Mistä rahat ratojen ylläpitoon?

16.2.2011 21:48

Kun paikkakunnalle on saatu frisbeegolfrata, ei vielä kannata heitellä sombreroja ilmaan. Jotta radasta olisi ihan oikeasti iloa, pitää myös sen ylläpito olla kunnossa. Talkoohenki kantaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta jossain vaiheessa tarvitaan ihan kovaa valuuttaa.

En ole käynyt ihan jokaisella Suomen noin kahdestasadasta frisbeegolfradasta, mutta riittävän monella kuitenkin voidakseni pohjata käsitykseni empiirisiin havaintoihin. Niiden perusteella suurin ongelma radoilla on puutteellinen ylläpito. Huonoimmassa tapauksessa ruoho leikataan kerran kesässä, kaljatölkit ja tupakannatsat täplittävät nurmea ja korit tavoittelevat paikallisen mopojengin käsittelyn jäljiltä Pisan tornin kaltevuuskulmaa. Todettakoon heti kärkeen, että kuvituksena olevat ratakuvat eivät liity aiheeseen. Ne ovat vain palanpainikkeena ja rytmittämässä tekstiä.

Jos rata sijaitsee kunnan kannalta joutomaalla, ei sillä myöskään ole tarvetta tai resursseja aktiiviseen kunnossapitoon. Vastuu jää harrastajaporukoille itselleen. Innostus ja talkoohenki voivat riittää pitkällekin, mutta kunnollinen ruohonleikkuri ja muut tarvikkeet maksavat joka tapauksessa rahaa. Jossain vaiheessa tulee myös tarve laajentaa rataa tai peräti suunnitella kokonaan uusi ja fyrkalle olisi ihan oikeasti käyttöä.

Maksat, tai itket ja maksat…

Etsimättä tulee mieleen, että harrastajathan voisivat maksaa pelaamisestaan ja kustantaa siten ylläpidon kulut. Suhtautuminen maksullisiin ratoihin ei ole erityisen kielteinen, vaikka useimmat ovatkin tottuneet pelaamaan ilmaiseksi. Jos maksullinen rata pystyy tarjoamaan selkeästi ilmaisia ratoja paremmat puitteet, moni on valmis raottamaan kukkaroaan – mutta eivät kaikki.

Kantona kaskessa onkin kontrolloinnin vaikeus. Miten valvoa, että kaikki maksavat pelaamisestaan. Kontrollin puuttuessa vapaamatkustajien määrä kasvaa välittömästi. Ulkona sijaitsevalla frisbeegolfradalla on pakko luottaa ihmisten rehellisyyteen. Maksun välttelemisestä tuleekin monelle periaatekysymys. Kun kaikki eivät kuitenkaan maksa, miksi minun pitäisi?

Epätietoisuus valvonnan tehokkuudesta vie myös ilon pelaamisesta olit sitten maksanut tai et. Lintsaaja saa kurkkia jatkuvasti olkansa yli pelätessään tarkastusta ja maksunsa kiltisti suorittanut suorastaan toivoo, että pääsisi osoittamaan rehellisyytensä. Tunne epäoikeudenmukaisuudesta on huonointa mahdollista peeärrää.

…vai kunnian ja omantunnon kautta

Ihmisluontoa on vaikea muuttaa ja rangaistuksen pelko ei useinkaan ole toimivimpia kannustimia. Parempia tuloksia saadaan ohjaamalla ihmisten käyttäytymistä myönteisten kannustimien avulla. Frisbeegolfissa voisi pakollisen sijaan kokeilla vapaaehtoista maksua.

Pakollisuus ruokkii kapinaa ja kateutta, kun taas vapaaehtoisuus synnyttää ylevämpiä tunteita. On paljon hienompaa tuntea olevansa toimintaa tukeva mesenaatti kuin tavis, joka täyttää vain velvollisuutensa. Lahjoittajaa eivät vapaamatkustajat häiritse, nehän vain korostavat hänen asemaansa.

Vapaaehtoisuudessa on oleellista, että suoritetusta maksusta saa halutessaan jonkinlaisen merkin, jonka muut voivat nähdä. Rataa hallinnoiva seura voi teettää vaikka pinssin tai rintanapin tai kassiin kiinnitettävän tägin tms. joka kertoo lahjoituksesta. Samalla se kannustaa muitakin toimimaan samoin.  Merkin voi toki jättää ottamatta, jos kokee sen liialliseksi itsensä korostamiseksi. Radoilla, joissa maksu suoritetaan omatoimisesti, kuka tahansa ääliö voi tietysti ottaa merkin maksamattakin, mutta silloin kyse on menetetystä sielusta, jolta ei rahaa saisi kuitenkaan.

Tarjolla ikuista mainetta ja massojen ihailua

New Yorkin keskuspuistossa on vihreitä puistonpenkkejä, joissa monessa on pieni metallilaatta. Laatoissa näkyy nimiä tai muuta tekstiä. Penkin voi siis adoptoida itselleen. Puistonpenkillä rakkaustarinansa todeksi elänyt pariskunta voi kaiverruttaa nimensä laattaan, penkin voi omistaa läheisensä muistolle tai laattaan voi kaiverruttaa vaikka itse keksimänsä aforismin. Pointti on kuitenkin se, että kaupunki saa rahaa ja ihmiset aiheen olla ylpeitä.

Samaa ajatusta voisi hyödyntää myös frisbeegolfradalla, joka on tietynlainen puisto sekin. Lahjoittamalla radan ylläpitoon, sanotaan nyt vaikka 100 euroa, saisi nimilaatan esimerkiksi opastauluun ratakartan alapuolelle sijoitettavaan kunniatauluun. Kukapa ei haluaisi jäädä historiaan frisbeegolfin mesenaattina. Tietysti myös radan muut kiinteät rakenteet voisivat olla sponsorointikohteita.

Joillakin radoilla on onnistuttu myymään yksittäisiä väyliä liikeyrityksille, mutta rumat ja kirjavat muovitarrat korin yläreunuksessa tai tiiauspaikoilla ovat tyylittömiä ja niitä pitää jatkuvasti olla korjailemassa. Aikoja sitten konkurssiin menneen firman repaleinen tarra korin lipassa viestii rappiota ja epätoivoa. Siisti metallilaatta ajaa asiansa paremmin ja niitä voi olla useampiakin koria kohti.

Lisää rahoitusmalleja keksimään

Elämme jännittävää aikaa. Sosiaalinen media ja koko internet ylipäätään on synnyttänyt valtavan määrän mitä mielikuvituksellisimpia innovaatioita niin huomion herättämiseen kuin varainhankintaankin. Niin sanottu sissimarkkinointi on tämän aikakauden tuote ja toivoisinkin sen poikivan myös jonkinlaisen sissivarainhankinnan. Toisin sanoen uudenlaisia työkaluja, joiden avulla pienet urheiluseurat ja yhteisöt voivat hankkia rahaa toimintansa ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Antakaa ideoiden vyöryä katkeamattomana kymenä!

Kari ”Bast” Toivonen


13 kommenttia:

Bast | 10:29 16.03.2011

E-rit-täin hyvä idea! Esimerkkien kautta asiat muuttuvat konkreettisiksi ja siellä radalla kukin voi havaita omin silmin mihin rahaa on käytetty ja mihin sitä selvästikin vielä tarvitaan.

Juhani | 06:46 16.03.2011

Ongelmana vapaaehtoisessa maksamisessa on se, että suurin osa radan käyttäjistä ei tiedä mihin rahat käytetään. "Radan ylläpitoon" tarkoitettu rahakirstu ei juuri motivoi perusheittäjää pudottamaan lanttiaan. Mutta, jospa kirstun vieressä olisi esim. jatkuva hankintalista josta voi lukea mitä radalla kunnostetaan seuraavaksi, paljonko siihen tarvitaan rahaa ja kuinka paljon rahaa on jo kasassa. Esim: hankinta maksaa € kasassa € hankittu rakennettu löytökiekkolaatikko 37€ 37€ 16.3.2010 23.3.2011 4. korin korotus 23€ 23€ 1.4.2011 7.4.2011 lapio 40€ 40€ 13.5.2011 - 2. väylä uusi tee 46€ 46€ 28.5.2011 talkoot 2.6.2011 ruohonleikkuri 240€ 149€ harj. puttailukori 300€ 100 kpl OB-keppejä 50€ ratakartta 120€ jne... Motivoisiko tämä tiputtamaan muutaman euron, koska ruoho alkaa olemaan jo todella korkeaa, ja muutkin on näköjään maksanut, ja katohan vaan mitä kaikkea hyvää on taas saatu aikaan, ja sitten seuraavaksi saadaan vihdoin se harjoituskori... ?

MikkoS | 09:22 02.03.2011

^tuollaisia ajatuksia olen itsekin pyöritellyt päässä. joku kesäkauden kestävä cup-muotoinen viikottainen turnee, ja vaikka niin että parhaat 6 tulosta lasketaan kokonaispisteisiin, siten saa vähän armoa jos romahtaa pahasti jossain kisassa. tai formulatyyliin, sijoituksesta saa pisteitä, ihan miten vaan. ja sit tietysti vähän pituusheittoskabaakin on käynyt mielessä. mahtaako olla liikaa aloittavan seuran 1. kaudelle? ei tietenkään! kaikki riippuu vaan porukan määrästä, en mä tätä itselleni tee :)

Juho | 17:18 22.02.2011

tuo on totta. Tai sitten pitää erikseen jonkun sarja muotoisen kisan jossa on monta osakilpailua. siinä sitten olisi osallistumismaksu kovempi (esim 20 euroa) ja sillä saisi osallistua kaikkiin 4 kisaan ja sitten osallistujamäärän mukaan määräytyisi kuinka monta parasta palkitaan yhteispisteiden mukaan. siinä payout vois olla luokkaa 50% niin sekin olisi jo ihan hyvästi jos osallistujia olisi reilusti! :)

Bast | 13:56 21.02.2011

Olen samaa mieltä, että viikkokisojen osallistumismaksun käyttö radan ylläpitokustannuksiin on ehdottomasti järkevämpää kuin koko summan käyttäminen palkintoihin. Yksittäisen kisan palkinnot ovat kuitenkin sen verran pieniä, etten usko kenenkään todellisuudessa osallistuvan viikkokisoihin palkintojen takia. Joku lätty tai mitali on tietysti kiva antaa kisan voittajalle, mutta ehkä kiinnostavampaa olisi laskea viikkokisojen sijoituksia vaikka koko kesän ajalta ja antaa syksyllä kauden parhaalle kisaajalle joku vähän parempi pytty tai palkinto. Samalla saisi luotua osallistumisiin jatkuvuutta.

Juho | 12:35 21.02.2011

Alavieskassa meillä on ollut tarkoitus ruveta kauppaamaan väyliä yrityksille. Sillä summalla mikä se nyt olisikaan, saisi yhden väylän ja mainokset saisi teepaikalle ja ratakarttaan yms. lisäksi jos olisi kisoja niin niissä saisi sitten vaikka enmmän mainosta yritykselle jos haluaa. (esim suuremmat tämän väylän tarjoaa -kyltit. Lisäksi rupesin pohtimaan sellaista että mitä jos viikkokisoissa ei annettaisikaan ihan koko summaa takaisin palkintoina, vaan esim 10 prossaa menis radan kunnossapitoon. Tuosta en tiedä kuinka moni tykkäisi, mutta sillä saisi varmistettua sen, että rata pysyisi paremmassa kunnossa. :) Lisäksi voisi järjestää seuranpiikkiin niitä laji esittelyitä yrityksille/kerhoa nuorille, ja osa tuotosta menisi sitten seuralle/kentälle! :) tässä ajatuksia mitä nuoren fribaajan päähän tuli! ps. tämä MIKKOS:n kommentti sai hymyn huulille, sillä eikö näin toimi myös eri huumevälittäjät " Tai no, ensimmäinen ateria voidaan tarjota seuran piikkiin mutta lounareita ei jaeta loputtomiin"¦" :D

Bast | 21:10 17.02.2011

Tässä muuten linkki New Yorkin Central Parkin "adopt-a-bench"-sivustolle: http://www.centralparknyc.org/donate/honor-someone-special/adopt-a-bench.html Sivulla on mm. muutama erikoisimmista laattateksteistä. Central Parkin 9000 penkistä jo 2000 on adoptoitu. Todettakoon samaan hengenvetoon, että ennen kuin kukaan kerää millään keinolla lanttiakaan, kannattaa selvittää, mikä menetelmä täyttää Suomen lain asettamat vaatimukset. Suoranainen rahankeräystoiminta vaatii asianmukaiset luvat, mutta jos kyse on esimerkiksi liittymisestä vaikkapa seuran kannatusjäseneksi homma on käsittääkseni ihan ok. Jos lukijoissa on juridiikkaa tuntevia, olisi kiintoisaa kuulla (tai tässä tapauksessa lukea), minkälainen varainkeruu on Suomessa mahdollista. Edit: Rahankeräyslain 3§ toteaa, että "Rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa." Rahankeräyslain 4§ mukaan keräykseltä vaadittava yleisöön vetoaminen tarkoittaa "suullisesti, kirjallisesti tai muulla tavoin ilmaistua pyyntöä tai kehotusta antaa rahaa keräykseen." Kannatusjäsenyyksien "myyminen" sen sijaan on täysin laillista, kunhan erilaiset jäsenyydet ja niiden erot on määritelty yhdistyksen säännöissä.

Bast | 20:26 17.02.2011

Loistavaa! Toivotan parasta mahdollista onnea hankkeellesi. En halua profiloitua pahan ilman linnuksi, mutta yleensä hyviä asioita syntyy silloin, kun osaa ottaa myös ne kompastuskivet jo etukäteen huomioon. Alakuvan rata on Maskun viime syksynä avattu rata, jossa erilaisia väylävaihtoehtoja on huimaavat 81 (kahdet tiiauspaikat (2x18) plus kahdet korinpaikat (2x18) eli vaihtoehtoja jo tässä vaiheessa 72 ja päälle vielä yhdeksän omaa tiiauspaikkaa aloittelijoille).

Janne | 19:58 17.02.2011

Niin olisiko toimiva systeemi jos radan ykköstiillä olisi keräyslipas johon saisi tipauttaa vaikka euron pelikertaa kohden. Sillä eurolla voisi sitten kiertää rataa niin monta kertaa kun haluaa ja vaikka suuremmalla porukalla. Jos maksu olisi vapaaehtoinen niin nuorempien fribaajien ei olisi pakko sitä maksaa mutta työelämässä oleville euron tuskin olisi konkurssia tuova summa. Ja kun kerran maksu on vapaaehtoinen niin jos sitä kolikkoa ei taskun pohjalta löydy niin silti pääsisi pelaamaan ja ensi kerralla voisi halutessaan kuitata "velan" pois. Tuosta toki ei jäisi mitään "ostajalle" mutta itse ainakin olisin valmis tukemaan lähialueen ratoja, vapaa-aikaa ei kauheasti löydy, ei heittelyyn :) eikä talkoohommiin joten jos rahalla pystyisin työpanostani antamaan niin pystyisin minäkin jotenkin osallistumaan. Tämä systeemi toimisi myös satunnaiskävijöiden kohdalla, helppo homma heittää euron lippaaseen, paljon helpompi kuin maksaa jonkinlainen kausimaksu radalle jolla parhaassa tapauksessa heittää yhden kierroksen kaudessa.

MikkoS | 18:54 17.02.2011

Pistän Kipan ajatukset kyllä visusti korvan taakse! Uutta seuraa paraikaa perustavana frisbeepäänä, näitä samoja näennäisesti 'pikku'asioita on tullut kelailtua. Mielessä on kyllä käynyt juuri tuo Karin worst-case skenaario että aktiivit päätyvät kannattelemaan vapaamatkustajia, joille työn hedelmät maistuvat, vaan ei niiden kasvattaminen. Optimistina uskon kuitenkin parhaaseen tapaukseen, enkä pahimpaan. Siitä huolimatta olen päättänyt jo etukäteen ottaa tiukahkon linjan, toisella ruoka-analogialla aseistautuneena: seuratoiminta ei ole noutopöytä vaan nyyttikestit. Tai no, ensimmäinen ateria voidaan tarjota seuran piikkiin mutta lounareita ei jaeta loputtomiin... Tietysti hyvä meininki on kaiken A ja O ja siihen pyritään vimmaisesti, mutta aloitekykyä toivotaan ajan myötä kaikilta. ps. mikä rata on alimmassa kuvassa? näyttää maistuvalta.

Bast | 16:33 17.02.2011

Hyvää sanomaa Kipalta! Hienoa, että asiat Karjaalla ovat kunnossa. Itse aika monelaisessa harrastustoiminnassa marinoituneena olen ollut todistamassa sitä, kuinka tehtävät helposti kasautuvat muutamien aktiivisimpien ihmisten hartioille. Työn hedelmistä nauttimiseen sen sijaan tuntuu kaikilla riittävän aikaa. Positiivinen ja arvostava ilmapiiri harrastajayhteisössä on varmin vakuutus uupumusta vastaan. Kun kukin osallistuu tekemiseen kykyjensä mukaan ja jokaisen työpanosta arvostetaan yhtä lailla, tehtävästä riippumatta, on toimintaa mahdollista pitää yllä ilman suurempia tarpeita ulkopuoliselle rahoitukselle. Mainitsemasi logot, paidat ja kotisivut ovat juuri niitä tärkeitä pikkuasioita, jotka luovat seurasta yhteinäisen kuvan eri sidosryhmille. Monasti juuri pienet yksityiskohdat ovat niitä, jotka eniten vaikuttavat siihen minkä mielikuvan yritys tai yhdistys antaa itsestään ja toimintansa laadusta. Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta ehkä jossain tulevassa blogikirjoituksessa. ps. Karjaan rata on yksi suosikkiratojani, vaikka onkin varmaan viime kerrasta muuttunut muutamaan kertaan.

Kipa | 15:13 17.02.2011

Karjaan radan nykyinen ykkösväylä komeilee blogin ensimmäisenä kuvana :) Ratojen ylläpito onnistuu, jos seura onnistuu rekrytoimaan ja innostamaan aktiivejaan. Tämä vaatii hyvän tunnelman luomisesta toimintaan. Tunnelma syntyy positiivisesta vuorovaikutuksesta ja yhteisön "olemuksesta". Oman kokemukseni pohjlata voin sanoa, että meillä on frisbeegolf-kulttuurissamme erittäin positiivinen vuorovaikutus kasvokkain kohdatessa, mutta minkälainen tunnelma välittyy vaikkapa erilasisilta keskustelufoorumeiltamme? Olemus syntyy mm. ulkoisista tunnuksista, joita ovat seuran kotisivut, tiedotus, paita, logo jne. Seuran toiminnasta pitää jokaisen jäsenen tietää ja sen pitää olla jotain, johon haluaa palavasti kuulua ja jota haluaa suositella myös muille. Näin syntyy ilmiö. Ilmiö näkyy ja on aistittavissa paikkakunnalla. Kun seuran toimijat lähestyvät sponsoreita tai avustuksenmyöntäjiä, heille on jo kiirinyt tieto viidakkorummun kautta tästä eläväisestä yhteisöstä, jota he haluavat olla mukana tukemassa. Näin frisbeegolfin ei tarvitse olla maksullista, vaan se on jokaisen saavutettavissa.

taulu | 11:51 17.02.2011

Koko sivuston arvokkain blogi-artikkeli ja tarjoaa takuulla ajattelemisen ja kehittämisen aihetta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *