Kiekkokekkerit käyty – kiitos Keinukallio!

23.5.2011 19:44

Myrskylukemia lähentelevän tuulen viilentäessä muuten paahteista Keinukalliota viime lauantaina, kamppailtiin läpi Frisbeegolf Club Keinukallion ensimmäiset viikkokisat. Väkeä oli paikalla mukavasti, enemmän ja vähemmän kokeneen, pelaavan osaston (23 hlöä, ks. tuloslista alla) lisäksi paikalla kävi noin kymmenen kaupunkilaista tutustumaan lajiin. Kesäisen päivän avittamana useimmat tuntuivat viihtyneen, ja toivotaan että mahdollisimman moni jatkaa mukana, ja tuo vaikka kavereitakin radalle.


Lieneekö tämä vitosväylän ”pro-tii” Suomen korkein? Kori näkyy kuvassa juuri ja juuri pienenä pisteenä.
Lisää kuvamateriaalia lauantailta julkaistaan FGCKn facebook -sivuilla jahka sitä saadaan.

Arvonnassa D-line P1 ja MD1 löysivät kumpainenkin uudet omistajat.

Puttikisassa tuulen vuoksi seiftaus oli valttia. Kaikkiaan vain kolme heittoa taisi mennä sisään, joista pisimmältä upottanut vei kotiinsa D-line TDn. Kisan ulkopuolella kuitenkin muutama aivan jäätävän kaukaa upotettu putti, huh huh!

Kisatulokset itsessään olivat kovia, etenkin kun ottaa aukealla kovaa puhaltaneen tuulen huomioon:

Keinukallion viikkokisa, kierros 1.
Par 29

1. 25 Tuomas J.
2. 26 Marko L.
3. 28 Jonni R.
3. 28 Tomi
3. 28 Magnus
3. 28 Joel
7. 29 Joona H.
7. 29 Pekko
7. 29 Janne
10. 30 Olli P.
10. 30 Jonne
12. 31  Juha N.
12. 31 Eemeli
12. 31 Niilo
12. 31 Tommi
16. 33 Jesse
16. 33 Otto J.
18. 33 J-P L.
19. 36 Timo
19. 36 Juha
21. 37 Jere
22. 37 Aaro L.
23. 42 Jani W.

Tuomas J. kruunattiin voittajaksi, ja jatkaa peliä C-line PD2 bägissään.

Tarkimmat huomaavatkin par-lukeman nouseen kahdella. Rataa tapahtumaa varten valmistellessamme päätimme yksimielisesti nostaa sekä 3. että 7. väylän parin neljään, jotta ne ovat paremmin linjassa muiden väylien kanssa. Eihän mitenkään voi olettaa että esim. ykkösellä on yhtä vaikea/helppo saada kolmonen kuin 3. tai 7. väylällä jotka ovat selkeästi pidempiä. Vitonenkin on pitkä, mutta siinä kolmonen on ihan otettavissa perushyvällä suorituksella, kunhan ottaa avauksen tarkasti. Näitä ja muita väylätietoja voi tarkastella radan sivuilla täällä.

Näistä ja muista asioista voidaan keskustella lisää viikkokisojen 2. kierroksella, tiistaina 31. 5. kello 1800 alkaen. Ilmoittautuminen paikan päällä, varatkaa mukaan 2€ osallistumismaksu. Voidaan sitten paikan päällä sopia vaikka yhdessä kaikkia tyydyttävistä säännöistä, eli viekö voittaja koko potin vai mitenkä, ja käytetäänkö tasoitusjärjestelmää ja miten.

Kauden lopuksi syksyllä voidaan laskea keskiarvo kaikista kilpailukierroksista ja kruunata Keinukallion Kuningas. Erikoispalkintoa mietitään.

Ruoho kasvaa muuten jo hälyttävää vauhtia, täytynee olla porukassa yhteydessä kaupunkiin että tarttis varmaan tehrä jotain.

Pelaamisiin,

MikkoS / FGCK

 



0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *