"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Radan laajennus

11.9.2013 14:21

Lauantaina oli Naamivaarassa huolella valmisteltu talkoopäivä. Pitkäaikainen hanke oli kulminoitumassa tähän hetkeen: Naamivaaran frisbeegolfrata laajenee viimein täysimittaiseksi. Listalla oli paljon tekemistä: mm. kymmenen uuden tiipaikan rakentaminen, kahdeksan korin asennus ja yli 600 metriä OB-linjan merkintää. Lisäksi tarjolla oli valtava määrä raivausjätteen keruuta ja alueen siistimistä.

Aamulla klo 10 paikalle oli kerääntynyt kunnioitettava joukko, yhteensä lähes 30 ihmistä. (Ei tosin lajiniiloja, vaan muita paikallisia aktiiveja. Respect!) Lisäksi mukana oli sovitusti kaivinkone ja peräti neljä traktoria ynnä mönkijä. Kyllä tällä kaartilla pitäisi asioita tapahtua. Ja tapahtui. Ensimmäisen heittopaikan asennus kesti tovin, mutta sen jälkeen homma lähti rullaamaan jouhevasti. Ennen lounasta neljä tiitä oli valmiina ja enää kaksi koria asentamatta. Suurin osa raivausjätteestäkin oli jo kerätty kasoihin.

Iltapäivän kovin haaste oli 10. tiin rakentaminen ahtaaseen paikkaan korkealla rinteessä. Hieman yllättäenkin sekä kaivinkone että hiekkaa kuljettaneet traktorit pääsivät aukosta ylös ja kohteeseen asti. Juuri ja juuri. Kello 17 mennessä viimeinenkin tiipaikka oli valmiina ja puolet outtilinjasta kepitetty maastoon. Hurja määrä raivausjätettä lähti myös ansiokkaiden traktorimiesten toimesta pois pelialueelta. Seuraavana aamuna loput OB-kepit saatiin paikalleen, dropparit merkittyä ja liput koreihin. Ainoastaan väyläopasteet ja muut kyltit puuttuvat vielä. Nekin hoidetaan tietysti jahka ehditään, nyt vedetään vähän henkeä.

Naamivaaran 18-väyläinen rata on täysin pelattavissa. Tuttujen liidätysväylien lisäksi on saatu myös hieman teknisempiä metsäväyliä ja muuta mukavaa. 🙂 Väyläkuvaukset on päivitetty sivustolle ja ratakartta löytyy toistaiseksi täältä. Tervetuloa pelaamaan! Palautetta voi lähettää osoitteeseen frisbeegolf at jokivartiset.com.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *