"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

USDGC:n johto vaihtui 2. päivänä

6.10.2017 12:12

Yhdysvaltain mestaruuskisat (USDGC) ovat jo puolivälissä. Tuloslistalla nähtiin liikehdintää jo 2. kisapäivä, joka oli edeltäjänsä kaltainen olosuhteiden puolesta. Etelä-Carolinan lähes tuuleton ja aurinkoinen sää houkuttelikin paikalle runsain määrin katsojia seuraamaan Disc Golf World Tourin kauden päätöskilpailua.

Sexton nousee johtoon kärjen tahdin hiipuessa

Puolustava mestari Jeremy Koling lähti 2. kierrokselle paalupaikalta hienon avauskierroksensa ansiosta. Koling pelasi jälleen erinomaista peliä, 12 väylän jälkeen hän oli jo -7 tuloksessa, mutta loppukolmanneksella hän haparoi ja heittoja kertyi lopulta 61 (-6). Toiselta sijalta eilen startannut Ricky Wysockikaan ei yltänyt 1. kierroksensa tasoiseen suoritukseen. Virheet osuivat myös hänen kierroksensa loppupuoliskolle ja kierrostulos kohosi 62 heittoon (-5). Koling ja Wysocki putosivat kummatkin yhden sijan verran. Kolingin kolmas päivä käynnistyy 2. sijalta yhteistuloksella -15 ja Wysockin tuloksella -13 jaetulta 3. paikalta.

Henkilön Disc Golf World Tour (@dgworldtour) jakama julkaisu 5. 10ta 2017 klo 13.47 PDT

Loppukierroksella haparoinut Koling päättää 2. kierroksen 18. väylä birbiellä. Lisää vastaavia videoita katsottavissa täällä.

2. kisapäivän kovimmasta tuloksesta vastasi 4. sijaa jakanut Nate Sexton. Sextonin kierros alkoi täydellisesti neljällä perättäisellä birdiellä, eikä kierroksen keskivaiheille osuneet kaksi bogia juuri hidastaneet tahtia. Kaikkiaan 11 birdietä 58 heiton (-9) kierroksellaan kerännyt Sexton kipusi kilpailun johtoon yhden heiton erolla. Sexton ei ole ensimmäistä kertaa USDGC:n kärkipaikalla, vuonna 2015 hän johti kilpailua sen puolivälissä.

Nate Sexton kipusi kilpailun johtoon 2. päivän parhaan kierroksen myötä. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

3. kierrokselle Sexton ja Koling saavat kärkiryhmään seurakseen Gregg Barsbyn ja Devan Owensin. Eilen hienosti pelanneet Barsby ja Owens jakavat 3. sijan Wysockin kanssa. Heinäkuussa Nokialla järjestetyssä European Openissa loistavalla pelillä jopa kärkisijalla käynyt Barsby oli eilen hurjassa tahdissa aina pahamaineiselle väylälle 17 saakka. Ennen kyseistä väylää hänen kierroksensa oli jo -11 lukemissa, mutta viimeiset kaksi väylää osoittautuivat kohtalokkaiksi Barbsyn merkatessa molemmille väylille tulokseksi tuplabogit. Lopulta Barsby ja Owens pelasivat kumpikin -7 tulokset USDGC:n 2. päivänä ja ovat hyvissä asemissa kisan puolivälissä.

Gregg Barsbyn hurja 2. kierros vesittyi epäonnistumisiin viimeisellä kahdella väylällä. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Wysocki DGWT:n kokonaiskilpailussa vahvoilla McBethin horjuessa

USDGC on Disc Golf World Tourin kauden 2017 viimeinen ja ratkaiseva osakilpailu. Edeltävien kolmen kilpailun jälkeen nelinkertainen maailmanmestari Paul McBeth johtaa kiertuetta niukasti ennen Wysockia. McBeth lähti eilen pelatulle 2. kierrokselle vain kaksi heittoa heittoa Wysockia perässä, mutta eilisen jäljiltä ero on on kasvanut viiteen heittoon. McBethin kierros alkoi täysin päin vastoin kuin Sextonin, neljän väylän jälkeinen +4 tulos oli yllättävän suuri. Tämän jälkeen McBeth kuitenkin ryhdistäytyi ja kelkka näyttikin kääntyneen täysin. Kierroksen loppuosa oli kuitenkin tuloksien valossa vuoristorataa. Kierroksen päätteeksi lukema -2 ja yhteistuloksella -8 irtoaa tässä vaiheessa jaettu 15. sija. McBethin on pelattava seuraavat kaksi kierrosta huikeaa peliä kiriäkseen eron Wysockiin ja voittaakseen kokonaiskilpailun.

Henkilön Disc Golf World Tour (@dgworldtour) jakama julkaisu 5. 10ta 2017 klo 10.22 PDT

McBethin kierros alkoi mollivoittoisesti. 3. väylällä avauslipeää hazard-alueelle ja pitkä par-puttikaan ei löydä perille. Lisää vastaavia videoita katsottavissa täällä.

Paju kiristää tahtia ja johtaa eurooppalaisia

Jo avauskierroksella eurooppalaisista kovimpaan tulokseen (-4) yltänyt suomenmestari Seppo Paju paransi 2. päivänä entisestään. -6 tuloksen merkkauttanut Paju oli myöskin koko kilpailun ainoa pelaaja, joka onnistui eilen nappaamaan eaglen radan pisimmältä, lähes 340-metriseltä, väylältä numero 13. yhteistuloksen -10 myötä Paju nousi aina 10 parhaan joukkoon, 8. sijalle, mikä on erittäin kovatasoisessa kilpailussa loistava suoritus.

8. sijaa jakava Seppo Paju on tällä hetkellä kilpailun ylivoimaisesti paras eurooppalainen pelaaja. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Seuraavaksi paras eurooppalainen onkin 22. sijalta tänään kierroksensa aloittava Saksan Simon Lizotte, hänen kahden kierroksen yhteistulos on -5. Toiseksi paras suomalainen on Joonas Kuitunen sijalla 48.

Moving Day aurinkoisessa Rock Hillissä

Tänään on vuorossa Moving Day-nimellä tunnettu nelipäiväisten kilpailujen 3. kierros, jolloin korkeimmalle pallille halajavien pelaajien on luotava tilaisuus iskeä viimeisellä ja ratkaisevalla kierroksella. Edeltävinä päivinä vallinnut aurinkoinen ja lämmin sää Rock Hillissä jatkuu. 28°C lämpötila ja leppoisat tuulet tarjoavat mainiot edellytykset kovatuloksisille kierroksille. Kisapäivä alkaa klo 16.00 Suomen aikaa. Kärkiryhmän 3. kierros alkaa klo 20.00.

Vinkit kilpailun seuraamiseen

Disc Golf World Tourin kotisivuilta löydät kaikki tilastot ja tulokset ilman kirjautumista, tuloksia voit seurata reaaliaikaisesti täältä. Kilpailun viralliset tulokset ja rating-pisteet julkaistaan puolestaan PDGA:n verkkosivuilla.

DGWT:n USDGC -välilehdeltä löydät kätevästi juuri tätä osakilpailua koskevat statistiikat, kilpailijat, aikataulun ja paljon muuta kisaan liittyvää sisältöä. Uutisia, videoita, parikilpailujen tuloksia ja paljon muuta löytyy USDGC:n kotisivuilta.

The SpinTV:n Youtube -kanavalle ilmestyy kierroskohtaiset videot. DGWT:n Instagram -tilille on jo ilmestynyt materiaalia mm. alkuviikon karsinnoista ja lisää on luvassa. DGWT:n Facebook-sivuja kannattaa seurata livekuvan toivossa ja USDGC:n Facebook-sivua lisäinfon saamiseksi.

FGR:n toimitus raportoi Yhdysvaltain mestaruustaiston tapahtumia koko viikonlopun ajan. Huomiseen siis!

Artikkelikuva: Eino Ansio / DGWT.



0 kommenttia:

Jätä kommentti