"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Radan suunnittelua ja rakentamista #2

4.5.2010 12:43

Vapunpäivänä kokoonnuttiin pystyttämään korit väliaikaisesti etuysille. Betonijalkoja ei vielä asennettu, koska haluttiin kokeilla ensin muutamia kierroksia, että ovatkok korinpaikat hyviä. Lauantaina heitettiinkin heti pari koekierrosta 6-7 hengellä ja toimivaksi todettiin. Muutamassa paikassa oli vielä siivottavaa melko paljo ja pari uuttakin poistettavaa huomattiin.

2 ammattimiestä kasaa koria ja kolmas soittaa apua =D

Sunnuntaina jatkettiin siistimisellä ja heittelyllä. Paikalle tuli myös Tampereen delegaatio M & K testailemaan väyliä ja tulevia lättymalleja. Olikin mukava saada lisää vasureitakin (Kotka) radalle testailemaan – saatiin pariin paikkaan uutta näkemystä, mietittävää ja korjattavaakin. Räimittiin menemään koko 18-väyläinen useammilla kiekoilla erilaisia erikoisjuttujakin testaillen. Mitään tuloksia ei laskettu, mutta muutama aika näyttäväkin heitto joukkoon mahtui.

Draivin mallia kakkosväylällä.

Sunnuntai-iltana vielä muutama Tomoottajien testiryhmä Jamo, Pete ja Tapani kävi heittämässä pohjat etuysille ihan tulosmielessä. Molemmat Aulut heittivät tasan parin ja muutama pirkkukin jo tehtiin.

Rata on siis vielä täysin alkutekijöissään, mutta jo nyt alkaa hahmottua toimiva rata, jossa heittämällä kehittyy väkisinkin. Jos joku on kiinnostunut osallistumaan beta-testaukseen, heittäkääpä kommenttia tai huudelkaa Kankaanpään foorumilla.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *