Heinäkuussa 2016 opasteet oli kyllä ihan ok, mutta tällaiselle normipelaajalle rata oli erittäin haastava.
Varsinkin radan jälkimmäisellä puoliskolla oli useita kapeita alaspäin viettäviä kapeita väyliä joissa puskat nielivät kiekot tehokkaasti. Erityismaininnan ansaitsee väylä 17, kapea alamäkiväylä jossa rännin vasemmalla puolella alkoi välittömästi suo, ei kiva paikka hakea kiekkoja. Väylä 18 jonka oikealla puolella oli läpitunkematon ryteikkö (sinne jäi yksi Valkyrie) ja viimeinen väylä 20, eli 240 metrinen par 4 joka lähtee laskettelurinteen päältä (sick). Ylhäältä katsottuna väylä on riittävän leveä ja reunojen heinikkokin aika matalaa, mutta silmä pettää.
Sinänsä kivaa heittää 150 metrin avauksia alamäkeen, mutta ei niin kivaa jos kiekot hukkuu saman tien. Sinne jäi 2 mun lempi tiipparia, jos joku joskus löytää niin otan mielelläni takaisin (kiekoissa on yhteystiedot) Toinen karkasi vähän vasemmalle ja toinen oikealle =)
Maaston jäljistä saattoi päätellä että suurin osa pelaajista on lopettanut pelaamisen jo ensimmäisen kymmenen väylän jälkeen, jotka ovatkin suurimmalta osin oikein mukavia väyliä, joskin korkeuserot ovat suuria ja helpottaa kovasti jos on kaveri spottaamassa kiekkoja. Varsinkin väylä 7 tarjoaa haastetta, 145 metrinen par kolmonen jonka tiiboxi on puiden latvojen tasalla ja kori kapean rännin päässä mäen alla.
Sen sijaan harjoittelukenttä saa ison plussan, yksi parhaista heittojen harjoittelupaikoista joita on tullut vastaan. Tilaa on riittävästi ja kentälle mahtuu aina heittämään.
Kusiaismäen frisbeegolfrata
Heinäkuussa 2016 opasteet oli kyllä ihan ok, mutta tällaiselle normipelaajalle rata oli erittäin haastava. Varsinkin radan jälkimmäisellä puoliskolla oli useita kapeita alaspäin viettäviä kapeita väyliä joissa puskat nielivät kiekot tehokkaasti. Erityismaininnan ansaitsee väylä 17, kapea alamäkiväylä jossa rännin vasemmalla puolella alkoi välittömästi suo, ei kiva paikka hakea kiekkoja. Väylä 18 jonka oikealla puolella oli läpitunkematon ryteikkö (sinne jäi yksi Valkyrie) ja viimeinen väylä 20, eli 240 metrinen par 4 joka lähtee laskettelurinteen päältä (sick). Ylhäältä katsottuna väylä on riittävän leveä ja reunojen heinikkokin aika matalaa, mutta silmä pettää. Sinänsä kivaa heittää 150 metrin avauksia alamäkeen, mutta ei niin kivaa jos kiekot hukkuu saman tien. Sinne jäi 2 mun lempi tiipparia, jos joku joskus löytää niin otan mielelläni takaisin (kiekoissa on yhteystiedot) Toinen karkasi vähän vasemmalle ja toinen oikealle =) Maaston jäljistä saattoi päätellä että suurin osa pelaajista on lopettanut pelaamisen jo ensimmäisen kymmenen väylän jälkeen, jotka ovatkin suurimmalta osin oikein mukavia väyliä, joskin korkeuserot ovat suuria ja helpottaa kovasti jos on kaveri spottaamassa kiekkoja. Varsinkin väylä 7 tarjoaa haastetta, 145 metrinen par kolmonen jonka tiiboxi on puiden latvojen tasalla ja kori kapean rännin päässä mäen alla. Sen sijaan harjoittelukenttä saa ison plussan, yksi parhaista heittojen harjoittelupaikoista joita on tullut vastaan. Tilaa on riittävästi ja kentälle mahtuu aina heittämään.