Pidennetyltä joululomalta on ollut aika palata takaisin sorvin ääreen ja bägin kantamiseen. Arviolta neljän viikon tauon jälkeen eilisen illan hallivuoro oli kovaa koulua. Huolellisen ja pitkän lämmittelyn (jottei tule vammoja tässä vaiheessa) jälkeen muutaman kunnon draivisetin jälkeen olin jo aika hapot. Heittäminen siis väsytti lihaksia niin paljon, että pakko oli pitää välillä tauko. Tauon jälkeenkään ei montaa settiä tarvinnut heittää.

Uupumisen tunnetta ylävartalossa ei usein tunne heittäessä. Olen keskittynyt hallitreenissä vain mahdollisimman kovaa heittämiseen. Ilmeisesti vastaavaa tulee harvemmin tehtyä ulkona; monesti jää katselemaan miten kiekko lentää ja ennen kaikkea mihin se lentää. Pressu vie tehokkaasti huomion siihen, mihin haluaa. Ulkoisia ärsykkeitä ei ole.

Kinkunsyöntitauko on ollut selvästi pisin tauko heittämisessä vuoteen, ja täytyy sanoa, että tuntuu hartioissa siltä. Hartiat, yläselkä ja olkapäät on aika arat, mutta tällaista se taukojen jälkeen. Ei pitäisi pitää taukoja..

Huolimatta työtä tehneistä hartioista innostus jatkui tänään ja piti kokeilla hankigolfia. Turun ravintolakeisari, entinen menetetty lupaus, joka on elänyt hiljaiseloa frisbeekilpailurintamalla pari vuotta, tuli ja pesi meikäläisen mennen tullen. Tuo puhelinkorvallaputtaamisen asiantuntija onnistui pelaamaan 4 heittoa paremmin ja hukkaamaan kaksi kiekkoa vähemmän. Itse hukkasin Pro Bossin lumihankeen neljännellä väylällä ja jokainen heitto oli vähällä hukkua, kun lunta Lausteelta löytyi n. 20 senttiä. 13:lla väylällä DD:kin upposi hankeen ja maku meni täysin. Talvella on ihan kiva heittää, jollei ole lunta. Tommin tulokseksi 16 väylällä tuli 63 ja mulle 67. Jos on pelannut 18 väylää joskus 12 heittoa paremmin, niin tulos ei ihan tyydytä, mutta on nyt sentään tammikuun 14. Olihan se ihan hauskaa, tavallaan..

Ensi viikolla koittaa paluu myös punttisalitreenaamisen rytmiin. Massaa olen onnistunut keräämään 3-4 kiloa lisää, joten olen onnistunut tekemään jotain oikein. Punttisalikuuri jatkuu tiukkana vielä n. 8 viikkoa, mutta sen jälkeen pitää loiventaa Hollannin kisoja varten. Kohtahan alkaa jo kisakausi!

Kausi 2009 on nyt kokonaisuudessaan takana ja paljon on ehtinyt tapahtua frisbeegolfsaralla.

Pääsin kauteen 2009 Discmanian tiimissä, josta olin hyvin tyytyväinen. Kokonaisuudessaan suppeahko, mutta riittävä kiekkovalikoima tuntui toimivan hienosti. Tein periaatepäätöksen keväällä, että pelaan tämän kauden vain Discmanian pannuilla – vaikka olisin voinut ottaa myös Innovan kiekkoja kassiin. Mania vaikutti toimivan hienosti.

Henkilökohtainen kausi alkoi reissulla Hollantiin, jonne tarkoitus oli lähinnä lähteä tutustumaan uuteen maahan. Maahan tuli tutustuttua ja sivussa tuli kisoista myös 6. sija. Tosin taso ei ollut kummoinen, joten en pitänyt suoritusta kovinkaan hyvänä. Seuraava kisa pelattiin Köpiksessä, jossa päädyin myös kuudenneksi. Vahvasti ulkomaankisapainotteisesti aloitettu kausi vaikutti vahvemmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Köpiksen 6. sijan jälkeen vuorossa oli Porin kisa, joka oli ensimmäinen SM-sarjan kilpailu. Hieno rata ja hienot puitteet saivat aikaan hienon kilpailun. Vaikka olin esiintynyt vahvasti alkuvuoden Eurotourin kisoissa, SM-sarjassa en ollut vielä koskaan sijoittunut 10 parhaan joukkoon, joten odotukset olivat hyvin hajanaiset.

Porissa johdin kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen, joka tuli täytenä yllätyksenä. En huomannut pelaavani niin hyvin. Toinen kierros menikin hämmennyksestä johtuen 8 heittoa huonommin, mutta sunnuntaipäivänä sain nipistettyä itselleni vielä kolmannen sijan.

Kilpailun jälkeen ajatukset olivat entistä enemmän hajallaan. Homma toimii, mutta mitään radikaalia en ole tehnyt talven aikana, jotta pelaisin näin paljon paremmin. Kiekot vaan lentää sinne mihin pitää ja alle 7-metriset putit on kuin marjoja laittaisi koriin. Porin näyttöjen perusteella Oulun kisaan lähdettäessä tavoitevaihtoehtoja ei ollut muita kuin voitto. Jännittävien taistojen jälkeen ensimmäinen SM-osakilpailuvoitto tuli hankittua ja vuorossa oli Turun kisa.

Turun kisassa minulla ei ollut tarkoitus pelata, mutta ennen kautta en tiennyt olevani niin tiukasti kärkikamppailussa, joten järjestelyjä piti tehdä. Vara-td saatiin kehiin (kiitos Anssi) ja pystyin pelaamaan. Väärä valinta, sillä toinen kierros lauantai-iltana neljän tunnin yöunien jälkeen oli yhtä selviytymistaistelua maaliin. Sunnuntaina pääsin vielä lähelle finaalipaikkaa, mutten riittävän. Tuloksena oli 7. sija, joka oli melkoinen pettymys.

Pienen tauon jälkeen edessä oli Nokian kisa, josta tästä blogista löytyy hyvinkin yksityiskohtaiset kuvaukset. Kyse on vaan itseluottamuksesta ja voitto sieltäkin irtosi. Ei tosin taaskaan suurella marginaalilla, mutta voitto kuin voitto.

SM-sarja huipentui Tammisaaressa, johon lähdettäessä olin lievässä etulyöntiasemassa muihin nähden. Silti ainut vaihtoehto oli voitto, tällöin ei olisi tarvinnut spekuloida kuka mestaruuden voittaa. Puita oli kuitenkin liikaa (lue: heitot olivat liian huonoja), ja tyytyminen oli neljänteen sijaan, joka oli taas pettymys. Kuitenkin kakkossija SM-sarjassa, mutta pettymys silti.

Kuukauden tauon jälkeen edessä oli Tali Open. Taas Eurotouria, ja niissähän olin ollut vahva. Itseluottamus oli ollut kauden ase. Ensimmäisen päivän jälkeen tilanne oli vielä hyvä, pelasin Dossin kanssa toisen kierroksen ja olin muistaakseni kympin joukossa. Toisen kierroksen väylä nro 2 murskasi itseluottamukseni. Seiska korttiin ja leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä. Muutaman väylän päästä lisättiin vielä muutama epäonnekas putti, niin farssi oli valmis. Romahdin täysin. Sunnuntaille sain pelin vielä uomiin, mutta 10 heiton romahdus oli liikaa.

European open oli kauden tietynlainen välitavoite. USDGC-paikka oli tarjolla, ja niin hyvin oli pakko pelata, muuten jenkkilän reissu jäisi tekemättä. Kaksi kertaa tuplamandon ohi oli kuitenkin kohtalo. 10 sakkiin halusin ja siitä jäin 4 heittoa – ilmeisesti juuri ne neljä heittoa jotka harjoittelin puiden väliin heittämistä. Sen kierroksen pelasti uskomattomat putit. Pari 20-metristä ja pari 15-metristä paransi kummasti tulosta. Pääsin niukasti tasoihin viimeisestä usdgc-paikasta ja Juho Parviainen herrasmiehenä lahjoitti paikan minulle, koskei ilmeisesti itse ollut lähdössä.

Kauden odotetuin kilpailu jenkeissä oli myös ongelmien kanssa taistelua. Jokaisella kierroksella oli joku osa-alue, joka tuotti ongelmia. Homma huipentui puttaamiseen sunnuntaina, kun birdie-paikolla oltiin ehkä joka toisella väylällä, mutta ei paljon tullut..

Italian kisaan lähdettiin vielä syksyn synkkyyttä pakoon. Helpohko rata ei rankaissut, mutta kun puttaamisesta ei tule mitään niin ei siitä sitten tule. Ei ainakaan kun valmistautuu siihen, ettei putit mene sisään. Itseluottamus on vaan tärkeää.

Yhteenveto

Kausi koostuu siis kolmesta palikasta: Alkukevään lämmittelykisat, kisakausi touko-heinäkuu, ongelmakausi elo-marraskuu. Homma toimi hyvin, kunnes tuli ongelmia (nerokasta). Puttaamisen olin kokenut vahvuudekseni, loppukaudella se kääntyi minua vastaan. Välillä ei draivit osunut väleihin, välillä ei alueelle. Kaikkia näitä osaongelmia oli nähtävissä ameriikassa. Tehtäväksi jää talven aikana selvittää, mikä meni nappiin heinäkuuhun saakka, ja mikä mönkään sen jälkeen.

Harjoittelu ei ollut ihmeellistä viime talvena, odotukset eivät korkealla, mutta tulosta tuli. Tulosta tuli myös sen jälkeen kun odotukset nousivat, jolloin itseluottamus kehittyi. Ilmeisesti alkaneet vaikeudet aiheuttivat jonkinlaisen dominoefektin, vaikka itseluottamus tuntui hyvältä, niin kaikki ei vaan mennyt nappiin. Itseluottamus on edelleen vahva, mutta silti tulee tyhmiä virheitä. Virheistä on opittava talven aikana. Harjoittelusta kesällä on tehtävä ohjelmoidumpaa ja säännöllisempää. Rutiinit säilyvät ja liikeradat pysyy muistissa, ennen kaikkea itseluottamus pysyy korkealla kun treenatessa huomaa osaavansa heittää heittoja.

Kokonaisuutena kausi oli kuitenkin ihan kelpo. Epäonnistumiset vain kasaantuivat loppukauteen, jonka syystä jälkimaku on vähän huono. Töitä pitää vielä tehdä aika paljon, jotta voin alkaa tosissaan taistella sijoituksista Euroopassa ja maailmalla, joten hallitreenit talven ajan, keväällä putti kuntoon ja kausi alkanee Hollannin kisalla. Uusi kausi tulee yllättävän nopeasti.

Hotellin netti ei eilen illalla toiminut, joten päivitys on siksi myöhässä. Kisat on onnellisesti ohi ja ongelmilta vältyttiin. Rata oli hauska pelata, mutta aavistuksen liian helppo minun makuuni. Lähinnä tarkoittaa sitä, että otin yhden bogin koko kilpailussa, 10 nelosta. Ei vaan voinut oikein mokeltaa.

Viimeinen kierros oli tuskien taival, vaikka pelasinkin parhaan kierrokseni. Tilitystä epäonnistuneista puteista voisi jatkaa hamaan tulevaisuuteen, mutta teen sen lyhyesti. Puttasin neljä kertaa 5-6 metristä ohi pelkästään yhden kierroksen aikana ja pelasin silti parhaan kierrokseni. En muista putanneeni kertaakaan ohi tuolta etäisyydeltä esim. SM-sarjassa, joten talviterässä ollaan. Ensi kesänä sitten paremmin. Valitettavasti puteille näin jälkikäteen ei voi tehdä mitään.

Draivipeli sen sijaan toimi kuin unelma. Olin joka väylällä birdie-putilla (=alle 15 m), joten ei siihen voi olla kuin tyytyväinen. Pisimmiltä väyliltä (9 ja 15) otin nostokolmoset, joten homma toimii. Lopputuloksissa päädyin viidenneksi, joka on ihan kohtuullisesti, toisaalta kolmen heiton päässä oli kakkossija, mutta tämä jossittelu on turhaa. Opettelen pelaamaan paremmin.

Kilpailukausi on nyt käytännössä pulkassa ja jatkunee oikeilla kisoilla vasta maaliskuussa. Välissä pelataan ultimaten hallisarjaa, ehkä joitain karvalakkikisoja. Treenaamiseen kuuluu punttisali ja heittotreenit. Puttaamista tulen hiomaan talven aikana silloin tällöin, mutta enemmän paneudun draiviin. Putin saa kuitenkin iskuun parissa viikossa.

Italiasta turistinäkökulmasta voin kertoa sen verran, että ruoka on keskimäärin pettymys, pitsat on ihan hyviä, mutta pastat mitä sattuu. Ne vaihtelevat ravintoloittain yllättävän paljon. Ennen kuin matkustan Italiaan seuraavan kerran, opettelen syömään herkkusieniä.

Arrivederci!

(Puhelimeen vastataan Italiassa ”Pronto”, joka tarkoittaa ”olen valmis puhumaan”)

Odotukset olivat sanoisinko sekavat. Aikataulusta ei ollut varmuutta ja pelaajakokouksessa ilmoitettiinkin, että jos kakkoskierrosta ei ehditä pelaamaan loppuun ennen pimeää, keskeytetään peli ja jatketaan sunnuntaina.. Järjestely sekin. Homman nimi oli kuitenkin heittää sitä pannua sinne koriin, joten piti vain keskittyä oleelliseen. Draivia en tosin ehtinyt lämmitellä, joten tunnelma oli korkealla.

Jouduin aloittamaan kaukaisimmalta väylältä, joten käveltävää tuli sellainen 3 km ylimääräistä heti kättelyssä. Kierros oli tuloksiltaan ja tapahtumiltaan sanoisinko tappavan tylsää. Tuloskortissa numeroita 2-4. Niinpä puttaaminen tarjosi tällä kierroksella eniten mielenkiintoa -  valitettavasti negatiiviseen sävyyn. Väylällä 12 (kolmas pelaamani väylä) puttasin kolmesta metristä keskelle koria, mutta tuli ulos. Väylällä 17 puttasin viidestä metristä ohi, ja tein saman uudestaan vielä väylällä 3 ja 5. Kyllä se vaan on vaikeaa. Niistä huolimatta puttasin kaksi 15 metristä sisään, joka toi lohtua synkkään arkeen. Kokonaistulos oli 55, joka tuloksena oli ihan kohtuullinen, mutta pelillisesti ei.

Lounastauolla ohjelmassa oli seisova pöytä täynnä pastaa. Valitettavasti bolognese loppui ennen kuin pääsin paikalle, joten söin tomaattikastikepastaa. Se oli hyvää ja sainpahan ainakin vatsan täyteen.

Tuloksella 55 pääsin niukasti kympin sakkiin ja toiselle kierroksella oliivipuiden katveeseen lähdettiinkin melko pian lounaan jälkeen. Ehdin hioa puttia ja se tuntui nyt aavistuksen paremmalta. Heti ensimmäisellä väylällä todistin itselleni osaavani putata – tosin kuudesta metristä. Homma luisti vähän paremmin, mutta joka kerta mennessäni puttaamaan yli kolmesta metristä, oli vatsan pohjassa pieni jännitys. Saldona kierrokselta vain yksi puttimissi, joten se asia oli ihan kunnossa.

Muilta osin peli oli vaihtelevaa. Reilun 10 pelatun väylän jälkeen olin lähellä uupua täysin, heittojen kulma ja korkeus oli ihan mitä sattuu yksinkertaisesti väsymyksen vuoksi. Parin viikon flunssa tuntui vieneen mehut, mutta jotenkin jaksoin pusertaa kierroksen loppuun saakka ja vielä kolme birdietä viimeisiltä kolmelta väylältä. Viimeisen putin jälkeen oli jotenkin helpottunut olo, sellaista tarpomista kierros oli ihan fyysiseltä kannalta. Tulos oli kuin olikin 52, joka oli hyvä. Vielä on varaa parantaa, mutta 52 on ihan kelpo.

Kärjessä on Jussi tuloksella 102 (52,50), kakkosena Sylvain Gouge ja Piippo 103, Lizotte neljäs 105, Jan Bäss viides 106 ja meikäläinen kuudes 107. Siinä asetelmat huomiselle. Kuten on jo selväksi käynyt, radalla ei ole mahdollista romahtaa, joten kärkikahinoihin noustakseni on vain pelattava törkeän hyvä kierros. Huomenna lähdetään siis tavoittelemaan 50 alitusta..

Player’s dinner oli tänä iltana vimpan päälle italialainen illallinen. Alkuruoka, pääruoka nro 1 (primi), pääruoka nro 2 (secondi) ja jälkiruoka. Meetvurstia, pasta bolognese ja paistettuja perunoita possulla oli menu (kärjistettynä). Ihan hyvää ja nälkä lähti, se siitä.

Kaiken kaikkiaan siis sekavista odotuksista huolimatta päivä oli varsin onnistunut ja kaikki pääsivät maaliin ennen pimeää. Tänään opin, miltä suomen kieli kuulostaa amerikkalaisen korviin, se on varsin hauskan kuuloista. Lisäksi; Pablo loves frisbee.

Montecatini golf club sijaitsee oliivi- ja viinirypäleviljelmien keskellä vuorten (mäkien) rinteillä. Ohessa vähän makua siitä, mikä meininki on:

Vasemmalla kellertävät viinirypäleviljelmiä, muut oliivipuita

Paikallinen oliivinkerääjä työntouhussa