Vesalan Monttu: Mestariteos siitä, miten legenda puretaan pala palalta
Onneksi olkoon. Olette onnistuneet siinä, mihin harva pystyy. Otitte yhden Suomen legendaarisimmista pro-radoista ja muunsitte sen täysin sieluttomaksi geneeriseksi metsäradaksi. Tämän saavutuksen pitäisi päästä oppikirjoihin otsikolla: "Näin hävität vuosien aikana rakennetun maineen yhdessä projektissa."
Vielä muutama vuosi sitten Vesalan Monttu oli syy lähteä ajamaan satoja kilometrejä. Nyt se on lähinnä syy ajaa seuraavan radan ohi.
Kesälomareissumme huipennus piti olla Monttu. Sen sijaan tunnelma oli sama kuin menisi katsomaan Ferraria ja hallissa odottaisikin ruosteinen Corolla, jonka myyjä vakuuttelee olevan "helpompi ajaa".
Kaikkein hienointa tässä on se, että tätä ei olisi edes tarvinnut tehdä. Pro-layout olisi voitu jättää ennalleen ja ama-rataa kehittää niin paljon kuin haluttiin. Kaikki olisivat voittaneet. Mutta ilmeisesti kompromissi oli liian vaikea ajatus. Helpompaa oli vetää legenda silppuriin.
Koko projekti huokuu sellaista alemmuuskompleksia, että vaikea rata on täytynyt tasapäistää, jotta omat kierrostulokset näyttäisivät paremmilta. Jos haaste tuntuu liian suurelta, normaali ratkaisu on harjoitella – ei purkaa koko rata.
Ja sitten se kruununjalokivi: 7 euron ratamaksu. Seitsemän euroa! Sillä rahalla ei kuitenkaan ole saatu edes oikeaa layoutia päivitettyä UDisciin. Maksat siis premium-hinnan, mutta saat kaupan päälle aarteenetsinnän. On suorastaan vaikuttavaa, että maksullisella radalla perusasiatkin ovat vielä kesken.
Seitsemän euroa olisi ollut huomattavasti parempi sijoitus, jos olisin vaihtanut sen kolikoiksi ja heittänyt ne läheiseen lampeen toivekaivoon. Todennäköisyys saada vastinetta rahalle olisi ollut suurempi.
Viimeistelykin oli mielestäni kaikkea muuta kuin maksullisen radan tasolla. Kun pyydetään pääsymaksu, voisi kuvitella, että rata olisi edes huoliteltu. Ilmeisesti budjetti kului siihen, että pitkät väylät lyhennettiin.
Monttu oli ennen rata, joka erottui edukseen koko Suomessa. Nyt se erottuu lähinnä varoittavana esimerkkinä siitä, miten omaleimainen ja arvostettu pro-rata voidaan muuttaa täysin hajuttomaksi ja mauttomaksi kompromissiksi.
Jos tavoitteena oli tehdä radasta mahdollisimman tavallinen, niin siinä onnistuttiin täydellisesti. Jos tavoitteena oli säilyttää yksi Suomen hienoimmista pro-radoista, epäonnistuminen on vähintään yhtä täydellinen.
Vesalan Monttu
Vesalan Monttu: Mestariteos siitä, miten legenda puretaan pala palalta Onneksi olkoon. Olette onnistuneet siinä, mihin harva pystyy. Otitte yhden Suomen legendaarisimmista pro-radoista ja muunsitte sen täysin sieluttomaksi geneeriseksi metsäradaksi. Tämän saavutuksen pitäisi päästä oppikirjoihin otsikolla: "Näin hävität vuosien aikana rakennetun maineen yhdessä projektissa." Vielä muutama vuosi sitten Vesalan Monttu oli syy lähteä ajamaan satoja kilometrejä. Nyt se on lähinnä syy ajaa seuraavan radan ohi. Kesälomareissumme huipennus piti olla Monttu. Sen sijaan tunnelma oli sama kuin menisi katsomaan Ferraria ja hallissa odottaisikin ruosteinen Corolla, jonka myyjä vakuuttelee olevan "helpompi ajaa". Kaikkein hienointa tässä on se, että tätä ei olisi edes tarvinnut tehdä. Pro-layout olisi voitu jättää ennalleen ja ama-rataa kehittää niin paljon kuin haluttiin. Kaikki olisivat voittaneet. Mutta ilmeisesti kompromissi oli liian vaikea ajatus. Helpompaa oli vetää legenda silppuriin. Koko projekti huokuu sellaista alemmuuskompleksia, että vaikea rata on täytynyt tasapäistää, jotta omat kierrostulokset näyttäisivät paremmilta. Jos haaste tuntuu liian suurelta, normaali ratkaisu on harjoitella – ei purkaa koko rata. Ja sitten se kruununjalokivi: 7 euron ratamaksu. Seitsemän euroa! Sillä rahalla ei kuitenkaan ole saatu edes oikeaa layoutia päivitettyä UDisciin. Maksat siis premium-hinnan, mutta saat kaupan päälle aarteenetsinnän. On suorastaan vaikuttavaa, että maksullisella radalla perusasiatkin ovat vielä kesken. Seitsemän euroa olisi ollut huomattavasti parempi sijoitus, jos olisin vaihtanut sen kolikoiksi ja heittänyt ne läheiseen lampeen toivekaivoon. Todennäköisyys saada vastinetta rahalle olisi ollut suurempi. Viimeistelykin oli mielestäni kaikkea muuta kuin maksullisen radan tasolla. Kun pyydetään pääsymaksu, voisi kuvitella, että rata olisi edes huoliteltu. Ilmeisesti budjetti kului siihen, että pitkät väylät lyhennettiin. Monttu oli ennen rata, joka erottui edukseen koko Suomessa. Nyt se erottuu lähinnä varoittavana esimerkkinä siitä, miten omaleimainen ja arvostettu pro-rata voidaan muuttaa täysin hajuttomaksi ja mauttomaksi kompromissiksi. Jos tavoitteena oli tehdä radasta mahdollisimman tavallinen, niin siinä onnistuttiin täydellisesti. Jos tavoitteena oli säilyttää yksi Suomen hienoimmista pro-radoista, epäonnistuminen on vähintään yhtä täydellinen.