"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kyy oli parempi

14.7.2014 22:16

Ilmeisen vanhaksi sitä on ryhdytty, kun kahden paahtavan kuuman kierroksen jälkeen klo 21 kotiin päästyään ei jaksa kirjoittaa edes blogia. Siitä huolimatta peli alkoi taas löytää uomansa Lausteen Pro tourilla.

Tässä kohtaa pitää mainita erityiskiitos 7k:n talkooväelle, kun itse sain osallistua kotiradan kilpailuun laittamatta tikkua ristiin. Radalla oli hikikarpaloita vuodatettu, ja se näkyi. Loppukesän kelpaa Lausteella taas pelailla.

Lausteen kisassa pelattiin viime vuoden Preliminarystä tuttu Kyy pienin modauksin, joka on osoittautunut haastavaksi palaksi monelle huippupelaajallekin (allekirjoittanut myhäilee). Tälle vuodelle paria väylää oli pidennetty, jotta pelaaminen ei kävisi tylsäksi.

Tulee hikikarpaloita jo pelkästä kuvasta. 207 m.

Tänäkään viikonloppuna Kyy ei antanut armoa ja jaettuun ykkössijaan riitti 5 alle tulos. Henkisesti pelaaminen tuollaisella radalla on aika erilaista, kun böördejä on äärimmäisen vaikea ottaa, ja virheitä tulee lähes väistämättä. Jokainen bogi on karvasta nieltävää, mutta niitä tulee valitettavan paljon.

Lauantain kaksi kierrosta oli liikaa, tiesin sen jo aamulla. Ensimmäinen kierros sujui varsin kohtuullisesti. Birkkuja ei juuri maisteltu, putteja oli, mutta 9-metriset olivat auttamatta liian pitkiä. Parhailta paikoilta tuli välillä vähän hölmöiltyäkin, mutta ei kovin vakavia. Olin pitkään 1 päälle vauhdissa, joka olisi ollut ihan hyvä tulos. Kolmanneksi viimeisellä (radan viimeinen) väylällä kasaantui mustat pilvet ylleni, avaus lipsahti outtiin. Dropparilta päätin heittää pikkunätin foren korin juureen, ja nostaa nelosen. Pilvet olviat eri mieltä à fore livahti melkein mukiin, ei osunut, skippi takarinteestä outtiin. Kutonen korttiin ja leuka rintaan. Lopputulos 65, 4 päälle, ei katastrofi, mutta vähän harmittelee.

Uupuneena kakkoskierrokselle, joka lopulta tuntui yllättävänkin kevyeltä.  Ilmeisesti uupumus iski väylällä 16, noin puolessa välissä. Ahdas metsäpilli alamäkeen. En osunut aukkoon. Osuin puuhun. Osuin puuhun. Heitin juurelle. Otin tuplabogin. Siitä suivaantuneena sain vielä revittyä viimeiset mehut ja otin todella maukkaat birkut väyliltä 3 & 5. Näiden siivittämänä pelasin yhden päälle, joka oli jo ihan hyvä tulos.

Kolmannen kierroksen kirous odotteli sunnuntailla, mutta ei päässyt yllättämään. Peli parantui entisestään. Putit mukiin, lähestymiset ja draivit osuu väleihin, pelaaminen tuntui pääsääntöisesti erittäin hyvältä. Etuysi pari alle. 12:lla sössin harmittavan 7-metrisen par-putin, mutta siitä huolimatta jatkoin hyvää peliä. Eilen rankaissut 16 tarjoili sunnuntaina nostobirdien ja peli eteni varsin mallikkaasti. Kunnes. 17 avaus (joka sekin jokseenkin ahdas) ei osunutkaan väliin. Sitten tuli puska ja tuuli ja tuplabogi. Viimeisen väylän birdie jätti hyvän maun, mutta kyllä vieläkin vähän nyppii tuo tuplabogi noin loppukierrokseen. Kierrostulos oli senkin kera 3 alle, joten peli sujui hyvin. Sillä nousin lopulta 12:nneksi, ei vielä huippusijoitus, mutta ihan kohtuullinen.

Kisan voittajaa jännitettiin aina kolmannelle sudden death –väylälle, kolmen pelaajan tasatuloksesta voittajaksi nousi lopulta Pasi Koivu.

Turnaus oli huikea. Hieno rata, viimeisen päälle kunnossa, aurinkoiset kelit ja nousujohteiset pelit. Mitä siitä muuta voi toivoa? Voin vain todeta, että treenaamisesta on sittenkin hyötyä. Muutama tiukka viikko treeniä kohti EM-kisoja. Kyllä se puttaaminen on sitten naurettavan helppoa.


3 kommenttia:

Juho Rantalaiho | 23:42 20.08.2014

Moi,

valitettavasti viesti tästä kommentista oli mennyt roskapostiin ja vastaus venähti pahasti. European Masters on massiivinen produktio, ja itse olen oikeastaan vain yhtenä työmuurahaisena muiden joukossa. Store-työskentelyä, juoksevia asioita & yleinen nakkikone. Naisten kärkiryhmä tuli siis komentona ylemmältä taholta :)

Kisa meni kokonaisuutena jotakuinkin suunnitelmien mukaan. TV-lähetyksistä löytyy aina parannettavaa joten jotain tehdään eri tavalla tulevaisuudessa.

Juho

Jori | 16:27 22.07.2014

Moi, sinänsä ei tähän yo. kirjoitukseen liity, mutta olisi mukava lukea sun kokemuksista European Mastersista, ja siitä miksi olit finaalikierroksella kärkiryhmässä. NAISTEN kärkiryhmässä.

Mitä sun toimenkuvaan turnauksessa kuului ja millaista tämä tuotannon puolella toimiminen on? Menikö game planin mukaisesti?

Tosifani | 10:57 15.07.2014

Jes!

Klassinen nousujohteinen kisa. Sä olet kova luu EM:issä, kunhan saat pilliheitot kuosiin.

Se o tähtäyksestä kii.

Tsemiä!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *