Kyllästyttääkö hiekkalaatikon reunalla istuminen? Onko sisällä nyhjääminen ja lelujen siivoaminen yhtä tuskaa? Tässä helpotusta elämään: Lapset viihtyvät metsässä, eikä heitä tarvitse ohjelmoida siellä leikkimään. Useimmilla kentillä löytyy metsää, ja ainahan siellä on jotain siistimistä väylien reunoilla. Siinä lyö kolme kärpästä yhdellä iskulla, kun lastenhoito sujuu helposti, kenttä paranee ja kuntokin kasvaa.
Eli tulimme juuri Kaatikselta puuhastelemasta. Suunnittelimme puttialueen tekoa, siistimme metsää, jonne ykkösväylän karkulaiset päätyvät sekä ihailimme kaivinkoneen työjälkeä. Nyt vitosväylän voi rauhassa avata pitkäksi, kun kone on täyttänyt takaojan loivaksi ja tasoittanut alueen ojan takaa sekä 17:n tiin edestä. Nuo alueet päästään pian kylvämään ja hoitamaan ruohonleikkurilla. Kaivurikuski oli myös aloittanut nelosväylän vasemman reunan tasaamista. Väylän oikean puolen ojan täyttäminen ei ollut vielä alkanut.
Otan sunnuntain talkoisiin laminointikoneen mukaan, joten siellä voi hankkia pelioikeuden vaikka käteisellä ja saada läpykän heti mukaan. Toki on helpompaa, jos maksut hoidetaan seuran tilille.
Kentän maksullisuudesta keskustellaan aika ajoin, joten selvennetään tilannetta hieman täälläkin: Kaatiksen kenttää ei olisi olemassa, jos emme luottaisi siihen, että ihmiset ovat halukkaita maksamaan hieman pelaamisestaan. Maksuilla emme pyri rajoittamaan pelaajien määrää, päinvastoin; jokainen maksava pelaaja auttaa parantamaan kenttää entisestään.
Viime vuonna ostimme 7 000 eurolla käytetyn ruohonleikkurin, jolla nykyisen alueen leikkaaminen kestää noin seitsemän tuntia. Ruoho kasvaa sellaista vauhtia, että kenttä kaipaa leikkausta kerran viikossa. Leikkuri on jo vähän väsynyt, mutta toivomme sen jaksavan vielä pari vuotta. Sen jälkeen, ja etenkin kun uusi alue joskus valmistuu, pitäisi löytyä 20 000 euroa uuden koneen hankintaan. Tietenkin naftaa palaa, teriä menee ja muuta huoltoa pitää järjestää koko ajan. Koska kenttä ei ole valmiissa puistossa, ei sitä kunta hoida. Mutta parastahan onkin, että alue ei ole puisto, vaan frisbeegolfkenttä. On hienoa käydä aika ajoin nostattamassa kaudenavajaisfiilistä, kun ruoho näyttää päivä päivältä vihreämmältä. Sunnuntaina talkoiden jälkeen siis pannaan pohjat kauden kenttäennätykselle!
Jani
1 kommenttia:
Hienoa työtä ja hyvää tekstiä!