Näin tällaisen keskusteluketjun ulkomaisella frisbeefoorumilla, ja pitihän ne ottaa kaikki rieskaset yhteen kuvaan hymyilemään väkinäisesti. Kuvia klikkaamalla saa ne täysikokoisiksi.

Pelibägi vakiintuneessa muodossaan:
Voodoo x 3 (1 medium, 2 erittäin kovia softeja) puttaamiseen ja hysselähäreihin
Soft Ion suoriin heittoihin ja lähestymisiin joissa rollausvaara, P-MD2 hyserflip machine, C-MD2 jyrempi midari
S-FD x 2 (flippaava ja suora) P-PD ja S-PD suorat feidillä ja hysset. 3rd run C-PD ja P-PD2 ylivakaat.

Tän pelibägin suhteen etenkin on saavutettu kokolailla saturaatiopiste. En tarvi mitään lisää eikä houkuttele kokeillakaan. Jos tulee vastaan hyvään hintaan lisää näitä niin varalla on tietysti hyvä olla.

Vasemmalta oikealle, ylhäältä alas:
 C-P1, misprint P-P2, KCP Aviar, DX Aviar, R-Pro P1, R-pro Boss, Star Valk, S-TD, Sparkle C-DD2, C-TL+
Voodoo x3, Soft Ion, P-MD2, C-MD2, P-MD2, Champion Glow Mako (LED)
S-FD x2, P-PD, S-PD (150g), FR S-PD, P-PD, S-PD, 3rd run C-PD, Champion Eagle (LED)
C-FD, 3rd run C-TD+, S-CD, S-DD, P-DD, ES-DD2, Blizzard C-DD2, FR C-PD2, P-PD2

Toi PD-sateenkaari on eri hauska. Vielä pitäis saada vihreä, violetti ja indigo jos se nyt väriksi lasketaan. (ts. intiansininen tai retuliini, kertoo Wikipedia) Jos löytyy sopivia niin saa tarjota, voin ostaa tai vaihtaa. Ja jos näkyy jotain mikä kiinnostaa (pelibägin ulkopuolelta ja kaikkia erikoisempia tuskin myyn) niin saa kysellä. Olen frisbeegolf-forumilla nimimerkillä SanMiguel, sinnekin voi pistää yksityisviestiä. PD:iden ja FD:iden lisäksi tuskin ostelen mitään lisää. Ehkä ledikiekkoa yks tai kaks sit kun illat pimenee.

Valkosia kiekkoja on enemmän kun mitään muuta. Etenkin putteri pitää vaan jostain syystä olla valkonen. Ja toinen vaihe mikä on nyt menossa, on se että mitä kuluneempi ja käytetymmän näköinen kiekko, sen parempi. Uutuuttaan kiiltäviä jotenki vähän vierastaakin jo.

Väitän että kyllä jokaisessa frisbeeharrastajassa asustaa jonkinasteinen keräilijä/välineurheilija. Joka muuta väittää, valehtelee. Onhan näitä nyt vaan kiva näplätä joskus sillontällön, sillonkin kun ei radalle pääse.

Aloittelijan opas tulossa

Huomasin että aika vähän on nyt viime aikoina tullut kirjoiteltua tänne blogiin. Kiersin kyllä muutaman hienon radan Kajaanin seudulla, ehkä teen siitä vielä retkikertomuksen. Sen sijaan lupaamaani pidempään suunniteltua Aloittelijan opasta pitää vielä kypsytellä, kyllä mulla idea on ja hahmotus mutta pitäisi saada vaan tekstiksi vielä. Luulen että sitten syksymmällä kun ei enää pääse heittämään niin usein, täytyy jatkaa harrastusta virtuaalisena, ja silloin tulee enempi tekstiä valmiiksi.

Parempi ehkä niinkin, että laitan sen julkaisuun vasta keväällä, milloin on muutenkin hyvä tehdä tekniikkaremonttia talven jälkeen. Toki syksylläkin voi uusia juttuja kokeilla, mutta ei ne ehdi juurtumaan sit sillä tavalla. Tulossa on siis perusopas omasta näkökulmastani missä järjestyksessä aloittelijan kannattaisi eri asioita harjoitella ja lisäpointtereina ne itselleni suurimpina ahaa-elämyksinä toimineet valaistumiset.

Vaan nyt kun vielä on kesää jäljellä, on pääfokus edelleen heittämisessä, ja vähemmän virtuaalimaailmassa (vaikka lähes päivittäin foorumeilla pyörinkin. Siellä on myös ketju tälle blogille, ja jos joku haluaa jotain keskustella, niin siellä on ehkä parempi alusta sille kuin tämän artikkelin kommenteissa, vaikka saa tännekin kirjoittaa).

Syyskuun vaihteen rykäisy

Syyskuu on hyvä aloittaa tiukalla kisasetillä. Jos kaikki kisat toteutuu niin siinä olisi 4 päivää putkeen kisoja:

1.9. Siltamäen kaikille avoimet
2.9. Seppo Räty Classic 2012 (kaveripiirin kutsukisa)
3.9. Järvenpään viikkokisat
4.9. Keinukallion viikkokisat

Katsellaan miten noita jakselee, ja mitä säitä pitää…

t. MikkoS

Västerby B-bana

Ennen tätä lauantain ”pääruokaa” käytiin Tammisaaressa tankkaamassa pizzaa ja kebabia eli kebua. Sit ei muuta kun mahat täynnä tolkuttomaan tuuleen. Alusta alkaen oli selvää että tämä on se Goljatti jota tänne on tultu kaatamaan. Ei muuta kun poolit kasaan ja kentturalle. Ite alotettiin kolmosväylältä -helppo par. Päätettiin suunnata ykköselle muitten perään ja skipata sit kakkosen jälkeen neloselle. Pitkä ykkönen ottaa kyllä luulot pois – fgr.fi ratakarttaan nähden mittaa on jopa lisää ja par5 taulussa. Saa siis draivata kutakuinkin tosissaan kolmesti ennenkö alkaa sovittelemaan lähäreitä futishallin takakulmalta lähtevään metsäaukkoon. Kolmannella heitolla sydän vähän hypähti, luottokiekko S-PD kimpoili hetken hallin katolla, mutta näin onneksi että vauhtia on tarpeeksi tippua alas sieltä – huoahdus. Yhden kanssapelaajan kiekon katto saikin saaliikseen. Varmaa lähestymistä ja +1 korttiin. Tälläsella väylällä täytyy olla tulokseen tyytyväinen.

Kakkosella ei ihmeitä, hieman ponnetonta tekemistä, nelonen korttiin. Nelosella sitten: tämä väylä täytyy nähdä livenä. Hitto kun noi kuvat ei kerro syvyydestä tai korkeuseroista oikein mitään. Kallion päälle siis heitetään ja reunassa on vielä OB josta pääsee dropparille jos hölmöilee. Itse avasin kallion päälle, kiekko kimpoili näkokentän ulottumattomiin, pakko lähteä tarkistamaan.

Lopulta selvisi että täpärästi sisällä. Siitä lähäriä matkaan, ja toista perään, hyvin jäi korille, ei siis tarvinnut puttailla. Seuraavasta suoraa pilliä alas, feidailin rankasti oikealle josta räpiköin neloseen. Ihan hyvin ”seivattu” bogiin kumminkin. Seuraavalla kyllä jäätävä avauspaikka: ylös ja oikealle pitäisi saada, pienestä aukosta jossa on vielä kattokin aika matalalla. Fore selvitti silti tiensä ihan hyvin matkaan. Jatkoheitto ok mutta liian suora, lähäri hieman kauas, ja tietysti putti rautoihin. Porukalla sovittiin että enää ei puttihölmöillä. Seiskalla sitten taas suora alamäki lammen rantaan. Mm. Heinonen pisteli tässä Ekenäs Energi Open 2009 videolla niin upeeta putteriheittoa että pakko oli lähteä samalla ajatuksella liikkeelle. No, ajatukseksi jäi, feidit vasuriin, josta korin alle, helppo par. Kasi olikin viikkoja etukäteen pelätty elämäni ensimmäinen (tarkoituksellinen) vedenylitys. Sitä varten meinasin hommata jo kelluvan kiekon, mutta maltoin mieleni sillä en usko että usein olisi käyttöä sille. Sen sijaan kaivoin kaapista isännättömän löytökiekon josta ei olisi harmia vaikka uppoaisi. Überhakattu D-TD flippasi isosta hyseristä flätiksi ja selvisi ongelmitta viivasuoraan rannalle. Jotain tyhmää siinä tais silti käydä kun nelosen keräsin muistaakseni.

Ysi olikin ehkä viikonlopun surkuhupaisin hetki. Keskityin varmaan liikaa evääksi jääneen kakkoskebabin syömiseen kun Perushuonon putteridraivin ja ponnettoman lähärin jälkeen tarvin neljä puttia ennenkuin kiekko oli häkissä. Neljä. Aina vaan rollas riittävän kauas ja vielä kerta alarautaan. Ajattelin syödä kebabin pois ja alkaa pelaamaan kun tultiin kympille. Toi kymppihän on kans sellanen väylä että kannattaa ajaa vaikka Lapista asti kattomaan. Hiton korkeelta avoimen OB-kaavioon.

Raivokas tuuli teki kyllä pelistä jännää, kun kavereitten kiekot feidas varmaan 50 metriä vasuriin, ei kuitenkaan OB:lle asti. Päätin pistää Frenzyn annukkana matkaan ja antaa sen suoristaa. Hieman liikaa annukkaa ja feidi tuli tooosi myöhään. Oikealla oltiin, ja kutakuinkin OB-viivan tuntumassa. Pelto oli ajettu vain keskeltä ja olin jo jossain määrin varma että nyt hukkui sitten eka kiekko täällä. Edellispooli antoi kuitenkin sen verta hyvät koordinaatit että ei tullut vajetta bägiin. Sen sijaan +1 tulokseen ja dropparille – nimittäin ratkaisevat kolme metriä OBlla oltiin. Dropparilta on vielä aika kivasti matkaa, ajattelin että seiftaan ”mantereen” reunaan ja jatkan siitä. Mitä vielä, MD2 epäpuhtaasti kädestä ja tuuli flippas sen suoraan oikeelle OB:lle. Ikinä lähteny noin rumasti lapasesti, oli tuulta tai ei. Neljä vuottako tätä olikin taas harjoteltu? Uutta matkaan, sen jälkeen mantereelta saareen ja OBlle asti (tietysti!) ja metrin verran viivasta sisällä putista ei jaksanut tässä tuulessa edes haaveilla. Juureen vaan ja nosto koriin ja kasia korttiin. (sis. 3x OB) Koska täältä pääsee pois?

Tii on siis tuolla kalliolla keskellä kuvaa. Vähän v–n kaukana.

Avoimella suoraan mereltä puhaltanut tuuli oli kyllä sellasta että mitkään sanat ei sitä riitä kuvaamaan. Voisin jauhaa siitä vaikka kuinka eikä sitä voi tajuta ellei ollut siellä. Ihan siellä seisoskelu oli jo riittävän epämiellyttävää, saati että jotain kiekkoja pitäis heitellä. Kaks seuraavaa pelasinkin perustylsästi bogiin. Ei vaan viittiny yrittää mitään ihmeellistä tossa tuulessa. Sitten suunnattiin takas metsäisempään maastoon. Seuraavalta pysty pelastamaan huonosta avauksesta huolimatta fore-FDllä (just toi huonosta asennosta foretettu FD pelastanut monta väylää) paariin, ja alkoi taas peli maistua. Aiemmat 9.-13. väylät en ollutkaan honoreilla vaan vikana avasin, eli selkeästi alipelaamista. 14:lla sen sijaan pari tiukkaa tykitystä S-PD:llä ja oltiin jo paikoilla josta hyvä lähäri toisi paariputille näinkin pitkällä ja haastavalla par4:lla. Heitinkö sitten kuitenkin laiskan, ja putti ei niin kaukaa osunut. Silti isot draivit jätti hyvän maun suuhun. Seuraavalla hieman epäonnista rimpuilua puiden seassa ja muutenkin pöljää peliä. 16:lla aika huonoja heittoja, paitsi putti (mulle) suht kaukaa sisulla sisään. Päätin etten puttaa enää huonosti, herättelin itseäni pitkän pelipäivän päätteeksi. Ketjujen kilahtaessa tuntukin niinkun olisin voittanut jotain. Voitinkin: puttisekoilevan itseni.

17 on myös sellanen väylä että käykää ihmeessä pelaamassa tää vaikka kauempaa, melko uniikki viritys. OBt vasemmalla, oikealla, ja korin ympärillä n. 20cm korkea verkkoaita. Ei toivoakaan että viitsisin yrittää birkkua ja keräillä itseäni OBlta sen jälkeen. Paariin ei sen sijaan tarvinu nähdä vaivaa, iisi piisi. Vikalla huonohko avaus mutta loistava putterilähäri ja eipä tarvinnu lauantain vikaa heittoa paljoo puttailla. Lopputulos +18 eli joka väylältä keskimäärin bogi. Ei birkkuja. On kyllä jäätävä rata, ja pakko pelata uudestaan joskus (ei myrskytuulella).

Pajuniitty

Sunnuntain aikataulusta olisi tullut liian tiukka, joten päätettiin skipata Karjaa, ja ajaa suoraan Vihtiin. Ajatuksella: Pajuniityssä ensin vähän kohdistusammuntoja ja sitten sunnuntain pääruoalle Nummelanharjuun. Pajuniittyhän on siis Jokelamaisen helppo rata (itseasiassa varmaan vielä helpompi koska ei ole edes sitä yhtä metsikköä ja sitä isoa alamäkeä mitä Jokelassa). Pyörivä puuskatuuli teki silti pelaamisesta ihan tarpeeksi jännää. Periaatteessa jokaiselta pitäisi hakea ja useimmiten saadakin se kakkonen. Tuulessa silti avaukset oli niin kaukana ettei edes hyvä puttaaja pistäisi niitä automaatilla sisään. Hyssenä kun heitti, tuuli vei kymmeniä metrejä sivuun, vaikea arvioida ennakko oikein. Kolmosella olis ollu tarjolla kakkonen, mut ei mulle (oksatkin edessä ja seliseli). Vitosellako rämmin jopa bogiin koska intoilin liikaa lähärin tehoissa, morjesta pöytään. Kutosella sitten loistava avaus ja huonokin puttaaja pisti birkkua korttiin. Seiskalla tai kasilla toinen birkku ja oltiin jo yksi alle. Vikalla sitten perustyhmää: kakkosheitto puttietäisyydellä, mutta päätin sitten paljastaa Voodoon pohjan tuulelle ja helileijjaa oltiinkin putinkantamattomissa. Nelosta siitä naamaan ja par-tulokseen, töttöröö. Ei merkintöjä aikakirjoihin.

Nummelanharju

Päätettiin että ei ole aikaa eikä välttis energiaa pelata enää täyspitkää Rajamäkeä taikka Hyvinkäätä, joten Harju saisi toimia finaalinäyttämönä. Olin varmistanut turneen voiton jo aiemmilla radoilla, mutta kakkossijassa oli kiinni ainakin kolme tai neljä pelaajaa. Pistettiin poolit tulosjärjestykseen ja lähdettiin radalle. Ekalta kakkonen, hyvällä putilla. Tokalta kakkonen, loistavalla draivilla, ja hyvällä putilla. Tässähän alkaa kaava muodostumaan… Kolmosella aika pitkä odottelu, mutta ei peli siihen seonnut. Näyttävä foretus juuri sweet spottiin. Lähäriä FD:llä kohti koria, oli jopa menossa korille mutta joku oksa pilasi sen idean. Birkkuputtia saattoi silti kokeilla, tosin liian kaukaa. Par maistui silti, oltiin vielä yksi alle. Nelosella koitin suoraa draivia FD:llä, mutta puuosuma heitti oikealle karheikkoon. Perinteinen seivausfore FD:llä teki taas tehtävänsä ja oltiin väylällä takaisin, ihan hyvissä asemissa. Noin 20 metristä Voodoo spinniputilla matkaan, pientä annukkaa alkuun, ja peijakas suoristi keskelle ketjuja! Harvoin on paariputti sykähdyttänyt noin!

5 & 6 tasaista peliä, tiesin tasan mihin pystyin (par ei ongelma, birkkua ei kannata tavoitella koska vaatii itseltä uroteon) enkä tehnyt virheitä. Kasilla vasta tuli eka laiskuusvirhe lähestymisessä. Löperö draivi feidasi metsään ja yhtä löperö lähäri jätti niin kauas että putti olisi kokeilu. Koska korin takana on pudotus, ainoa oikea vaihtoehto oli taipua bogiin ja nepata vaan korin alle. Ysillä ei ongelmia, perusdraivi ja lähäri metriin. Etuysi siis par-tulokseen, mahtavaa. Ekalla kerralla täällä olin varmaan jo +10 vauhdissa.

Kiekkoa maisemaan vaan täysillä! Kori kiekosta sormenleveyden vasemmalle, kuopan pohjalla.

Toinen viikonlopun etukäteen hehkutetuista ja pelätyistä hetkistä, kympin avaus. Reilu kakssataa, korkeuseroa aikaperkeleesti ja kiekkoja nielevä kivikasa-OB oikealla. Nam nam. Päästettiin yksi pooli edelle että voidaan katsoa vähän ilmatilan tuuliolosuhteita ja kerätä omaa rohkeutta. Päätin lopulta laskea ylivakaan kiekon varaan. P-PD2 about täysillä matkaan, pienessä annukassa. Leijas pitkään oikealle, mutta tiesin että tilaa on ja kiekko palauttaa varmasti. Oikein tiedetty! Ei silti kaukana kivikasasta mutta kaikki lasketaan.

Great success! Himppasen lähellä kyllä OB-tikkuja…

Siitäpä MD2 hyssenä korille ja birkkua ei tarvinnut edes putata. Voittajafiilis. Seuraavalla foretus näytti jäävän lyhyeksi, mutta paikanpäällä näki että huoletta voi kokeilla. Eleettömästi hysseputti Voodoolla sisään. No perkele! 12 väylällä just sopiva pikku hysse PD:llä. Semikauas, ja puun taakse jäi, mut voihan näitä kokeilla… sisään! Ekalla kerralla täällä ei toiminu juuri mikään, tänään täällä toimii kaikki! Takaysin kolme ekaa, kolme alle. Näin sitä pitää. Seuraavalla takaysin eka hölmöys, lähäri olis ollu hyssellä hieman vaikea, forella FD:lle oli suora mutta kapea puuväli. Liian hienoa yritin ja puuhun napsahti. Toka yritys lötkö-Maniacilla sitten juureen, ei tarvinu puttia. 14 on ehkä Harjun vaikein. Pitkä ja noin 180 asteen mutka oikealle. Avaus napsui juuri senttien verran puuhun jonka ohitettuaan olisi ollut loistava. Olisi. Lisää hieman epäonnistuneita ”1-kesää pelaavan” heittoja, ja tuplabogia korttiin. Silti 2 parempi kuin se 8 minkä otin tästä ekalla kerralla.

Viidellätoista leijatin putteriforen puuhun. Toinen kerta elämässä kun kiekko jäi oksistoon. Kivitin kiekon alas ja otin lien suoraan alapuolelta. Otin myös rankun kun keskustelun jälkeen päädyttiin siihen (myöhemmin tarkistettu että 2m-sääntö voimassa vain jos TD erikseen määrää). Nelosta korttiin, ei uponnu puttikaan. Pöh. Aika nostaa tasoa loppukiessille jos meinaa ettei kaikki tehty työ sula hukkaan. 16 on myös mielenkiintoinen avaus, hitolliseen ylämäkeen. FD varmasti mäen päälle, pituuttahan siinä ei suuremmin tule. Forella jatkoa mutta jäi silti lähärillekin töitä. Juureen ja nosto mukiin. 17 on myös hauska hyssettää ellei pelkää tietä oikealla. Höpö höpö, ajattelin, pikkutarkka hysse PDllä on kuitenkin se heitto jonka heittää vaikka unissaan. Juuri mutkaan osuin, mutta jotain oli tiellä jossain kun kiekko ei jatkanut alas asti. (siis vasemmalle alas, ei sinne tielle oikealle) Lähäri metriin ja sillä sipuli. Vika on vähän sellanen väylä taas mulle että en tiiä mitä pitäis tehdä että birkkupaikoille pääsis. Opetella joku hiton pitkä hysseflippi? Kasvattaa foren rangea jotain 20m? Fore on varmempi, joten lähdin siis täysillä liikkeelle, mutta ei se jaksanut kuopan yli asti. Hyvät skipit vei silti PDn kohtuu pitkälle, ja paineettomille lähestymispaikoille. Lähäriä peliin ja viikonlopun viimeinen 2m putti sisään.

Lillmärssanissa mietityttää…

Mahtava kierros siis (+1 kun vähennettiin väärin otettu rankku), ja uskoakseni elämäni parasta frisbeegolfia. Rata on vaikea, mutta silti en ottanut kuin yhden tuplabogin, kolme bogia ja tein neljä birkkua. Kahden rundin +2 tuloksella (jos nyt kuvitellaan että olisin pelannut toisen kierroksen myöskin +1, ei ehkä hirveen todennäköistä) olisi päässyt esim. Amatööritourilla hyvinkin ylös tuloslistoilla. Mikä hommassa siis toimi? Se mistä puhuin aiemmin, eli väylän analysointi oikein ja tietäminen mihin pystyy. Silloin kun on mahdollista, yritä sitä birkkua (esim. kakkosella suorahko hysse korille, sopivasti mun rangen sisällä). Silloin kun avaus mukille vaatii jotain mikä on epätodennäköistä onnistua, pelaa helppo par etsimällä sweet spot josta hyvä jatkaa seuraavalla (esim. vaikka vitosen avaus). Kontrolli piti hyvin (osuinkohan n. kolmeen-neljään puuhun koko kiessillä) ja peli-ilo säilyi (sai positiivisen flown aikaan kun näki että tulosta tulee). Tästä onnistumisesta pitää ammentaa jatkossa, ja pelata samalla tavalla.

Ruutulipulla

Loppulukemat: 3 päivää (oikeastaan vajaa 2 vrk sillä pe aloitettiin n. seitsemältä ja su lopetettiin viiden maissa), 7 rataa, 95 väylää, par 301, tulos 343. Keskiarvolla +0,44 per väylä. Muut kuin Nummelanharju luultavasti omaa tasoa huonommin,  (etenkin Västerbyn +18, mut se onkin todella pro-rata) mutta loppupeleissä ei niin kovin huonosti, jos ottaa huomioon aiemmin tuntemattomat radat. Meille perusharrastajillehan tämä on todellakin ”Maraton” mutta tulin tässä kirjoitellessa ajatelleeksi että ei tämä nyt niin ihan hirveästi heittoja ole, eikö jossain isommassa 4-päivän kilpailussa aleta puhumaan about samoista par-luvuista? Siinä mielessä pystyy vertaamaan että mitä noi ”isojen poikien” kisat vaatii fyysisesti ja etenkin mentaalisesti että on iskussa koko kisojen ajan. Vaikka ehkei ne valvokaan yhteen-kolmeen ja grillaile ja sauno – ainakaan joka ilta. 😉

Järjestelyt oli vimosen päälle. Mm. ratakartat kaikki yhdessä vihkossa.

Maratonin ideoijalle ja TD:lle erittäin iso kiitos, hienointa mitä oon lajin parissa päässyt tekemään. Pelaamisen ulkopuolella myös jälkipelit oli hyviä, kiekkovertailut ja muut friba-shaibanjauhamiset korvaamattomia. Ens vuonna ehkä vielä isommin, mutta siitä vielä hys-hys…

t. MikkoS

Hienoin viikonloppu friban parissa, hands down. Kyseessä siis aiemmin mainitsemani, kaverin organisoima kaveriporukan fribatapahtuma Hanko-Hyvinkää -frisbeegolfmaraton. Ja  vielä sokerina pohjalla ehkä paras kierros mitä tähän asti olen ikinä pelannut. Mutta aletaanpa alusta:

Starttiviivalla

Suunnitelma oli siis kunnianhimoinen: 3 päivää, 10 rataa. Väyliä 146. Etenkin kun perjantai jäi puolikkaaksi työpäivän vuoksi, tulisi tuohon määrään kiriminen tarkoittamaan melkoista kiirettä. Päivämäärästä päätettyä psyykkaaminen ja uho kasvoi tapahtuman facebook-sivuilla päivä päivältä mitä lähemmäksi starttia tultiin. Myös sääennusteet näyttivät aina vain surkeammilta. Toden totta, sekunnilleen samaan aikaan kun jäin Leppävaarassa junasta vaihtaakseni autokyytiin, alkoi sade. Matkalla kohti Hankoa tulikin vettä tuulilasin täydeltä. Oltiin silti päätetty että kierrokset pelataan, säässä kuin säässä. Kuin ihmeen kaupalla, Tammisaaren kohdalla taivas alkoi seljetä ja maasto näytti kuivalta.

Lillmärssanissa jopa aurinko näyttäytyi. Tänne on pakko palata pelaamaan tuo biitsiväylä.

Lillmärssan A-rata

Ensimmäinen koitos. Poolit arvontaan ja radalle. Kunnon lämmittelyn puutteessa alku ei ollut mitenkään mieliinpainuvaa. Paaria ja bogia. Nelosella sitten loistava avaus, S-FD noin 60% tehoilla kummun yli suorana viivana. Puttiin jäi silti varmaan 20m, eli ei toivoakaan. Tämän jälkeen kokoonnuttiin keskustelemaan OB-alueesta joka oli hieman epäselvä, jonka jälkeen vitoselle samassa kasassa. Kori puuttui mutta päätettiin pelata silti. Naurettavan huonolla foredraivilla 15m päähän puskaan, johon tuli kaksi muutakin kaveria seuraksi. Varmaan viikonlopun huvittavin lie (tsekkaa kuva).

Otinko kutosen siitä lopulta, hieman meni sketsiksi. Seuraavalla oli CTP-kisa. Avasin birkkupaikoille (ja otinkin siitä kakkosen) mutta en ollut ihan lähimpänä. Lähimmäksi avannut taisi jäädä kaikki 2 senttiä viidestä metristä joka oli CTP:n alarajana.

Suunta on hyvä, mutta jotain oksia sattui tielle. Ei donitsia, mutta ensimmäinen kakkonen kyllä.

Seuraavalla myös hieman huumoria avauksessa. PD2 forella lähtikin yllättäen suoraan, ja iskeytyi B-radan tiin ja kallion väliin. Disc below playing surface -perusteilla jatkoin tiiltä, lähestyin maailman pehmeimmällä R-pro Maniacilla pariin metriin ja paariin kumminkin alun fiaskon jälkeen. Seuraavilla väylillä alkoi vettä tihuuttaa ja hyttysiä oli välistä niin että meinasi järki lähteä. Ei mitään erityistä, kohtuullisia avauksia ja lähäreitä, umpisurkeita putteja. Mein Kampf -väylällä rymysin turhaan metsässä, kunnes sisuunnuin ja pistin neljännen heiton forella alarautaan jostain 40 metristä. Seuraavalla perushuono putteriavaus joka selvitti alun puut mutta feidasi kovasti vasuriin. Markkeri maahan ja putteri käteen. Katse korille ja tuli ihan v*n outo olo – olen ollut täällä aiemmin. Deja vu. Mä tiesin että seuraavaksi lähestyn laiskasti ja putteri osuu koria reunustaviin tukkeihin. Mä tiesin sen. Miksi siis tein just niin? Luoja tietää. Onneksi puttasin siitä sisään niin toi hämärän rajamailla -trippailu ei vienyt turhaa pistettä siitä. Weird shit.

Vikalle luupille siitä. Pelattiin eka väärään koriin, ja muutenkin laiskasti, ottikohan kaikki vähintään bogin siitä helpolta väylältä. Vesisade jatkui. Onneksi oli sateenvarjo, mutta kaverit alko oleen aika märkiä. Seuraavalla oli tosi makee korin paikka, oikeelle kääntyvä kallion kierto ja kori bunkkerissa. Avaus surkea, mutta jatkofore siitä sijoittui hyvin, tosin bunkkerin ulkopuolelle. Putti sisään ja hyvä mieli. Sitten tultiinkin puistoon yhtäkkiä! Mieluisa yllätys, ja lisää foretusta. Päivän paras fore ja oli birkkupaikoilla. Varmaan 90% Suomen fribaajista olis putannu sisään siitä, mut mulle ei maistunut. Hohhoijaa. Seuraava oli yllättävän vaikea, oli hankala hahmottaa korin paikkaa. Matkaa ja esteitä olikin siinä määrin että vitosen siitä taisin keräillä. Tokavikalla avaus jyrkänteen päästä alas, mietin jo että kunka hitossa kiekkoa enää löytyykään… mutta siellähän se pötkötti mättäällä. Puita linjalla, olisiko ollut parempi lähestyä forella – olisi, sillä rystylähäri feidasi liikaa vasuriin. Tämänhetkinen puttitilannehan on se että jostain 4 metristä vasta on varma, ja lähdin jo lielle sillä ajatuksella että ”varmaan meni liian kauas, en saa sisään”. Tolla ajatuksellahan se putti olikin jo tuhrittu, nelosta siitä. Hieman väsyksissä ja märkänä (vaikka kaverit oli 5x märempiä kun ei omanneet varjoja) vikalle väylälle.

Chaos between a rock and a hard place…

Ennen kierrosta teroitin kaikille että muistakaa syödä, kettumaista pelata pitkiä kierroksia väsyneenä märkänä ja verensokerit alhaalla. Sitten olin itse tehnyt juuri niin. Vikahan on suoraa viivaa alamäkeen, reilu 100m. Paperilla lajin helpoin väylä, mutta kuten kaikki tietää, todellisuudessa vaikein. Edellinen pooli oli jo lopetettuaan ajanut auton reiluna kerhona väylän päätän ja tuikuttivat sieltä pitkillä valoilla silmiin. Kiitti jätkät. Rymysin siinä väylät molempien puolien metsiköt, ja lopuksi lähestyin outtiin – mahtava lopetus kierrokselle. Just toi heitto oli sellanen olo et ”oonkohan mä tehny tätä joskus aikasemmin kertaakaan”, miten voi olla niin vaikeeta? No, outista korin alle ja nosto, näillä fiiliksillä rupee enää puttailemaan. Seiskaa korttiin ja märät pelaajat autoon. Voitin radan silti, mutta olis pitäny kyllä jonkun iskeä lopussa ja mennä ohi niin olis opettanu enemmän.

Täktom

Tavattiin kolmas autollinen pelaajia ”lähiliikuntapaikan” radalla jossa oli ’ilmeisesti’ 6 väylää 3 koriin. Luulin jo hetken että järjen valo olisi voittanut ja oltais lähdetty hittoon sieltä (kello oli 22:30, aika tarkkaan auringonlasku, pilvistä ja satoi vettä). No mutta ei tietenkään, kun pelaamaanhan sitä on tultu. Vässykkänä halusin pois kuivaan ja lämpimään, mutta enemmistöpäätöksellä mennään. Hieman kiukustuksissa siitä PD:llä hyssepommi kolmeen metriin, tehkää perässä. Ja kyllähän aika moni tekikin. Rata”karttana” oli siis vain sanalliset opasteet minkälainen väylä kyseessä ja about mistä heitetään. Mentiin siis aika pitkälle fiilispohjalta ja koitettiin kehittää sellaiset väylät niihin kolmeen koriin mitkä vastaa kuvauksia. Helppojahan ne oli kun mitkä. Pimeässä silti suht haasteellista heittää, saati löytää ne kiekot. Aika hyvin niitä birkkuja oli tarjolla ja mokatuista avauksistakin pääsi vielä paariin. -2 taisi olla lopputulos, ja voitto kotiin. Peliporukka oli hyvä, ja läpät riittävän huonoja että ei enää harmittanut että pelataan sateessa pimeässä metsässä ledittömillä kiekoilla. Hieman silti sellainen olo että onkohan Hangossa psykiatri tavattavissa lauantai-aamuna??

Kiekkoja satelee.. eikun vettähän se on. Pimeässä metsässä. Hulluja.

Lappohja

Iltahan venyi saunoineen ja makkaroineen n. kolmeen ja herääminen päänsärkyyn jotain 7 tunnin päästä siitä. Loistava idea lähteä pelaamaan lisää. Nesteytys ja lääkkeet hoitivat olon pelikuntoon. Armoton tuuli oli virinnyt ja tiesi että miinukselle on pitkä matka tuntemattomalla radalla. Alkuun vähän seiftiä jotta paariin OBlla käymättä. Seuraava olisi ollut juuri täydellinen mun forelle, just sopivan pitunen ja muotonen. Liian matalana lähti ja eihän siitä mitään tullut, vaikka aurinko näyttäytyikin.

Hallelujaa, aurinkoa! Huono draivi ja lähäri ei siitä kyllä muuksi muuttunut.

Siitä midariforella kohti koria ja eikun pitkäksi pöheikköön ja ei sieltä mitään puttia saanut. Seuraava puolestaan oli mun rystylle kun tilauksesta, just sopiva mitta ja sopivan verran oikealle. Tuulesta välittämättä S-PDtä matkaan ja skippien jälkeen metriin. Tuli hetkeks sellanen olo että osaahan sitä tän sittenkin. Vain hetkeksi. Seuraavalta bogia ei mistään erityisestä syystä, ja vitoselta huono draivi huono lähäri huono putti ainakin bogi vai oliko peräti tupla. Plääh. Kutosella varman päälle, PD2 forelta, varma lähäri ja nosto. Ei yritetä sankaritekoja. Paitsi seuraavalla, en tiedä miten ihmeessä tykitin suoraan oikealle puihin (joku defenssi varmaan että pyyhkiytyy mielestä) ja sieltä oli turha enää yrittää paariin. Nelosta korttiin. Seuraava olis ollu CTP, mutta tossa tuulessa kapee väylä jossa kori kallionyppylän päällä – no chance. Vielä puttihölmöily kaupan päälle ja nelosta taas. Nyt olin jo ihan varma että joku tulee takaa ohi.

Upsi on kameralle liian nopea. Onneks alushousut on sopivasti fokuksessa.

Seuraavaksi alkoikin onneksi taas foretus. Ei mahtava mutta ihan oivallinen avaus – josta taas 90% ikäluokasta olis pistäny birkun sisään. Kolistelin vähän rautoja ja merkkautin kolmosen. Seuraavana tiukka ysikymppinen mutka-oikeelle-par4. Huono foredraivi jäi puskaan. Pöh, totesin ja pistin upsilla metsän yli. Hieman liikaa korista josta ei saanut puttia sisään (90% olis saanu) mutta hyvä par silti. Seuraavaks piti taas heittää vaan suoraan. Putteridraivi selvitti puutunnelin mutta sen jälkeen vasuriin eikä korille. Lähäri silti juureen (kalliolla taas käytössä superlutku R-P1) ja paariin. Loput kolme väylää pääsis tykittämään ihan täysillä. Pieni liukastuminen 12. tiin etureunalta, mutta silti S-PD pääsi ohi kaikista lyhtypylväistä ja kentän yli. Lähäriin jäi silti n. 35m ylämäkeen, oksia tiellä. Jäätyminen ja lähäri ekaan puuhun, ja seuraava kuoppaan. Sieltä  ylös korille ja nosto. Luulin että otin tuplan mutta väylä oli onneksi par4. Onneton suoritus silti avausta lukuunottamatta.

Tokavika hieno ”liidätysväylä”, hitot kun täysiä vaan. Seurauksena hauskimmat kotivideot -kamaa, S-PD vikoihin puihin vasemmalla, otti ihme osuman ja lähti leijjaamaan lievästi oikealle josta lopulta feidasi hiekkakentän laitaan. Lie oli siis lopulta loistava, mutta ei ikinä toistettavissa tuo lentolinja. En silti pettänyt, laiska lähäri liian kauas josta mieli jo maassa putille (”ei varmaan mee”) no eihän se mee jos on jo päättäny. Vikalta peruspelillä par. Mun peruspeli on siis hyvä/ihanjees avaus, hyvä lähäri niin lähelle ettei tarvi putata koska jos tarvii putata, on mahkut aika huonot. Birkkuunkin (par3sella) sen avauksen täytyy olla kokolailla 1-2 metrissä jotta on varma. Ei tolla paljoo keulita. Voitto 2 heiton erolla sentään.

Skogby

Seuraava rata oli juurikin uudistettu, mutta onneksi ehkä parhaiten ja selkeiten merkattu missä olen tähän asti pelannut. Joka väylällä väyläopaste ja joka korilta selkeä merkintä ”luontopolkutyyliin” seuraavalle tiille. Täysin ilman ratakarttaa pelattavissa vaikkei olisi ennen käynyt. 2 ekaa väylää perussuorittamista, riittävän hyvä avaus (fore), josta lähäri korin alle ettei tarvi jännittää. Kolmosella sitten putteridraivi hoiti hommansa. Alamäki, järkky vastatuuli ja suora väylä. Ei huolia, vaan kakkosta korttiin. Seuraavalla jäi CTP haaveeksi (kaveri otti siitä pisteet) mutta paarilla edelleen eteenpäin. Vitosella vähän puuosumia ja vaikea jatkopaikka. Par tai bogi en muista miten kävi. Seuraavaksi taas foretusta, täydellinen avaus, mutta mun puttitaidoilla olis pitäny olla näköjään vielä parempi. Kokeilu kaukaa ei menny ja sit vielä paukutin alarautaa kolmannella. Täydellinen opetus miten sössitään birkkupaikoilta nelonen, hurraa.

Kuva ei liity tapaukseen. (Västerbyn #11, siitä lisää ensi kerralla…)

Seuraava oli taas ihmeen vaikeaa vaikka avaus oli hyvä. Vähän yläoksiin osumista lähärissä ja vitonenhan sieltä lopulta tuli (korotettuun koriin ei viittiny kokeilla kaukaa). Paaria tuupattiin menemään jatkossakin. Seuraava perushelppo josta olis automaattibirkku ellei söhlis liikaa vasemmalle. Seuraava pitkä alamäki myötätuuleen oli ihan jees liidätellä FDtä taas. Birkkupaikka, putit rautoihin. Sama tarina seuraavalla. Nää putit, huh huh. En tajua mikä siinä on, piti vaan yrittää mukautua. Loppuun taas ”helppo” väylä, lyhyt suora puutunneli, paariin räpiköitiin siitä. Lopussa pääs vähän avaamaan paikkoja, eli isoo avausta. Lähäri vähän pitkäksi (saankohan sisään) mutta tällä kertaa putti ei pettänyt. Ihan jees yhteistulos mutta parit hölmöilyt pois ja putit sisään olis ollu varmaan -5 tai jotain.

Ensi kerralla kerron hienoimmasta ja vaikeimmasta radasta mitä olen tähän asti pelannut. Västerby B-bana.

(to be continued…)

Discmanian Deep in the Game -videosarjan rystydraivi-osan upeasti kuvatussa avauskuvassa Dave Dunipace spiikkaa seuraavaa:

”the thing I like about disc golf is, what I consider the magic of disc golf, and that’s when I throw a perfect shot and I can feel that shot leaving my hand and flying all the way to the target. And I know exactly where its going and I know that I have just done it perfectly. That’s the magic moment for me”

Paitsi taianomaista katseltavaa, tämän ajatelman sisältä löytyy muutama hyvä pointti joilla kohentaa omia suorituksia. Alla kerron miten itse asian koen.

Visualisointi

Hienoin heitto on se joka onnistuu täysin kuin sen suunnitteli. Tulos on toissijaista. Sillä ei siis välttämättä tarvi saada kakkosta saati holaria, vaan kyseessä voi olla vaikka joku viitosheitto syvimmästä pyltsistä joka liitää kontrolloidusti juuri oikeiden puiden välistä ja palaa väylälle loistavaan jatkopaikkaan. Ko. väylältä tuloskorttiin tulee vähintäänkin tuplabogi, mutta elämys täydellisen onnistuneesta heitosta palkitsee silti. Tulos ei tosiaan välttämättä korreloi suorituksen kanssa. Joskus surkea draivi löytää puun juuri oikeassa kulmassa ja kimmahtaa vaikka koriin asti. Oliko se silti hyvä heitto? No ei.

Olen jo jonkin aikaa harrastanut visualisointia ja keskittymistä joka heittoon, myös harjoitusrundeilla (mistä joskus saankin palautetta, lähinnä ihmettelyä). Videoilla maailman tähdistä voi nähdä heidän hakevan liikeratoja kohdilleen tiipaikalla ja näppäilevän kiekkoa. Onko se vain hifistelyä, ja imitoinko vain robottimaisesti näitä tähtiä jos teen samanlailla? Tai onko kyseessä vain rituaali jonka toistamalla aina luon itsevarmuutta suoritukseen? Mielestäni ei, kuten keskustelupalstallakin jorisin.* Heittoliikettä lämmitellessäni pyrin palauttelemaan lihasmuistiin niitä liikeratoja mitä suunnittelemaani heittoon tarvitsen. Samalla kuvittelen mielessäni kiekon lentorataa jolla se päätyy varmimmin haluamaani paikkaan. Ko. paikkakaan ei aina ole kori eikä sen juuri, vaan jos ei ole realistista kuvitella että pääsen seuraavalla mukin alle (=repimättä täysiä niin että toistettavuudesta ei ole tietoakaan), niin etsin väylältä sweet spotin jota lähden hakemaan, ja josta on paras heittää seuraava heitto. Ei se haittakaan vaikka menee pitkäksi tästä maalista, kunhan ei ulos väylältä. Haluttu lentorata pitää myös olla sellainen joka on mahdollinen ja toistettavissa. Siitä päästäänkin seuraavaan osa-alueeseen.

Vastavalo ja kaatunut puu Keinukallion seikalla. Etsi kuvasta kiekko.

Tiedä mihin pystyt – ja mikä kiekko siihen sopii

Kun sitten lähden hakemaan tätä kuvittelemaani heittoa, pitää tosiaan olla realisti ja tunnistaa omat vahvuusalueet, eli valita heitto joka on varmin. (esim. ”annukalla saattaisin päästä pidemmälle oikealle, mutta koska en ole hyvä heittämään annukkaa, heitän forella jos haluan varman päälle”). Sen jälkeen tietysti valitaan hommaan sopiva kiekko – ja tässäkin varmuus on valttia eli käteen kiekko johon on luottoa (täähän on vähän henkimaailman asioita, mutta jos voodookiekko lisää itsevarmuutta, ei se voi olla väärin). Epävarmat kiekot (”tää flippaa joskus mut aina ei” – kannattaa jättää bägiin jos flippaamisen sijaan vasemmalle feidaaminen vie umpipyltsiin) sen sijaan vain nakertavat itseluottamusta. Ei tule varmaan yllätyksenä kenellekkään että esim. monesti etenkin tuulisissa oloissa ylivakaaseen kiekkoon on luottaminen, vaikka suorempaan lentävä kiekko veisikin mahdollisesti pidemmälle, jos ei flippaa.

Välimaaston kohde

Luin tästä ajattelutavasta jo vuosia aiemmin, mutta en silloin oikein tajunnut sitä.  Nyt ymmärrän että saavuttaakseen sen täydellisen heiton, on helpompaa keskittyä välimatkan kohteeseen, ja antaa sen jälkeen kiekon tehdä tehtävänsä. Sen sijaan että tuijottaa koria ja koittaa heittää suoraan sinne, on monesti helpompi tähdätä lähempänä olevaan kuvitteelliseen kohteeseen. Kun tietää oman heittotekniikkansa ja siihen heittoon valitsemansa kiekon riittävän hyvin, riittää se että lähettää kiekon tietyssä asennossa ja tietyllä nopeudella tiettyyn kohtaan tiin ja korin välimaastoa. Kun kaikki sujuu häiriöttä, kiekon lento-ominaisuudet hoitavat lopun. Tämän kohteen valittua keskitytään siihen ennen heittoa ja vielä muutama sekunti heiton jälkeen (jolloin näkee kiekon läpäisevän välikohteen ja tekevän juuri ne liikkeet mikä oli tarkoitus).

Joskus voi tehdä hyvää treenitapojen vaihtelu. Etsi kuvasta saapas.

Kerrataanpa: katson väylää, tunnistan kohteen (mukille jos mahdollista, sweet spot jos ei), tunnistan välimatkan kohteen (esim. tietyn puun jälkeen), tunnistan bägistä kiekon joka tekee sen mitä haluan (eli lentää siinä asennossa minkä haluan välimatkan kohteeseen asti, ja sitten esim. feidaa lopulliseen kohteeseen. Nämä ajatukset ajateltuna tiipädille, askeleiden ja heittokulmien tunnustelu parilla testiliikkeellä, ja sitten vaan ohjelmoitu suoritus päälle. Kiekko lähtee kädestä oikein, saavuttaa välikohteen, toimii ominaisuuksiensa mukaan oikein ja putoaa kohteeseen. Nosto koriin ja helppo kakkonen.

Paitsi: – Sitten heräsin ja avasin täysiä ekaan puuhun.

Täydellisessä maailmassa avauksetkin olisivat täydellisiä. Aina.

t. MikkoS

* Heittoliikkeiden tekemisen lisäksi toinen rutiini mitä pyrin toistamaan on markkerin käyttäminen, myös useimmilla hupirundeilla, kahdesta syystä. Ensimmäisenä on rutiinin juurruttaminen, niin että myös paineellisimmilla tuloskierroksilla tulee tehtyä samat asiat (kiekolle, markkeri maahan, kiekko laukulle, jalka markkerille, katse ylös -> puttaamaan). Toisena syynä on juuri tuo edellisen listan kolmas, eli kiekko laukulle. Ei enää koskaan maahan jätettyä edellisen heiton kiekkoa. Lisäbonuksena pääsee aina sen reilun 21cm eteenpäin – ei se haitaksikaan voi olla. (saahan sitä heitettyäkin kiekkoa käyttää halutessa (803.03A) mutta silloinkin asento otetaan kiekon takaa, ei sen rinnalta, eikä kiekkoa nurinpäin kääntäen. Casual rundeilla tietysti aivan sama  – kukin taaplatkoon tyylillään.)

(Olosuhteiden pakosta julkaisen tämän jutun aloittelijablogini alla, mutta tämä on yhtä paljon Frisbeegolf Club Keinukallio kisaraportaashi.)

Mikä homma? Viime vuoden lopulla rundattiin Keski-Uusimaan mestaruudesta, ja 2012 keväällä sädettä laajennettiin vielä edemmäs. FGCK kauden avajaistapahtuma kiersi Hyvinkään, Nurmijärven (Maaniittu-Ihantola) ja Tuusulan (DGP) frisbeegolfradat. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli Nurmijärvellä myös Rajamäen rata, mutta mitä sitten kävikään, voit lukea alta.

Kevät”pörriäinen”. Viikonpäivä kuitenkin lauantai…

Avajaistapahtuma päätettiin sijoittaa lauantaille sunnuntaisen äitienpäivän vuoksi. Alkuviikosta sääennuste näytti melko julmalta (+2, jatkuvaa sadetta) ja pohdittiin jopa siirtämistä sunnuntaille sittenkin. Lopulta pysyttiin lauantaissa sillä säätiedote parani paranemistaan – ja tosimieshän rundaa kelissä kun kelissä. Tuuli oli kyllä melko jäätävä, ja sadettakin ’saatiin’ joka radalla, mutta vain hetkittäisessä tihkumuodossa. Hyvinkään parkkipaikan tuulessa värjöttelevä joukko piti päästää pian radalle lämpiämään, joten tasan 10:00 pistettiin mylly pyörimään. Kolme viiden hengen poolia hajaantui radalle.

Omaan pooliin tuli Ardo, Rami, ’tour-de-bloggers vastustaja’ Juha ja Juhan ensikertalainen kaveri Toni. Oma peli jälleen kerran, perustuuppaamista ilman birkkuja (seiskallakin n. 2,5m putti alarautaan \o/). Ajan kanssa Tonikin alkoi löytää tasaisuutta ja foren vahvuudekseen. Toiset poolit olivat pelanneet näemmä tuli perseen alla, koska odottelivat meitä lähtöpaikalla hyvän tovin. Hyvinkään jälkeen päätettiin siirtää ruokatauko 2. ja 3. radan väliin ja suunnattiin suoraan Rajamäkeen.

Porukka kasassa 1. radan jälkeen Hyvinkäällä.

Rajamäellä sekavaa rataa muistiin palautellessa havaittiin että viereisellä urheilukentällä on joku tapahtuma – vaan tuskin haittaisi meitä. Hullussa tuulessa siis arpomaan avauksia ykkös ja kakkosväylille. Kolmosväylä päätettiinkin sitten pelata kummun päällä olevaan koriin autojen varomiseksi. Kaikki eivät päässeet vielä putillekaan kun todettiin että näitä tapahtuilijoita on ympäri rataa ja puolella väylistä joutuisi todnäk soveltamaan. Pikaparlamentti päättikin sitten että jatketaan suoraan Maaniittuun ja katsotaan sen jälkeen mistä löytyisi lisää väyliä. (Epäselväksi sen sijaan jäi löytyikö Jukka-Pekan äidiltä sivuleikkurit joita tapahtuman kuuluttaja penäsi.) Juha päätti kiertueen tähän kuten oli aiemmin uumoillutkin, joten blogaajien välimatka kasvoi toistaiseksi yhdellä (Hyvinkää; Juha 68-69 Mikko).

Maaniitun #1. Korin ympäristö ei ihan erotu niin ei näy piraija-allasta ja piikkiansaluukkuja.

Maaniitussa oli vähintäänkin yhtä sekavaa (ratakartta näytti vanhaa 13:a väylää) mutta onneksi nuorisopooli oli sinut radan kanssa ja pääsivät opastamaan mistä väylät löytyy. Ykkönen oli suorastaan tyrmistyttävä: muuten perus suora n. 90m mutta kori teflonharjanteella jonka edessä vesiallas-OB ja takana muutenvaan-kuraoja (ei OB). Tervetuloa vaan uudelle radalle! Ykkösen läppäväylän jälkeen hommassa oli enemmän tai vähemmän järkeä – jos väylät menisivät loogisempana jatkumona – tässä muodossaan liikaa pitkiä epäloogisia siirtymia. Vaan ratahan on kaikille sama, pitkät ja kapeat väylät alkoivat rankaista ihan tosissaan. Usealla väylällä oli myös joen tai ojan ylitys joko heti avauksessa tai vaanimassa korin sivuilla ja takana. Seifti olisi kannattanut, mutta kuka sitä malttaa pelata? Itse ongin kiekon joesta kahdesti – ja kerran jäi onkimattakin kun musta omega rollasi ysin korilta sameaan ojaan. Naamioväri takaa sen että levätköön rauhassa. Haastavista väylistä huolimatta muutamiakin säkenöiviä suorituksia nähtiin (vaikkapa Janin avaus #12 pariin metriin). Itsellä ei kyllä toiminut juuri mikään – monella väylällä bogin pelaaminen tuntui hyvältä suoritukselta. Lopputulos  76 olikin radan jumbo – ungh. Rata jäi silti sen verran ihon alle ärsyttämään että täytynee vierailla uudestaan kesäkuumalla kun maastokin on kuivempaa. Maltti mukaan vaan.

Niitä päivän parempia avauksia… Maassa maaten tästäkin pääsi putteriforella mukille.

Eihän muuta kuin välitulokset ja pow-wow pystyyn mitä tehdään. Lähin rata oli Tuusula joten vapaavalintaisen ruokapisteen kautta Urheilukeskuksen neppiradalle. Päätettiin kiertää suoraan 2 kierrosta (synkeähkö sää takasi sen että padan jumittavaa normaalia viikonloppuruuhkaa ei lauantaina ollut) jotta saadaan alkuperäinen 3 x 18 väylää kasaan. Käännetyssä järjestyksessä liikkeelle kuten isojen poikien kisoissa on tapana. Tutulla ja helpolla radalla omakin peli alkoi toimia paremmin. Perussuorittamista silti poolilta kautta linjan, ei liiemmin kerrottavaa historiikkiin – Oton melkein-skippiholari tokan kierroksen kasilla osui liiaksi ketjujen sivuun.

Markuksen tulospalvelu kiinnostaa porukkaa. Joni saa kuulla yllättävää tietoa…

Porukan keräännyttyä kierrosten loppupisteeseen Markus ”Mr. Tulospalvelu” tarjosi CTP-ratkaisua itsensä ja Ramin välille. Ykkösen tiille mars! Seliteltävää ei juuri jäänyt – Rami avasi nostokakkosmestoille. Mobiililla kisakeskuksella (autot parkkipaikalla) juhlittiin vierailevaa voittajaa Ramia joka plokkasi vaivanpalkakseen miehekkään pinkin FGCK 2012 kiekon mallia ESP Buzzz. Kiireisimpien käynnistellessä autojaan luvassa oli kuitenkin lisädraamaa. Tarkistuslaskennan jälkeen Markus olikin yhden heiton Ramin takana, joten CTP järjestettiin turhaan. Toinenkin yllätys oli hautumassa: Joni P. oli yllättäen noussut takaa-ajoasemasta puolestaan tasapisteisiin Ramin kanssa – joten Ramia koeteltiin jo toisen kerran peräkkäin CTP-kisalla. Liekö palkintokiekolla ollut jo tunneside uuteen omistajaansa, sillä se takasi suoralla lennollaan paikkansa edelleen Ramin luona. Enempää haastajia ei saatu Ramille taiottua joten urheasti voittonsa jo kolmeen kertaan varmistanut Rami R. vei lopulta koko pinkin kakun. Onnittelut!

Tosimiesten rundilla palkintona tosimiesten kiekko.

FGCK kiekkomatkat tarjonnee jatkossakin jäsenilleen elämyksiä lähellä tai kaukana (ehkä jopa Suomen rajojen ulkopuolella jonain päivänä?). Liity siis toimintaan mukaan jos haluat viettää koko päivän frisbeetä heittäessä. Paras peliseura – huonoimmat läpät. FGCK for life.

Lopulliset scoret. Tasanumerot on niin nättejä että ihan sen takia kelasin Maaniitusta tarpeeksi heittoja että pääsin kahteensataan.

Muista myös Keinukallion viikkokisat tiistaisin klo 18:00. Lisätietoa FGCK facebook-sivuilta.

Lisää gonzohenkistä raporttia tiedossa taas kun tulee vierailtua uusilla väylillä. Kesäkuun alussa 11 rataa yhden viikonlopun aikana…

t. MikkoS / FGCK tiedotus