Maskun radalle visiittiä suunnittelevalle käy hyvin pian ratakartasta ilmi että tällä radalla vesi on elementti jonka kanssa tulee flirttailtua hyvin monella väylällä. On suppia, lampia, rämeitä ja soita, ja kaiken kruununa Maskun hiekkakuoppien (tai ”Rivieran” kuten paikalliset sitä kutsuvat) päälampi joka toimii myös uimapaikkana. Paikan päälle ehdittyä ja kierroksen edetessä väylä väylältä eteenpäin käy selväksi että tässä on myös rata jossa lähes väylässä kuin väylässä on jokin tietty ominaispiirre joka tekee siitä erikoisen tai jopa täysin uniikin (vai mitä sanotte vaikkapa väylästä #5 punaiselta tiiltä A-koriin? Banaanien banaani, sanon minä). Kuitenkin väylä joka tällä kertaa valikoitui blogiin on takaysin aloittava #10, väylä jolloin viimeistään väistämättä tulee tutustuttua tähän kesäkiessiä viilentävään vesi-elementtiin, ainakin jos lähestyminen A-koriin ei riitä perille asti.

Heti tiipaikalla on ensimmäinen haaste. Väylän alkuun kohonnut triplamandoportti tuo oman mausteensa avaukseen. Tietenkin tekijämies toteaa draiveri kourassa että ”Eihän tuosta voi kukaan yli heittää” – ja kuten allekirjoittanut, päätyy sen jälkeen heittämään 1cm yläriman ylitse. Eipä muuta kuin rankkua lappuun ja uutta putkeen. Rohkenen väittää että heittovalikoima on mandon toimesta rajattu lähes yksinomaan foreen, ainakin jos mielii oikealle päästä. Tai sellainen mielikuva tämänkertaisesta bongauksesta ainakin jäi että kun maasto vieläpä kohoaa oikealle mentäessä, on mandon yläriman alitse heitetty antsa tai hyserflippi kyllä melkoinen täsmäsuoritus jos sillä pääsee hyvään paikkaan.

Sweet spotti lienee jossain ison kiven paremmalla puolella (eli siellä minne tuo sentillä mandon missannut S-DD tietenkin päätyi), mitä lähempänä väistämättä ylittämistä vaativaa lahdenpoikasta, sen parempi. Griini on sen verran ahdas ja rolliherkkä että kovin kaukaa en rohkenisi sinne tykittämään ellei valittu kiekko omaa kärpäspaperin ominaisuuksia. Kuvat kertovat tästä väylän loppupäästä enemmän kuin 1000 ratingpistettä.

B-korilla oltaisiin jo nostolla, mutta joku perhana on järjestänyt lahdekkeen ja korikummun vielä kiusaksi, tuumii Kalle C.

Tästä korinpaikasta on kyllä vielä erikseen alleviivattava kuinka vaikea se on. Kori sijaitsee siis erittäin pienellä kumpareella kovaa hiekkamaata, joten lähärin leijattaminen nostolle vaatii kirurgintarkkaa työskentelyä ja herkkää tatsia.

Sadistisesta A-korinpaikasta napsahtaa väyläbongarin Seal of Approval kuin lähäriputteri harmaaseen kiveen!

Vaan älköön lukijat tyytykö vain tällaisen MA3 tuupparin mielipiteisiin ja pelikirjaan. Kysytäänpä esimerkiksi Maskussa usein vierailevan ja lähes yhtä usein sieltä voittajana lähtevän Kalle Savosen diagnoosia väylästä:

–Maskun 10 tulee yleensä avattua bäkkärillä premium jokerilla tähdäten mahdollisimman lähelle rantaa josta sitten jatkoheittoa forella c-pd2 tai bäkkäriä kuluneella Basic midarilla yritän saada heiton nyppylän vasemmalle puolelle alas josta jää semmoinen 8m putti. 

Jos taas avaus ei mene tarpeeksi hyvälle jatkopaikalle niin nykyään mantereen puolella on leveämpi kaista kuin aiemmin niin sitten jatkan sieltä kautta bäkkärillä jokerilla ja pelaan seifti paria eli vaan mäen päälle josta aviarilla ranneneppi nyppylän päälle ja par korttiin.

Helppoa siis kuin heinänteko. Ei muuta kuin itse kokeilemaan, simmarit mukaan.

Water hazard väylät jakavat monesti mielipiteitä. Minkälaisia vedenylityksiä on sinun ratamatkoillasi tullut vastaan? Niistä voit kertoa kommenteissa.

Frisbeegolf ja golf* eivät ole liiemmin olleet läheisissä yhteyksissä Suomessa muutamaa erillistapahtumaa lukuunottamatta. Josko suoranaista vastakkainasettelua ja kyräilyäkään tietääkseni ei ole onneksi  nähty, niin vähintäänkin sellanen tuntemattomuuden verho lajien välille on tuntunut jääneen, läheisestä termistöstä ja yhteisestä pelin pääasiallisesta tavoitteesta riippumatta. Nurmijärvi Golfissa ovat molempien lajien puuhamiehet kaikeksi onneksi lyöneet viisaat päänsä yhteen tämän asianlaidan muuttaakseen.

*pidättäydyn käyttämästä tarkennuksia pallogolf tai tavallinen golf, koska ne kuulostavat mielestäni kömpelöiltä. Lähdetään siitä että ”golf” tarkoittaa sitä mitä sen yleensäkin ajatellaan tarkoittavan. 🙂

Nyt on synergiat kohdillaan! Välineet on erilaiset mutta ajatus erittäin sama. ”Kyllä tämä puttipaikoille pitäisi saada…”

Nurmijärvi Golfin par 3 -kentän yhteyteen avattiin siis  9-väyläinen frisbeegolfrata kuluvana vuonna 2014, mutta projekti on ollut hautumassa jo pidempään. Annetaan frisbeegolfin puolelta radan suunnittelijana  toimineen Jari ”Väykkä” Väyrysen kertoa lisää golfkentän ja frisbeegolfin välille löytyneen yhteyden syntyhistoriaa:

-Alkujaanhan yhteistyöni Nurmijärvi golfin kanssa lähti käyntiin heti vuosituhannen vaihteessa, kun keksin kysyä sieltä mahdollisuutta järjestää Karvalakki-kisaa (linkki toim. huom.) syksyllä. Ja kun se onnistui, niin sen jälkeen olen järjestänyt siellä useampiakin kisoja mm. SM- osakilpailut.

Vastaavanlaisia yksittäiskisoja tiedän järjestettäneen aiemmin ainakin Hillside Golfissa Vihdissä sekä Ounasvaaran golfkentällä Rovaniemellä. Ennen tätä vuotta taustalla oli kuitenkin jo pidempään kytenyt ajatus jostain pysyvämmästäkin, mutta aika ei ollut kypsä vielä ennen viimeaikaista frisbeegolfin harrastajamäärän räjähtämistä:

-Golfin toimari Esa Meriläinen kyseli minulta jo silloin 2000-luvun alkupuolella frisbeegolfradan rakentamisen kannattavuutta, mutta en silloisilla harrastajamäärillä pitänyt sitä järkevänä.
Tämän vuoden kevättalvena Esa soitti minulle ja kertoi että on ajatellut radan rakentamista lisäpalveluna. Kyseli samalla minua konsultoimaan hanketta, ja siitä se lähti käyntiin muutaman palaverin jälkeen. Suunnittelin radan, ja kentän hoitajat rakensivat radan.

Ja minkälainen siitä tulikaan…

Lucky number seven

Itse kävin radalla ensimmäisen ja toistaiseksi tähän mennessä ainoan – mutta varmasti ei ainoaksi jäävän kerran kesäkuussa. Heti radalle ajettaessa kyllä maisemat saivat hyvälle mielelle. Vai voiko kukaan fribaaja vakavissaan väittää että ajaessa golfkentän ohi ei mielessä käy ”ai että tuolla olisi nättiä siivuttaa” tai jotain vastaavaa? Radalle päästyä käsitys vain vahvistui, että tässä kyllä äärimmäisen kaunis ja hiljainen ympäristö joka vahvistaa positiivista pelifiilistä täydellisesti. Kumpuilevia maastoja ja hoidettuja nurmialueita riitti silmänkantamattomiin.

Hyssepä hysse, mutta millainen sellainen löytää puttipaikoille, kas siinä kysymys. Vastausta tässä selvittelee Teemu Lehtomäki.

Kyseessä on siis jälleen alamäkiväylä (niissä on vaan ”sitä jotain”) ja periaatteessa helppo sellainen, koska se taittaa oikeakätisen rystyheitolla kiekon luonnollisen feidin suuntaan vasemmalle. Kuitenkin korkeusero saattaa tehdä kiekon kulkeman matkan arviointiin yllätyksiä. Ihan neppaisullakaan alamäkibonuksista huolimatta ei perille asti jaksa, sillä mittaa väylällä on 120 metriä. Pian itsekin huomasimme että liian hyserissä heitetty kiekko jää helposti sisäkurvia vartioivan ison puun saaliiksi, ja sen sijaan heitto jonka luulin lähteneen liian flättinä kohti golfkentän griiniä, lopulta päätyi passelisti birkkupaikoille feidinsä myötä. Toisella kierroksella vastaavasti lähtökulmaan heittooni jäi piiru liikaa hyseriä, joten kiekko päätyi alas asti metsänrajaan, josta kyllä korin katolle ylettyi vielä kolistelemaan, mutta ei birkkua.

Joku voisi väittää Nurmijärvi Golfin frisbeegolfradan pitävän sisällään liian monta samankaltaista oikean käden rystyheitolle sopivaa hysseväylää, mutta ainakin tämä seitsikko tarjoaa sen sellaisilla mausteilla että tätä ruokalajia lusikoi vaikka useamman kierroksen. Väyläbongarin seal of approval, eli hyväksynnän hylje irtoaa kirkkain värein!

Onko ruoho vihreämpää pelibägin toisella puolen?

Suurelle yleisölle frisbeegolf on suurista harrastajamääristä ja mediahuomiosta huolimatta silti vielä melko tuntematon laji. Olin positiivisesti yllättynyt lajien välisestä ristikkäisestä mielenkiinnosta, mitä eri lajien yhdistäminen ei pelkästään samalle laajemmalle alueelle, vaan samalle radalle erityisen hyvin alleviivaa. Mekin kiersimme ensimmäisen kierroksen kahteen pekkaan kun samaan lähtöaikaan ei osunut muita, mutta jälkimmäiselle sattui eläkeikää lähestyvä golfpari, ja siitä syntyi erittäin jänniä keskusteluja ja oli mielenkiintoista seurata naapurilajia josta itse en ainakaan tiennyt juuri mitään. Vastaavasti itse sai vastata useisiin tiedusteluihin eri kiekoista ja niiden eri käyttötarkoituksista. Ja kieltämättä itsellekin jäi pieni kutina että ”mitenköhän tuon golfpallon saisi tottelemaan eri lähtökulmia ja kierteitä…” Väykkä on myös havainnut lajienvälisen hyvän hengen:

-Olen jutellut useiden golffareiden kanssa radan olemassaolosta, ja se onkin saanut positiivista palautetta. Eräskin rouva oikein kiitti siitä. Golffarit tuntuvat olevan uteliaita frisbeen lennättämisestä, ja lajin hienouksista. Toivottavasti yhteiselo jatkuu samanlaisena pitkään.

Hieman tavallisesta poikkevat bägit herättävät radalla positiivista mielenkiintoa.

Radalle ei siis missään nimessä tarvitse lähteä luimistelemaan tai mitenkään muutenkaan arkaillen ihmettelemään, vaan suosittelen ehdottomasti rohkeasti kokeilemaan. Päiväpelimaksu 10 euroa voi äkkiseltään kuulostaa ilmaiseen tottuneille fribaajille paljolta, mutta huikea ympäristö palkitsee. Eikä tänne mitään kiirekiessejä lounastunnilla tulla kiiruhtamaan, vaan oikea tapa on pelata samaan hintaan kuuluvia kierroksia useampia, välillä virvokkeita nauttien ja tunnelmaa fiilistellen klubitalolla. Samaa suosittelee myös frisbeegolfradan kummisetä Väyrynen:

-Koko rataa ajatellen toivoisin että sinne pelaamaan menevät menisivät nauttimaan heittämisestä, ja ympäristöstä. Itse saan parhaat fiilikset siellä kun heitän kierroksen pari, käyn klubilla syömässä hyvää ruokaa, sitten vielä kierros tai pari ja päätteeksi klubille esim. saunomaan (mikä kuuluu siihen päivämaksuun).

Bongaa siis tämä helmi, nyt.

Se, joka on sattunut aprikoimaan, mistä ihmeestä tuo blogin ylälaidan erikoinen header-kuva on näpätty, saa nyt vastauksen: kuvassa on korkeuserosta hurmioituneita frisbeemaratoonareita tyhjentämässä bägiä Jämin viimeisellä väylällä. Lisäbonuksena kuvaan on mahtunut erikoinen vieras: EU:n ilmastotutkijoiden 75-metrinen ilmalaiva Pegasos.

Moni minkäänlaista esitystä valmisteleva tietää vanhan viisauden että aloitus ja lopetus jäävät parhaiten ihmisten mieleen, ja kun ne tehdään säpäkästi, jää koko esityksestä särmä kuva vaikka keskellä olisinkin vähän keskinkertaisempaakin huttua. Jämin radasta on todettava että eritoten loppuun on osattu säästää sellainen herkkupala että suupielet vetää väkisinkin virneeseen vaikka väyläopasteet ja korit olisi siinä välillä olleet enemmän tai vähemmän hukassa.

Tässä kuvassa ollaan jo päästy alas asti. Tosin kiekot ovat levällään jossain tuolla rinteessä…

Jämin rata kulkee tosiaan Jämin lentokentän vieressä kumpuilevaa harjua pitkin, ja ylhäältä onkin hämmentävän pitkät näkymät horisonttiin. En minä ainakaan muista että näinkin lähellä Pohjanmaata tällaisista näkymistä päästään kovin usein nauttimaan. Harjulla on kaiken kukkuraksi vielä näkötorni jos visiot ei muuten riitä.

Mutta takaisin väylään 18. Paikallisfakiirina Väyläbongarilla on tällä kertaa varmaankin jokaiselle suomalaiselle (ja aimo joukolle ulkomaalaisiakin) frisbeegolfaajalle tuttu mies: Tomoottajien oma poika, Tapani Aulu. Korkeuseron lisäksi väylässä on haasteena lentokentän suunnalta mahdollisesti navakkana puhaltava tuuli.

– Jos väylällä on vastatuulta ja bäkkäri lähtee ylös, on tällä väylällä erittäin helppo heittää tiiltä taaksepäin, Tapani kertoo.

Lisämausteena väylältä löytyy OB-alueet sekä lyhyeksi jääville että myös liian pitkille heitoille. Nämä takaavat sen, että heitossa pitää olla riittävästi poweria mutta sitäkin enemmän kontrollia jos alas haluaa kunnialla sijoittaa. Muutoin tyyli on melko vapaa eikä suosi välttämättä sen enempää vasen- kuin oikeakätisiäkään, saati rysty- tai foreheittäjiä.

– Kisaajien suosikkiheitto lienee matala forehysse tai jopa upsi. Bäkkärilläkin on upeita heittoja nähty, mutta myös niitä heittoja, jotka flippaa ja päätyvät koko harjun toiselle puolelle. Kuulemma on saatu jopa sen Jämi Areenan seinän taa, eli vähintään 100m liian pitkälle ja saman verran oikealle, Tapani nauraa.

Itse ämpyilin tiillä hyvän aikaa nähtyäni edellisen ryhmän latovan hehtaaripyssyllä puoli kassillista kiekkoja kadotukseen. Lopulta purin hampaat yhteen ja pistin S-PD:n matkaan tiukassa hyssessä rystyllä, tarkoituksena pommittaa vain varma tasaiselle, eikä niinkään edes puttipaikan kanssa flirttaillen. Tuloksena tästä oli PD-hautakivi.

Kaikenkaikkiaan, yksi hitonmoinen alamäkipommitus, ei silti ylipitkä vaan tarkkuutta vaativa. Kyllähän se Väyläbongarillakin tällaisen väylän jälkeen alkaa Gripistä pohja pilkottamaan ja sen jälkeen lähdetäänkin etsimään niitä kaikkia 20 kiekkoa…

Matka jatkuu

Viime viikonlopun Turun seudun frisbeemaratonilta tarttui haaviin aimo annos huikeita väyliä, ja sen lisäksi toki männävuosien kuva-arkusta löytyy lisää. Blogi tulee etenemään noin kahden-kolmen viikon pätkissä kesäkauden ja luultavasti osan syksyäkin, keskittyen kuumimmalle frisbeegolfkaudelle ja talven vääjäämättä lähestyessä (yäk) tapaamme kenties harvemmin välein. Kova tarkoitus on raapia se tavoittelemani 100 rataa kasaan tämän vuoden puolella ja en epäile hetkeäkään etteikö lähes joka radalta joku helmi löydy.

Tällä hetkellä Väyläbongari mahtuu juuri ja juuri TOP10-listaukseen joten laakereille lepäilemään ei ole aikaa suuremmin jäädä. Pistetäänpä sen verran panosta että tulen arpomaan kaikkien 31.12.2014 edelläni olevien kesken jotain spesiaalia. Vielä en kerro mitä se on, vaan jätetään se vielä salaisuudeksi. Mutta kisa on päällä. 😉

Nyt ei muuta kuin väylävankkurit liikkeelle joka iikka. Tänäänkin tilille napsahti taas uusi rata. Rolliva kiekko ei sammaloidu.

Ensi kertaan!

”Rise Like a Phoenix” lauloi Itävallan parrakas mies-nainen Euroviisuissa. Samoin nyt Frisbeegolfradat.fi:n luotua nahkansa on aika tämän blogin nousta tuhkasta uudelleensyntyneenä. Aktiivinen aloittelija on nyt menneen talven lumia ja tilalle astuu Väyläbongari. Päähahmon roolivaatteissa sanan kieroa säilää heiluttaa edelleen sama mies.*

Uudistuneen blogin tarkoituksena on esitellä väylä kerrallaan Suomen frisbeegolfradoilla vastaantulleita helmiä, täysin subjektiivisesti tietenkin. Osa väylistä voi olla yleisön suuria suosikkeja, kun taas joku toinen saattaa olla syrjässä sijaitsevan vähemmän tunnetun keskivertoradan salainen kruununjalokivi. Väylä pureskellaan atomeiksi niin visuaaliselta kuin taktiseltakin kantilta, omia pelisuunnitelmia ja mahdollisesti tavoitettujen paikallisfakiirien salareittejä vertaillen. Mitään varsinaista yhteisarvosanaa ei langeteta eikä väyliä keskenään laiteta arvojärjestykseen, vaan kaikki mukaan pääseet väylät ovat omasta mielestäni olleet näkemisen – ja tietenkin pelaamisen – arvoisia. Ja on vain hyväksi jos artikkelisarja innostaa muitakin katsomaan nenäänsä pidemmälle.

Väyläbongari koettaa vaihteeksi bongata kiekon vasta-auringosta. Löydätkö sinä sen?

Ratabongailu nimittäin kuuluu mielestäni oleellisena osana aktiivisen frisbeegolfaajan harrastukseen, ja Suomi on siihen aivan erinomainen maa. Frisbeegolfradat.fi tarjoaa kesän ykköslajin ystäville tähän tarkoitukseen erinomaisesti soveltuvan sivuston: sen lisäksi että löydät lähes kaikki Suomen radat yhtestä paikasta, voit nyt luoda itsellesi sivustolle profiilin ja sen jälkeen on käytössäsi kätevä työkalu kartuttamaan käytyjen ratojen tikkilistaa. Käytyjen ratojen määrään perustuvat saavutukset kannustavat laajentamaan elinpiiriä entisestään. Mahtaako sinusta olla guruksi asti?

Väyläbongarimies ottaa vaatimattomasti henkilökohtaiseksi tavoitteeksi 100 rataa täyteen vuoden loppuun mennessä. Se tarkoittaa vähän alle 40 uutta rataa mitkä pitäisi koluta reilussa 7 kuukaudessa, joskin marras-joulukuun vähemmän optimaalisille keleille tuskin kehtaan jättää kovin suurta savottaa. Väyläbongarin on siis hyökättävä heti uusien ratojen kimppuun. Lähistöllä riippuu muutama kypsä hedelmä, mutta kunnon tulosta saadakseen on lähdettävä merta edemmäs kalaan. Aimo kertasaalis ratoja tarttuukin katiskaan heti kesäkuun alussa Turun seudulle kohdistuvalla vuotuisella kaveriporukan Frisbeegolfmaratonilla. Montako sinä meinasit tahkota tämän kauden aikana, ja oletko jo kerryttänyt tikkilistaa? Kerro se kommenteissa.

Joskus harvoin bongausmatkat vievät ulkomaisillekin radoille. Ulkomaisia ratoja on vyöllä tosin vasta 2. (kuvassa Spiritus DG rata Budapestissä)

Suosittelen tällaisia reissuja varauksetta ihan kaikille lajista innostuneille. Mikä voisi olla parempaa kuin 24-72 tuntia syödä, juoda, elää ja hengittää fribaa samanmielisten tovereiden kanssa? Eikä tuloksillakaan järin ole näillä reissuilla väliä, sillä vaikka tulos olisi ns. ”satamiljoonaa” niin usein hyvä seura ja uudet jännittävät radat etenkin sään suosiessa jättävät loppufiiliksen pitkälti positiiviselle puolelle saraketta.

Omasta näkövinkkelistä Turun lisäksi muunmuassa Jyväskylän ja Oulun seutu pitävät sisällään jo pitkään heittokättä kutkuttaneita laajoja ja haastavia rataryppäitä. Kolmenumeroisenkaan luvun saavuttaminen ei tosin silti oikeuta jalanjälkeen kuin alle kolmasosalle Suomen radoista, joten matkaa riittää lähes loputtomiin, semminkin kun uusia ratoja tulee edelleen. Positiivinen ongelma siis, jota ratkomaan oitis!

Hyppää Väyläbongarin kyytiin kohti Legendaarisia väyliä!

t. MikkoS

*blogien teknisestä toteutuksesta johtuen vanhat Aloittelijasta Aktiiviksi -blogin kirjoitukset löytyvät edelleen blogin arkistoista, ja sen kun roikkuvat siellä, ovathan nekin yhdenlainen pala historiaa. Niitä ei kuitenkaan sen kummemmin päivitetä tai kommentteihin vastata joten niillä ei ole tämän blogin kanssa sen kummempaa tekemistä kuin yhteinen allekirjoittaja.

Blogi on pitänyt pitkään hiljaiseloa, kaksi kesäkuukautta takana ja ei yhtään postausta, ja onkin tullut vaihe jossa blogin tulevaisuutta on pakko arvioida uudelleen. Nyt näyttää ikävästi siltä että aktiivinen blogikirjoittaja on nettipostailun saralla deaktivoitunut ja aloittelijan läppäribägi kutakuinkin lopullisesti karissut harteilta. Siinä mielessä siis blogin otsikko on saavuttanut päätepisteensä. Aloittelijaksi en voi itseäni enää mitenkään kutsua. En kuitenkaan halunnut vain haihtua taustaan vähin äänin, vaan jättää jonkinlaisen viimeisen merkkipaalun tällekin saitille, ja tarjota soihtua seuraavalle. Siksi tämä artikkeli. Olkaa hyvät, viimeisen kerran: aktiivisen aloittelijan manifesti.

Joskus joutuu heittämään upsillakin. Kuva: Teemu Alander

Aktivoidu!

Tekniikka- ja välinevinkkieni ja omien ahaa-elämysten lukeminen on toivottavasti ollut mielenkiintoista, mutta en usko että kovin moni on suuria harppauksia omasas pelissään saanut pelkästään näillä ohjeilla, korkeintaan ohjautunut oikeaan suuntaan etsimään lisätietoa. Sen sijaan tärkein perintö jonka haluan jättää jaettavaksi tätä blogia kuopattaessa on rohkaiseminen aktiivisuuteen lajin parissa: mitä tahansa teetkin, jos pidät fribasta – osallistu. Osallistu viikkokisoihin, osallistu keskusteluihin, osallistu epävirallisen kaveriporukan heittelyyn, osallistu nettikirjoitteluun. Osallistu talkoisiin! Osallistu seuran toimintaan!

Etenkin nämä 2 viimeistä kohtaa ovat elintärkeät. Mitä enemmän seurassa on jäseniä jotka osallistuvat seuran toimintaan (eli muutenkin kuin olemana nimenä listalla), sitä helpompaa seuran toiminnan toteuttaminen on, sitä enemmän asioita tapahtuu ja sitä vähemmän yksittäinen osallistuja kuormittuu. Seura on jäseniään varten mutta myös jäsenet ovat seuraansa varten. Vanha klisee pitää paikkansa edelleen: Älä kysy mitä seurasi voi tehdä sinun eteesi, vaan mitä voisit tehdä seurasi eteen.

Frisbeegolf on nyt jo muutamia vuosia ollut ”Suomen nopeiten kasvava urheilulaji”, vain kymmentuhatluvut harrastajamäärien arvioissa ovat muuttuneet. On hienoa että lajin pariin tulee jatkuvalla syötöllä uusia harrastajia. Kuitenkin, jos suurin osa harrastajista ovat ”vain” ratojen kuluttajia, ei laji koskaan kasva yhtä suureksi kuin toiveissamme. Pakko ei ole kenenkään tehdä mitään, ja syyllistäminenkään ei ole se mukavin keino, mutta kieltämättä joskus kun tapaa kanssaharrastajan joka purnaa radan ylläpidosta, tulee toisinaan mieleen että ”niin ajatettelitko itse tehdä asialle jotain?” Tietenkään uppo-oudolla radalla jossa ei ole mitään seuratoimintaa voi olla yksittäisen harrastajan vaihtoehdot vähän vähissä, mutta jos radalla on seura ja näkee heidän tiedotusta talkoista, niin joko menee mukaan tai sitten lopettaa ylläpidosta valittamisen jatkossa.

Osallistumista ei kannata pelätä. Pienistä puroista kasvaa iso joki, ja kaikki vie asiaa eteenpäin. Ei siis kannata nähdä asiaa liian mustavalkoisena, että ”en ehdi tai jaksa tehdä tuntikaupalla hommia joka viikko seuran eteen, ei siis kannata osallistua ollenkaan”. Kaikki on tärkeää. Aina joukosta nousee niitä ketkä haluaa tehdä vähän enemmän. Jos tunnet sisälläsi palon ja tiedät olevasi todellinen frisbeegolfaddikti, niin ota rohkeasti askel ja osallistu toimintaan. Jos luet frisbeegolf-foorumia 30x päivässä, mieti voisitko kanavoida tuon innostuksen myös muotoon joka hyödyttää paikallista seuraasi ja radan ylläpitoa siellä, ja tuo täten iloa muillekin harrastajille. Omien kokemuksieni perusteella, takaan että jokainen hetki jonka näet vaivaa, maksetaan moninkertaisesti takaisin ainutlaatuisina yhdessä olemisen kokemuksina. (ks. vaikkapa allaolevaa kuvaa. Avery Jenkins Deep in the Game-klinikan järjestelyistä oli jonkinverran ylimääräistä vaivaa, mutta kyllä oli ainutlaatuinen ja mieleenpainuva tapahtuma!)

Äkäsellä ilmeellä pitää heittää, ei se kiekko muuten usko. Kuva: Hannu Vuorinen

Näytä mallia!

Harvojen ratojen puhtaanapitoa hoidetaan pelkästään pienen ”eliitin” voimin. Nämä asiat koskettavat kaikkia. Mutta eihän teitä tarvi siitä muistuttaa. Varmaan kukaan meistä jotka on niin kiinnostuneita lajista että lukee tätäkin tekstiä, ei roskaa itse. Entäpä jos voisit tehdä pykälän enemmän siinäkin suhteessa? Jos näet jonkun toisen heittämän roskan radalla, mieti miksi et voisi poimia sitä, etenkin jos tiedät että 2 väylän päässä on roskis. Tai voisitko pitää muovipussia bägin sivutaskussa tätä varten? Jos mielessäsi häilähtää ajatus ”miksi (aina) minä” niin voit miettiä minkälainen kaatopaikka rata olisi jos kaikki ajattelisivat niin. Sen lisäksi, jos poimit roskan muiden nähden, saattaa heille myös hyvinkin jäädä positiivinen kuva tästä ja se kannustaa mahdollisesti itsekin toimimaan samoin jatkossa. Karman pyörä pyörii frisbeegolfradallakin.

Entäpä etiketti? Sekin on kaikkien yhteinen asia. Jos näet että etikettiä rikotaan vaarallisella tavalla, on siitä hyvä huomauttaa. Mieti kuitenkin miten asian muotoilet, eli äkäisesti huutaminen ei aina ole paras tapa. Joskus tarjoutuu tilaisuuksia ihan pyytämällä opastaa lajia aloittelevia. Eli jos sinulta kysytään, niin silloin etenkin on erittäin suositeltavaa selittää asia ystävällisesti. Muistat varmaan itsekin kun olit vasta hakenut ekat kiekot Honkkarista ja menit radalle pallo hukassa. Minkälaista asennetta silloin halusit vastaanottaa muilta harrastajilta? Tähänkin löytyy ikivanha ohjenuora: kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Midarifore pelastaa. Kuva: Teemu Alander

Luo henkeä!

Frisbeegolf on erittäinen sosiaalinen laji perusluonteeltaan. Älä siis mökötä radalla yksin. Ota yhteyttä muihin pelaajiin, kehu hienoja heittoja ja juttele niitä näitä. Voit päästää muita edelle jos olet hitaampi tai kysyä pääsetkö ohi jos olet nopeampi. Siinä yhteydessä on helppo jutella myös muuta mukavaa. Älä siis pelaa tuppisuuna ja oleta että kaikki tietävät aikomuksesi telepaattisesti. Etenkin jos teet jotain poikkeavaa, kerro siitä muille radan käyttäjille. (esim. Joo heittäkää vaan, mä heitän tähän useempia avauksia ihan treeninä, voitte mennä sit eteenpäin vaan, en mä lähde vielä kiertämään rataa. Miten teillä muuten kierros menee? Mikä kiekko toi oli?)

Pelin lomassa on joskus aikaa pohtia eksistentialistisia kysymyksiä. Kuva: Johannes Halttu

Soihtu jää

Näihin ohjeisiin päätän tämän blogin kirjoittamisen. Se on ollut hieno osa harrastusta, ja tosiaan mieluusti jätän tämän kunnialla kun vain lopetan kirjoittelun ilman selitystä. Kiitos myös kaikille lukijoille ja kommentoijille. Kirjoitan aika paljon frisbeegolf-forumilla ja sieltä löytyy myös harjoituspäiväkirjani jota päivitän lähinnä isompien pelien tai tapahtumien jälkeen.

Moikataan kun tavataan! Keinukalliossa ja muilla PK-seudun radoilla pelaan viikottain. Seuraavat kisat taitaa olla Prodiscus Open parikisat elokuun toinen perjantai, ellei lähistölle satu jotain pienempiä kisoja sitä ennen. Varmuudella minut tapaa European Open kisoista vapaaehtoisena, joten jos lukijoita liikkuu sielläpäin niin mielellään saa tulla juttelemaan!

Nyt jos jollekin tulee olo että olisipa kiva lukea lisää fribablogeja niin voi taaskin miettiä että tekisikö oman sen sijaan että odottaa muiden tekevän… etenkin jos löytyy joku uusi lähestymiskulma aiheeseen (kuten ulkomaan frisbeematkat, naisnäkökulma, tai viimeisimpänä ammattimaisella ilmeellä toteutettu Hat Guy Disc Golf) niin rohkeasti vaan tekstiä tuottamaan. En usko että esimerkiksi juuri tällä frisbeegolfradat-sivustolla kovin herkästi ehdotuksia torpataan.

Ps. Talvella uumoilemani Aloittelijan opas näyttää nyt loppujen lopuksi kuitenkin jäävän julkaisematta pitkien suunnittelujen jälkeen. En pidä sitä täysin mahdottomana toteuttaa tulevaisuudessa, mutta aikaa ei vain tunnu löytyvän projektiin. Asiasta on kuitenkin esim. vähän ammattimaisempaa tuotantoa olemassa kiinnostuneille…

Aktivisti kiittää ja kumartaa, näkemiin.
t. MikkoS 
entinen aktiivinen aloittelija
nykyinen seura-aktiivi ja kisapelaaja