"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Nummelan syysmyrsky

10.7.2015 12:43

Vai mikä se nyt oli. Toinen päivä ei valjennut. Vettä tuli kuin aisaa ja tuulikin oli yltynyt. Itsellänihän on lämpimiä muistoja vastaavasta kelistä mm. Talista, jossa tulosta on kelillä tehty. Siitä johtuen hieman jopa jännitti mitä päivä tuo tullessaan.

Jesper Lundmark mahtui samaan pooliin, ja muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen osaa edelleen pelata. Jos joku puhuu pehmeästä tekniikasta, niin Jeppeä ei voi olla liittämättä siihen keskusteluun.

Ykkösellä jäin hieman jälkeen muista, ja jäin 13 metrin birkkuputille. Jos voisin pyytää videotarkistusta, niin ehkä tuomitsisin putin sisään menneeksi, sen verran hyvältä se tuntui ja näytti. Tosiasia lienee, että se oli millin vasemmalla eikä jättänyt jossiteltavaa. Kakkosväylällä rennosti saareen, ja hyvältä se tuntuikin – ei vaan koskaan osunut. Puoli metriä ohi ja nelosta korttiin.

5:lla ja 6:lla odoteltiin yhteensä arviolta tunti. Vettä satoi ja jengiä riitti. Mutaa silmissä saakka ja se näkyi tuloksessa. Nelosen birdien paikkasin heti vitosen bogilla. Itseluottamusta foreen eilisen johdosta riitti, vähän liikaakin. Kasilta onnistuin nostobirkussa ja etuysin sain vaivoin pelattua par:iin.

Putteja ei ollut montaa tarjolla, 13:lla jätin lähestymisen 5 metriä lyhyeksi (jos sitä edes lyhyeksi jättämiseksi voi sanoa) ja osuin yhteen ketjuun. Se oli harmillinen. Seuraavilta väyliltä (14 & 15) kuitenkin hyvät birkut, ja ensi kertaa alle par:in! 17:llä pääsin kokeilemaan 9 metristä, mutta alarauta oli ilmeisesti liian korkealla. Lopputulos 1 alle (66), joka olosuhteisiin nähden oli ihan kohtuullinen. Pari puttia olisin mieluusti siitä kiristänyt, mutta en valita. Onnistuin keräämään itseni alun töppäilyistä huolimatta.

Paparazzi myöhästyi hieman, Jesper puttasi polven syvyisestä ojasta viimeisellä väylällä. Märkää on.

Tänään on eri meno. Sade lienee mennyttä, aurinkokin mahdollisesti pilkottaa. Tulostasoa eilisestä pitää parantaa, tänään kiivetään takaisin 15 sakkiin.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *