Radan päivitystä

30.10.2015 19:58

Hieman pelättykin puuston harvennus venyi lopulta syksyyn. Tuloksena tuli läjäpäin risuja, mutta myös selvästi puistomaisempi yleisilme.  Ja avasihan harvennus samalla hyvän paikan päivittää rataa.

WP_20151024_09_53_24_Pro

Vanhaa mattoa rullalle ja uutta isompaa tilalle. Vitosväylä myös piteni n.25m

Samalla saatiin korjattua muutamia epäkohtia kuten paikoin märkyydestä kärsivä 3-väylä. Ojat sijoitettiin mahdollisimman vähän kiekkoja ”nieleviksi”.

WP_20151023_10_21_50_Pro

Ylläpidon helpottamiseksi ja pelimukavuuden parantamiseksi saivat myös kannot kyytiä.

WP_20151023_12_57_15_Pro

Väylämuutoksista isoimpana oli väylä nro 7. Mitta kasvoi n.147metriin. Väylä tulee vielä saamaan keväällä hiekkaa pintaan.

WP_20151024_15_57_39_Pro

Kuvasta päätellen kaikki näyttää hyvältä, mutta etuysiltä on uuden 7-väylän lisäksi väylät 3 & 4 todella kuraisessa kunnossa. Pakkasia odotellessa.

 

WP_20151025_13_14_53_Pro

Uusia ProTeePad mattoja tuli väylien 5&7&8 lisäksi väylälle 15 joka samalla sai vaihtoehtoisen par4 heittopaikan. Mittaa väylälle n.185m.  Lisäksi väylä 17 muutti uusille urille ja on nyt noin 85m pitkä. Työt ovat vielä pahasti vaiheessa, mutta viimeistään keväällä kaikki tämän päivityksen työt valmiina. Sitten taas kohti seuraavaa!


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *