuningas. Neljä kierrosta 25 heittoa alle ihannetuloksen The Beast -radalla. Piste.

Arttu Sikasen etupainotteinen vire SM-turnauksessa tuotti kuitenkin hopeisen mitalin. Samanväristä metallia sai Sikanen kaulaansa myös 2010. Jalle Stoor heitti rennosti ja tasokkaasti itsensä SM-mitaleille kolmanneksi. Valta vaihtui tylysti – Seppo Paju sysättiin yhden mestaruuden jälkeen syrjään, nyt tuloksena viides sija. 2011 hopeamitalisti Pasi Koivu sai tyytyä 7. sijaan.

Uusia mestareita muihinkin sarjoihin

19-vuotiaissa junioreissa päästiin juhlimaan paikallisten kaksoisvoittoa. Juho Vähätalolle ei vastusta löytynyt, 10 heiton ero puhuu puolestaan ja Suomen mestaruus on ansaittu. Jukka-Pekka Pulakka nousi Jani Ikosen kanssa tasoihin ja tyrmäsi tämän katkaisupelissä ykkösväylällä. Vähätalolle mestaruus on ensimmäinen ja edessä on ensi vuonna kamppailut avoimessa sarjassa.

Nuoremmissa junioreissa (alle 16-vuotiaat) Henrik Lindevall sai tyylitellä myös lopulta helppoon mestaruuteen. Johdossa finaaliin lähtenyt Aleksi Väisänen päästi Lindevallin ohitseen ja Mikko Halosen kanssaan tasoihin. Katkaisupelissä Halonen vielä kurotti ohi Väisäsestä. Mitalijärjestys siis Lindevall, Halonen, Väisänen. Lindevallille myös ensimmäinen mestaruus.

Masters-sarjassa Kai Vesa johti kilpailua ennen finaalia. ”Kaitsu” johti kisaa vielä kolme väylää ennen maalia, mutta sitten alkoi Ari Penttalan nousu. Penttala käänsi tilanteen edukseen ja sinetöi mestaruuden päätösväylän birdiellä. Kari Vesala hyökkäsi lopussa vielä neljällä birdiellä, mutta Kai Vesa piti pintansa hopeasijalla päätösväylän nelosellaan. Valta vaihtui siis senioreissakin.

50-vuotiaiden mestaruus oli selkeästi kahdeksan heiton turvin jälleen Marko Timosen oma. Hopea- ja pronssimitalistien, Ilkka Tammisen ja Harri Hynösen välille saatiin vasta viimeisellä väylällä yhden heiton ero.

Myös naisissa vanha tuttu mestari uusi tittelinsä. Anne Matilainen ei saanut lopulta tänä vuonna Anna Elosta edes vastusta ja eroksi muodostui peräti 13 heittoa. Annen itsensäkin puheista saa aistii pienen toiveen, että vallanvaihto olisi paikallaan, mutta tänä vuonna sitä ei vielä nähty. Susanna Virtanen korjasi kotiin pronssimitalin.

Uusia mestareita saatiin luonnollisesti uusissa sarjoissa. Senior Grandmastersin mestaruus jäi loppujen lopuksi huikean tasaisten vaiheiden jälkeen Nokialle, Markku Tohnille. Voittaja ratkaistiin sudarissa ja pronssimitalistikin oli vain heiton päässä kärkikasikosta. Göran Nordström sai maistaa hopeaa sudarin jälkeen ja Eero Savilaakso oli kolmas.

Nina Kiminki vei mestaruuden naissenioreissa lähes 30 heiton turvin ennen Riina Kotamäkeä. Tästä sarjasta suurin mielenkiinto puuttui kilpailun ajan, mutta mestaruus on aina mestaruus.

SM-kisasivuilta löytyy linkit tuloksiin ja myös myöhemmin ilmestyvään finaalipäivän koosteeseen. Kesätoimitus palaa jälleen tekstien kanssa EM-kisoista elokuun puolivälin jälkeen.

Tasaisen tappavasti parantava Piironen hiipii kohti kärkeä

Nokialla kärvisteltiin lauantaina paahtavassa helteessä aamupäivästä lähtien. SM-kisojen kolmas kierros sekoitti jälleen pakkaa. Tulokset vaihtelevat paljon, harva pelaaja on pelannut tasaisia tuloksia kaikilla kolmella kierroksella. Kärkipäässä yhden miehen tasaisesti paranevat tulokset näyttävätkin kantavan hedelmää. Ainoastaan kahdessa sarjassa alkaa mestaruus näytää selvältä.

Sikanen kuitenkin piti vielä pintansa

Piirosen peli lämpiää siinä missä kelikin. Riittääkö nousu mestaruuteen asti?

Avoimessa sarjassa nähtiin taas melkoinen muutos viiden kärjessä. Sijoitukset muuttuivat Arttu Sikasen toistaiseksi pitämää johtoasemaa lukuun ottamatta kärkiviisikon osalta kokonaan. Kuumin pelaaja tällä hetkellä näyttää olevan Leo Piironen, joka nousi yhteistuloksissa toiseksi pelattuaan loistokkaan tuloksen 56 (-8).

Johtoasemaa pitävän Arttu Sikasen kaksi viimeistä väylää tuottivat bogit, mikä teki Artun kierroksesta ”vain hyvän” – 61 heittoa. Johtoa Piiroseen nähden Sikasella on finaalikierrokselle lähdettäessä kaksi heittoa. Sikasen loppu ei silti ollut kuitenkaan läheskään yhtä katastrofaalinen, kuin Juho Rantalaihon.

Rantalaiho heitti viimeisellä väylällä neljä kertaa OB:lle ja joutui kirjauttamaan korttiinsa tuolta väylältä tuloksen 10 heittoa. Kaksi kierrosta hienoa frisbeegolfia pelannut Rantalaiho joutuu valitettavasti mitalisijat unohtamaan viimeistään tuon väylän seurauksena.

Seppo Paju palasi 58:llaan kolmen kärkeen ja Jalle Stoor (60 heittoa) putosi pykälää alemmaksi neljänneksi. Teemu Nissinen taisteli 61:n ja otti näin Rantalaihon paikan kärkiviisikossa. Lassi Hakulisen sensaatiomaisen kisan näyttää vesittävän heikko toinen kierros. Hakulinen nousi kuitenkin 7 sijaa kuudenneksi. Loistokisasta joka tapauksessa voidaan puhua hänen kohdallaan.

Kärkikaksikko Sikanen-Piironen on siis toisistaan 2 heiton päässä. Pronssitilaa nyt pitävä Paju aistii niskassaan Stoorin hengityksen vain heiton päässä. Koko huomisen kärkipooli on kuuden heiton sisällä toisistaan. Seurattavaa siis taatusti riittää.

Vähätalolle ja Kiminkille tittelit?

Tässäkö draivaa juniorit-19 Suomen mestari? Juho Vähätalo väylällä 11.

Viimeiseen päivään lähdettäessä Juho Vähätalo johtaa juniorit-19 -sarjaa 7 heitolla ennen Jani Ikosta. Jukka-Pekka Pulakka nousi Tatu Luukkasen ohi kolmanneksi ja on kolme heittoa hopeamitalisijaa jäljessä. Tällä hetkellä kuitenkin mestaruus ja pronssi ovat jäämässä Nokialle.

Nina Kiminkin johto on jo niin ylivoimainen Riina Kotamäkeen nähden, että vain loukkaantuminen tai sairastuminen vie Kiminkiltä mestaruuden. Tänään eroa ei toki tullut kuin kaksi heittoa lisää, mutta himmailuun Kiminkillä oli jo varaa. Naissenioreiden nokkimisjärjestys on siis selvillä ennen finaalia.

Muissa sarjoissa jännitetään – Senior Grandmasterseissa trilleri

60-vuotiaiden sarjassa osallistujat ovat jälleen ensimmäisen päivän tyyliin heiton päässä toisistaan. Järjestys on toki eri – Markku Tohni pitää komentoa, Göran Nordström on toisena ja Eero Savilaakso takaa-ajajan asemassa kolmantena. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, ovat herrat huomisen jälkeen kaikki taas tasoissa ja ratkaisevat mitalijärjestyksen katkaisupelissä. Sitä odotellessa!

Naisissa tilanne jälleen kiristyi. Anna Elo otti Anne Matilaista kolme heittoa kiinni. Toistamalla sunnuntaina saman tempun, nousee Elo tasoihin Matilaisen kanssa. Viime vuonna eroksi muodostui yksi heitto Matilaisen eduksi – tänä vuonna kenties järjestys on jo toinen. Susanna Virtasella on liian pitkä matka hopealle, mutta neljänteenkin sijaan on toki 9 heiton kaula.

Alle 16-vuotiaissa Aleksi Väisänen pitää Henrik Lindevallia takanaan, mutta vain kahden heiton turvin. Nokian Mikko Halonen on turvallisen tuntuisesti pronssilla – 7 heittoa matkaa ylös sekä alas. Mestaruuden kohtalo on siis kuitenkin vielä varsin epäselvä.

Seniorit-50 -sarjassa Marko Timonen nykäisi itselleen 4 heiton johdon, joka kuitenkin arvaamattomissa oloissa arvaamattomalla radalla voi olla vielä liian pieni johto. Ilkka Tamminen kärkkyy kakkosena ja pitää takanaan Harri Hynöstä kahden heiton turvin. Mitalisijat ovat kaikki siis vielä jokseenkin auki, vaikka Timonen vahvalta mestarikandidaatilta tuntuukin tällä hetkellä.

Seniorit-40 on erittäin mielenkiintoinen sarja. Torstaina kolmen kärki oli tasoissa, perjantaina johdon otti Ari Penttala ja nyt johto kuuluu Kai Vesalle. Ero Penttalaan on kuitenkin mitätön yksi heitto. Eikä viiden heiton päästä kärkeä vaanivaa Kari Vesalaakaan sovi unohtaa – hän kun pystyy pelaamaan tällä radalla reippaasti alle par-tuloksen.

Sadetta, hellettä, ukkosta?

Yksi asia on fakta – seurattavaa sunnuntaina riittää ja tulossa on kesän kovin frisbeegolfpäivä Suomessa. Vähemmän faktaa ovat sääennusteet, jotka vaihtelevasti lupaavat sateita, hellelukemia ja kenties myös ukkosta. Haastavat olot pelaajille kenties luvassa, joten jännitystä riittää niin pelaajille kuin yleisöllekin.

Kisapaikkana tuttuun tyyliin Nokian keskusurheilu puisto ja tiketit nolla euroa! Linkkipaketista tuloksia ja muuta infoa, olkaa hyvä!

Väyläkohtaiset tulokset
Kokonaistulokset (PDGA.com)
Kisasivut

Keli kuumenee ja pelaajat lämpiävät Nokian SM-kisoissa 2012. Kuten ennakoitua, kärkituloksia pistettiin uusiksi, ja nousuja ja laskuja tulosluettelossa nähtiin. Toisaalta samalla tuloksella ei sijoituksia juuri ainakaan menettänyt. Osa sarjoista säilyi ennätystasaisia, osassa saatiin palettia sekaisin ja erojakin syntymään.

Avoimessa sarjassa ei enää yllättäjiä top 5:ssä

Lassi Hakulisen hole in onella höystetty ykköskierros voitiin potentiaalista ja kotiedusta huolimatta laskea yllätykseksi. Toisellakin kierroksella nähtiin toki Teemu Nissisen kädestä hole in one väylällä kaksi, mutta yllättäjiä ei enää viiden kärkeen avoimessa sarjassa kierroksen päätteeksi mahtunut.

Seppo Paju ja Lassi Hakulinen eivät löytäneet perjantaina peliään ja tekivät kärkikolmikkoon tilaa muille. Arttu Sikasen kierros 54 on 10 heittoa alle par-tuloksen ja samalla paras suomalaisen heittämä tulos Nokian ”The Beast” -layoutilla. Se oikeuttaa itseoikeutetusti kärkisijaan kahden kierroksen jälkeen.

Juho Rantalaiho jatkoi ehjää ja kesän parasta peliään – yhtestuloksella -11 on yksinään toisella sijalla. Jalle Stoor ja Leo Piironen paransivat peliään entisestään ja ovat nyt tasoissa kolmantena, heiton Rantalaihoa ja 7 heittoa Sikasta jäljessä. Seppo Paju pysyi viidentenä yhteistuloksella 9 alle ihannetuloksen.

Mestaruutta tai sen kummemmin mitään muitakaan mitalisijoja ei kannata kuitenkaan vielä alkaa jakamaan. Sikanen toki tällä hetkellä uhkuu samalla nöyryyttä ja tervettä itseluottamusta, mutta jokainen muukin mainitusta kärkiviisikosta pystyy vielä pelaamaan vaikka miten huikean kierroksen.

Omissa käsissä asiat Sikasella kuitenkin nyt ovat. Pelaamalla loput kaksi kierrosta samaa tahtia kuin kaksi ensimmäistä, pääsee mestaruutta juhlimaan kyllä lähes varmasti. Kuuden heiton johto on siis turvallinen, muttei missään nimessä saletti.

Muissa sarjoissakin pientä mylläystä

Johtopaikat vaihtoivat omistajaa molemmissa juniorisarjoissa, sekä seniorit-60 sarjassa. Juho Vähätalo otti haluamansa paikan juniorit-19 sarjan kärjessä ja jonossa kolmen heiton välein tulevat nyt Jani Ikonen ja Tatu Luukkanen. Aleksi Väisänen otti nuorempien juniorien paalupaikan itselleen, nyt kun kisa on puolivälissä. Seniorit-60 -sarjassa ei enää mennä jonossa, vaan kaikki kolme osallistujaa pelaavat tasatuloksessa.

Anne Matilainen repi lisää eroa naisissa Anna Eloon, eron ollessa nyt kuusi heittoa. Naissenioreissa Nina Kiminki kasvatti niin ikään johtoaan, nyt jo varmaan 21 heittoon. 50-vuotiaissa Marko Timosen ero Ilkka Tammiseen on edelleen yksi heitto. Harri Hynönen antoi ”löysää” yhden heiton verran, mutta on vain kahden heiton päässä Tammisesta.

Miesten masters-sarjassa Ari Penttala otti yksin johdon, mutta kahta heittoa kauemmaksi eivät jääneet nousua tehnyt hallitseva mestari Kari Vesala ja tasaisesti pelaava Petri Määränen. Kai Vesallakaan ei kolmea heittoa enempää kärkeen ole. Mestaruus ja mitalit tullaan ratkomaan tämän nelikon kesken, muut ovat jo liian kaukana.

Yhä kuumemmassa säässä kolmannelle kierrokselle

Sääennuste lupaa entistä kuumempaa keliä lauantaille. Yleisöä ainakin lauantaina siis tullaan hellimään – pelaajille kova helle saattaa jo aiheuttaa grippiongelmia kiekkojen kanssa. Kostein käsin saattaa kiekko sinkoutua yllättävään suuntaan – seurattavaa siis riittää ja muutoksia nähdään taas varmasti.

Linkkipaketista tuttuun tyyliin tuloksia sekä PDGA:n sivuilta, että väyläkohtaisia tuloksia kisakoneesta ja tietenkin linkki kisasivuille, joilta löytyy muunmuassa perjantain videokooste höystettynä Teemu Nissisen hole in onella!

Tulokset PDGA:ssa
Väyläkohtaiset tulokset kisakoneessa
Kisasivut

FGR.fi ylläpitotauko

Kesäkuumat ovat viimein saapuneet ja FGR:n päivityksen on aika pitää kesätaukoa. Ylläpito lomailee Heinäkuun alkuun saakka ja tätä ennen tulleet ratailmiannot, yhteydenotot, kyselyt ja päivitykset käsitellään saapumisjärjestyksessä alkaen viikolla 27. Sivuston käyttöön tauko ei varsinaisesti vaikuta mitenkään – ratatiedot löytyvät kuten aina ennenkin ja bloggaajamme tuottavat juttuja normaaliin tahtiin. Mm. kaikista viimeisimpiä ratakarttoja ei kuitenkaan esimerkiksi tänä aikana sivustolle päivitetä, eikä uusia ratoja lisätä palveluun ennen viikkoa 27.

FGR.fi facebook-sivua tullaan mahdollisesti päivittämään säännöllisen epäsäännöllisesti, ainakin uusimpien blogijuttujen osalta. Kesätoimitus raportoi normaalisti ylläpitotauon aikana, seuraavaksi on luvassa juttua 16-17.8. pelattavasta Kankaanpään Amatööritourin kisasta, jonka jälkeen raporttia pukkaakin jo kauden suurimmasta kilpailusta Euroopassa – Stockholm Disc Golf Openista, joka kantaa tänä vuonna ensi kertaa PDGA:n arvostettua Major -statusta.

Mahtavaa frisbeekesää kaikille harrastajille!
– FGR.fi ylläpito