Tiistaiturinat osa 11

2.8.2011 23:30

Maaginen alppitraktori surruttelee heinikkoa lakoon oikein olan takaa koko maanantai päivän. FGCK:n jannut odottelevat jo vesikielellä mitä tuleman pitää. Tiistain viikkokisojen alkaessa heinät olikin saatu leikattua jo muutamalta väylältä oikein mallikelpoisesti, jopa 3 ja 4 väylän rinteisiinkin oli alppitraktori kivunnut kuin vuorikauris konsanaan. Keiniksen murheenkryyni eli väylä numero kuusi piti kuitenkin vielä pintansa, vaikka heinää olikin niitetty suhteellisen mukavasti korin ympäriltä. Positiivinen mieli jäi kuitenkin näistä leikkuista, tämä kun saataisiin aikaiseksi pari kolme kertaa kaudessa niin rata olisi huomattavasti paremmin pelattavissa. Noh, parin viikon päästä on talkoot (LA 13.8 klo 11.00, TERVETULOA!), katsotaan kuinka siellä saadaan pusikoita karsittua ja uusia heittopaikkoja rakenneltua. Nähtäväksi jää paljonko osanottajia tulee ja paljonko pienellä porukalla on motivaatiota rakentaa parempaa huomista Keinikselle. Nyt on muutes uudet väyläsuunnitelmat sitä luokkaa että oksat pois!

Sitten itse asiaan eli viikkokisojen tuloksiin. Tällä viikolla paikalle odoteltiin runsaasti pelaajia viime viikon yleisöryntäyksen jäljiltä. Porukkaa tipahtelikin paikalle tasaiseen tahtiin ja loppujen lopuksi meitä olikin 10 fribaajaa paikalla, joista jälleen 6 ensikertalaista. Milläköhän nämä ensikertalaiset saisi tulemaan myös jatkossa takaisin, ideoita otetaan vastaan… Tiistainen kisakierros käytiin tasaisissa merkeissä jälleen auringon paistaessa, milloinkohan se ensimmäinen sadepäivä sattuu kohdalle. Toivottavasti ei ainakaan 13.-14.8 kun meillä on kunnon häppeningit. Seuraavassa todella tasaisen kierroksen tulokset:

1. Teemu L.       +0,9   31

2. Niko V.           +1       30

2. Aki S.               +1       30

2. Toni S.            +1       30

5. Miika A.         +1       36

6. Sirpa H.         +1,5    36

7. Ardo S.          +3       32

8. Mika P.           +3,5   37

9. Vellu V.         +6       35

10. Nuutti T.     +9       38

Allekirjoittaneen voitettua viikon skabat seuran historian pienimmällä marginaalilla, 0,1 pistettä, luovutettiin kiekko myöhempään jakoon. Ja tämä myöhempi jako tapahtuikin 2 min kisan päättymiseen jälkeen, kun laitettiin pystyyn lähimmäksi koria skaba ykköselle. Tämän hatusta temmatun kisan vei joko Mika tai Miika, yksi I kirjain sinne tai tänne, ja hän voitti siis itselleen European Openin erikoisplätyn.  Ja kiitokset vielä Ardolle joka toi iloksemme muutaman kupongin frisbeepointin myymälään, katsotaan missä tilanteessa niitä pääsemme hyödyntämään. =)

 

Teemu L.

FGCK

 



0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *