Olhainin ensimmäinen kisakierros tuli pelattua. Lähtö klo 7, ei mitenkään inhimillinen. Hämärä väistyi noin 6.50, joten lämmittelykin piti suorittaa vähän rajoitetusti. Mun mielestä tossa ei ole järkeä, mieluummin myöhään illalla..

Kierros alkoi perussuorituksilla, muutaman kakkosen olisi voinut ottaa, mutta herkkyys ei ollut vielä kohdillaan. Viidennellä väylällä taisin saada ensimmäisen kakkosen, seuraavalla avaus outtiin ja pelastin par:in. Toiseksi pisimmällä väylällä avasin hienon rollerin, helppo birdie (Juhani toimi caddienä samalla kun itse pelasi ja opasti minut oikeille raiteille, eagle oli houkutteleva, mutta pelasin ohjeiden mukaan järjellä..).

Seuraava rolleri menikin vähän penkin alle ja kakkossankariheitto vähän enemmän. Putti väylälle ja tuplabogi. Siitä alkoi ns. musta hetki. Saariväylällä ob-4, avaus lipesi ja suoraan outtiin. Metsässä viiden metrin putti alarautaan, toisella metsäväylällä 8-metrinen putti kokonaan ohi ja bogi. Ykkösväylän birdiellä pääsin uudestaan vauhtiin ja otin vielä kaksi lisää, mutta tylsän tasaista par:ia.

Tulokseksi 61, yksi alle. Yllätyksekseni se riittää 6. sijaan ja kakkospoolista lähdetään 1,5 tunnin päästä pyltsiradalle. Kärki (Nybo) heitti 55, Jesper kakkosena 58. Eli kakkossijaan 3 heittoa, ei mitenkään tolkuttomasti.

(Intternetti ei yllättäen toiminut, joten tämä on vähän myöhässä)

EM-kisaradat on käyty läpi. Eilinen oli miedosti sanottuna karmaiseva kokemus, tänään oli jo paljon kivampaa. Olhainin rata on rakennettu golfkentälle ja pääsääntöisesti golfkentällä on helmi pelata. Ensimmäiset pari väylää oli perustuuppaamista lukuunottamatta huikeita maisemia, jotka avautuu kakkosväylän taustalla. Kolmannella väylällä oli tarjolla pyltsiä ja neljännellä vielä pahempaa. Neljäs väylä on tyhmä väylä, mutta minkäs teet.

Neljännen väylän jälkeen meininki olikin sitten aikast siistiä. Ylä- ja alamäkeä, vesiesteitä, superpyltsiä ja ties mitä. Tässä vaiheessa huomionarvoista lienee se, että ylä- ja alamäet olivat paikotellen kohtalaisen jyrkkiä. 6. väylä heitetään 90 metriä ylämäkeen ja kun heitin täyttä draiverilla, pääsin korin tasalle. Sieltä voi tulla ihan hyviä rolleja..

Parin väylän päästä tultiin samanlaista mäkeä alas, jossa joudun heittämään foren (ei ole koskaan missään pelisuunnitelmassa ollut forea). Annukat pyörii niin varmasti alamäkeen outtiin 50 metrin päähän, että turha lähteä arvailemaan.

Kahdella väylällä paukutetaankin sitten rolleria sydämensä kyllyydestä, sekin on helmeä. Ilmaheitolla noilla väylillä häviää lähes varmasti rollerille (vaikken edes ole mikään rollerimestari). Rata päättyy vähän tyhmästi ryteikköisiin ahtaisiin väyliin, joten kovin hyvin rataa ei ole onnistuttu viimeistelemään, mutta hauskoja väyliä nekin ovat.

Eilinen ilta sujuikin loppujen lopuksi take away -pitsan merkeissä, keittiöt menivät kiinni klo 23 paikallista aikaa käytännössä kaikkialla. Pitkän anelun jälkeen saatiin vielä yksi pitsa. Aamiainen nautittiin Brysselin Euroopan Unionin valvovan silmän alla, Brysselissä ei nopealla vilkaisulla muuta ollutkaan kuin EU -rakennuksia (on toki mahdollista, että osuttiin vain sille alueelle..).

Parin tunnin ajomatka hotellille venyi noin 6-tuntiseksi, koska navigaattori ohjaili minne sattuu – tai ainakin se on hyvä tekosyy. Kuusi tuntia oli kuitenkin kohtalaisen vähän verrattuna toisten yhdeksän tunnin matkantekoon..

Pienten lisäsekoilujen jälkeen löysimme itsemme Winglesin radalle. Muutamat väylät vaikuttivat varsin hyvältä, vaikkakin outit olivat kohtalaisen tiukkoja. Muutaman väylän jälkeen tiukat ob:t ja varsinkin murhaavat raffit alkoivat henk. koht. tasolla riittää, radalla ei. Joka väylällä on käytännössä mahdollista heittää sellaiseen pyltsiin, a) johon ei pääse, b) josta ei löydä kiekkoa tai c) jossa kuolee piikkikasvien pistoksiin. Tässä vaiheessa voi tietysti sanoa, että pakko sinne ei ole heittää, mutta kun joskus niitä virheitä vaan tulee tehtyä.. Radalla oli hyviä väyliä silti, siellä on ihan hauska heittää, mutta joitain ob-rajoja olisin ehkä itse hieman muuttanut. Ainahan niitä voi säätää, näillä mennään.

Huomenna suunnataan toiselle radalle, jonka nimestä ei ole vahvaa käsitystä. Rata on golfkentällä ja keskipituus on tosiaan se 150 metriä. Huomenna nähdään. Tämänpäiväisissä testeissä DD2 alustavasti osoittautui juuri sellaiseksi kuin pitikin, eli vakaammaksi katanaksi. En saanut siitä itse vielä kaikkea irti, mutta se voi olla kovan luokan ase, varsinkin vähän rauhallisemmalla tuulella. Täällä sitä ei kuitenkaan vielä voi käyttää, koska sallittujen kiekkojen tulee olla myös myynnissä.
Se on vaan jotenkin hämmentävää, että ihmiset eivät osaa täällä englantia alkuunkaan, mutta elekielellä pärjätään. Lisäkysymyksiä ei paljon kannata esittää ravintolassa tai kaupassa. Nyt kun respan äijäkin sai internetin toimimaan niin pääsen kohta nukkumaan.

Ja tässä jaksossa käsittelemme blue1:n ja Quality burgerin tarjoiluja. Blue1:lla kaikki maksaa nykyään ja periaatteesta en maksa vitosta voileivästä. Join vettä. Paikallinen Quality Burger satsaa laatuun, ei kokoon.

Reissukamutkin tuli tossa matkalla bongattua, eli Oulun tehokaksikon lisäksi Penttalan Ari ja Vainion Juhani on samalla kyydillä. Mahdutaan kohtalaisen helposti tuohon ruotsalaiseen tila-autoon. Juhanin mielestä radat on huonoja, näkeehän sen jo kartoista. Aivan liikaa outtia. Muut ollaan samaa mieltä, ihan kauheita ja liian pitkiä väyliäkin vielä. (Jos nyt odotellaan kuitenkin huomiseen)

Juhon keittiössä tutustutaan tänä iltana Belgialaiseen klo 11:n (pm) välipalakulttuuriin. Odotettavissa pehmeän mureaa voileipää katkaravuilla höystettynä, tilliruusukkeella koristeltuna. Ruokajuomana tarjoillaan ainaraikasta Veen -vettä

As we promise: VEEN smooth spring water. Perfect with wine.

”The Champagne of spring waters.”

Ensi jaksossa tutustutaan ranskalaiseen ruokailukulttuuriin.

Kassi on pakattu, lentokentälle on tultu ja lentoon lähtöä odotellaan. Viime hetken täydennykset kiekkoihin on hoidettu, ja homma on mallillaan. Treenaaminen jäi vähäiselle selkävenähdyksen vuoksi, mutta senkin pitäisi olla pelikunnossa jo.

Mielenkiintoisin tapahtuma alkupäivinä tulee olemaan uutuuspannun testaaminen. Sain käsiini P-line ja C-line ”DD2”:ia, ilmeisesti se vehje lentää kauas. Ainakin tämän videon mukaan. Käteen se tuntuu (niin kuin pitäisikin) bossin ja katanan välimuodolta, rimmi on riittävän leveä. Huomenna kuuluu sitten miltä tämä uutuustuote oikeasti tuntuu..

Kisoja ajatellen vilkaisin tänään ratakarttoja, kun Seppo hehkutti keskipituuden olen lähemmäs 200 metriä. Ei ihan, mutta yli 150 metriä kuitenkin. Meikäläinenhän häviää draivissa Sepolle 40 metriä tollasilla väylillä, joten lähipelin olis syytä olla kunnossa. OB näytti olevan kova juttu, toivottavasti ei ole hölmöilty. Huomenna tiedän taas paljon lisää.

Bon Voyage (se on sellainen ilmiö, että tuntuu kuin olisi nähnyt saman ennenkin)!