3. Erikoisuudentavoittelua(ko?) – eri heittotyylit

Eräskin youtube-opetusvideo alkaa julistuksella ”kaikki heitot ovat hyviä käytettynä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa”. Well, d’uh voisin todeta, enää jääkin meille kuolevaisille opeteltavaksi mitkä ovat niitä oikeita aikoja ja paikkoja. Alla kerron hieman mitä olen itse itselleni ko. aiheesta kantapäänkin kautta opettanut ja mitä kenties olisi vielä opittavaa.

Kuten aiemmin kerroin, luulin joskus että frisbeegolfia pelataan sillä iloisen värisellä rantafrisbeellä ja vähän ikäänkuin niin että kaverin tilalla on kori johon pitää osua. Samaten luulin aloittaessani että kiekkoa voi heittää vain yhdellä tavalla (tai korkeitaan kahdella, jos laskee kämmenotteen toiseksi, tiedättehän, sen hassun näköisen jutun mitä ultimaten pelaajat näkyy tekevän). Totuuden nimissä täytyy myöntää, kuten aiemmasta on käynyt hyvinkin selväksi, että jo siinä yhdessä heitossa riittää pureksittavaa. Ja jos nyt ihan tosissaan ollaan niin eikö kaikki muut heitot ole vain pro-pelaajien brassailua ja kikkailua? Vai kuinkas sitten olikaan… Entäs sitten kun vastaan tulee tilanteita johon se perus rystyheitto ei niin hyvin sovikaan, erinäisten väylällä olevien esteiden tai väylän muodon vuoksi? Tällöin kaltaiseni aloitteleva pelaajakin joutuu taipumaan ja opettelemaan ainakin muutaman tällaisen ’trikkiheiton’.

Itsellänihän kävi niin että tiesin jo männävuosilta että kiekkoa voi heittää kämmeneltäkin, vaikka se tuntuukin vähän oudolta, melkein yhtä oudolta kuin heittäisi vasemmalla kädellä. Eli onnistuu kyllä, mutta ei niin hyvin että kannattaisi. Tämä siis ennenkuin tajusin että koska kiekko pyörii eri suuntaan, ovat sen liikkeet myös pelikuvia, eli se vasemmalle feidaava wraithi feidaakin kämmenellä rankasti oikealle. Heureka! Tässähän ratkaisu onnettomaan rystyanhyzeriini. Itse tekniikan suorittamiseen löytyy edelleen vinkkejä vaikkapa täältä (itselläni ratkaisevin tekijä oli tuo takajalan kantapään nouseminen) ja kuten aiemminkin, useista youtube-videoista, kunhan niitä katsoo vähän kriittisellä silmällä. Siispä nykyisin, jos vaaditaan tiukasti oikealle kaartuvaa heittoa, heitänkin mieluiten kämmenpuolelta. Nyttemmin tuota kämmenheittoa enemmänkin hioneena se alkaa tuntua jo lähes 50/50 vaihtoehdolta rystylle, paitsi ehkä aivan maksimipituutta haettaessa. Olenpa kuullut myös pelaajista jotka pelaavat pääsääntöisesti vain kämmenpuolelta (muistaakseni esim. Mark Ellis, joka ei käsivammansa vuoksi halua heittää rystyltä), ja jos saisin kämmenheittoon vielä lisää pituutta, en ollenkaan pitäisi tuota vaihtoehtoa mahdottomana. (paitsi taas silloin kun täytyy kaartaa vasemmalle 😉 )

No sitten toinen tilanne jossa on pakko vaihtaa tyyliä: on pakko päästä jonkun ison esteen ylitse. Tästäkin useimmat meistä muistaa lapsuusvuosiltaan että ylöspäin frisbeetä heitettäessä tulos voi olla vähän mitä tahansa. Siksipä pitääkin tietää mitä tekee. Tätä varten ovat overhead shotit eli tuttavallisemmin upsit. Itse käytän tällä hetkellä mieluummin tomahawk-otetta peukkuotteen sijasta koska en ole saanut treenattua jälkimmäistä tarpeeksi pitäväksi. Tämänkin heiton kohdalla tapahtui luonnollinen evoluutio kokeilujen ja muutamien videojen katselun jälkeen: kun tietää miten heitto suoritetaan ja mitä kiekko tekee (tai optimisuorituksessa pitäisi tehdä) sen irrottua kädestä, voi sitä soveltaa myös muihin tilanteisiin kuin siihen mikä alunperin ajoi tuon heiton opettelemaan. Esimerkiksi juuri upsia käytän joskus myös avauksena väylillä jossa ei tarvitse kaartaa sivulle; upsihan onnistuessaan nimenomaan lentää viivasuoraan eikä maahan osuttuakaan juuri karkaile kauas. Tietenkin pituudesta joutuu vajavaisten liito-ominaisuuksien vuoksi hieman tinkimään (ainakin näillä pulkannaruilla).

Kolmas tuttavuus minulle onkin hieman oudompi tapaus: rollerit. Käsitän perusperiaatteen kyllä ja pystyn näitä jossain määrin tuottamaankin, mutta useimmiten en viitsi vaihtelevien lopputulosten pelossa. En ole saanut aikaan sellaista varmuutta että viitsisin näitä paljoa viljellä. Ehkäpä joku toinen pelaaja voisikin tässä aiheessa minua valaista: miksi ja milloin kannattaa heittää rolleria? Ymmärtääkseni myös kiekkovalinnalla on tässä oleellinen rooli, alivakaa sekä leveän ja symmetrisen profiilin omaava kiekko soveltuu parhaiten rolleriksi?

Näiden neljän perusheiton (rysty, kämmen, upsi, rolleri) hallitseminen kuuluu käsittääkseni jokaisen frisbeegolfpelaajan perusoppimäärään. Itse en koe olevani suvereeni missään näistä, mutta kaikki (ehkä juuri viimeistä lukuunottamatta) sujuu tällä hetkellä riittävällä tasolla. Mutta ainahan on halu kehittyä, ja siksihän täällä(kin) ollaan. Lisäksihän on tietoni mukaan ainakin scooby shoteja, skip shoteja, turbo putteja (juu, *pyöräyttää silmiään*) ja grenade shoteja, mutta näistä tiedän vieläkin vähemmän keskustellakseni niistä järkevästi. Ehkäpä ensi kesällä sitten? 🙂 Mieluummin pidän pelini sellaisella alueella väylää että pystyn perusvalikoimalla hoitamaan kaikki tilanteet mitä eteeni tulee. Jos joudun heittämään jonkun ’no-look Jedi mind split’ –trikkiheiton jostain kaivon pohjalta niin olisi parempi että ensi kerralla en edes hoida itseäni sinne kaivoon alun alkaenkaan, vai kuinka?

Jos joku tietää vielä lisää heittotyylejä (siis ihan semi-vakiintuneita, ei mitään tällaisia) niin voi listata tänne. Ja muutenkin voisitte kertoa milloin käytätte jotain muuta kuin perusrystyä/kämmentä.

Mutta ensi kertaan asti: vielä on ulkopeliaikaa jäljellä, käyttäkää se viisaasti! Säiden ehkä viimeistä kertaa lämmetessä suuntaan itse ainakin vielä Meilahteen ja ehkä Taliin tämän syksyn puolella. Ehkä sille Päiväkummullekin voisi antaa vielä toisen mahdollisuuden… Palatessani blogille kirjoitan puttauksesta ja siihen liittyvästä hermopelistä joka itse asiassa värittää koko peliä. Muutenkin pyrin saamaan blogisarjan päätökseen ennen talven lumia, mutta siihen vaaditaan vielä hieman pohdintaa.

Värikästä fribasyksyä kaikille!

3 kommenttia: