"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Nokia DiscGolfPark

Radan kuvaus

Nokia DiscGolfPark on vuonna 2008 perustettu rata. Jo ennen vuotta 2008 on Nokialla pelattu erilaisilla kokoonpanoilla mm. SM-sarjan ja vuoden 2005 EM-kisojen puitteissa, mutta ensimmäinen varsinainen kunnollinen kiinteä kokoonpano on pysyttetty '08.

Lue lisää

Alunperin rata tehtiin 12-reikäiseksi ja välillä se supistui 10-väyläiseksi ennen kuin se saatiin jälleen laajennettua takaisin alkuperäiseen lukemaan. Myöhemmin rata laajentui 18-reikäiseksi.

Poistetut väylät sijaitsivat keskuspuiston alueella. Väylät poistettiin lähialueen asukkaiden valitusten takia, koska jotkut nuoremmat pelaajat olivat ilmeisesti tahallisesti heitelleet kiekkoja talojen pihoihin ja seiniin. Tätä suuremmalla syyllä tällä radalla tulee muistaa turvallisuus ja ottaa huomioon myös muut alueella liikkujat.

Alueena Keskusurheilupuisto on kuin tehty frisbeegolfille ja tästä syystä paikassa onkin väliaikaisilla rataratkaisuilla järjestetty suuriakin kilpailuja. Kiinteä 18-väyläinen rata sopii kaikentasoisille pelaajille, mutta etenkin tiheämmässä sijaitsevat väylät 3-8 voivat tuntua vasta-alkajista hieman turhauttavilta, koska väylät ovat paikoin hyvinkin kapeita.

Radalta löytyy niin perinteisiä puistoväyliä kuin metsäväyliä muistuttavia tiukempia väyliä. Radalla on järjestetty viikkokisoja Nokian Frisbeeseuran toimesta.

Ajankohtaista

Radan tiedot

  • Osoite

    Hinttalankatu
    37100 Nokia


  • Rata kartalla

  • Perustettu

    2008

  • Korit

    DiscGolfPark-maalikori

  • Väylien määrä

    18

  • Heittopaikat

    Tekonurmi

  • Pinnanmuodot

    Kumpuileva, jonkin verran korkeuseroja

  • Opasteet

    TeeSign

  • Ratatyyppi

    Puistorata
    Metsärata

  • Ylläpito

    Kuukausittainen

  • Ratamestari

    Jani Leinonen

  • Suunnittelija

    Jussi Meresmaa, Jani Leinonen

  • Ilmainen/maksullinen

    ilmainen

  • Lisätietoja

    Katso radan live-kävijätiedot tästä!

  • Talvipelattavuus

    Ei tiedossa

Väyläkuvaukset

Nokia DiscGolfPark

Ratakartta

Väylä 1: Nokia DGP #1

Pituus 97 metriä. Par 3

Väylä 2: Nokia DGP #2

Pituus 116 metriä. Par 3

Väylä 3: Nokia DGP #3

Pituus 169 metriä. Par 4

Väylä 4: Nokia DGP #4

Pituus 170 metriä. Par 4

Lähempi kori: par 3, 102m.

Väylä 5: Nokia DGP #5

Pituus 100 metriä. Par 3

Väylä 6: Nokia DGP #6

Pituus 99 metriä. Par 3

Lähempi kori: par 3, 79m.

Väylä 7: Nokia DGP #7

Pituus 49 metriä. Par 3

Väylä 8: Nokia DGP #8

Pituus 68 metriä. Par 3

Väylä 9: Nokia DGP #9

Pituus 182 metriä. Par 4

Väylä 10: Nokia DGP #10

Pituus 57 metriä. Par 3

Väylä 11: Nokia DGP #11

Pituus 67 metriä. Par 3

Väylä 12: Nokia DGP #12

Pituus 72 metriä. Par 3

Väylä 13: Nokia DGP #13

Pituus 87 metriä. Par 3

Väylä 14: Nokia DGP #14

Pituus 93 metriä. Par 3

Väylä 15: Nokia DGP #15

Pituus 114 metriä. Par 3

Väylä 16: Nokia DGP #16

Pituus 83 metriä. Par 3

Väylä 17: Nokia DGP #17

Pituus 96 metriä. Par 3

Väylä 18: Nokia DGP #18

Pituus 87 metriä. Par 3

17 arvostelua radalle “Nokia DiscGolfPark

    Eipä ole vuosiin tullut käytyä Nokialla. Nyt kävin ja huomasin, että oho rataa on paljon muuteltu muutaman vuoden takaa. Väyliä on nykyään 18 ja penttilän pellolle on saatu lisää nurmi väyliä ja metsäänkin pari uutta. Normi harrastaja rata tarjoaa helpomman radan kuin beastin kisarata. Muutamaa beast väylää paasee toki harrastaja radassakin heittämään. Toki 1 ilman mando porttia ja 2 ilman ob paaljuja.Muutama muukin väylä on sama kuin beastissä, mutta nurmiväyliä on harrastaja radassa helopoitettu huomattavasti helpommaksi kuin beastin kisaradassa.

    Mukavan oloinen rata ja siirtymät todella hyvin suunniteltu. Seuraavalle tii-paikalle on helppo löytää opasteiden avulla. Talvi Layoutti vaikuttaa ihan ok:lta ja 13 väylää talvisin aikaan on ihan sopiva. Kesän aikana on mukava käydä tekemässä ilta hämärän aikana kierros 🙂

    Fantastinen ja vaativa pitkien väylien puistorata. Pelasin tuoreen Nokia Open 2023 layoutin.

    Kaikki väylät helppokulkuisilla nurmikoilla lehtipuuvaltaisessa ympäristössä, maastonmuotoja mukavasti. Paikoin pitkiäkin siirtymiä väylien välillä, vaan tärkeämpää onkin kesäajan haastavan layoutin toteuttaminen suuria kilpailuja ajatellen.

    Monilla väylillä pääsi pelaamaan low ceiling -tyyppisesti ali pitkien oksastojen. Kansainväliset mittapuutkin täyttävä frisbeeratakokemus!

    Hieno puistorata, mikä aiheuttaa puurikkaalla ympäristöllään harmaita hiuksia, mikäli kiekot eivät lähde kädestä sinne minne haluaisi 🙂

    Aloittelevalle pelaajalle rata ei mielestäni sovi, sen verran hankalia väyliä sieltä löytyy, mutta alkupään avoimet väylät ovat tähän toki poikkeus.

    Hieno 12-väyläinen rata! Karttalinkki ohjaa suoraan oikeaan osoitteeseen. Sivuston ratakartta on vanhaa mallia, joten kannattaa napata kuva karttataulusta ennen kierrokselle lähtöä. Väylät 1-10 hyviä/erinomaisia. 11 ja 12 taas vähän täyteväyliä. Erityisesti väylät 4-9 ovat mahtavia ja haastavia.

    Siirtymät kohtuullisen lyhyitä paitsi lopun kahden väylän osalta. Ympäristö oli huoliteltu ja siisti, paitsi ensimmäisen väylän osalta.

    Radasta jäi kokonaisuuten positiiviset fiilikset. Kannattaa käydä bongaamassa ja heittämässä läpi kerran jos toisenkin.

    Nokian rata on näyttävä ja mukava, mutta haastava kokonaisuus. Väyliä on niin puisto- kuin metsämiljöössäkin. Radan varrella heittelijää koetellaan vaihtelevilla väylillä, on hyzer, anhyzer ja myös luotisuoriakin väyliä. Joten täällä tulee treenattua kaikenlaisia heittotyylejä.

    Puita radan varrella riittää, joten aloittelijoilla kyseinen rata ei välttämättä ole se sovelian. Haastetta riittää kokeneemmillekin harrastajille, etenkin radan metsäosuudella (väylät 4-9).

    Kaikesta huolimatta, on rata oikein miellyttävä heittelykokemus! Meidän tulee käytyä tämä rata kiertämässä suhteellisen usein. Vaikka kokemusta löytyy, tuloksemme päätyvät silti plussan puolelle.

    Hyväkuntoinen, miellyttävä miljöö, haastavat ja monipuoliset väylät – hyvä kokonaisuus! Suosittelemme lämpimästi.

    Tästä vielä vanhahkoa, mutta edelleen enimmäkseen ajan tasalla olevaa videomateriaalia radasta: https://youtu.be/eFGBtm0LPpQ

    Pelonsekaisin tunnelmin menin heittämään Nokian rataa. ”Omaa kotirataa” jossa kuitenkin viimeksi olin heittänyt lähes vuosi sitten, heinäkuun 2014 alussa. No oma lapsi, kavereiden lapseutuminen ja muut menot ovat syöneet kaveripiirin frisbeegolfharrastusta niin, että taidan olla ainoa joka vielä yrittää edes kerran viikossa käydä heittämässä jonkin radan läpi. Nyt kuitenkin Nokia, joka oli muuttunut. No ei tämä muutos ollut kovasti huonompaan suuntaan muuna kuin kasvaneena mandojen määränä. Kuitenkin jäi mietityttämään miksi vanha 10 väylä on hylätty ja viereen rakennettu väylä 12 jonka heittopaikalta ei näe korille jota ainakin nyt pari heittäjää käytti kakkosputtiharjoituskorina. En tiedä kauanko olisin saanut odottaa heittoa ellen olisi käynyt kummulla ihmettelemässä että mitä nyt tapahtuu. Vanhan 10 muuttaminen uudeksi 12 väyläksi olisi ollut kokonaisvaltaisesti fiksumpaa. Vanhan 9 eli nykyisen 10 väylän katkaisu oli toisaalta ymmärrettävää mutta periaattessa nykyisen kolmosen ja 10 olisi voinut hyvin yhdistää. Radalla oli mutaisia kohtia mutta goretex-jalkineet kantoivat pitkälle. Saa nähdä onko seuraava käyntini radalla sitten 2016 vai pääseekö aiemmin…

Vastaa