"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Keinukallio niitetty ja uudet suunnitelmat!

15.6.2011 10:21

Neljännet viikkokisat taisteltiin kuuden pelaajan voimin urheasti sateen uhkaa vastaan. Mitään sadetta ei tietenkään lopulta tullut, ja mikä tärkeintä, 1. ja 7. väylien pelto on nyt niitetty! Tästä erityiskiitokset kaupungille.

Olosuhteet olivat siis aivan mukiinmenevät, ja niin oli pääosin tuloksetkin, Eemelin kyykyttäessä jälleen muuta porukkaa ihan urakalla. Tällä kertaa, vielä meidänkin aika tulee. 😉 Tulokset alla, tasoitukset lopussa.

Pelaaja Tasoitus Tulos Tasoitettu tulos
Eemeli K. 28.7 27 -1.7
Teemu L. 29.7 32 +2.3
Mikko S. 32 35 +3
Janne X. 29 34 +5
Miikka P. 29 34 +5
Jesse K. 28.8 35 +6.2

Sitten tärkeimpään asiaan, eli uusiin väyläsuunnitelmiin. Alla suuntaa-antava kartta ja alustavat väyläkuvaukset. Todelliset väylät paljastuvat sitten kun ne ovat valmiina.


Radan kierto muuttuu loogisemmaksi ja välttää pahimmat heinikot.

1: vanha 8, ei muutoksia.
2: kasin korilta hieman alemmas, heitetään metsänlaitaa myötäillen, kori metsän kulmassa, hieman koivujen suojaamana.
3a: heitetään aluksi pururataa myötäillen, mäen päältä (näkyvyys pitkälle ehkäisee vaaratilanteita), sitten vasemmalle metsään, kori puiden suojassa.
3b: vanha 2, raivataan nuoria puita.
4: vanha 3, ei muutoksia.
5: vanha 5, lehtipuiden harvennusta korin ympäriltä että näkee selvemmin mihin kiekko pysähtyy.
6: rinteestä alas hieman vasemmalle, kori ennen suurta mainoskylttiä, pieni töyrään suojaama tasanne.
7: sillalta kallion päälle.
8: pitkä metsäväylä, ensin kohti siirtolohkaretta, sitten hieman vasemmalle ja ylemmäs kalliotasanteelle.
9: oikealle kaartava, kori suojassa osin kiven takana

Tarkoituksena on siis ensisijassa saada rata sellaiseen maastoon jossa aluskasvillisuus ei estä pelaamista, vaan perustusraivauksen jälkeen hoitoon riittäisi vaikka vain yhdet vuosittaiset talkoot. Lisäksi pyritään tekemään rata haastavaksi niin että eroja syntyy enemmän kuin nykyisillä pääosin avoimilla väylillä. Tämä tarkoittaa esim. enemmän metsäväyliä (ei umpimetsää vaan järkevästi!) ja oikealle kaartavia. Korkeuserot ovat uudessakin suunnitelmassa hallitsevia, ja virheistä rankaistaan sopivasti.

Pyritään pääsemään varsinaisiin suunnittelutöihin kaupungin miesten kanssa mahdollisimman pian, niin että tänä kesänä olisi mahdollisuus aloittaa myös itse muutostyöt.

Tässä vaiheessa ei aiheesta vielä muuta, jos jotain kysyttävää tai ajatuksia niin tulkaa jutteleen ensi tiistaina taas 18:00 reikä leipä. Isolta pellolta on tosiaan heinä niitetty että rohkeesti vaan mukaan. Kaupungin urakoitsijalla on kuulemma joku ihmelaite jonka pitäisi pystyä nousemaan myös 4. ja 6. väylille, joten toivotaan parasta sinnekin.

Jatketaan hyvällä meiningillä, vanhat ja uudet mukaan yhtäkaikki, ottakaa kaveri mukaan jos yhtään lajista kiinnostunut. Pro ei taida olla meistä kukaan, kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan!

t. MikkoS / FGCK

—–

tasoitukset ensi viikolle (aakkosjärjestyksessä):

Aaro L. 33,0
Aksu S. 31,7
Anssi 30,0
Eemeli K. 28,3
Jani W. 35,5
Janne 32,8
Janne J. 30,0
Janne X. 31,5
Jarkko 29,5
Jere 32,3
Jesse K. 30
Joel 28,5
Joni P. 31,3
Jonne 29,5
Jonni R. 28,5
Joona H. 29,0
J-P L. 31,0
Juha N. 30,0
Magnus 28,5
Marko L. 27,5
Miikka P. 31,5
Mikko S. 33,0
Niilo P. 31,0
Olli P. 29,5
Otto J. 31,0
Pekko 29,0
Simo Y 33,5
Teemu L. 30,3
Timi 32,0
Timo 33,7
Tomi 28,5
Tommi Ä. 28,7


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *