2. Avausheiton sietämätön keveys

10.8.2010 16:33

Samalla tavalla kun varusteita haaliessa kävi selväksi että se vihreä UpCider mainoskiekko ei olekaan aivan käypä peliväline, kävi minulle myös heti alkuvaiheessa selväksi että myöskään se kaverin kanssa rannalla heitellessä käteen iskostunut heittotapa ei frisbeegolfväylällä välttämättä käy laatuun. Tiedättehän, se rintamasuunta pääosin kaveria kohti suoritettu kyynerpään ja ranteen nykäisy jolla kiekko liitää nätisti kaverille napattavaksi. Ei, kyllä heti alusta oli selvää että voimaa tarvitaan hieman enemmän jos meinaa mihinkään tiiltä päästä. Ei ollut epäilystäkään että yksi helppo tapa lisätä voimaa on kääntää rintamasuunta sivuittain kohtisuoraan kohteeseen nähden. Valitettavasti vähemmän selvää oli se että millä osalla vartaloa voima pääpiirteittäin kannattaa tuottaa, ja jatkoin heittelyä pääosin käden lihaksilla. Toisena mokanani sitten tietysti päädyin myös liian aikaisessa vaiheessa katsomaan Youtubesta muutamankin pituusheittoennätyksen ja siitä innostuttuani suuntasin lähimmälle jalkapallokentälle koettelemaan voimiani. Hirveällä repimisellä ja yliyrittämisellä sain kuin sainkin kiekon johonkin vastustajan rangaistusalueelle saakka (ts. johonkin 80 metriin (jolloin tajusin myös konkreettisesti kuinka p*leesti ne yli kasikymppiset keihäänheitot oikeasti on)). Kokeilin myös pyörähtämistekniikkaa vaihtelevalla menestyksellä: toisinaan kiekko lensi pitkällekin, mutta muun osan ajasta ’sektorista’ ulos niin että hirvitti. Niin leveää väylää ei olisi löytynytkään että tätä tekniikkaa olisin uskaltanut radalla kokeilla.

Tämä oli siis lähes ainut avausheittoni ensimmäisen kesän: joskus oikeaan suuntaan lähtevä mahdollisesti suht pitkälle kantava rystydraivi. Ei ihme että tulokset olivat niin ailahtelevia, kun avausheitto saattoi tuomita kaivamaan kiekkoa oikealta tai vasemmalta metsästä, mutta joskus yhtälailla väylältä ihan ok matkan päästä. Samasta syystä myöskään luottamus omaan avausheittoon ei ymmärrettävästi ollut kovinkaan korkealla. Lähestymisheitot sitten hoidin vähän paremmalla menestyksellä, vähemmällä voimalla (=varmemmalla kontrollilla) tai jopa siihen em. rantafrisbeetyyliin riittävän läheltä. Pelailin tällä arsenaalilla keskimäärin joka toinen viikko, pääosin paikallisella radalla, suht sujuvalla menestyksellä vaikkakin edelleen ailahtelevasti. En suhtautunut heittotekniikkaan kovin vakavasti enkä analyyttisesti. Viihdyin silti radalla, ja ajattelin että tulokset paranevat väkisin kunhan pelaan tarpeeksi kauan. No, niinhän siinä kävikin, mutta muista syistä kuin pelkän ajan vaikutuksesta.

Tänä keväänä sitten kauden alussa tutkin tarkemmin internetin resursseja peliäni parantaakseni. Youtubestahan löytyy vaikka millä mitoin yleisiä fribavideoita, mutta myöskin erilaisia How To -tyyppisiä opastusvideoita. Yleisellä tasolla täytyy mainita  tähän väliin että noita videoitahan löytyy hyvinkin eri laatuisia, ja on pääosin katsojan vastuulla osata suodattaa sieltä ne parhaimmat tai mitkä itsestä tuntuu vakuuttavimmilta. Useamman nähtyään kyllä käy melko selväksi mitä tapoja enimmäkseen suositaan, ja siten ne tavat ovat kaikella todennäköisyydellä keskimäärin parempia kuin ne harvemmin esitetyt kannat. Medialukutaitoa vaaditaan siis. (ja toisaalta vaaditaan myös sietokykyä olla piittaamatta silmille hyppäävästä mainostuksesta useassakin videossa, sillä kiekonvalmistajien sponsoroimina on tietenkin selvää ettei niitä ihan ilmaiseksi ja huvikseen youtubeen ladata). Alla eräs video mikä ehkä eniten vaikutti rystyavaukseni paranemiseen.

Marty Peters opettaa rystydraivia harrastajille Discraftin laskuun

Katseltuani useammankin vastaavan nettivideon, alkoi minulle pikkuhiljaa avautua mitä minun pitää tehdä. Ihme vaan että vaikka sitä on useassakin harrastamassani kamppailulajissa taottu päähän että pelkällä kädellä ei lyödä vaan voima tulee lantiosta (ja koko vartalosta), ei sitä osannut frisbeegolfiin soveltaa ennenkuin taas erikseen käskettiin: kädellä ei heitetä, lantiolla heitetään! Käsi on vain piiskamaisen sivaltavan liikkeen viimeinen sarana. Tällä tavalla käden saa rennoksi (vaikka taas tämänkin olisi voinut tietää jo etukäteen vaikka mistä muusta urheilulajista, että rento suoritus on monesti tehokkaampi kuin väkisin väännetty) ja kontrolli paranee. Avausheittoon tuli heti lisää metrejä, mutta suunta pysyi vielä hieman hämäränä.

Sinänsä mielenkiintoista että tuon viimeisen ongelmakohdan olisi voinut välttää lukemalla heti alkuun tämän fgr-sivun, ja siltä erityisesti kohdat 4-5. Olinhan kyllä jo aiemmin ymmärtänyt osin omakohtaisesti inertian lakeja kehossani tunnustelemalla ja osin internetvideoiden perusteella että onnistunut avausheitto pitää saattaa läpi. Luulin tekevänikin koko ajan niin, mutta ilmeisesti se oli silti jäänyt aina puolitiehen, ja tästä johtuen heiton suunta vaihteli aiemmin paljon enemmän kuin nykyään. Kun sitten lopulta em. sivuja  sekä muutamien hyvien pelaajien avausheiton saattoa tarkastelemalla päädyin tuomaan vapaan käden eteen asti, alkoi homma olla lopulta kasassa. Nykyään avausdraivini ovat paljon pidempiä, varmempia  ja kontrolloidumpia. Ikinä ei taida silti tulla tilannetta jossa ei voisi parantaa… Taitaa silti olla niin että mieluummin edelleen painotan noita kahta jälkimmäistä ominaisuutta kuin sokeasti vain tuota ensimmäistä. Sitten kun voin 100% varmasti luottaa kiekon lähtösuuntaan ja -asentoon, voin taas palata raakaan metrien lisäämiseen.

Oli miten oli, niin tässähän on vasta osa (vaikkakin hyvin perustava osa) heittoarsenaalia, ja joskus vaaditaan muita heittoja esim. esteiden kiertämiseksi. Aiemmin yritin vain hyzerillä tai anhyzerillä päästä niiden ohitse, ja etenkin jälkimmäinen tuotti usein aivan karmeaa jälkeä. Nyttemmin olen löytänyt esim. kämmenheiton ihanuudet. Siksipä ensi kerralla kirjoitan lisää juuri kämmenheitosta, sekä muutamasta useimmin käyttämistäni erikoisheitosta (ainakin upsit ja rollerit).

Ensi kertaan asti, muistetaanpa ettei avauksessakaan koko (pituus) ratkaise vaan miten sitä käyttää… Ja leveydestä on jopa vain haittaa. 😉


2 kommenttia:

mikkos | 18:22 19.08.2010

Avoimella kentällä treenin tuloksena varmaan jotain sataa metriä, eli vielä on varaa parantaa. Pelailen vaan useimmin sellaisilla kentillä johon ei satametrisiä avauksia edes oikein mahdu, niin täysiä on turha repiä väylällä. Ristiaskeleita otan pari, mutta vain lähinnä saadakseni lantion ja hartian oikeaan viritykseen ennen vetoa. Mitään varsinaista vauhtia en askeleilla ota. Kiekon asentoon pitäisi myös kiinnittää entistä enemmän huomiota, liikaa noseuppeja ja muita ongelmia esiintyy vielä. Toisena huomiona, Janne lähetti mulle allaolevan linkin keskustelufoorumiin: http://keskustelu.frisbeeliitto.com/viewtopic.php?f=4&t=1326 Paljon hyvää, vaikkakin melko kiihkeääkin keskustelua (ja metakeskustelua) draveista. Paljon teknistä selostustakin, en jaksanut ihan kaikkea lukeakaan (saati sisäistää), mutta myös paljon hyviä linkkejä ja muita huomioita. Kannattaa lukea, muttei liian tosissaan ;)

dppedro | 09:17 19.08.2010

Minkämittaisia nykyään avausheittosi draivereilla keskimäärin ovat? Otatko askeleita heitossasi? Oma kehitys on tänä kesänä vienyt heitot vasta noin 80m tasolle, joten pitkät väylät (esim Talissa) tuottavat vielä ongelmia.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *