Nyt oli kyllä menty metsään ja pahasti tämän radan kanssa. Piti ihan luoda varta vasten profiili, jotta muut voisivat välttyä tältä katastrofilta.
Etuysi lomamökkien seassa ja autoteiden yli pellattava pätkä, jossa lähes jokaisella heitolla joutui pelkäämään mahdollisuutta osua ohikulkijoihin tai mökin ikkunaan. Etenkin väylällä kaksi, jossa heitetään avausheitto kohti kahta trampoliinia, joutui todella miettimään kannattaako väylää heittää ollenkaan, kun lapsia oli samaan aikaan pomppimassa. Saman väylän korin sijoittelu myös täysin järjetön, noin neljä metriä autotien ylityksen jälkeen. Eipä ole toisaalta tullut ennen putattua autotieltä, joten kokemusta rikkaampana taas eteenpäin. Suurin osa etuysin väylistä mielikuvituksettomia putteriväyliä, jotka sijoiteltu aivan liian lähekkäin. Muutamalle väylälle lätkäisty laiskalta tuntuva mandokyltti, jotta saataisiin edes vähän vaihtelua suoraan putteriheittoon. Varsinkin ensimmäiset seitsemän väylää tuntuivat kuuluvan ennemmin alakoulun pihaan, kuin maksulliselle lomakeskuksen radalle.
Takaysi hieman paremmassa kunnossa ja mukavampaa heittoa, joskin väylältä eksyminen tarkoitti lähes aina pitkähköä kiekon etsintää, tai kymppiväylällä sen päätymistä lampeen, jos käsi ei taivu 80m heittoon. Tämä osuus oli kuitenkin selvästi rakennettu frisbeegolfia varten, mistä plussaa. Takaysi ei yksinään kuitenkaan riittänyt nostamaan kokemusta positiivisen puolelle. Vastaavia ysiväyläisiä saa pelata lähempänä kotia ihan ilmaiseksikin.
Mielelläni maksan radasta silloin kun sille rahalle saa vastinetta, mutta täällä maksaminen laittoi kyllä sapettamaan. Vaikka ratamaksu ei montaa euroa köyhdyttänyt, näyttää frisbeegolfin tulevaisuus Keski-Suomessa erittäin huolestuttavalta, jos tämän kaltaisista radoista täytyy jatkossa maksaa. Toivottavasti kukaan ei ainakaan varta vasten ajele tänne pelaamaan (kuten itse tein Jyväskylästä), mieluummin sijoitan roposeni jatkossa vaikka Wincapitaan.
Lomakeskus Revontuli
Nyt oli kyllä menty metsään ja pahasti tämän radan kanssa. Piti ihan luoda varta vasten profiili, jotta muut voisivat välttyä tältä katastrofilta. Etuysi lomamökkien seassa ja autoteiden yli pellattava pätkä, jossa lähes jokaisella heitolla joutui pelkäämään mahdollisuutta osua ohikulkijoihin tai mökin ikkunaan. Etenkin väylällä kaksi, jossa heitetään avausheitto kohti kahta trampoliinia, joutui todella miettimään kannattaako väylää heittää ollenkaan, kun lapsia oli samaan aikaan pomppimassa. Saman väylän korin sijoittelu myös täysin järjetön, noin neljä metriä autotien ylityksen jälkeen. Eipä ole toisaalta tullut ennen putattua autotieltä, joten kokemusta rikkaampana taas eteenpäin. Suurin osa etuysin väylistä mielikuvituksettomia putteriväyliä, jotka sijoiteltu aivan liian lähekkäin. Muutamalle väylälle lätkäisty laiskalta tuntuva mandokyltti, jotta saataisiin edes vähän vaihtelua suoraan putteriheittoon. Varsinkin ensimmäiset seitsemän väylää tuntuivat kuuluvan ennemmin alakoulun pihaan, kuin maksulliselle lomakeskuksen radalle. Takaysi hieman paremmassa kunnossa ja mukavampaa heittoa, joskin väylältä eksyminen tarkoitti lähes aina pitkähköä kiekon etsintää, tai kymppiväylällä sen päätymistä lampeen, jos käsi ei taivu 80m heittoon. Tämä osuus oli kuitenkin selvästi rakennettu frisbeegolfia varten, mistä plussaa. Takaysi ei yksinään kuitenkaan riittänyt nostamaan kokemusta positiivisen puolelle. Vastaavia ysiväyläisiä saa pelata lähempänä kotia ihan ilmaiseksikin. Mielelläni maksan radasta silloin kun sille rahalle saa vastinetta, mutta täällä maksaminen laittoi kyllä sapettamaan. Vaikka ratamaksu ei montaa euroa köyhdyttänyt, näyttää frisbeegolfin tulevaisuus Keski-Suomessa erittäin huolestuttavalta, jos tämän kaltaisista radoista täytyy jatkossa maksaa. Toivottavasti kukaan ei ainakaan varta vasten ajele tänne pelaamaan (kuten itse tein Jyväskylästä), mieluummin sijoitan roposeni jatkossa vaikka Wincapitaan.