"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Muutosta radalle

2.5.2012 16:46

Kaupungilta ilmoitettiin että ensimmäiseen väylään tulee pian muutoksia. Tiitä siirretään taaemmaksi ja kori tulee tenniskentän päädyssä olevien koivujen luo. Väylä helpottuu tällä selkeästi mutta poistaa myös vasemmalla olevassa ojassa rypemisen (joka onkin ollut melko mutainen sen jälkeen kun kävivät kaivamassa sitä)  eikä kellään enää pitäisi olla tarvetta murtautua tenniskentälle. Päällimmäinen syy muutokselle onkin tuon Tenniskentän aitojen särkyminen ja ilmeisesti myöskin naapuritalon pihalle on avauksia/lähestymisiä joutunut joten niistäkin päästään tällä eroon.

Kaupungilla on myöskin tiedossa heittopaikkojen puukehikoiden nouseminen ja ne tullaan korjaamaan jossain vaiheessa. Opasteet ensimmäisen väylän osalta tulevat olemaan jonkin aikaa myös pielessä.

Rata alkaa muuten olemaan jo melko hyvässä kunnossa. Kuudennen väylän kori oli tänään vielä keskellä lampea ja siinä puskan vieressäkin vasemmalla oli jonkinnäköistä lammikkoa. Siellä täällä saattaa myös olla hiukan märkiä aluita mutta pahimmat vesistöt ovat kadonneet eikä mutaakaan tarvitse pelätä uppoavansa.

 

Jokohan ensi viikolla alettaisi viikkokisoja miettimään?

Arto


5 kommenttia:

Tero Väisänen | 21:36 12.03.2013

Ykkösväylä kaipaisi mielestäni vähän muutoksia. Etenkien uusien pelaajien kanssa heitettäessä väylän ongelmaksi on koitunut vasemmalle kaartuvassa mutkassa oleva oja. Etenkin edellisen kesän ja syksyn vesitilanne oli sellainen, että oja levisi niin pahasti että monet kiekot sinne eksyivät. Tiin siirto ollut mielestäni turhaa, aiheuttaa vaan heittäjille haittaa.

Tämä on toki vain yksi mielipide

Niko | 11:12 11.05.2012

Radalta löytynyt jonkun kadonneet avaimet!!!! Avaimia voi kysellä minulta tuntomerkkejä vastaan.

Niko | 14:28 04.05.2012

Juu minäpä voisin viedä infotaululle viestiä näistä kisoista, että mahdollisimman moni tietäisi

pihlajaniemi | 15:59 03.05.2012

Taisi olla kaupungin miehillä pienoinen kiire vielä tuon väylämuutoksen kanssa. Muutenkin oli puhetta että heittopaikkoja korjaillaan vielä myöhemmin.

Voitaisihan me kokeilla tältä pohjalta jo aloitella viikkokisoja vanhaan malliin keskiviikkoisin klo 18. Tällä hetkellä ensi viikko onkin melko lupaavan oloista säiden suhteen. Lämpötilojenkin pitäisi ruveta jo tuntumaan keväältä vähitellen.
Eli, 9.5. Alkaen keskiviikkoisin viikkokisat klo 18. Levitelkää tietoa kavereilla jotka harrastaa lajia niin saadaan pientä kisaa taas aikaan. Mennään varmaan kuitenkin edelleen huvipohjalta eli osallistumismaksuja ei ole eikä sitten tarvitse mainetta kummemista palkinnoista haaveilla.
Tällä kertaa otetaan mukaan myös tasoitukset sen mukaan miten on pelaillut. Kirjoittelen tuosta sitten lisää ekan kisan jälkeen.


T. Arto

Niko Kivimurto | 13:05 03.05.2012

Joo tänäänhän tuon muutoksen huomasi radalla... Olisivat voineet vaan kerralla tehdä 1-väylän alustan tehdä kunnolla... Nyt osa laatoista keikkuu jalan alla. Kyllä olen kanssasi samaa mieltä viikkokisoista. Olisiko ne taas keskiviikkoisin niin kuin edellisenä vuonna?
Koirien levittämää lannoitetta riittää. Tänään oli enää 6-väylän lopussa vesi/mutalammikot.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *