Ratakartta tosiaan vanhentunut ja alkaa 3. väylältä. Väyläopasteet puuttuu puolista väylistä tai niihin on lyöty vanhan layoutin opaste, joka on siis väärä. Korit pitkälti heikossa kunnossa mm. ruostuneet, vinossa, ketjuja puuttuu, alaraudassa reikä. Tiit myös pitkälti aika huonossa kunnossa. Joko epätasaisia tai reikiä eikä jokaisella tiillä kunnon mattoa. Siirtymillä sentään jotain ohjeita ja nuolia, joten väylät löyty melko helposti Väylät itsessään ihan hyvässä kunnossa ja hyviä muutenkin. Ei kannata tätä varten tänne lähteä, mutta sopivasti kolmostien varressa, joten ohi ajaessa voi poiketa jos kiinnostaa.
Ikaalisten kylpylä