"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Hankea

24.2.2010 21:19

Ultimatekausi sai valitettavan päätöksen jo ennen mitalipelejä, toisaalta jalan kannalta varsin positiivista, että ehtii parantua.

Lumihanki kasvaa kasvamistaan, joten treenailun aloittamiselle ei sen puolesta ole kiirettä. Hollannin keikka silti lähenee uhkaavasti ja olisi kiva päästä edes jokunen draivi heittämään ulkoilmassa, saa nähdä. Hallivuoroa en ole onnistunut hyödyntämään nyt viimeisimpinä hetkinä ihan niin hyin kuin haluaisin, koska nilkka ei kestä vielä täyttä repimistä.

Treenaaminen onkin nyt siis pitänyt sisällään punttisalin (tosin vain ylävartalotreenin), sekä hiihdon. Hiihto on kuulemma tänä vuonna noussut erityisesti nuorten suosioon, luokittelen itseni nuoreksi, joten joko kyseessä on henkilökohtainen buumi (kyl määki ku muutki), joka laantuu seuraavaksi vuodeksi, tai toivottavasti pysyvä harrastus (ainakin yhtä pysyvä kuin lumi). Hauskaa se ainakin on.

Siitä ei kyllä pääse mihinkään, että tällainen harrastelijahiihtäjä kuin minä, ei välitä tosta perinteisestä ihan kauheasti. Älytön vaiva ja säätö ja silti lipsuu ja tökkii ja lumi paakkuuntuu ja ties mitä. Paljon helpompi luistella, kun ei ole mitään välttämättömiä välinehuoltoja.

Toisin sanoen hiljaista on frisbeetouhu, paitsi hallissa. Talven yli tuntuma on pysynyt kohtuullisena hallin ansiosta, joten nyt ollaan iskussa heti kauden alusta. Reilut neljä viikkoa kauden alkuun.


4 kommenttia:

Miksu | 15:02 27.02.2010

Mä olen NIIIN mukana! Sopivasti kotiudun Varkaudesta ja osuu vieläpä vapaapäivä kohdilleen. Savon viimeistelyleiri kutsuu...

latedog | 14:24 27.02.2010

Kahden viikon päästä? Ilmoittaudun. Kilpaillaan yhdistetyssä sarjassa. Hiihtolenkki lausteen radan ympäri, sekä kuuden väylän frisbeegolfhiihto. Heitot yli parin +10 s, alle parin -5 s. Ei peräkkäin vaan välissä saa hengähtää. 14.3. laitan tästä nyt foorumille läppää

Miksu | 22:07 25.02.2010

Niin se on pojat. Jotkut luo trendit ja toiset seuraavat perässä... ;)

Hiihtokisat numerolappuineen ja hopealusikoineen olis kyllä poikaa.

Paavo | 13:17 25.02.2010

Koska järjestetään 7k:n omat jäsentenväliset hiihdossa? ;) Tai joku hiihtodiscathlon Lausteella? Alkaa näitä hiihtämisensä tunnustavia putkahdella jo sen verran julkisuuteen...

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *