"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Maata näkyvissä!

23.3.2012 22:17

Pikkulinnut lauloivat, että kentällä on kevät edennyt hyvää vauhtia. Pitihän se käydä itsekin toteamassa: rangella 100 metrin korin ympärillä vihertää jo lupaavasti, mutta vieläkin kesäisemmältä näytti kolmosväylän yläosa. Hyvä on siis ihmisen kumirokejaan ulkoiluttaa.

Kohta lähtee!

 

Maksa jos jaksat -kausi Kaatiksella kestää maaliskuun loppuun saakka, ja sen jälkeen aiempien vuosien tapaan voi pelata ja treenata kausi- tai päiväpelimaksuilla. Todennäköisesti viikon kuluttua lähes koko yläosa on sula ja kuiva, ja jo nyt pystyy heittelemään nurmelta nurmelle – kunhan heittää tarkasti. Lumessa tarpomiseen pitää toki vielä varautua.

Alla olevassa kuvassa näkyy taustalla, kuinka Vihti Golfissa on lumet työnnetty väyliltä sivuun ja Vihti Skissä kausi on parhaimmillaan. Naapurissamme onkin perinteisesti käyty Ski and golf -kisa huhtikuussa.

Urheilumaisemaa


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *