"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Frisbeegolfradan perustaminen yrityslainan avulla

4.5.2024 14:43

Frisbeegolf on kasvanut uskomattoman nopeasti ympäri Suomen. Toki sen suosioon helppo ymmärtää, sillä kyseessä on todella hauska harrastus, joka sopii kaikille perheen pienimmistä aina varttuneempaan sukupolveen saakka. Lisäksi maamme laajat maa-alueet antavat mahdollisuuden perustaa frisbeegolfratoja melkein mihin tahansa, kuten metsään tai suurempaan puistikkoon. Kaiken lisäksi frisbeegolfia voi harrastaa talvellakin, mikäli vain näpit kestävät pakkasen keveät puremat.

Julkaisu on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Yrityslaina.com kanssa.

Frisbeegolf kiinnostaa myös liiketoimintana

Samalla kun frisbeegolfin suosio on kasvanut, on siitä tullut Suomessa myös kiinnostavaa liiketoimintaa. Monet frisbeegolfradat ovat kuntien perustamia ja maksamia, mutta mukana on myös paljon yksityisiä, voittoa tavoittelevia yrityksiä, jotka tarjoavat frisbeegolfelämyksiä omalla radallaan.

Kilpailu onkin jo kovenemaan päin, sillä Suomesta löytyy tällä hetkellä noin tuhatkunta varteenotettavaa frisbeegolfrataa. Silti kasvupotentiaalia on edelleen runsaasti, koska frisbeegolfin harrastajamäärät ovat jatkuvassa nousussa ympäri Suomea. Tällä hetkellä jo yli 200 000 suomalaista ilmoittaa harrastavansa frisbeegolfia. Kyseessä on melkoinen lukema, sillä esimerkiksi jalkapalloa harrastaa Suomessa noin 400 000 ihmistä. Perinteisistä lajeista koripallo jää jo kauas taakse noin 60 000 harrastajallaan.

Kun näitä lukemia ynnäilee hetken päässään ja ottaa huomioon frisbeegolfin laajan suosion paikasta ja ajankohdasta riippumatta, on lajin potentiaali yritystoiminnan näkökulmasta selkeä. Ainoana esteenä on se, että oman frisbeegolfradan rakentaminen maksaa sievoisen summan. Vaan onko se kuitenkaan niin kallista, etteikö pienyrittäjäkin voisi onnistua frisbeegolfin parissa?

Frisbeegolfradan perustamisen hinta vaihtelee

Kun tarkastellaan uusien frisbeegolfratojen hintoja, niin tarkkaa kuvaa on hankala saada. Esimerkiksi kuntien rakentaminen projektien hinnat voivat olla 50 000 eurosta ylöspäin, mutta kuten rakennustoiminnassa ylipäätään, eivät kuntatason hintaratkaisut ole aina sieltä halvemmasta päästä. Yksityisenä rakennuttajana voi siis selvitä huomattavasti pienemmälläkin panostuksella.

Yritystoiminnan joustavuuden kannalta hyvä asia on frisbeegolfratojen pituuden vaihtelu. Parinkin väylän mittainen rata voi olla ihan kiinnostava tapa aloittaa liiketoiminta, vaikka radan tavallinen pituus onkin vähintään sen yhdeksän väylää. Ja jos haluat virallisia kilpailuita järjestettäväksesi, on radasta tehtävä vähintään 18 väylän pituinen. 

Radan suunnittelua miettiessään kannattaa ottaa huomioon se, että laatu maksaa. Frisbeegolfin parista löytyy jo paljon asiaan vakavasti suhtautuvia pelaajia, jotka odottavat löytävänsä radalta mielenkiintoisia ja vaikeitakin väyliä. Jos haluat houkutella näitä pelaajia omalle frisbeegolfradallesi, kannattaa siis varmistaa, että ratasuunnittelu on pelin nykystandardeja vastaavalla tasolla.

Frisbeegolfradan hintaan vaikuttaa tietysti sekin, minne rataa ollaan rakentamassa. Jos yritykselläsi on jo tontti hallussa omasta takaa, niin radan perustaminen on huomattavasti halvempaa. Muussa tapauksessa joudut ostamaan tai vuokraamaan alueen, mistä koituu yritykselle merkittäviä lisäkuluja. Järkevällä suunnittelulla ja paikan valinnalla on joka tapauksessa erittäin suuri merkitys siihen, kuinka korkeaksi frisbeegolfradan hinta lopulta nousee.

Rahoitusta frisbeegolfradan perustamiseen

Frisbeegolfradan perustaminen on kiinnostava sijoituskohde myös siksi, että siihen on mahdollista saada monenlaista yritysrahoitusta. Yksi nimenomaan frisbeegolfia koskettava etu on siinä, että EU myöntää monille frisbeegolfhankkeille tukirahaa. Tämä tukiraha voi nousta jopa 50 prosenttiin projektin hinnasta, joten jos oma frisbeegolfrata tuo selkeää hyötyä rakennusalueelleen, kannattaa tukea ehdottomasti hakea.

Helpompi ja varmempi tapa rahoittaa oma frisbeegolfrata on hakea yrityslainaa netistä. Yrityslainan hakeminen on tänä päivänä todella helppoa riippumatta siitä, onko kyseessä vasta perustettu yritys vai yritys, jolla on jo liikehistoriaa pidemmältä ajanjaksolta. Henkilötakauksella toimivat vakuudettomat lainat toimivat monelle starttirahan tapaan, joten mikäli tarvitset lisärahoitusta kuten rakennuslainaa uutta frisbeegolfrataa varten, voi yrityslainan hakeminen olla yksi ratkaisu.

Pankkilainan sijaan tätä yrityslainaa kannattaa lähteä hakemaan yksityisiltä rahoituslaitoksilta. Vaikka niiden lainaehdot ovatkin pankkeja tiukemmat, ovat mahdollisuudet yrityslainan saamiseksi huomattavasti paremmat. Toki oman idean voi kiikuttaa pankinkin lainaneuvojan tiskille, mutta globaali taloudellinen tilanne ei varsinaisesti ole omiaan edistämään pankkien lainanmyöntöhalukkuutta.

Jos alat toden teolla suunnitella frisbeegolfradan perustamista, kannattaa siis ottaa yhteyttä johonkin ilmaiseen lainavertailupalveluun, jossa sinulle etsitään parhaat mahdolliset lainaratkaisut. Maksuaikaa voi saada jopa useita vuosia, joten saatu pääoma voi hyvinkin ehtiä maksamaan itsensä takaisin, kunhan liiketoimintasuunnitelma on kunnossa.

Frisbeegolfradan suunnittelu ja toteutus

Joku voisi kuvitella, että frisbeegolfradan suunnittelussa ei paljoa vaadita. Kunhan vain lätkii frisbeegolfkorit tietyn etäisyyden päähän toisistaan, laittaa merkit heittopaikoille ja asettaa väyläopasteet paikoilleen.  Siinä se.

Toki näinkin voi toimia, mutta mikäli yrittää perustaa yhtään arvostetumpaa frisbeegolfrataa, on kannattavaa pyytää ammattiapua. Frisbeegolfin, aivan kuten perinteisen golfinkin, parissa työskentelee nimittäin paljon ratasuunnittelijoita, joista osa on kuuluisia jopa kansainvälisellä tasolla.

Koska Suomi kuuluu tämän lajin edelläkävijöihin, voivat suomalaiset yrittäjät saada ratasuunnitteluapua alan huipuilta verrattain edulliseen hintaan. Esimerkiksi koko maailman johtava frisbeegolfratoja myyvä yritys, DiscGolfPark, pitää päämajaansa Tampereella. Tämän kaltaisten firmojen kautta voi hakea juuri sellaisen ratkaisun omalle frisbeegolfradalleen kuin haluaakin.

Frisbeegolfradan suunnitteluun ja toteuttamiseen kannattaakin suhtautua pitkälti samalla tavalla kuin mihin tahansa rakennusprojektiin. Kaiken voi halutessaan tehdä alusta lähtien itse, mutta silloin olisi hyvä tietää rakentamisesta ja frisbeegolfista muutakin kuin alkeet. Toisessa ääripäässä on sitten malli, jossa koko projekti annetaan ammattilaisten käsiin. Tällöin oma rooli on lähinnä projektin suurten suuntaviivojen vetäminen.

Suurin osa frisbeegolfyrityksistä valitsee viimeksi mainitun vaihtoehdon. DiscGolfParkin ja Prodigy Discin kaltaiset yritykset myyvät kokonaisia frisbeegolfratoja, joihin kuuluu aivan kaikki, mitä onnistunut frisbeegolfkokemus vaatii. Toisin sanoen suunnitelman lisäksi pakettiin sisältyvät niin kiekot, korit kuin väyläopasteetkin. Jos yrityksen rahoitus on kunnossa, voi tällä tavalla päästä uuden frisbeegolfradan omistajaksi verrattain nopeassa ajassa.



0 kommenttia:

Jätä kommentti