"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Maitojunalla kotiin

26.4.2010 11:15

Tulipahan löylytettyä oikein kunnolla -  itseään. Su-aamuna kaikki näytti hyvältä. Ykköspoolissa takaa-ajoasemassa ja aurinko paistoi. Alkukin oli mitä mainioin, kolme birdietä neljällä ensimmäisellä väylällä. Kolmosväylällä jouduin taipumaan kolmoseen, kun putti 15 metristä kolahti alaraudan yläosaan.

Tässä vaiheessa meininki näytti vielä hyvältä.

Normaalisti tämän jälkeen tulee kauhea tilitys epäonnistuneita puteista ja ob:ista ja häiriköivistä koirista saati häikäisevästä auringosta, mutta tällä kertaa ei. Mitään mullistavaa ei tapahtunut. Ja siinä juuri se ongelma onkin, jollei mitään mullistavaa tapahdu (vähän kärjistetysti), ei pysy kärkiheittäjien joukossa. Väsymys alkoi varmaankin painaa jonkin verran, jonka seurauksena tuli pieniä virheitä. Ei suuria mokelluksia, vaan samaan tyyliin kuin ekalla kierroksella; pieniä tössejä, joiden vuoksi birdiet olivat työn ja tuskan takana. Koko kierroksella otin lopulta vain yhden bogin, mutta vain kaksi birdietä onnistuin puristamaan viimeisellä 14 väylällä. Putit meni melkein sisään, draivit osuivat melkein kohdalleen. Melkein.

Perustuuppailukierroksen vuoksi putosin 9:nnelle sijalle, josta tosin oli saumat vielä kiristää, sillä 5:nteen sijaan matkaa oli vain kaksi heittoa. Kokosin itseni huolellisella lämmittelyllä, mutta sama touhu jatkui: bogi ja kaksi birdietä. Sillä ei noustu sijoja. Ei vaan enää jaksanut. Tuntui kuin kassikin olisi painanut tonnin viimeisillä väylillä. Yleiskunnolla on tärkeä rooli tässäkin hommassa.

Tavoitteet jäivät siis toteutumatta. USDGC-paikka kolmen heiton päähän, mikä tavallaan vähän nyppii. Voitosta taistelin vielä sunnuntai-aamuna muutaman väylän, mutta sen jälkeen mentiinkin jyrkkää alamäkeä. Seuraavat kisat Hangossa parin viikon päästä vähän pienemmässä mittakaavassa. Sitä ennen treenataan puttia.

Siirrytään sitten niihin valoisiin asioihin. Seppo Paju pelasi mielettömän debyyttikisan eurotourin avoimessa sarjassa. Huolimatta vähän kehnosta ensimmäisestä kierroksesta (par), pystyi nostamaan tasoaan huikeasti sijoittuen lopulta 10:nneksi (jaetulle sijalle mm. allekirjoittaneen ja hallitsevan Suomen mestarin kanssa). Hienoa Seppo!

Seppo laittaa milliin nelosväylällä treenatessa.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *