"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

21.10.2010 09:41

Syysterveisiä

Syksy on jo pitkällä ja talvi lähestyy. Koulun kentälle on pystytetty jääkiekkokaukalo, joka vaikeuttaa hieman ykkösväylän avauksia. Toivottavasti pelaajat välttäisivät liikkumista kaukalon sisällä, jottei sinne tulisi jälkiä. mitä vähemmän jälkiä niin sitä helpommin saamme  kaukalon helpommin jäähän. Näin syksyllä kaukalon sisäpuoli on OB aluetta.

Saatiin eilen viisi uutta maalikoria ja kaikki  maalikorit on vaihdettu  Discatchereiksi.  Numerot uusista koreista puuttuvat. Mutta ne laitetaan paikalleen kunhan säät kunnolla lämpehevät.

Tulevalle kesälle saatamme vaikeuttaa joitakin väyliä.   Olemme alustavasti kaavailleet, että nostamme väylien määrää  yhdeksästä kahteentoista. Uusi kasiväylä tulisi seiskaväylän rinnalle sen pohjoispuolelle ja se heitettäisiin loivaan ylämäkeen. Maalikori tulisi isojen lehtikuusien katveeseen. Uusi ysiväylä lähtisi nykyisen kuutosväylä aloituspaikan läheltä ja se olisi loivan s-kirjaimen muotoinen alamäkiväylä, jonka maalikori olisi nykyisen viitosväylän aloituspaikan lähellä. nykyinen kasiväylä muuttuisi kympiksi. Vielä yhden uuden väylän avauspaikka tulisi nykyisen kasiväylän maalikorin lähelle ja maalikori alkuopetuksen pikku kentän taakse. Tämän väylän käyttö kouluaikana varsinkin välituntien aikana vähän hankalaa, mutta kesäaikaan ei ole ongelmia. Nykyinen ysiväylän numero muuttuisi kahdeksitoista. Tämä kaikki se selviää ensi kesänä.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *