"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."
Rautalammin frisbeegolfrata
Radan kuvaus
Rautalammin pururadan ja hiekkamonttujen maastossa risteilevä 18-väyläinen metsärata.
HUOM! Radalle ei ole tarkkaa osoitetta, useimpien karttojen mukaan Tallivirrantie 9 vie oikealle kohdalle, mutta rata on toisella puolella tietä. Tallivirrantie 2 on jo liian kaukana Kuopiontiestä.
Radalle tehtiin muutoksia marraskuussa 2021. Opasteet ja kartat on päivitetty vastaamaan muutoksia.
Väylät ovat – muutamaa lukuunottamatta – melko lyhyitä, mutta osa sangen kapeita. OB-alueita ovat vain tiet ja niiden toiset puolet. Kasvillisuus on kovin ystävällistä kiekkojen löytymisen kannalta (=ei pitkää heinää tai nokkosia).
Useilla väylillä on monta eri reittiä korille, mutta karttaan on merkitty vain yksi. Väylällä 8 on vaihtoehtoinen helpompi tii, jolta pelattuna väylä on par 3.
Alkulämmittelyksi helppo peruspala, useita mahdollisia reittejä korille, mutta miksipä et heittäisi suoraan milliin? Sitä heittoa tulet tarvitsemaan myöhemmin...
Älä heitä jos lenkkipolulla näkyy liikettä.
Väylä 2: Rautalammin #2 - Hyppyri
Pituus 75 metriä. Par 3
Alamäkeen oikealle kääntävä väylä, eikä isolle annukalle ole tilaa. Hallitsetko ylikääntävän heiton, vai tyydytkö foreen?
Heitätkö suoraan, valitsetko kenties helpomman loivan hyssereitin vai kämmenheiton pienellä S:llä?
Väylä 5: Rautalammin #5 - Metsäpilli
Pituus 108 metriä. Par 3
Soittaako frisbeesi kainoa metsäpilliä vai onko se sittenkin honka joka kolisee?
Väylä 6: Rautalammin #6 - Hiekkakuoppa
Pituus 109 metriä. Par 3
Helppo kolmonen, mutta kuka siihen tyytyy kun kakkonenkin on mahdollinen? Korille pääsemiseksi tarvitset kuitenkin erittäin onnistuneen heiton, ja tipujahti muuttuukin helposti heikommaksi boogieksi.
Väylä 7: Rautalammin #7 - 90 astetta
Pituus 60 metriä. Par 3
Lämpö nousee ylös kiipeämisessä. Perillä odottaa lyhyt, mutta kapea ja jyrkästi oikealle kääntyvä väylä. Kikki puusta oikealle hiekkamonttuun saattaa tarkoittaa bogeyta!
Väylä 8: Rautalammin #8 - Kuolemanlaakso
Pituus 158 metriä. Par 4
Vaihtoehtoiselta tiiltä: 70 metriä. Par 3.
Kantaako avauksesi kuolemanlaakson yli (vastareunalle on noin 80 m)? Olisiko parempi lypsää avauksella rotkon reunalle? Tällä väylällä on myös ns. amatööritii rotkon toisella puolella. Amatööritiiltä korille on 70 metriä ja tältä tiiltä väylän par on 3.
Väylä 9: Rautalammin #9 - In vino veritas
Pituus 68 metriä. Par 3
Älä anna vinon rinteen hämätä.
Väylä 10: Rautalammin #10 - Valintoja
Pituus 68 metriä. Par 3
Kori on piilossa, saatat nähdä keltaisen lipun rinteen takaa. Korille ei ole yhtäkään helppoa reittiä, mutta toisaalta sinne voi päästä mitä erilaisimmilla heitoilla ja reiteillä. Birdie on ah niin ihanan mahdollinen, mutta kuitenkin kutkuttavan vaikea. HUOM! Varmista ennen heittoasi, että korin takana olevalla polulla ei liiku ketään!
Väylä 11: Rautalammin #11 - Tuhat puuta
Pituus 127 metriä. Par 4
Helppo par 4. Jos vain pysyt väylällä. HUOM! Ota huomioon pelaajat väylällä 16 vasemmalla.
Väylä 12: Rautalammin #12 - Neppi
Pituus 46 metriä. Par 3
Neppaa kiekkosi korille. Jostain syystä se aina kuitenkaan onnistu. Mando estää heittämästä hysseä oikealta.
Väylä 13: Rautalammin #13 - Perjantai 13.
Pituus 103 metriä. Par 3
Heitä suoraan tai oikealta isolla hyssellä. Jos osut ensimmäisiin puihin, olet ongelmissa.
Väylä 14: Rautalammin #14 - Pururata
Pituus 111 metriä. Par 3
Yksi harvoista väylistä tällä radalla, missä voit tavata lehtipuitakin. Kori on näyttävällä puistosaarekkeella, mutta matkalla on monta muttaa. Näkyvyys tiiltä on huono sekä pururadan vasemmalle että oikealle puolelle. Isomman heittueen kannattaa harkita spotterin käyttöä. HUOM! Varmista ennen heittoasi, että pururadalla ei liiku ketään!
Väylä 15: Rautalammin #15 - Basics
Pituus 74 metriä. Par 3
Suora putteri tai midari korin juurelle...
Väylä 16: Rautalammin #16 - Mörri
Pituus 83 metriä. Par 3
Varoitus: oikealla on mörrien mörri.
Väylä 17: Rautalammin #17 - Annukka
Pituus 63 metriä. Par 3
Rehellinen annukkaväylä. Helppo perusheitto, eikö totta? Joidenkin mielestä niitä kauniimpia frisbeegolfin heittoja.
Radan muutostyöt ikävästi kesken ja opasteita puuttuu, mikä vaikeutti väylien löytämistä. Osa tiipaikoista huonossa kunnossa ja heti tiin reunassa nilkkoja vaanivia kuoppia. Ainekset hyvään rataan, mutta tämän hetken kunnolla en suosittele ajamaan varta vasten tänne. 2/5.
Lähes erinomainen metsärata. Monipuoliset väylät pakottaa hyvin erilaisiin heittoihin ja sijainti kangasmaastossa, joten kiekkoja ei tarvitse etsiä. Väylien pituuden puolesta sopii mielestäni myös aloittelijoille. Oman kokemuksen ja kuulemani mukaan aina ruuhkaton pelipaikka, lämmin suositus! 4/5
Rautalammin kunnan Latsinmäen ulkoilualueen maastossa Rautalammin frisbeegolfrata. Yhteensä 18-väylää (1531m) ja A2-luokitus. Kiekon perässä käveltyjä metrejä 3800m.
Jonkin verran korkeuseroja sisältänyt metsärata kävi ihan mukavasta kuntoilusta. Väylät pääosin hyvin lyhyitä, mutta osin hyvin haastavia, oli ylämäkeä ja alamäkeä ja montaa muuta. Siirtymät lyhyitä, nopea kiertää. Sellaista perustekemistä, ei mitään erikoista kikkailua. Suosikkiväylä nro 2, lyhyt, mutta alamyötäiseen heitettävä miellyttävä väylä. Kiekot löytyivät maastosta hyvin. Infokartta, heittopaikkaopasteet ja korit hyvässä kunnossa. Reitin varrelta löytyi roskiksia muutama. P-paikalla oli huussi.
Mutta… olihan niitä puutteitakin. Väylät nro 7 ja 14 ristesivät ilkeästi keskenään, hiekkamontulla ei nähnyt toista väylää ollenkaan, vaarallinen viritelmä tuo!!! Väyläopasteet kehnot. Puisia tolppia ja korinuolia oli, mutta lisäopasteille olisi kova tarve! Heittopaikat tyydyttävät, osin nyt lumen alla. Muutama sokkoväylä. Ei alun löytökiekkolaatikkoa eikä matkan varrella yhtään taukopenkkiä. Opasteet radalle huonot, ei yhtään kylttiä Kuopiontieltä eikä edes P-paikan kohdalla.
Periaatteessa ihan mukava pikkunätti 18-väyläinen rata. Puutteet laskevat arviointia kuitenkin. Hyvin samankaltainen rata kuin ”isoveljensä” lähellä Suonenjoella. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ei pääse likellekään suosikkiratoja.
Pääosin varsin mukava ja leppoisa rata aloittelijalle ja harrastajalle. Pro ei ehkä saat tästä hirveästi irti. On Hiekkamonttua ja kangasmaastoa, selkeät (ja suht leveät väylät). Toki on pari metsäkoria mutta ne ei onneksi kovin tukkoisia ole. Korkeuseroja on sopivasti. Harjoituskori valitettavasti uupuu mutta 18-väylän kori on pysäköintipaikkojen vieressä. Rautalammin palvelut on kävelymatkan päässä: ravintola Nuapurin sinihomejuustoburgeri + kokis tuo ainakin sen yhden pisteen lisää! 😀
Karttalinkki vie suoraan oikeaan osoitteeseen ja väyläkartta on näkyvällä paikalla. Muutama pidempi siirtymä löytyy, mutta muutoin rata on suunniteltu hyvin ja kokonaisuus on selkeä. Väylät ovat vaihtelevia ja heittoja voi käyttää monipuolisesti. Väylät ovat kohtuu avoimia ja heittolinjoja löytyy useita. Parhaimmat väylät olivat 5, 13 ja 14. Väylät 15 – 18 helppoja neppiväyliä.
Maasto on helppokulkuista ja rata soveltuu kärryillä/rattailla kierrettäväksi. Ympäristö oli huoliteltu ja siistiä kangasmetsää. Kokonaisuutena hyvä rata 4/5
Mahtavaa, että näinkin pienen kunnan keskustasta löytyy näin hyvä rata. Hieno esimerkki siitä, että järkevä suunnittelu ja maaston hyvä tuntemus kantaa hedelmää. Hyvä rata, joka yllätti monipuolisuudellaan. Muutama helppo birdie haku, pari todella teknistä väylää (väylä 3), hauskoja korkeuseroja (väylä 2) ja pari par 4 missä pikku riskillä eagle paikoille!
Rata on hyvällä tavalla erilainen, omalaatuinen. Yksi lähialueen parhaita metsäratoja. Väylä 6 on päässyt kasvamaan vähän umpeen, birdiehen saa heittää todella tarkan 100 metrisen. Väylä 13 oikea pituus on lähempänä 120 metriä. Kehnommalla kädellä varustettukin voi päästä puttaamaan eaglea.

Mahtava rata. Tuli mieleen Herusten rata Rajamäessä, paitsi että 200 heittäjän sijasta kentällä sai pelata yksin 🙂
Todella hyvä rata rakastan tätä rataa…..
Kannatti varta vasten tulla. Helppokulkuinen maasto. Lyhyttä mutta teknistä väylää.
Todella positiivinen yllätys. Lyhyempää väylää, mutta teknistä. Korit, tiit ja opasteet pääosin kunnossa. Miellyttävä maasto.
4/5*
Lähes erinomainen metsärata. Monipuoliset väylät pakottaa hyvin erilaisiin heittoihin ja sijainti kangasmaastossa, joten kiekkoja ei tarvitse etsiä. Väylien pituuden puolesta sopii mielestäni myös aloittelijoille. Oman kokemuksen ja kuulemani mukaan aina ruuhkaton pelipaikka, lämmin suositus! 4/5
Erittäin mukava rata! Väylät mielenkiintoisia ja sopivan haastavia harrastelijalle eikä hyvään tulokseen vaadita superpitkää kättä.
Väyläopasteissa parantamisen varaa, joten kannattaa napsaista ratakartasta kuva kierrokselle. Tästäkin huolimatta meni suosikkiratojen joukkoon!
Rautalammin kunnan Latsinmäen ulkoilualueen maastossa Rautalammin frisbeegolfrata. Yhteensä 18-väylää (1531m) ja A2-luokitus. Kiekon perässä käveltyjä metrejä 3800m.
Jonkin verran korkeuseroja sisältänyt metsärata kävi ihan mukavasta kuntoilusta. Väylät pääosin hyvin lyhyitä, mutta osin hyvin haastavia, oli ylämäkeä ja alamäkeä ja montaa muuta. Siirtymät lyhyitä, nopea kiertää. Sellaista perustekemistä, ei mitään erikoista kikkailua. Suosikkiväylä nro 2, lyhyt, mutta alamyötäiseen heitettävä miellyttävä väylä. Kiekot löytyivät maastosta hyvin. Infokartta, heittopaikkaopasteet ja korit hyvässä kunnossa. Reitin varrelta löytyi roskiksia muutama. P-paikalla oli huussi.
Mutta… olihan niitä puutteitakin. Väylät nro 7 ja 14 ristesivät ilkeästi keskenään, hiekkamontulla ei nähnyt toista väylää ollenkaan, vaarallinen viritelmä tuo!!! Väyläopasteet kehnot. Puisia tolppia ja korinuolia oli, mutta lisäopasteille olisi kova tarve! Heittopaikat tyydyttävät, osin nyt lumen alla. Muutama sokkoväylä. Ei alun löytökiekkolaatikkoa eikä matkan varrella yhtään taukopenkkiä. Opasteet radalle huonot, ei yhtään kylttiä Kuopiontieltä eikä edes P-paikan kohdalla.
Periaatteessa ihan mukava pikkunätti 18-väyläinen rata. Puutteet laskevat arviointia kuitenkin. Hyvin samankaltainen rata kuin ”isoveljensä” lähellä Suonenjoella. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ei pääse likellekään suosikkiratoja.
3/5
Montorio on parempi
Hyvä
6/5