Luulajaan matkatessamme testasimme viimeisen ruotsalaisista hampurilaisbaareista; Max Hamburgare. Eivät turhaan mainosta ruotsin parhaita burgereita, ne olivat todella hyvät. 5/5 voimme suositella. Itse Luulajan radalle ei ole ihan helppoa löytää. Seuran kotisivut ohjaavat ampumaradalle, skjutbanevägenille, sillä toisella, suoremmalla tiellä, on puomi. Kyselimme kuitenkin paikallisilta ajo-ohjeita jo ennen matkaa ja saimme oikean reitin.

Radalle johtava tie on todella huonossa kunnossa, sinne ei ihan matalalla autolla mennä, ainakaan kovinkaan nopeaa. ”Klubitalon” ohi ei kuitenkaan voi ajaa, seuralla on oma pieni toimistokontti ja puttailukori heti tien laidassa. Rata vaikuttaa ensisilmäykseltä ihan mukavalta. ”Loppusotametsää”, eli kankaista maastoa hyvällä sekoituksella mäntymetsää ja ruohoista koivumetsää. Ensimmäiset kolme minuuttia puttaillessa menee hyvin. Sitten se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hyttyset. Miljoonittain hyttysiä. Pohjanmaalaisina tiedämme kyllä minkälaista on elää hyttysten keskellä, mutta tämä on jo melkoinen shokki. Pilkkihaalarit jonka alle kokovartalo lateksipuku tekisi hyvää. Offia niskaan ja radalle.

Luulajan "Klubitalo"

Radan etuysi pelataan ”alapuolella”, tiheässä metsässä johon on fairwayt raivattu. Rata olisi miltei Skellefteån veroinen, jos ruohikot olisi leikattu. Viimeinen leikkaus on karkealla arviolla suoritettu noin kuukausi sitten. Etuysi suosii kovasti suoraan pitkälle heittävää, mutta radat ovat selkeitä ja haastavia. Etuysiin mahtui viisi par 4 väylää, mutta parit tuntuivat saavutettavilta. Oman mausteensa heittämiseen lisäsi lähistöllä oleva skeet-rata, jonka harrastelijat kohdistelivat järeitä, vain viranomaiskäyttöön suunnattuja haulikoitaan.

Ykkösen avaus

Tässä vaiheessa reissua huomasi ihan oikeasti, että porukasta on väännetty viimeisetkin mehut irti. Kellä kramppasi jalka, kellä keitti kattila ja ketä ei vaan enää kiinostanut. Uutta reissua ajatellen pitäisi päivät suunnitella niin, että eri ratoja tulisi vain yksi per päivä ja siirtymisiä vain yksi päivään. Ajomatkan aiheuttama flegmaattisiuus ja jumitus on hankala ravistella irti ennen kierrokselle lähtemistä. Kunnon lepo ja kunnon huolto on tärkeää. ”Kulttuuria” ja ”sivistystä” ei matkalla kannata harrastaa yhtään, se kyllä kostautuu heti.

Tiukka par 4 viitosväylällä

Takaysillä lähdetään heittään koivumetsän ympyröimää puistorataa. Kolme par 4 väylää pitävät hereillä ja kolmosväylät antavat mukavia lepohetkiä ennen seuraavaa repimistä. Takaysillä myös tuuli ylty hieman, joten hyttysiä ei enää ollut niin kovasti. Radalla on pysyttävä tarkasti väylällä tai kiekkoa saa nokkoshelvetistä hakea pitkään. Myös takaysi suosii kovasti suoraan heittäviä, eikä Hurri-Petter pääse dessupommittaan kuin kerran. Hyvä niin. Pakotettuja väyliä oli ehkä yksi, muut tuntuivat järkeviltä ja hyviltä.

Lennonjohto-Jukka meditoi hyttysiltä piilossa

Reissun loppu alkaa häämöttämään ja väylällä 16 peli hajoaa ihan täysin. Putit lentävät mihin sattuu kaikki mitä tekee sattuu. Suomi, oi Suomi. Kierros loppuun, kamat autoon ja kengurutietä ensimmäiselle Statoilille tankkaan autoa ja miehiä. Kun oltiin ajettu puoli kilsaa niin joku onneksi tajusi takapenkiltä kysyä ”missä muuten Häkki-Kimi on?”. Ei muuta kuin auto ympäri heti kun mahdollista ja poimimaan yksi taistelija takaisin kyytiin. Ruotsalaiset pyysivät kyllä jäädä viikkokisoihin jotka olisivat alkaneet 19.30, mutta nyt Tornioon yöksi ja aamulla matka kohti Kokkolaa. Eipähän tunnu kotirata enää haastavalta tämän reissun jälkeen.

Ruotsalaisten radoilta olisi kyllä syytä ottaa mallia tänne meillekin. Radat on huollettuja, seuralla on poikkeuksetta omat tilat missä toimia ja radat ovat roskattomia ja pullottomia. Täällä harrastus tuntuu ihan oikealta urheilulajilta, kun Suomessa siihen ollaan vasta tulossa.

Yhteenveto:

– Miltei Skellefteå

– Parhaat ajankohdat pelille lienee alkukeväästä ja syksystä, kun hyttystilanne on rauhallisempi

– Tiedä mihin menet, ajoreitti saattaa olla hankala.

– Pelaisi mielellään uusiksi

Garminista exportatut tiedot:

Uumajan rata: http://connect.garmin.com/player/337443085

Skellefteå eka päivä: http://connect.garmin.com/player/337443021

Skellefteå toka päivä: http://connect.garmin.com/player/337442931

Luulaja: http://connect.garmin.com/player/337442839

Ja taas kerran, yksiköt saa vaihtaa ylänurkasta jostain. 

Uumajan jälkeen oli lyhyt 2h siirtymä Skellefteåhon. Matkalla Coop extra jonka kiltit kassatytskät antoivat meidän käyttää henkilökuntavessaa. Mukaan tarttui pekonia, kananmunia, possun sisäfilettä ja bataattia. We’ll dine well tonight. 

Osoite Discgolfterminaleniin on Terminalvägen 17, mutta navigaattorin mukaan ei ihan kannata ajaa. Ainakin google maps koitti taas viedä kohti erikoiskokeita, mutta Lennonjohto-Jukka käytti suunnistustaitojaan ja löysi isomman tien perille. Käytännössä kannattaa välttää sorateitä , sillä Terminalenille johtaa suora asfalttitie. Itse Terminalen on kaksikerroksinen punainen mökki keskellä puistoa, joka on varta vasten frisbeegolffia varten rakennettu. Transportteri parkkikselle ja muina miehinä Proshoppiin sisälle, ”finnarna är här”.

Terminalen - Alakerrassa proshop ja yläkerrassa majoitustilat

Varauksia ei löytynyt, mutta ketään ei tuntunut kiinostavan. Kassavuorossa oleva nuori poika otti nimet talteen, antoi avaimet ja osoitti oven suuntaan. ”Tosta tonne, kyllä te tiedätte”. Tuntui hassulta ettei ketään kiinostanut meidän olevan nyt täällä. Edellisissä mökeissä oli mahdoton show kun omistaja halusi näyttää miten suihku toimi, missä on telkkari jne. Hurri-Petter ja Häkki-Kimi ehtivät maksaa mökkivuokran (200kr) ja kahden päivän pelipassin (2x50kr) kunnes pankkikortinlukija leikkasi kiinni ja tiskin takana ollut poika hätääntyi. Sovittiin, että muut maksavat huomenna, kun kortinlukija taas toimii. Cash is king. 

Itse majoituspaikka oli proshopin yläkerrassa. Se oli leppoisa, varustettu isolla keittiöllä, pienillä oleskeluhuoneella ja makuutuvalla jossa oli 5 kerrossänkyä eli makuupaikat kymmennelle. Hetekat oli mallia ruotsin armeija joten kurja yö oli tiedossa. Kyllä niissä nukkui, mutta aamulla oli selkä kipeänä. Keittiö oli ihan OK varusteltu, löytyi hella, kattilat ja paistinapannut, jääkaappi ja mikro. Suosittelemme ehdottomasti paikan vuokraamista yöksi. Vaikkakin vuokra oli yhtä kova kuin Uumajan omakotitalossa, niin paikan sijainti on ihan upea. Ulko-ovelta radalle 0m. Proshopista saa muuten vain Latituden ja West Siden lättyjä, sekä juotavaa yms. 

Kun kamppeet oli roudattu sisään ja makuupaikat valittu, oli aika lähteä radalle. Vaikein ”Svarta slingan” lähtee heti proshopin vierestä ja alkaa 350m pitkällä par 6 väylällä. Maasto on kuin Järvassa, mutta märempää ja …hyttysempää(?). Groundskeeper Willy tiesi kertoa, että kovat sateet alkukesästä jätti radan märäksi ja varmisti todella pahan hyttyskesän. Offia meni enemmän yhdellä väylällä kuin koko reissun aikana muuten. Seiska ja kasiväylän koreja ei oltu vielä saatu radalle, sillä radalle on suunniteltu uusia väyliä, niin että sieltä löytyis 2×18 väyläinen rata. Rata oli viimeisen päällä tikissä muuten. Alueella on vakituisessa työsuhteessa yksi ratamestari, joka leikkaa nurmen ja huoltaa väylät kerran viikossa. Proshoppia pyörittää ilmeisesti paikallisen seuran junnut

Svarta Slingan kolmonen avautuu eteemme

174m PAR 4

Svarta slingan meni ihan hyvin, mutta heti sen jälkeen nousi seinä pystyyn. ”Ei tää oo enää hauskaa. Miksei voida olla jo kotona. Nyt riittää ihan oikeasti”. Hampaat irvessä ”Röda Slinganin” etuysi ja klubitalon yläkertaan keräilemään sielun sirpaleita bägistä. Klubitalon telkkaria ei muuten saatu toimimaan eikä VHS-soitintakaan löydetty, telkkarin alla olisi nimittäin ollut Disc Golf World Championship 1990 video. Tyydyime seuraamaan Ken Climon voittoa vuoden 1993 world championshipistä. Nähtiin muuten vilaus Mr. Latitudestakin pätkällä! Ruan päälle unta palloon ja korotetulla moreenilla aamulla ”Röda Slinganin” kimppuun.

Kiinteistö-Petri avaa röda slinganin ykköstä

7.30 herätys, pekonit ja kananmunat naamaan, kamat autoon ja 09.00 teeoff proshopin vierestä. ”Röda slinganin” ensimmäiset seitsemän väylää ovat helppoja pirkkoväyliä jotka sulattivat Hurri-Petterin naaman täysin. Eipä ole 80-metriset väylät tuntuneet niin pitkiltä koskaan ennen. Kasilta lähdettiin taas puistomaisemiin pelaamaan. Tuntuu hyvälle mies. Pelaamista häiritsee hieman se, että joillakin radoilla on kaksi teepaikkaa, tai kaksi koripaikkaa, keltainen ja punainen. Aina ei tiedä kumpaan koriin pelata ja onko kori edes paikallaan. Muutamaa väylää oli muutettu kokonaan, ilman sen kummempaa ilmoittelua.

Skellefteåsta jäi tosi hyvä fiilis, miltei Järvamainen kokemus, mutta ei ihan. En tiedä latistiko hyttyset, torstaiaamuinen pieni vesisade vai pitkä kiekkoputki tunnelmaa. Tänne pitää ehdottomasti päästä uudestaan, varsinkin kun pojat saa ”Svarta slinganin” täyspituiseksi. Oikeastaan muut kuin Röda ja Svarta slingan kannattaa unohtaa, sillä muilla on paljon ”turisteja” heittelemässä.

Summa summarum:

– Hyvin hoidettu rata

– Hyvä sekoitus helppoja ja vaikeita väyliä

– Jotkin väylät vähän sekavia

– Proshoppi on auki 12-20

– Klubitalon vuokraaminen on suhteellisen edullista

– Tällä frisbeegolf on sellaista, kuin sen kuuluu olla.

Tänään vielä Luulaja ja siitä takaisin Suomen puolelle!

Viimeisessä blogi-insertissämme jäimme matkalle Gävlestä Uumajaan. Härnösand ja Höga Kusten oli nättiä nättiä aluetta. Noin tunti ennen Uumajaa soitimme paikalliselle kontaktillemme, Patricialle, jolta Lennonjohto-Jukka oli vuokrannut seuraavan yösijamme, huikeaan 100eur hintaan. Patricialle ilmoitettiin, että olemme perillä noin yhdeksän pintaan, kunhan käymme Ica maxi-marketissa taas päivällisostoksilla. Yhteisen tuumin löysimme illaksi naudan sisäreittä, pörnöö-soossit ja uusia pottuja. Tupakkatuotteiden ostaminen Ruotsissa on muuten tehty astetta hankalammaksi. Kaubamajasta valitset automaatista tuotteen, saat kuitin. Maksat tuotteen kassalla, saat anomuslomakkeen. Täytät lomakkeen, postitat sen, odotat 2vko ja saat kutsun poliisasemalle kuulusteluihin. Ei vaan. Maksun jälkeen saat uuden kuitin jossa on koodi, joka pitää naputella yhteen kuudesta automaatista jotka sijaitsevat kaupan sisäänkäynnin yhteydessä. Näin saat tuotteesi. On muuten jännä, ettei ruotsalaiset suostu puhumaan englantia, vaan vastailevat ruotsiksi jos koitat kassalla sönkätä hyvää rallienglantia.

Icasta kohti matalaa majaamme. Navigaattori ajatti meidät muutaman kilometrin Uumajan ulkopuolelle, Holmsundiin. Ajoimme 200m2 omakotitalon pihaan ja tarkistimme osoitteen uusiksi. Kyllä, olimme perillä. Lennonjohto-Jukka oli vuokrannut meille jonkun perheen kodin täksi yöksi. Patricia näytti meille talon toiminnot ja käski jättää tiskit altaaseen kun lähdemme. Siivotakkaan ei sen kummemin tarvinnut, perheellä oli tulossa isot juhlat viikonlopuksi joten huusholli piti muutenkin siivota. Puolet ryhmästämme suuntasi suihkuihin, toinen puoli aloitti kokkailun. Kokki-Pete ei ollut koskaan maistellut sisäreittä, joten kokemus oli myös kokille uusi.

Lennonjohto-Jukan vuokraama "mökki"

Sisäreisilihaillallinen

Illallisen jälkeen perheen 46″ telkkari ja tv-kanavapaketit tulivat hyötykäyttöön ja loppuilta menikin katsoessa silmitöntä väkivaltaa. Nukkumapaikat jaettiin First Come First Serve periaatteella ja Hurri-Petter saiki mukavan sänkypaikan jonka yläpuolta koristeli teksti ”Prinsessan”.

Aamuysiltä, aamupalan jälkeen olimme lähellä Uumajan rataa. Paikalle ei ole ihan helppo löytää, mutta kun navigaattoriin lyö osoitteeksi ”Harspåret”, niin pääsee puistoalueelle sisään. Siitä kun jatkaa kiellettyä ajosuuntaa (jonka alla lukee ”Gäller ej besökare för discgolfbanan”, eli ”ei koske frisbeegolfradan vierailijoita”), niin pääsee pienelle kotalle/laavulle, jonka takana on lämmittelyalue. Väyläopasteista selvisi, että Uumajan proshop on auki vain lauantai-iltaisin, viikkokisojen aikoihin.

Aloita tästä

Lämmittelyaluetta tuoreimmilla Pro Basketeilla

Silmiemme eteen avautui laaja kumpuinen puistoalue. Keli oli tuulinen, puita oli vähän ja avointa maastoa paljon. Saakohan tänne edes järkevän radan rakennettua? Ruohokenttä oli hyvin hoidettu, juuri leikattu ja lyhyt. Ykkösväylä oli helpohko 184m par 4, mutta älyttömän kova vastatuuli lisäsi oman mausteensa peliin. Neloset korttiin ja kakkoselta 120m pitkä hyssäavaus alamäkeen. Kolmonen alkoi tuntumaan jo vähän pakotetulta, 84m hyssä helppoon taskuun, ei haastetta.

Ykkösteellä ihmettelyä, missä kulkee mando?

Kakkosväylän avaus on tuosta suoraan alas.

Kolmosen putilla

Neloselta lähdettiin vähän puisempaan ympäristöön ja kuutosväylällä saatiinkin reissuin lyhyin avaus, kun Kiinteistö-Petri paukutti ekaan puuhun ja heiton pituudeksi mitattiin -3m. Seiskaa korttiin ja tilanteen nollaus. Väylät olivat yleisesti melko mitäänsanomattomia ja siirtymät pitkiä. Ilman ratakarttaa ei välttämättä löydä ihan heti seuraavaa teetä. Huvittavaa myös oli, että keskelle väylää oli tehty laminoidut kyltit ”varokaa lasia”, varoittamaan lasinsirpaleista. Jokainen voi itse miettiä, kumpaan menee pidempi aika. Varoituskylttien valmistaminen vai lasinsirpaleiden pois kerääminen.

Reissun lyhyin avaus, -3m

Lennonjohto-Jukan tyylinäyte

Toistamiseen

Kokki-Peten on helppo hymyillä, kun vaikealla par 4 väylällä toka heitto on korilla

Lyhyt blogilisäys, mutta eipä ollut Uumaja niin suuri elämyskään. Hyvin hoidettu kaunis perusrata jota ei tarvitse toistamiseen pelata. Nyt kohti Skellefteåta ja Discgolfterminalenia!

Valls herrgård – Vallilan kartano. Takaraivossa jyskytti ajatus: ”Mitä jos Järvan jälkeen mikään ei enää tunnu miltään? Mitä jos mun sielu jäi sinne? Miten mä voin enää jatkaa?”. Säätiedoitus lupaili sopivaa frisbeegolfkeliä, +20 ja puolipilvistä. Aamusta kuitenkin saimme huomata, että sateen todennäköisyys on suurehko ja tuuli voimistuu iltapäivällä.

Gävlen, eli Geflen, rata sijaitsee heti keskustassa, ”Teknikparkenissa”. Osoite sinne on Stenhammarsvägen 11. Radan vieressä on jonkinlainen keksintövirasto jonka pihaan pystyi transportterimme parkeerata. Heti tien toisella puolella on väylän 18 (discatcher) kori, joka sopii hyvin lämmittelykoriksi. Mukaan tulostettu ratakartta ei pitänyt pätkääkään paikkaansa, sillä Gävlen radalle on tehty jonkin verran muutoksia viime vuosina. Opastaululla olevasta kartasta kannattaa ottaa kuva kierrokselle.

Väylän 18 kori - lämmittelykorina

Heti ensimmäisellä väylällä on luvassa leppoisaa puistoväylää, reipas satametrinen jossa kori on sijoitettu oikealle metsän laitaan. Heti huomaa, ettei enää olla Järvassa. Vaikka pelataankin ruohokenttää, on se sen verran pitkää, että kiekkoa ei heti spottaa. Rataa kuitenkin niitetään useamman kerran kesässä joten mistään viidakosta ei voi puhua. Loppukierroksella tuli kuitenkin vastaan paljon puistotyöläisiä jotka trimmerein ja ruohonleikkurein rataa huolsivat.

Väylän 1 avaus, Kiinteistö-Petri

Kokki-Petteri ykkösen putilla

Ratahan sijaitsee yleisessä puistossa joten kierros kannattaa ajoittaa aamulle, mutta ei kuitenkaan aamuruhkaan. Ensimmäisiin ”siviileihin” törmättiin väylällä seitsemän, jossa pari vanhempaa naista olivat todella kiinostuneita Lennonjohto-Jukasta ja hänen tarinoistaan mystisestä Suomesta.Kuutonen ja seiska olivat muuten älyttömän eeppiset väylät. 208m pitkällä kuutosella avattiin pienestä väliköstä isolle ruohoalueelle josta oli vielä reilut 100m matkaa korille, joka oli viety pieneen taskuun vasemmalle. Seiska taasen avataan antsaavana tai tikkusuoraan pienen pienestä välistä. Vasemmalla kummitteleva Gävlen joki raapi kuitenkin takaraivossa ja portin ohitti onnistuneesti vain kolme viiden hengen poolistamme.

Viitosväylää - Mandolla maustettuna

Eeppinen kutosväylä

Kuutonen avauksen jälkeen. Kori vasemmassa laidassa, taskussa

Supereeppinen seiska

Väylät 9, 10 ja 11 olivat kovia vesiväyliä joista kovasti hehkutettiin myös rata-arvosteluissa. 9 ja 11 olivat lyhyitä neppailuväyliä joissa piti heittää mahdollisimman suoraan noin 50m, välissä vesiesteet. Kolmella väylällä meillä kävi vedessä neljä kiekkoa, jotka tosin kaikki saatiin pelastettua sillä vesi ei ollut kovinkaan korkea ja paikalliset olivat jättäneet hyviä kalastelukeppejä rannoille.

Ysiväylä

Kymppi - Holariväylä, jos heität 120m piikkisuoraan

Karate-Kim koittaa selviytyä väylän 11 saarekkeelle

Väylät olivat kaikenkaikkiaan hyvin vaihtelevia ja järkeviä. Hyssädessupommeja ei tosin päässyt jakelemaan kuin kasitoistasella, sillä rata soveltuu ehkä parhaiten suoraan heittävälle pelaajalle. Teknikparken-puisto on tosi tunnelmallinen ja aiheutti Hurri-Petterille kovia flashbackeja Naantalin muumimaan sade-sillasta, kyllä te tiedätte mistä me puhutaan. Sellainen viidakkomainen rehevä puisto jonka keskellä virtaa hitaasti joki. Hyvä rata Järva-cooldowneriksi. Hyttysiä radalla oli muutama, joskin tuulinen keli piti ne loitolla.

Väylän 18 pommidessuhyssä. Edessä kaksi eri lampee ja kaksi eri DZ:aa

Tällä hetkellä matkaamme E4:sta pitkin Uumajaan. Noin 300km on takana ja noin 150km jäljellä. Tutustuimme paikalliseen ruokakulttuuriin Sundsvallin mäkkärissä. Ruotsalaiset El Macot maistuu aikalailla samalta kuin suomessa, 4/5: voimme suositella. Matkalla googletimme Sundsvallin ja Härnösandin radata. Kummastakin löytyy ihan hyvän näköiset 18-väyläiset, joten jos reissu olisi päivää pidempi niin Sundsvall voisi olla järkevä välipysäkki yöpymistä ja pelaamista varten. Tällöin siirtyminen Gävlestä Uumajaan ei myöskään olisi tuntunut niin pitkältä. Uumajasta Lennonjohto-Jukka on varannut jonkin Hifi-mökin jossa on kaikki varustelut. We’ll see…

Ainiin, vammaisuusaste:

Hurri-Petter: Vasen jalka Järvan jäljiltä rakoilla. Oikea kyynerpää rikki kämmenpommeista (hoidettu apteekista hommatulla Avery Jenkins tenniskyynerpäätuella)

Lennonjohto-Jukka: Asteittainen sipulin halkeilu ja heinänuha

Kiinteistö-Petri: Ei vammoja

Kokki-Pete: Nivusvamma, lievä ”mansikoituminen”

Häkki-Kimi: Niskajumi ja käsi turvoksissa.

Ainiin 2, Läsk… Hurri-Petterin sykemittarista otetut Geflen-tiedot lötyy täältä: http://connect.garmin.com/player/336432517 (tuolta jostain oikeasta ylänurkasta saa sivistyneiden ihmisten muotoon noi lukemat) 

Järva jätettiin siis taakse ja matka kohti Gävleä alkoi noin neljän maissa. Tukholmasta Gävleen matkaa on noin 150km, mutta se taittuu suurimmaksi osaksi moottori/ohituskaistatie E4:llä. Kokki-Pete lupas vääntää illalla safkat, joten Gävlen kohdalla napattin ICA maximarketista ruat mukaan. Suurin äänin ihmettelimme ruotsin halpoja ruokahintoja ja kävelimme ulos noin 60e arvoisen pasta-annoksen kanssa. Lennonjohto-Jukka, jonka vastuulla oli mökit, oli vuokrannut jonkun pienen mökinpahaisen 40km Gävlestä sisämaahan, Hoforsista. Navigaattorina toimiva android-luuri ei ihan heti osoitetta löytänyt, mutta pienen potkimisen jälkeen otettiin kuitenkin suunta Hoforsiin. Tiet kapeni kapenemistaan ja viimeiset metrit transportterimme edessä ajoi mönkijäreitillä mönkijä. Oli tuolla ”tiellä” kai nimiki, mutta ei siitä ollut auto ajanu tänä kesänä.

Gävlen EK

Lennonjohto-Jukka oli vuokrannut mökin joltai Gävleläiseltä asianajajalta joka oli viime hetkinä kysynyt, että haittaakohan meitä, jos mökissä asuu joku muukin porukka samalla. Perillä selvisi, että asianajajadude asui itse mökissä perheensä kanssa kesän yli, vuokraten siitä toista puolta sitten satunnaisille matkaajille. Mökki itsessään oli 1800-luvulla rakennettu noin 160m2 maalaistalo jota asianajajamies oli kunnostanut aina kesäisin. Perheen puoli talosta oli malli 2013 ja meidän puoli talosta oli mallia 1963. Pehmeät sängyt, ”suihku”, ”vessa”, varusteltu keittiö, hanavesi ja sähköpistokkeet oli meille kuitenkin ihan tarpeeksi. Eihän vuokrakaan ollut kuin 60eur. Itseasiassa mökki oli aika persoonallinen ja sielukas.

Mökkimme

Kokki-Petteri taikoi illalliseksi kana-pasta-pekonipataa josta ananakset jätettiin visusti sivuun. Ruoka maistui ja ilta vietettiin Tour-scordecardeja päivitellen. Isäntämme oli varsin kiinostunut reissustamme ja lajistamme. Sänkyjä meidän puolellamme oli neljä, kaksi parisänkyä ja kaksi erillissänkyä komerossa. Kiinteistö-Petri ja Lennonjohto-Jukka jakoi yläkerran parisängyn, Häkki-Kimi ja Kokki-Pete usutettiin yhessä komeroon ja miespaikalla yöpynyt Hurri-Petter sai alakerran parisängyn itselleen.

Hurri-Petterin makkari

Aamu alkoi 7.15 kun isäntäväen 2½-vuotias pellavapää tuijotti sängyn vierestä Hurri-Petterin hereille, sydänkohtauksen saattelemana. Molemmanpuoleisen ”deer in the headlights”-hetken jälkeen Hurri-Petter käänsi kylkeä ja pellavapää kiipesi seiniä ja kattoa pitkin latinaksi mumisten takaisin isäntäväen puolelle. Kahdeksalta Kokki-Pete potkittiin hereille avustamaan Kiinteistö-Petriä pekoninpaistossa ja aamuapala nautittiin mökkikeittiössä, auringon lämmittävien säteiden pilkottaessa ikkunoista sisään. Matka kohti Gävlen Valls Herrgårdia alkoi.

Kokki-Petterin valmistama kuudenkympin pasta