"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Nöyränä kotiin

4.4.2011 11:20

Tulipahan pelattua. Sunnuntain kierros alkoi todella työläästi, kesti oman aikansa ennen kuin pääsin pelaamaan hyvin. Heti 12 väylän jälkeen alkoi homma sujua ja sain pelastettua kierrokseksi 55. Samaan aikaan kakkospoolissa heitettiin 52, 53 ja 54, joten putosin viidenneksi. Erno säilytti vielä kärkisijansa 55:llä.

Puttipeli oli edelleen aivan huikeaa. Yhtään alle 8-metristä ei ohi, joitain 9-10 -metrisiä, mutta 9-15 metrisiä myös upposi aika hyvin. Normaalisti tollasella putilla voitetaan kisoja, fiksummat voivat päätellä mitä se kertoo draivipelin tasosta. Loppukierroksella kun peli kulki, sattui vielä pari harmittavaa outtia siten, että kiekko oli 30 cm rannasta. Ne olisin mielelläni jättänyt pois.

Finaaliin hollantilaiseen tapaan säädettiin väyliä, lähinnä pidennettiin. Niinhän se menee, mitä pidempi väylä, sen parempi, vai kui? Onhan siten tavallaan hauska pelata, että kellään ei ole hajua miten pitäisi heittää, mutta en tiedä onko se kuitenkaan tarkoituksen mukaista. Järjestelyt muutenkaan eivät parantuneet loppua kohden, joskaan eivät myöskään huonontuneet merkittävästi. Headquarters, jossa pidettiin mm. pelaajakokous, sijaitsi n. 2 km:n päässä radalta. Radan kokoontumispiste (eli peräkärry, jonka kyljessä oli tulokset ja scoret) sijaitsi väylän 3 vieressä. Väylä 1 oli jossain aivan muualla, eikä tietoakaan parkkipaikasta. Vielä jonain päivänä keksin logiikan tälle yhtälölle..

Tämäkään ei ollut mitenkään tavaton näky kesken kierroksen

Jouduin lähtemään finaaliin kakkospoolin ensimmäisenä, joten se hankaloitti takaa-ajoa hieman (joo, pitäisi pelata omaa peliä jne., mutta siitä huolimatta mies miestä vastaan on ihan eri peli). Peli alkoi kohtuullisesti, muut kakkospoolissa rypelsivät huolella. Otin yhden outin ensimmäisellä neljällä väylällä, muuten pelasin melko hyvin. Ilmeisesti harha johtui poolikavereista, sillä ykköspoolin heput olivat tässä vaiheessa jo pari heittoa edellä.. Pitkällä mutkaväylällä (nro 12, ks. ed. kirjoitus) pohdin riskinottoa, mutta totesin seiftin järkevämmäksi, vielä oli väyliä jäljellä. Seiftasin siitä sitten kutosen. Sitten pari kakkosta ja taas oli aika hyökätä – järveen. Nelonen ja kolmonen loppuun nosti minut Swärdin ohi, mutta muille finalisteille en pärjännyt.

Hyvät jutut; 3 suomalaista neljän sakissa, henk. koht. 0 puttimissiä alle 8-metristä (hehkutan sitä paljon, mutta se on todellakin hehkuttamisen arvoista), puisto oli ihan kiva, Burger King löytyi lopulta.

Huonot jutut; järjestelyt, radan yksipuolisuus, draivien alkeellinen taso.

Yksi radan parhaista väylistä, 150 m järven yli. Ernolle ja Sepolle läjä kakkosia.

Neljän viikon päästä Köpikseen, sitä ennen varmaan jonkin verran draivitreeniä. Draivia pitää treenata turnauskestävyysmielessä, sekä tarkkuuden vuoksi. Muuten se on tosi hyvä. Puttipeli pitää ylläpitää muutamilla treenikerroilla, ja tästä onkin hyvä lähteä parantamaan sijoituksia huomattavasti tasokkaampaan Copenhagen openiin. Viime vuoden 10. sija ei riitä.


6 kommenttia:

arttu | 23:02 06.04.2011

jos häviin sulle köpikses lupaan mennä :) eli ei pelkoo :D

Juho | 08:23 06.04.2011

Pitää paikkansa. Yleensä tollasella puttaamisella voitetaan kisoja missä vaan. Väylät oli tuolla pääsääntöisesti 110-130 -metrisiä, ekalla kierroksella sain avaukset hyvin alle 8 metriin, kakkoskierroksella ne oli siellä 10-20 metrissä. Ei suurta eroa draivin tarkkuudessa, mutta tekee puttaamisesta aika paljon vaikeampaa. Pitäisköhän sun Arttu mennä henkisen valmennuksen kurssille? :)

arttu | 22:17 05.04.2011

Kyl oot aika huonosti saanu heittää jos ei kerta yhtään alle 8 metristä ohi... :) mä oisin tyytyväinen jos sais laskettuu 20 alle 8 metrisestä putti mokasta vaikka 15 per turnaus... mut kai se on myönnettävä että toi tuuppinen kuuluu tähän lajii :)

Markku | 21:55 04.04.2011

"Seiftasin siitä sitten kutosen. Sitten pari kakkosta ja taas oli aika hyökätä – järveen."
Tää sai aikaan pienen hörähdyksen. Ei sillä, etteikö toi olisi tiukka paikka kisassa, mutta tuli elävästi mieleen oma seifti viime kesältä Finnish Open-radan viimeiseltä korilta.

Hienosti kokonaisuutena suomalaisedustukselle, onnittelut kaikille!

Juho | 12:53 04.04.2011

Totta. Pahoittelut Pertille, että jäi huomiotta. Tosiaan finaalikierroksen ajan caddienä toimi frisbeegolfurheilija Pertti Turku, mahdollinen Putous -osallistuja ensi vuonna. Pertti on tunnettu aktiivisesta frisbeeharrastuksestaan, eikä yleensä jätä mitään frisbeetapahtumaa väliin. Kiitos Pertille tuesta. Haaraputti alarautaan!

Pertti Turku | 12:50 04.04.2011

Olihan siellä myös Pertti Turku katsomossa. Hyvä juttu sekin (ainakin jossakin mielessä)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *