"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

This is Not Frisbeegolf for Dummies

28.7.2010 15:41

Tällä hetkellä eletään kuuminta hellekesää miesmuistiin. Kesä 2010 on myös kuumin frisbeegolfkesä aikoihin, siitä todisteena entisestään kasvavat harrastajamäärät ja huippupelaajien kasvava taso, josta saanemme reaaliaikaisen näytteen viikonlopun SM-kisoissa.

Itsekin pelaan nyt toista kesää, ja nyttemmin on alkanut tuntua että sitten sen ensi-innostuksen, olen nyt vuotta myöhemmin innostumassa lajista uudelleen, ja vielä vahvemmin. Haluan kehittää peliäni, ja haluan harrastuksestani yhteisöllisemmän, sekä livenä että verkossa. Haluan kehittää pelimahdollisuuksiani lähialueeni kentillä. Toisin sanoen, haluan siirtää homman seuraavalle tasolle niinsanotusti, pois vain satunnaisesta hupipelailusta. Tämä blogi on yksi osa tuota kehitystä, haluan jakaa kokemuksiani ja herättää keskustelua.

Nimensä mukaisesti – aloittelijasta aktiiviksi – tämän blogin tarkoitus on kertoa kehityskaarestani (oli se sitten eksponentiaalinen tai parabolinen, se jää nähtäväksi) ja tarkastella eri vaiheita sen varrella. Toivon että vastaavia vaiheita joskus kokeneet, paraikaa läpikäyvät tai vasta niitä kohti kulkevat kanssapelaajat löytävät eri aiheista yhtymäkohtia omaan peliinsä, ja voivat täten analysoida samankaltaisuuksia tai eroavaisuuksia omiin kokemuksiinsa. Tästä syystä kommentointi on erittäin tervetullutta.

Tämä blogi ei ole kuitenkaan mikään frisbeegolf 101 tai -for dummies käyttöopas, eikä missään nimessä mikään malliesimerkki siitä miten lajista kiinnostuneen pitäisi toimia. Päinvastoin, on enemmän kuin todennäköistä että olen tehnyt matkan varrella virheitä tai vähintäänkin epäoptimaalisia kehitysaskeleita. Näissä tapauksissa toivonkin että lukijat voisivat välttää samoja virheitä.

Pyrin jäsentämään kirjoitukset jossain määrin kronologisesti siitä kun aloitin, pisteeseen jossa olen nyt, ja jatkuen hamaan tulevaisuuteen suuntaan johon toivoisin pelini kehittyvän. Järjestelen artikkelit myös jonkun aiheen mukaan, kuten huomaatte seuraavasta, ensimmäisestä varsinaisesta artikkelista.

Se alkusanoista, teksti puhukoon puolestaan. Ja vielä kerran, se kommenttilaatikko siellä lopussa ei ole vain koristeena (vaikka ei toisaalta trollien hiekkalaatikkonakaan).

Pidetään kiekot ilmassa! Luoja tietää että minä ainakin yritän niin vimmatusti.


3 kommenttia:

Pekka Kemppainen | 11:39 12.08.2010

Itse pelaan toista kautta ja nyt alkaa draivit lähte haluttuun suuntaan ja pituutta on tullut toukokuusta elokuuhun tuplat! Tässä lajissa todellakin toistot ja harjoittelu näkyvät nopeasti.
Vielä kun saataisiin Kokkolaan kunnon rata. =)

-Pekka

Isto Vilkman | 22:55 11.08.2010

Hauskasti osaat kirjoittaa ja asiaa :D. Itse suunnilleen saman verran heitelleenä kuulosti kovasti tutulta. Itse olen huomannut ilokseni, että juuri tuollaiset 30 - 50v "äijät" on saatu liikkeelle. Ainakin tuolla Raaseporin radoilla. Mikäs sen mukavampaa kuin hauskassa poolissa kehuskella kilpaa toistemme suorituksia. Onkohan se sitä kaivattua teamspirittiä :). Laji on kyllä niin koukuttava, lähdet kerran radalle, haluat sinne pian uudestaan. Itselleni on myös ilmestynyt noita kiekkoja "sopivasti". Toisaalta voisi ne rahat laittaa huonompaankin sijoitukseen. Hauskaa kesän jatkoa kaikille lajin ystäville.

Otto Ikonen | 10:53 11.08.2010

Kiva huomata että joku osaa pitää tuon pienen sisäisen välineurheilijansa kurissa. Itse aloitin viime syyskuun alussa, ja jo nyt olen myymässä yli viittätoista turhaa kiekkoa muualle.. Eli vinkkinä muille: älkää ostako kaikkia kivan näköisiä kiekkoja. Ei niitä kaikkia tarvitse ostaa vaan sen takia että niiden ominaisuustaulukossa on vähän eri numerot.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *