Kaikki kirjoittajan fgr.fi artikkelit

#UlkonaKuinLumiukko

Suomen Latu juhlii tänä talvena 80-vuotissynttäreitään. Juhlat kestävä koko sydäntalven ajan rakentamalla lumiukkoja erilaisissa tapahtumissa, puistoissa ja kotipihoilla, sekä tietenkin frisbeegolfradoilla. Suomen Latu haastaa lumiukkotalkoisiin mukaan kaikki, mukaan lukien frisbeegolfin harrastajat.

Voit osallistua lumiukkotalkoisiin ja sen yhteydessä järjestettävään kisaan rakentamalla lumiukon, vaikkapa frisbeegolfradalle tai sen lähelle. Ota siitä kuva ja jaa se instagramissa tunnisteella #UlkonaKuinLumiukko ja #suomenlatu. Voit myös osallistua lataamalla kuvan kampanjansivuilla. Kuvakisassa on viikoittaisia palkintoja, joista osa on frisbeegolfaiheisia. Kampanja päättyy 11.3.

Suomen Latu on liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt ulkoilujärjestö, johon kuuluu yli 84 000 jäsentä 190 yhdistyksessä. Suomen Latu edistää kaikenikäisten ulkoilua ja liikunnallista elämäntapaa – kaikkina vuodenaikoina. Järjestön tavoitteena on, että kaikki löytäisivät mielekkään tavan ulkoilla ja nauttia luonnosta. Yksi järjestön liikuttamistavoista on frisbeegolf, Suomesta löytyy jo useita ratoja, joiden rakentamisessa Suomen Ladulla on ollut ratkaiseva rooli.

Lisätietoja #UlkonaKuinLumiukko-kampanjasta
Lisätietoja Suomen Ladusta

Suuri frisbeegolfkysely 2017

Osallistu FGR:n vuotuiseen suureen frisbeegolfkyselyyn! Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kolme 50 euron arvoista lahjakorttia InnovaStore-verkkokauppaan. Kyselyyn vastaaminen kestää vain n. 10-20 minuuttia, riippuen siitä kuinka pitkiä tarinoita innostut kirjoittamaan avoimiin kysymyksiin.

Vastausaika on päättynyt. Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!

Voit osallistua kyselyyn 30.11.-14.12.2017 välisenä aikana. Palkinnot arvotaan 15.12.2017 mennessä.

Kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti, niin ettei mistään voida tunnistaa yksittäistä vastaajaa. Sähköpostiosoitteita ei käytetä muihin tarkoituksiin, kuin arvontapalkintojen voittajien selvittämiseen ja palkintojen toimittamiseen. Sähköpostiosoitteet eivät ole yhdistettävissä kyselyn tuloksiin.

Kyselyn tuloksien avulla sivustoa voidaan kehittää entistä parempaan suuntaan ja sen avulla saadaan tärkeää tietoa lajin harrastajista.

USDGC:n johto vaihtui 2. päivänä

Yhdysvaltain mestaruuskisat (USDGC) ovat jo puolivälissä. Tuloslistalla nähtiin liikehdintää jo 2. kisapäivä, joka oli edeltäjänsä kaltainen olosuhteiden puolesta. Etelä-Carolinan lähes tuuleton ja aurinkoinen sää houkuttelikin paikalle runsain määrin katsojia seuraamaan Disc Golf World Tourin kauden päätöskilpailua.

Sexton nousee johtoon kärjen tahdin hiipuessa

Puolustava mestari Jeremy Koling lähti 2. kierrokselle paalupaikalta hienon avauskierroksensa ansiosta. Koling pelasi jälleen erinomaista peliä, 12 väylän jälkeen hän oli jo -7 tuloksessa, mutta loppukolmanneksella hän haparoi ja heittoja kertyi lopulta 61 (-6). Toiselta sijalta eilen startannut Ricky Wysockikaan ei yltänyt 1. kierroksensa tasoiseen suoritukseen. Virheet osuivat myös hänen kierroksensa loppupuoliskolle ja kierrostulos kohosi 62 heittoon (-5). Koling ja Wysocki putosivat kummatkin yhden sijan verran. Kolingin kolmas päivä käynnistyy 2. sijalta yhteistuloksella -15 ja Wysockin tuloksella -13 jaetulta 3. paikalta.

Loppukierroksella haparoinut Koling päättää 2. kierroksen 18. väylä birbiellä. Lisää vastaavia videoita katsottavissa täällä.

2. kisapäivän kovimmasta tuloksesta vastasi 4. sijaa jakanut Nate Sexton. Sextonin kierros alkoi täydellisesti neljällä perättäisellä birdiellä, eikä kierroksen keskivaiheille osuneet kaksi bogia juuri hidastaneet tahtia. Kaikkiaan 11 birdietä 58 heiton (-9) kierroksellaan kerännyt Sexton kipusi kilpailun johtoon yhden heiton erolla. Sexton ei ole ensimmäistä kertaa USDGC:n kärkipaikalla, vuonna 2015 hän johti kilpailua sen puolivälissä.

Nate Sexton kipusi kilpailun johtoon 2. päivän parhaan kierroksen myötä. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

3. kierrokselle Sexton ja Koling saavat kärkiryhmään seurakseen Gregg Barsbyn ja Devan Owensin. Eilen hienosti pelanneet Barsby ja Owens jakavat 3. sijan Wysockin kanssa. Heinäkuussa Nokialla järjestetyssä European Openissa loistavalla pelillä jopa kärkisijalla käynyt Barsby oli eilen hurjassa tahdissa aina pahamaineiselle väylälle 17 saakka. Ennen kyseistä väylää hänen kierroksensa oli jo -11 lukemissa, mutta viimeiset kaksi väylää osoittautuivat kohtalokkaiksi Barbsyn merkatessa molemmille väylille tulokseksi tuplabogit. Lopulta Barsby ja Owens pelasivat kumpikin -7 tulokset USDGC:n 2. päivänä ja ovat hyvissä asemissa kisan puolivälissä.

Gregg Barsbyn hurja 2. kierros vesittyi epäonnistumisiin viimeisellä kahdella väylällä. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Wysocki DGWT:n kokonaiskilpailussa vahvoilla McBethin horjuessa

USDGC on Disc Golf World Tourin kauden 2017 viimeinen ja ratkaiseva osakilpailu. Edeltävien kolmen kilpailun jälkeen nelinkertainen maailmanmestari Paul McBeth johtaa kiertuetta niukasti ennen Wysockia. McBeth lähti eilen pelatulle 2. kierrokselle vain kaksi heittoa heittoa Wysockia perässä, mutta eilisen jäljiltä ero on on kasvanut viiteen heittoon. McBethin kierros alkoi täysin päin vastoin kuin Sextonin, neljän väylän jälkeinen +4 tulos oli yllättävän suuri. Tämän jälkeen McBeth kuitenkin ryhdistäytyi ja kelkka näyttikin kääntyneen täysin. Kierroksen loppuosa oli kuitenkin tuloksien valossa vuoristorataa. Kierroksen päätteeksi lukema -2 ja yhteistuloksella -8 irtoaa tässä vaiheessa jaettu 15. sija. McBethin on pelattava seuraavat kaksi kierrosta huikeaa peliä kiriäkseen eron Wysockiin ja voittaakseen kokonaiskilpailun.

McBethin kierros alkoi mollivoittoisesti. 3. väylällä avauslipeää hazard-alueelle ja pitkä par-puttikaan ei löydä perille. Lisää vastaavia videoita katsottavissa täällä.

Paju kiristää tahtia ja johtaa eurooppalaisia

Jo avauskierroksella eurooppalaisista kovimpaan tulokseen (-4) yltänyt suomenmestari Seppo Paju paransi 2. päivänä entisestään. -6 tuloksen merkkauttanut Paju oli myöskin koko kilpailun ainoa pelaaja, joka onnistui eilen nappaamaan eaglen radan pisimmältä, lähes 340-metriseltä, väylältä numero 13. yhteistuloksen -10 myötä Paju nousi aina 10 parhaan joukkoon, 8. sijalle, mikä on erittäin kovatasoisessa kilpailussa loistava suoritus.

8. sijaa jakava Seppo Paju on tällä hetkellä kilpailun ylivoimaisesti paras eurooppalainen pelaaja. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Seuraavaksi paras eurooppalainen onkin 22. sijalta tänään kierroksensa aloittava Saksan Simon Lizotte, hänen kahden kierroksen yhteistulos on -5. Toiseksi paras suomalainen on Joonas Kuitunen sijalla 48.

Moving Day aurinkoisessa Rock Hillissä

Tänään on vuorossa Moving Day-nimellä tunnettu nelipäiväisten kilpailujen 3. kierros, jolloin korkeimmalle pallille halajavien pelaajien on luotava tilaisuus iskeä viimeisellä ja ratkaisevalla kierroksella. Edeltävinä päivinä vallinnut aurinkoinen ja lämmin sää Rock Hillissä jatkuu. 28°C lämpötila ja leppoisat tuulet tarjoavat mainiot edellytykset kovatuloksisille kierroksille. Kisapäivä alkaa klo 16.00 Suomen aikaa. Kärkiryhmän 3. kierros alkaa klo 20.00.

Vinkit kilpailun seuraamiseen

Disc Golf World Tourin kotisivuilta löydät kaikki tilastot ja tulokset ilman kirjautumista, tuloksia voit seurata reaaliaikaisesti täältä. Kilpailun viralliset tulokset ja rating-pisteet julkaistaan puolestaan PDGA:n verkkosivuilla.

DGWT:n USDGC -välilehdeltä löydät kätevästi juuri tätä osakilpailua koskevat statistiikat, kilpailijat, aikataulun ja paljon muuta kisaan liittyvää sisältöä. Uutisia, videoita, parikilpailujen tuloksia ja paljon muuta löytyy USDGC:n kotisivuilta.

The SpinTV:n Youtube -kanavalle ilmestyy kierroskohtaiset videot. DGWT:n Instagram -tilille on jo ilmestynyt materiaalia mm. alkuviikon karsinnoista ja lisää on luvassa. DGWT:n Facebook-sivuja kannattaa seurata livekuvan toivossa ja USDGC:n Facebook-sivua lisäinfon saamiseksi.

FGR:n toimitus raportoi Yhdysvaltain mestaruustaiston tapahtumia koko viikonlopun ajan. Huomiseen siis!

Artikkelikuva: Eino Ansio / DGWT.

USDGC käyntiin tuloskelissä

Keskiviikkona pelattu Yhdysvaltain mestaruuskisojen, eli tuttavallisemmin USDGC:n, 1. kierros vierähti suorastaan ihanteellisissa olosuhteissa Etelä-Carolinan näyttäessä parhaat puolensa. Aurinkoinen ja lämmin sää helli pelaajia ja yleisöä. Tuloskeli siivitti 2017 Disc Golf World Tourin päätösosakilpailun kärjen kovatasoisiin suorituksiin jo nelipäiväisen kilpailun avauspäivänä.

Kärjessä tutut nimet, kannoilla uusia tuttavuuksia

Rock Hillin lähettyviltä, Charlottesta kotoisin oleva, Jeremy Koling osoitti ettei hän tule luopumaan viime vuotisesta USDGC:n mestaruustittelistään hevillä. Koling pelasi eilisen kierroksen tasaisen vakuuttavaa peliä merkkauttaen vain kaksi bogia. 57 heittoa (-9) on kova haastavalla Winthropin radalla, minkä ansiosta Koling otti ansaitusti haltuunsa kilpailun johtosijan.

Vahvana kämmenheittäjänä tunnettu Koling saa väylän 16 näyttämään helpolta. Lisää vastaavia videoita katsottavissa täällä.

Vain heiton päässä Kolingin kannoilla on DGWT:n kokonaispisteissä toisena oleva Ricky Wysocki. Hallitseva maailmanmestari oli niin ikään 57 heiton tahdissa, mutta viimeiselle väylälle lipsahtanut kierroksen toinen bogi pudotti Wysockin takaa-ajajan asemaan. Ensimmäistä USDGC-titteliään metsästävä Wysocki oli kuitenkin tyytyväinen kierrokseensa ja lisäsi, että hän voi tulee pelaamaan mestaruudesta lauantaina jos hän pystyy pitämään seuraavilla kahdella kierroksella tuloksen alle 60 heitossa.

Ricky Wysocki on 1. kierroksen jälkeen 2. sijalla. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Kolingin ja Wysockin seuraksi kärkiryhmään liittyvät heidän maatoverinsa Kevin Jones ja A.J. Risley. Toisen sijan Wysockin kanssa jakava Jones osoitti hallitsevansa pitkät heitot eilisellä avauskierroksella, tuloskortissa komeili eagle-tulos peräti kolmella väylällä! Risley jakaa neljännen sijan Nate Sextonin kanssa, kaksi heittoa Kolingia jäljessä.

Kevin Jones on yllättävä nimi 2. sijalla. Yllättäjät kuuluvat USDGC:n perinteisiin. Kuva: Eino Ansio /DGWT.

Erot toiselle kierrokselle lähdettäessä ovat vielä pienet. Winthropin yliopiston alueella sijaitsevalla radalla asetelmat voivat muuttua rajusti jo yhdelläkin väylällä ja edessä on vielä kolme kierrosta. Enintään kolmen heiton päässä kärjestä on 11 pelaaja, joiden joukossa on useaita maailmanmestareita ja Rock Hillissakin menestyneitä pelaajia, mm. Paul McBeth ja Nate Doss ovat jaetulla 6. sijalla heitettyään 60 (-6) tulokset eilen. McBeth johtaa DGWT:n kokonaispisteissä Wysockia niukasti. Kiertueen mestaruuskamppailu käydään pitkälti näiden kahden välillä, ellemme näe vielä jotain todella dramaattista käännettä.

Paju korkeimmalla suomalaisista

Yhdysvaltain mestaruuskisan nimeä kantavan kilpailun 99 osallistujan joukkoon mahtuu jopa 28 muunmaalaista pelaajaa. USA:n jälkeen vahvimmin on edustettuna Suomi 15 pelaajan voimin, eurooppalaisia kisassa on 23. Tänä vuonna uransa toisen suomenmestaruutensa saavuttaneen Seppo Pajun eilinen kierros ei alkanut ihanteellisesti. Ensimmäisen kahdeksan väylän jälkeen hän oli jopa +2 tuloksessa. Näitä seuranneet seitsemän väylää sen sijaan sujuivat vakuuvasti, birdie-putken rikkoi ainoastaan väylän 13 eagle! Heittoja kierroksella kertyi lopulta 62 (-4), joiden myötä hän on jaetulla 16. sijalla erittäin kovatasoisessa kilpailussa, ollen kilpailun paras suomalainen pelaaja.

Seppo Paju oli avauskierroksella paras suomalainen. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Eilisen päivän toiseksi paras suomalainen oli Rock Hillissä perinteisesti hyvin pelaava Teemu Nissinen 65 heitolla (-1). Harmillisesti muut suomalaiset eivät pystyneet selättämään Winthropin rataa vielä ensimmäisenä kierroksella.

Kisa jatkuu sään suosiessa

Kilpailun 2. kierros käynnistyy tänään klo 16.00 Suomen aikaa ja kärkiryhmä lähtee radalle viimeisenä tasan klo 20:00. Rock Hilliin on luvattu seuraavaksi kahdeksi päiväksi eilisen kaltaista keliä, aurinkolaseilla on käyttöä ja +28°C lämmössä varjoisat paikat ovat varmasti miellyttäviä.

Vinkit kilpailun seuraamiseen

Disc Golf World Tourin kotisivuilta löydät kaikki tilastot ja tulokset ilman kirjautumista, tuloksia voit seurata reaaliaikaisesti täältä. Kilpailun viralliset tulokset ja rating-pisteet julkaistaan puolestaan PDGA:n verkkosivuilla.

DGWT:n USDGC -välilehdeltä löydät kätevästi juuri tätä osakilpailua koskevat statistiikat, kilpailijat, aikataulun ja paljon muuta kisaan liittyvää sisältöä. Uutisia, videoita, parikilpailujen tuloksia ja paljon muuta löytyy USDGC:n kotisivuilta.

The SpinTV:n Youtube -kanavalle ilmestyy kierroskohtaiset videot. DGWT:n Instagram -tilille on jo ilmestynyt materiaalia mm. alkuviikon karsinnoista ja lisää on luvassa. DGWT:n Facebook-sivuja kannattaa seurata livekuvan toivossa ja USDGC:n Facebook-sivua lisäinfon saamiseksi.

FGR:n toimitus raportoi Yhdysvaltain mestaruustaiston tapahtumia koko viikonlopun ajan. Huomiseen siis!

Artikkelikuva: Eino Ansio / DGWT.

Korjaus: Alun perin kerroimme, että ruotsalainen Henrik Johansen ylsi eurooppalaisista parhaaseen kierrokseen 1. kierroksella. Valitettavasti tuloksissa oli virhe, mikä korjattiin myöhemmin.

Frisbeegolfin MM2017, Kierros 4: Augustassa Piercen ja Wysockin juhlat

Frisbeegolfin MM-kilpailut Augustassa, Yhdysvalloissa, saatiin päätökseen myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa. Fort Gordonin radalla pelattu neljäs kierros tarjosi vaihtelua tilanteissa, mutta voittajista ei lopulta ollut epäselvyyttä.

Piercellä kuuden heiton etu 4. kierrokselle

Kolmen ensimmäisen päivän aikana tasaisen varmasti tulosta tehnyt Paige Pierce oli hankkinut kuuden heiton etumatkan Valarie Jenkinsiin. Jenkinsin takana matkaa kolmossijaan oli peräti kahdeksan heittoa, joten oli selvää että mestaruuskamppailu olisi mitä todennäköisimmin näiden kahden kauppa. Jenkins pelasi väkevästi ja otti kiinni heiton toisensa jälkeen, ollen 14 pelatun väylän jälkeen enää kahden heiton päässä Piercestä. Tämän jälkeen Jenkins otti kuitenkin harmillisesti bogeyn ja tuplabogeyn seuraaville kahdelle väylälle ja ero kasvoi jälleen viiteen heittoon, minkä jälkeen Pierce saattoi varmistella uransa neljännen maailmanmestaruuden kierrostuloksella 66 (par). Paige tyylitteli voittoon heittäen hienon birdien viimeiselle väylälle ja otti ansaitusti tittelin takaisin vuosien 2011, 2013 ja 2015 mestaruuksien rinnalle. Kokonaistulos 259 (-7) jätti Jenkinsin (264) lopulta viiden heiton päähän.

Kärkikaksikon takana oli tasainen lähtötilanne taisteluun pronssisijasta. Lopulta kolmanneksi kiri Lisa Fajkus, jonka erinomainen 62 heiton päätöskierros (-4) oli koko naisten luokan paras. Eritoten kierroksen keskivaiheilla hän oli todella vahvassa vireessä pelaten väylät 6-14 yhteensä 7 heittoa alle par:n. Fajkus (kokonaistulos 270) otti pronssin selkeällä erolla ennen Catrina Allenia (274). Eurooppalaisista paras oli Ruotsin Ragna Bygde Lewis, ollen lopputuloksissa jaetulla 6. sijalla tuloksella 280.

Paige Pierce otti uransa neljännen maailmanmestaruuden. Kuva: Eino Ansio / Innova Champion Europe.

Wysocki vastustamattomasti voittoon

Kahdella edellisellä kierroksella parhaan kierrostuloksen heittänyt Richard Wysocki lähti viimeiselle kierrokselle peräti kahdeksan heiton karkumatkalta. Hieman hitaan alun jälkeen alkoi näyttää mahdolliselta, että kovaa kiriä viritellyt Paul McBeth saattaisi päästä iskuetäisyydelle otettuaan etumatkaa kuudella väylällä neljän heiton verran kiinni. Tämän jälkeen Wysocki kuitenkin terästäytyi ja otti 7 birdietä putkeen vankistaen johtonsa jälleen 9 heittoon. McBethin heittämä päivän paras kierrostulos 56 (-11) nosti hänet kilpailussa toiseksi, muttei lopulta riittänyt kunnolla haastamaan kilpailun ylivoimaista voittajaa Wysockia. ”Rickyn” neljännen päivän tulos 59 (-8) riitti uusimaan viimevuotisen mestaruuden yhteistuloksella 229 (-41) turvallisella kahdeksan heiton marginaalilla McBethiin nähden (237).

Richard Wysocki jätti muut täysin vaille mahdollisuuksia Augustassa. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Kolmossijasta käytiin tasainen taisto, kun Simon Lizotte kampesi itsensä 11. väylän triplabogeyn jälkeen vielä neljällä birdiellä tasatulokseen JohnE McCrayn kanssa. Molemmat pelaajat päätyivät viimeisenä päivänä kierrostulokseen 61 (-6) ja kokonaistulokseen 240 (-30). Jaetulle viidennelle sijalle päätyivät Devan Owens ja Chris Dickerson (242). Kilpailun päätöspäivänä nähtiin myös yksi hole-in-one, kun Cameron Colglazier heitti 95-metrisellä 14. väylällä avauksensa suoraan koriin.

Voit katsoa kilpailun kokonaistulokset ja laadukkaat videokoosteet PDGA:n kotisivuilta.

European Open tuo maailman huiput heinäkuussa Nokialle

Nokialla heinäkuussa järjestettävä European Open antaa mahdollisuuden nähdä frisbeegolfin maailmantähdet paikan päällä mittelemässä Disc Golf World Tourin kolmannen osakilpailun voitosta. Perinteinen Presidents Cup –joukkuekilpailu Euroopan ja Yhdysvaltain kesken pelataan 19. päivä ja pääkilpailu European Open 20.-23.7. Tule mukaan nauttimaan kansainvälisestä frisbeegolfin suurtapahtumasta!

Paul McBeth saapuu muiden huippujen ohella heinäkuussa Nokialle puolustamaan viimevuotista voittoaan. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Artikkelikuva: Eino Ansio / DGWT.

MM2017, kierrokset 2 & 3: Wysocki ja Pierce karkumatkalla

Frisbeegolfin MM-kilpailujen ratkaisuhetket lähestyvät kolmen pelatun kierroksen jälkeen. Sekä avoimessa että naisten luokassa päätöspäivään lähdetään reilun johdon turvin.

Avoimen luokan 2. kierros ei tuonut suuria muutoksia kärkeen

Ensimmäisen päivän jälkeen avoimen luokan johtopaikkaa piti kolmen heiton eron turvin JohnE McCray. Kilpailun tutut ennakkosuosikit Richard Wysocki sekä Paul McBeth olivat jääneet avauskierroksellaan neljän heiton päähän. McCray jatkoi hyvää peliään myös toisena päivänä ja kirjasi tuloskorttiinsa 59 heittoa (-8), säilyttäen kärkipaikkansa yhteistuloksella 115 (-20). Ykkössijaa jakamaan nousi kuitenkin hallitseva mestari Wysocki, jonka torstain tulos 55 (-12) oli koko päivän paras. Kärkikaksikolla oli kolmen heiton johto ennen Devan Owensia (yht. -17). Neljättä sijaa (-15) jakoi peräti kuusi pelaajaa, näiden joukossa mm. Paul McBeth, Simon Lizotte sekä Eagle McMahon.

Avoimen luokan B-lohkossa hyvin keskiviikkona heittäneet pelaajat eivät pysyneet samassa tahdissa toisella kierroksellaan, vaan eroa A-lohkon kärkeen alkoi muodostua. Parhaassa tuloksessa kahden kierroksen jälkeen olivat Cooper Arnold, Weston Isaacs ja Ryan Kenney kahden kierroksen yhteistuloksella 126 (-9).

Toista kilpailupäivää väritti peräti kolme Fort Gordonin radalla heitettyä hole-in-onea. Näistä vastasivat Nicholas Masters väylällä 6 (73m), Austin Turner väylällä 13 (82m) ja Kevin McCoy väylällä 14 (95m).

Richard Wysockin huippukierros nosti hänet jaetulle kärkipaikalle. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Pierce ja Jenkins vireessä 2. kierroksella

Naisten luokan kärkipaikalta toiseen päivään lähtenyt Paige Pierce jatkoi vakuuttavaa pelaamistaan ja heitti Fort Gordonissa ykkösväylän tuplabogeystä huolimatta upeasti tuloksen 60 (-6) ollen kahden kierroksen jälkeen yhteistuloksessa 125 (-8). Mestaruutta puolustava Valarie Jenkins heitti myös mainion kierroksen, 63 heittoa, mutta joutui antamaan kolmen heiton verran lisää periksi ollen näin kuuden heiton päässä johtavasta Piercestä yhteistuloksellaan 131 (-2). Kolmannelle sijalle nousi Lisa Fajkus (0) ja jaetulle neljännelle Sarah Hokom sekä Catrina Allen (+2).

Valarie Jenkins oli kahden kierroksen jälkeen Piercen ohella ainoa alle par-tuloksessa oleva naispelaaja. Kuva: Eino Ansio / Innova Champion Europe.

Perjantai Wysockin näytöstä

Kolmas kilpailupäivä, ns. ”moving day”, tuo usein ratkaisevia muutoksia tuloslistalle kun pelaajat hakevat asetelmia päätöskierrokselle. Richard Wysocki käytti tilaisuutensa ja paukutti sellaiset lukemat tauluun, 55 heittoa (-13), että muilla on todella suuri työ yrittää saavuttaa ”Ricky” lauantaina. Yhteistulos 170 (-33) antaa hänelle peräti kahdeksan heiton etumatkan, kun myös hyvin tänään heittänyt (-10) Adam Hammes nousi toiselle sijalle. Vasta 18-vuotias yllätysnimi on 178 heiton yhteistuloksellaan heiton edellä kolmossijaa jakavia JohnE McCrayta ja Simon Lizottea. McCrayn kolmas kierros (-4) jäi edellisiä vaisummaksi kun taas Lizotte (-9) teki mukavan nousun tuloslistalla. Viidettä sijaa jakavat Chris Dickerson ja Paul McBeth (molemmat perjantaina -7) yhteistuloksella 181.

Simon Lizotte nousi tuloslistalla jo kolmanneksi. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Myös Paige Pierce karkaamassa muilta

Naisten luokan kärjessä kilpailun alusta asti ollut Paige Pierce jatkoi vahvaa peliään kolmannella kierroksella. Vaikka kierros ei ollut aivan edellispäivien veroinen, tulos 68 (+1) oli silti päivän paras yhdessä kakkostilalla olevan Valarie Jenkinsin kanssa. Näin näiden kahden ero säilyi kuudessa heitossa huomiselle päätöskierrokselle, Piercen kokonaistulos kolmen kierroksen jälkeen on 193 (-7) ja Jenkinsin 199 (-1). Kolmanneksi noussut Catrina Allen on yhteistuloksissa jo kahdeksan heittoa Jenkinsin takana (207). Neljäntenä on Lisa Fajkus (208) ja viidentenä Elaine King (209). Vaikka kaksi ensimmäistä sijaa alkavat olla muille vaikeita saavuttaa, tullaan kolmossijasta käymään kova kamppailu sillä viiden heiton sisään mahtuu peräti kahdeksan pelaajaa.

Paige Pierce on vakuuttavassa iskussa. Kuva: Eino Ansio / Innova Champion Europe.

Kilpailun ratkaisuhetkiä voit seurata PDGA:n livetulosseurannasta  ja PDGA Live –Twittertililtä. PDGA:n kotisivuilta löydät täydelliset kilpailutulokset sekä kilpailusta tehtyjä edellispäivien videokoosteita.

FGR seuraa MM-kisojen tapahtumia ja raportoi seuraavan kerran sunnuntaina, kun tuoreet maailmanmestarit on saatu selville.

Frisbeegolfin MM2017, Kierros 1: McCray ja Pierce kärkeen

Frisbeegolfin MM-kilpailuissa lyötiin alkutahdit myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa. Yhdysvaltain Augustassa pelattavat kisat viedään tällä kertaa läpi ilman suomalaisedustusta. Uudet maailmanmestarit ovat selvillä lauantai-iltana neljän kilpailukierroksen jälkeen.

McCraylta vakuuttava startti

Ensimmäisenä päivänä avoimen sarjan kärkipelaajien sekä naisten muodostama A-lohko pelasi W.R. Jackson –radalla avoimen B-lohkon pelatessa Fort Gordon Marine/Navy –rataa. Avoimen sarjan kärkipaikan, jopa kolmen heiton turvin, otti JohnE McCray heitettyään mainion tuloksen 56 (-12). Jaetulla toisella sijalla (-9) ovat Cameron Todd , Chris Dickerson ja Michael Johansen. Viidettä sijaa (-8) jakaa useampi pelaaja, näiden joukossa mm. puolustava mestari Richard Wysocki, neljästi voittoa juhlinut Paul McBeth sekä muutoin kovin USA-painotteisella tuloslistalla Euroopan värejä puolustava saksalainen Simon Lizotte.

Hallitseva mestari Ricky Wysocki on 1. kierroksen jälkeen jaetulla 5. sijalla. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Paige Pierce väkevässä vireessä

Naisten sarjassa ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa on pitkin kautta vahvasti esiintynyt Paige Pierce tuloksella 65 (-2). Edes 17. väylän tuplabogi ei estänyt Pierceä ottamasta tuntuvaa johtoa, vaan hallitseva mestari Valarie Jenkins sekä Elaine King jakavat kakkossijaa kolmen heiton päässä (+1). Eurooppalaisheittäjistä Slovakian Katka Bodová oli erittäin hyvässä vauhdissa mutta otti viimeiselle viidelle väylälle harmillisesti kolme bogeytä päätyen jaetulle viidennelle sijalle (+3), ollen toki edelleen hyvissä asemissa jatkokierroksille. Ruotsia edustava Ragna Bygde Lewis pelasi jaetulle yhdeksännelle sijalle (+5) yhden triplabogeyn rasittamana.

Löytyykö Paige Piercelle pysäyttäjää? Kuva: Eino Ansio / Innova Champion Europe.

Myös B-lohkossa kovia kierroksia

Avoimen sarjan B-lohkossa parhaan tuloksen, 59 heittoa, heitti Codey Faircloth (-9). Toista sijaa jakaa viisi pelaajaa tuloksella 61 (-7). Toisen kierroksen jälkeen näemme paremmin miten nämä tulokset vertautuvat A-lohkossa heitettyihin, kun lohkot pelaavat radat toisin päin. B-lohkon kärkitulokset antavat kuitenkin viitteitä siitä, että näistä pelaajista löytyy potentiaalisia yllättäjiä tämän vuoden kilpailuun.

Toinen kierros tuo selvyyttä tuloslistaan

Torstaina pelataan siis siten, että avoimen A-lohko sekä naiset siirtyvät Fort Gordoniin ja avoimen B-lohko puolestaan pelaa W.R. Jacksonin. Kahden kilpailupäivän jälkeen kaikki avoimen pelaajat saadaan samalle viivalle ja lohkot järjestetään uudelleen tulosten mukaan, naiset jatkavat pelaamista samalla radalla avoimen A-lohkon kanssa.

Paul McBeth jahtaa viidettä maailmanmestaruuttaan. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

MM-kisoista ei valitettavasti saada suoria videolähetyksiä, parhaiten seuraat tapahtumaa livetulosten  ja PDGA:n Twitter-tilin avulla. Alkaen 2. kilpailupäivästä kilpailusta tehdään videokoosteet, lisätietoa PDGA:n kotisivuilta.  Täydelliset kilpailutulokset löydät myös PDGA:n kotisivuilta.

FGR seuraa MM-kisoja, seuraava artikkeli julkaistaan perjantaina pelattavan 3. kierroksen jälkeen.

Artikkelikuva: Eino Ansio / Innova Champion Europe.

Frisbeegolfin 4-kertainen maailmanmestari Suomeen heinäkuussa

Paul McBeth (McBeast) saapuu heinäkuussa Suomeen tekemään noin viikon mittaisen kiertueen. Kiertueen aikana McBethin voi tavata valituissa Budget Sport–liikkeissä sekä paikallisilla radoilla järjestämässä suosittuja McBeast Challenge–tapahtumia*. Tapahtumat järjestetään yhteistyössä paikallisten frisbeegolfseurojen kanssa.

Kiertue alkaa Kuopiosta ja päättyy Espooseen. Alla tarkemmat ajat ja päivämäärät.

5.7. Keskiviikko

12.00-13.00 Budget Sport Kuopio (nimmarikeikka)
17.00-20.00 Puijo Disc Golf (McBeast Challenge Kuopio) – Ilmoittaudu täällä!
Järjestäjä: Deep in the Forest ry

6.7. Torstai

12.00-13.00 Budget Sport Jyväskylä (nimmarikeikka)
16.00-19.00 Laajavuori DiscGolfPark (McBeast Challenge Jyväskylä) – Ilmoittaudu täällä!
Järjestäjä: Jyväskylän Liitokiekkoilijat ry

8.7. Lauantai

12.00-13.00 Budget Sport Ideapark (nimmarikeikka)
16.00-19.00 Julkujärvi DiscGolfPark (McBeast Challenge Ylöjärvi) – Ilmoittaudu täällä!
Järjestäjä: DGC Fat Discs

9.7. Sunnuntai

12.00-13.00 Budget Sport Espoo (nimmarikeikka)

*McBeast Challenge –tapahtumassa osallistujat saavat pelaajapaketissa kaksi Paulin nimikkokiekkoa, joilla he pelaavat kierroksen. Tämän lisäksi pelaajat tuovat mukanaan oman putterin. Kisassa on luokkina avoin, naiset ja juniorit (18-v. ja alle). Kaikissa luokissa osallistumismaksu on 35,00€. Kaikkien luokkien kolme parasta palkitaan. Challenge-tapahtumat eivät vaadi pelaajilta kilpailulisenssiä, ja ovat yleisölle ilmaisia seurata. Paikalliset seurat hoitavat tapahtumien ilmoittautumiset. Ilmoittautumisista avataan linkit myöhemmin myös tällä sivulla.

Tule tapaamaan yhtä maailman menestyneintä frisbeegolfaajaa ja katsomaan, kuinka hän haastaa Suomen parhaita ratoja!

Lisätiedot: Jussi Meresmaa / jussi.meresmaa@innovaeurope.com

Discmania Monthlies @ Julkujärvi DGP

Pirkanmaan ratakattauksen klassikko, Ylöjärvellä sijaitseva Julkujärvi DiscGolfPark, saa kauan kaivatun kasvojen kohotuksen lähiviikkoina ja sitä juhlistetaan tänä kesänä useamman tapahtuman voimin jo kesäkuusta alkaen!

Discmania Monthlies on uusi kotimainen kuukausikilpailu. Kilpailut ovat matalan kynnyksen tapahtumia niin uusille, kuin kokeneemmille pelaajille. Kilpailuihin osallistumiseen ei vaadita lisenssejä, tai edes seuran jäsenyyttä, eikä aikaisempaa kilpailukokemusta.

Kilpailuun voi osallistua kolmessa eri luokassa: avoin, naiset ja juniorit (2002 tai myöhemmin syntyneet). Jokaisessa sarjassa parhaat palkitaan Discmania tuotepalkinnoin. Palkintojenjaon yhteydessä arvotaan kiekkoja, joten jokaisella läsnäolijalla on mahdollisuus voittaa palkintoja! Lisäksi CTP-erikoiskilpailu, jonka palkinnot tarjoaa InnovaStore.

Yhden kierroksen kilpailut pelataan yhteislähdöllä Julkujärvi DiscGolfParkissa pääsääntöisesti arki-iltaisin klo 17:30 alkaen, päivämäärät ovat: 20.6., 12.7., 24.8. ja 16.9. Syyskuun tapahtuma järjestetään poikkeuksellisesti lauantaina ja tämän tapahtuman aikataulu tarkentuu vielä tuonnempana.

Kilpailumaksu kuhunkin yksittäiseen kisaan on 5€ (sis. alv 10%). Maksu suoritetaan ennakkoon Holvi-verkkokaupassa tai paikanpäällä pankki- tai luottokortilla. Ilmoittautuminen hoituu sähköisesti Disc Golf Metrixin kautta jo viikkoa ennen jokaista kilpailua.

Tapahtumat järjestää Innova Champion Europe Oy yhteistyössä Ylöjärven Frisbeegolfradat ry:n (YFGR) ja InnovaStoren kanssa. Kilpailunjohtajana toimii Team Discmanian Juho Vähätalo.

Kattavat lisätiedot löydät Discmania Monthlies Facebook-sivulta!

Rata valmis 17.6. mennessä

Paikalliset seurat, mm. YFGR ja DGC Fat Discs, ovat talkoilleet ”Julkulla” uutterasti jo pitkään. Uudet tiipaikat ovat jo paikoillaan odottamassa viimeistelyä. Korit ja väyläopasteet ovat vuorossa seuraavana. Siivoilua ja muuta viimeistelyä riittää näiden lisäksi vielä reippaasti, mutta uusi uljas rata on iskussa 17.6. järjestettävässä Julkujärvi Grand Opening-avajaiskisassa. Urakan etenemistä ja Julkun kuulumisista pysyt ajan tasalla helpoiten Julkujärvi DGP:n facebook-sivun kautta.

Lähde mukaan European Openiin!

European Openin vapaaehtoisten rekrytointi on jälleen käynnissä. Mukaan ovat tervetulleita kaikki halukkaat, jotka haluavat olla mukana tekemässä yhtä lajin upeinta tapahtumaa!

Minkä tahansa onnistuneen suurtapahtuman edellytys on joukko ahkeria ja avuliaita vapaaehtoisia. Ilman näiden henkilöiden tärkeää työpanosta tapahtumia olisi käytännössä mahdotonta järjestää. Nyt sinullakin on mahdollisuus päästä mukaan luomaan ikimuistoinen European Open-tapahtuma!

Aiempina vuosina vapaaehtoisia on ilmoittautunut mukaan varsin runsaslukuinen joukko ja tämä on myös tavoitteena tänäkin vuonna. Apua tarvitaan monipuolisesti koko tapahtuman ajan lukuisissa tehtävissä: tulospalvelussa, yleisönopastamisessa, radan ylläpitämisessä, spottaamisessa, liikenteenohjauksessa ja monilla muilla osa-alueilla. Tapahtuman vapaaehtoisille on tarjolla upean frisbeegolfkokemuksen lisäksi monia etuja, kuten staff-paketti sekä kierros kisaradalla.

Mikäli kiinnostuit, niin ilmoittaudu mukaan toteuttamaan tätä upeaa kansainvälistä frisbeegolftapahtuma!

Ilmoittaudu täällä!

Samalta sivulta löydät myös tarkemmat tiedot vapaaehtoisten eduista.

European Open 2017 on osa kansainvälistä frisbeegolfkiertuetta, Disc Golf World Touria. European Open järjestetään Nokialla 19.-23. heinäkuuta.

Lisätietoja

Disc Golf World Tour
European Open 2017
European Open 2017 Vapaehtoisten ilmoittautuminen ja lisätiedot