Aihearkisto: Frisbeegolf

Suuri päivä

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut, USDGC

Rataan on tutustuttu, joskin väylät ovat kovin tuttuja jo aiemmilta vuosilta. Pehmeämpi outti-sääntö (buncr) ja kevennetyt outit (ensimmäistä kertaa oman usdgc -historiani aikana outit helpottuvat) johtavat rohkeampaan pelaamiseen ja parempiin tuloksiin. Huomenna edessä on karsinta, riittävän hyvällä tuloksella paikka aukeaa pro-sarjaan. Tulosvaatimuksista ei ole aavistustakaan. Aikaisempina vuosina on vaadittu 3-5 alle, paras kisakierros on 6 alle itselläni. Tänä vuonna voi olla mitä vaan, mutta hyvin pitää pelata.

Asetelma on mielenkiintoinen, koskaan en ole pelannut ”yhden kierroksen kisaa”. Se on haastavaa, kun kilpakumppanit eivät ole samassa poolissa, mutta hyvin täytyy suorittaa loppuun saakka. Riittävän huonolla kierroksella tyydytään lippissarjaan, mutta sitä pohditaan sitten, jos rahkeet ei riitä.

Game plan on valmis. Huomenna pelaan huolellisesti. Tämän päivän kohokohtia oli treenikiessillä tarjolla monia. Ykkösellä avaus ketjujen väärälle puolelle, kolmosella alarautaan. Suorittajina Sepon caddie Lasse ja Jussi. Muitakin koriosumia saatiin mm. eagle-paikoilta.

18. väylän uusi tii on näyttävä:

Tuolla tiillä ei kannata astua harhaan, eikä seurata heittoaan sivusuunnassa. Voi joutua järveen kilpikonnien ruuaksi.

Huomenna karsinnassa pelipaikkaa lähdetään tavoittelemaan kolmen suomalaisen voimin: Lasse Paju ja Miko Fyhr meikäläisen lisäksi. Illalla sitten kerrotaan menestystarinoita kilpaa.

Kukkulalle uusi kuningas

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut

Vihdoinkin valta vaihtui. Viikonloppu sujui aurinkoisissa merkeissä ja järjestäjät olivat tehneet tosissaan hommia tarjotakseen kisailijoille mannaa mahan täydeltä. Väylämuutokset Lausteella olivat vähintään mielenkiintoisia, valtaosin hauskoja. Vaihtelu aina virkistää.

Lauantaipäivä sujui henkilökohtaisesti varsin tasaisissa merkeissä. Ensimmäinen kierros 4 alle (63) johdatteli kuitenkin vasta jaetulle kolmannelle sijalla Savosen Kallen kanssa. Naurettavalla 9 alle (58) tuloksella Seppo Paju oli johdossa, eikä myöskään Nissisen Teemun 60 jättänyt kylmäksi. Jos ensimmäisen kierroksen jälkeen olisi pitänyt vetoa lyödä, niin Seppo olisi ollut vahvoilla. 20 väylää ja kaksi kierrosta on kuitenkin pitkä aika.

Lauantain toisen kierroksen huikeimmasta yksittäisestä suorituksesta vastasi Nummelan narukäsi Teemu. Lausteen 8. väylä on 192 metriä pitkä (toki vasenkätiselle suosiollinen, mutta se ei himmennä tätä hiukkaakaan) vasemmalle viettävää rinnettä pitkin pelattava väylä, jossa birdie näyttää helpolta, mutta usein jää kuitenkin tekemättä. Monesti tulee jopa vähän Isompaa Kalaa.

8-väylällä oli myös Kukkulan kuninkaan Mr. Distance kilpailu, nimestä pystynee arvaamaan mistä on kyse. Teemun draivi lähti lujaa (kuten aina), käänsi nätisti kohti kuolemanlaaksoa, sai tuulelta hyvät avut, liisi, alkoi feidata takaisin kohti rinnettä, skippasi vajaan 10 metriä ja oli putilla. Noh, 17 metriä on pitkä putti, mutta 175-metrinen avaus on ihan kohtuullinen, voisi jopa sanoa hyvä. Se oli yksi hienoimmista heitoista, jonka ole ikinä nähnyt. (kakkosta siitä ei valitettavasti tullut, mutta helpohko kolmonen)

Tulostaso toiselle kierrokselle heikkeni selvästi. Meikäläisen 1 alle (66), jäi ykköspoolin parhaaksi, vähän kauempana toinen ulkopaikkakuntalainen Juho Vähätalo paineli 62. Muutoin kärkipooli päätyi tuloksiin 67-70. Sunnuntaille Sepolle jäi kolmen heiton johto Teemuun, siitä heiton päässä minä, ja Kalle hengitti niskaan heti heiton päässä. Sikäli ikävä Sepolle, että Kuninkuutta ei oltu koskaan voitettu, mikäli lauantaina oli johtoasemassa.

Sunnuntai alkoi vahvasti: Lausteen kiinteällä kolmosväylällä avasin 15 metrin päähän korista, pääsin siitä kymppiin. Putti ohi. Seuraavalla väylällä Blizzard PD2:lla heitin elämäni avauksen 6 metriin, putti keskelle ja ylös ja ulos. Seppo johti 7 heitolla, joten kiinniottaminen alkoi olla haastavaa. 3. väylä oli pidennetyy vanha vitonen. Siitä tuli ehdottomasti yksi suosikeistani. Peli alkoi luistaa hitaasti mutta varmasti, ja väylältä nro 8 (kiinteä 11) otin elämäni ensimmäisen kisabirdien. Heitto heitolta kärki läheni ja väylän 15 jälkeen olin jo kahden heiton päässä Seposta, joka kilpailua johti. Avaus jäi saariväylällä matalaksi ja lyhyeksi. Lähestyminen jäi puoli metriä lyhyeksi. Toinen lähestyminen 4 senttiä pitkäksi. 8 korttiin. Se siitä voittotaistosta. Jäljellä oli enää mitalitoivo. Teemun kanssa oltiin vielä tasoissa ennen viimeistä väylää, hälle nostokakkonen ja meikäläiselle jotain muuta. 4. sija.

Kuninkuuden vei kuin veikin lopulta Seppo 4 heiton marginaalilla Kalleen! Kukkulan kuninkaan taika on rikottu. Onnea Seppo!

Viikonlopullinen frisbeegolfia

Frisbeegolf

SM-kisojen jälkeinen fiilis pelaamisen suhteen ei ole ollut huono, vaikka siihen voisi olla aihetta. Loppujen lopuksi epäonnistuin kuitenkin vain 3 väylällä, joten kokonaisuus oli varsin hyvä. Vähäistä pelaaminen on kuitenkin ollut.

Tälle kaudelle mahtuu vielä kaksi merkittävää virstanpylvästä; tulevana viikonloppuna edessä on Kukkulan Kuningas, eli perinteikkäät seuranmestaruuskilpailut. Taso on aina kova, eikä varmasti tule helpottumaan tänäkään vuonna. Joukossa on paljon kokeneita pelaajia, ja uusia lupauksia nousee varmasti taistelemaan mitalisijoista. Viime vuonna kisa oli loppumetreillä kolmen kauppa minun, Sepon ja Kallen kesken, mutta tänä vuonna mitalisija ei ole millään tasolla selvä peli. Kuninkuus on siitä huolimatta ainut, johon voi olla tyytyväinen.

Toinen tärkeä etappi on edessä vielä lokakuun alussa; USDGC. Paikkahan löytyy jo taskusta viime vuoden hyvästä menestyksestä johtuen, mutta se oikeuttaa ainoastaan lippissarjaan, joka ei hirveästi motivoi. Monday Qualifying on isoin tavoite sille reissulle. Perinteisesti suomalaiset ovat menestyneet hyvin siinä.. Backuppina löytyy sitten se performancepaikka, jottei tarvitse caddien hommiin tyytyä, jos maanantai livahtaa penkin alle. Kukkulan kuningas tulevana viikonloppuna on välitavoite, johon peli pitää saada iskuun. Sen jälkeen on vielä pari viikkoa aikaa treenata heittojen sijoittamista.

Kuluneen viikonlopun frisbeegolftourilla tuli treenailtua kaikenlaista sijoittamista, mutta valitettavasti ainut rata joka mittasi usdgc –taitoja, meni jotakuinkin penkin alle. Hyvinkää DGP -4, Mukkula DGP +14 (no siinä vähän repsahti sitten hyvän alun jälkeen, meni ehkä vähän huumorin puolelle), Laajavuori DGP -4. Mukkulan rata vaatii nimenomaan usdgc-tyyppistä sijoittelua, mutta ainoastaan siihen homma ei kaatunut, osittain pelasin ihan hyvin. Hyvä että tuli käytyä, niin on kartalla tilanteesta. Kaikki em. kolme rataa on muuten varsin hyviä kokonaisuuksia, koko kiertue huipentuu Laajavuoren väylään nro 16, jossa saa siivuttaa tosissaan. Yhtään hyvää heittoa en siinä heittänyt, mutta kivaa oli.

Mukkulan rata on varsin positiivinen tuulahdus Suomen ratakokoelmaan. Kokonaisuus on ainutlaatuinen, ja haastavuudeltaan rata on aito kilpatason rata. Keinotekoiset outit ovat lähtökohtaisesti keskustelun aihe, mutta esimerkiksi juuri Mukkulassa ne aiheuttavat mielestäni hyvän haasteen. Narujen välissä puikkelehtiminen on vähän erityyppistä frisbeegolfia, hauskaa sekin on. Jos puhutaan täydellisestä radasta, niin Mukkula painottuu ehkä aavistuksen liikaa narujen väliin, mutta aluehan sen monesti määrittelee minkälainen rata on. Kaikesta huolimatta, Mukkula on todella kokemisen arvoinen (toivottavasti siellä nähdään tulevaisuudessa myös isompia kisoja, puitteet ovat olemassa). Narujen lisäksi radalta löytyy myös muita hienoja paikkoja:

Muutaman viikon rypistys edessä ennen hallivuoroille ja hangille siirtymistä. Tässä on vielä paljon ansaittavaa.

 

Takaisin maan pinnalle

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut, SM-kisat

Kaksi kierrosta ja noin 15 väylää onnistuin roikkumaan kärjen tahdissa, mutta siihen loppui vauhti. Sunnuntain finaalikierroksella alku oli karmean surkea, mutta tavoitteen oli pelata hyvä kierros, joten ei auttanut kuin taistella. Taistelu auttoi saamaan laastarit haavoihin, mutta eivät ne haavat vielä täysin parantuneet.

3. väylä sunnuntaina oli painajaismainen (ei läheskään yhtä paha kuin 18 lauantaina, mutta kuitenkin). Rolleriavaus osui koivuun, siitä osui toiseen koivuun, josta laskeutui mandopuun eteen ja kierähti mandopuun ympäri – väärältä puolelta. Kolmosheittoa tiiltä ja leuka rintaan. vähän hämmentyneenä sössin vielä pari lisää ja kirjautin seiskan. Kolmen väylän jälkeen neljä päälle (myös kakkoselta tuli bogi). Seiskalta onnistuin ottamaan seuraavan birdien, ja kasillakin heitin vain neljä heittoa. Niistä tosin kaksi oli niukin naukin outissa, joten bogi siitäkin korttiin. Etuysiltä mairitteleva +4.

Yksi kerrallaan, yksi birdie kerrallaan niin pelaan vielä hyvän kierroksen. 10:llä 10-metrinen birdieputti ohi, 11:llä 9-metrinen alarautaan, 12:lla 6-metrinen vasemmalle puolelle ketjuja, mutta ei. 13:lla päätin heittää blizzardilla kupille, pääsin 50 metriä tiistä, tuli mänty vastaan.. Siitäkin par. Vihdoin 14:llä heitin elämäni rollerin. Paikalla olleet tietänevät kuoleman ojan noin 15 metriä ennen koria, sieltä pääsin puttaamaan eagleä, mutta jouduin tyytymään birdieen, 15:ltä toine birkku heti putkeen hyvällä putilla, ja loppuväylät lasketellen par:iin. Tulokseksi 66, 2 yli par:in. Sijoitus 10.

Kokonaisuus kisoista oli kovan luokan pettymys. Kahden kierroksen jälkeen kirkkaasti kärkikahinoissa, ja kolmattakin kierrosta pitkälle, mutta kaikki kulminoitui 4 perättäiseen väylään; 18 ja 1-3. Nuo kyseiset väylät pelasin 10 päälle. Helppohan on jossitella. Niihin kaatui meikäläisen kisa, vain neljällä väylällä.

Ilmiselvää on, että kaksi ensimmäistä kierrosta pelasin selkeästi tasoni yli, mutta kolautus toiseen suuntaan oli turhan raju. Kaikkeni annoin, mutta tyytyväinen ei voi olla, kivaa silti oli.

Mestaruustaisto oli huikea! Onnittelut Leo Piiroselle ansaitusta voitosta, unohtaa ei pidä Arttu Sikasen huikeaa dominointia lähes koko kisan ajan. Pieniin asioihin ne ratkeavat, mutta Leon putti viimeisellä väylällä oli ilmiömäinen. Kannattaa katsoa finaalikooste:

Oppitunti; näin pilaat koko kilpailun yhdellä väylällä

Frisbeegolf, Frisbeegolfkilpailut, SM-kisat

Kolmas kierros, kutkuttava tilanne, muutaman heiton sisällä paljon väkeä kakkossijalta eteenpäin. Kierros lähti tahmeasti käyntiin, kakkosella feidi outtiin, kolmosella puttimissi, draivit vähän sivussa jne. Seiskalla onnistuin 8-metrisellä putilla pääsemään takaisin par:iin (kakkosen bogin jälkeen), aikaisempina päivinä tässä vaiheessa kolme alle. Kasiväylä muunsi par:in bogiksi kun 6-metrinen putti napsahti ylärautaan. Ysillä pelastin vastaavasti par:in 8-metrisellä. Ylä- ja alamäkeä. Etuysi 1 päälle (eilen 5 alle), oli vähän kirittävää.

Takaysi näytti valoa tunnelin päässä; kympiltä helppo birdie, 11:ltä 10-metrisellä putilla kakkonen -> 1 alle! Siitähän homma piti alkaa rullata, kunnes heitin maailman huonoimman kohdistusheiton saareen, ei edes saarta päin ja 20 metriä lyhyeksi. Siitäkin huolimatta siitä vielä par. Tunnelin valo alkoi vilkkua rajusti, kun sössin bogin 13:lta (avaus 15 senttiä outtiin), 14:ltä hieno birdie, 15:ltä bogi. 15:llä lipsautin raffiin, jollaista harvoin näkee, ainut tsäänssi (joista jokainen on mahdollisuus) oli pelata takaisin väylälle 8 metrin mittainen heitto. Parin par:in jälkeen alkoikin tapahtua.

Ennen viimeistä väylää totesin olevani par:issa, mutta saumaa huomiselle ykköspooliin ei enää ollut, muut pelasivat hyvin. ”noh, otetaanpa tästä birdie tai helppo par ja huomenna sitten kiristetään”. Kuinkas kävikään? Hysseavaus jäi matalaksi, eikä koskaan jaksanut peliin saakka jääden 2 metriä outtiin. Siitä sitten outin reunalta jatkamaan, korille matkaa ylämäkeen ehkä 120 metriä. Päätin pelata järkevästi; en yritä korille vaan heitän turvallisen annukan väylälle ja otan sen bogin. Turvallinen annukka oli melkoisen turvaton. 5 metriä lyhyeksi ja uutta kiekkoa kassista. Toinen turvallinen annukka oli entistä huonompi, joten päätin pelata hyssenä varman päälle vähän alemmas, mikäli flippaisi painuisi korille, jollei flippaa niin menee rajusti outtiin, mutta hyväksyin sen vaihtoehdon, kunhan pääsisin jatkamaan lähempää. Yllättäen painui rajusti outtiin. Siitä korin juureen ja nostokymppi. Nostokymppi.

Kymppi viimeiseltä väylältä. Onhan se vaikea, muttei noin vaikea. Par:illa olisin ollut vielä kohtuullisesti peleissä mukana, mutta 7 heiton lisäero yhdeltä väylältä kärkimiehiin on melko paljon kiinniotettavaksi (varsinkin kun kiinniotettavaa olisi muutenkin vähän ollut). Väylällä nro 18 en siis pilannut ainoastaan kierrosta, vaan käytännössä myös koko kilpailun. Fiilikset oli samanmoiset kuin kuvan päähenkilöllä:

 

Huomisen tehtävä on henkilökohtaisella tasolla pestä kasvot ja aloittaa jossittelu. Leo ja Seppo onnistuivat mainiosti pelaten reilusti alle 60:n, Arttu jatkaa hyvää tasaista suorittamista. Jalle hengittää mitalisijojen niskaan. Huomisesta tulee todella mielenkiintoinen kisapäivä.