"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Peli takaisin uomiinsa

24.8.2009 11:40

Jännittävissä tunnelmissa lähdettiin viimeiselle kierrokselle. Toinen kierros täysi floppi ja nyt pitäisi jotenkin pystyä kasaamaan itsensä. Tärkeintä olisi pelata ehjä kierros, jotta European Openiin mentäessä itseluottamus olisi entisensä. Sijoituksia ei paljon spekuloitu.

Kierros starttasi hyvällä putilla ja kakkosella. Vuorossa oli eilisen painajainen, eli kakkosväylä. Pulssi kohosi melkoisesti, mutta heitto ei (toisin kuin lauantaina). Avaus kahdeksassa metrissä, puskan alla. Putatessani olin oikeastaan jo tyytynyt kolmoseen, ja sehän sieltä tulikin, mutta olin onnellinen..Homma jatkui hienosti ja kuuden väylän jälkeen olin kaksi alle. Seuraavilla kahdella väylällä heitin kolme ob:ta, tuloksena kaksi bogia. Se oli kierrokseni mustin hetki. Loppukierroksen pelasin hienosti, lukuunottamatta viimeistä väylää, jossa lähestyminen jäi n. 25 cm lyhyeksi ob:lle, josta tuli pari ylimääräistä heittoa ja seiska korttiin. Tulokseksi kohtuullinen 63, mutta kuten sanottu, melko ehjä kierros, joten olen tavoite täyttyi. (Huomion arvoinen asia on, että hallitsevalta maailmanmestarilta tuli takkiin viimeisellä kierroksella 9 heittoa..

Homma on mallillaan. Putti osuu, draivi lähes kunnossa ja lähipelikin on hyvää. Pari pykälää huolellisuutta lisää Tampereella ja pelaan itseni kympin sakkiin. Tänään välipäivä, huomenna vähän heittelyä ja keskiviikkona Treelle treenaamaan.

Yhden asian haluaisin vielä lisätä; hieno rata, hienot kisat. Aivan mahtavaa kehitystyötä. Uskokaa pois, kakkosväylä on hieno väylä.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *