Kiitos palautteesta. Tosiaan ensimmäinen kesä vasta takana ja oppia saatu paljon. Rataa kehitetään palautteiden myötä, sekä omien huomioiden perusteella. Totta, että niittyväylillä on tekemistä, mutta siihenkin ollaan vastaamassa toivottavasti tulevalle kaudelle. Yritetään tehdä radastamme mieluisa heittää ja, että ihmiset tulee toistekin vierailulle. Tämä on vasta alku, meidän yhteiselle unelmalle.
Vastaan silläkin uhalla, että henkilöidyn radaksi. 🤭 Olemme tehneet radalle parannuksia sitä mukaa, kun puutteita tullut eteen. Alkukesä märkyydellään on näyttänyt todella hyvin, mitä täytyy korjata/parantaa. Voit taata, että meidän pieni, mutta pippurinen porukka tekee kaikkensa, että Teiskoon tulla toistekin ja jopa useamminkin heittämään.
Ekaa kertaa radalla. Todella hieno ja haastava rata. Korkeuseroja väylillä. Kauniita maisemia. Tiit ja korit hyvässä kunnossa. Roskiksia löytyy. Levähdyspenkkejä. Tulen todellakin uudelleen.
Teisko Disc Golf Forest
Kiitos palautteesta. Tosiaan ensimmäinen kesä vasta takana ja oppia saatu paljon. Rataa kehitetään palautteiden myötä, sekä omien huomioiden perusteella. Totta, että niittyväylillä on tekemistä, mutta siihenkin ollaan vastaamassa toivottavasti tulevalle kaudelle. Yritetään tehdä radastamme mieluisa heittää ja, että ihmiset tulee toistekin vierailulle. Tämä on vasta alku, meidän yhteiselle unelmalle.Teisko Disc Golf Forest
Asia laitettu eteenpäin radan ylläpitäjälle.Teisko Disc Golf Forest
Kiitosta!Teisko Disc Golf Forest
Olemme saaneet kokemuksen alkukesästä ja myös asioista, mitkä ei ehkä toimineet heti alkuun heittämisen muodossa. Parannuksia tulossa, stay tuned!Teisko Disc Golf Forest
Vastaan silläkin uhalla, että henkilöidyn radaksi. 🤭 Olemme tehneet radalle parannuksia sitä mukaa, kun puutteita tullut eteen. Alkukesä märkyydellään on näyttänyt todella hyvin, mitä täytyy korjata/parantaa. Voit taata, että meidän pieni, mutta pippurinen porukka tekee kaikkensa, että Teiskoon tulla toistekin ja jopa useamminkin heittämään.Vetelin frisbeegolfrata
Ekaa kertaa radalla. Todella hieno ja haastava rata. Korkeuseroja väylillä. Kauniita maisemia. Tiit ja korit hyvässä kunnossa. Roskiksia löytyy. Levähdyspenkkejä. Tulen todellakin uudelleen.