Hotellin netti ei eilen illalla toiminut, joten päivitys on siksi myöhässä. Kisat on onnellisesti ohi ja ongelmilta vältyttiin. Rata oli hauska pelata, mutta aavistuksen liian helppo minun makuuni. Lähinnä tarkoittaa sitä, että otin yhden bogin koko kilpailussa, 10 nelosta. Ei vaan voinut oikein mokeltaa.

Viimeinen kierros oli tuskien taival, vaikka pelasinkin parhaan kierrokseni. Tilitystä epäonnistuneista puteista voisi jatkaa hamaan tulevaisuuteen, mutta teen sen lyhyesti. Puttasin neljä kertaa 5-6 metristä ohi pelkästään yhden kierroksen aikana ja pelasin silti parhaan kierrokseni. En muista putanneeni kertaakaan ohi tuolta etäisyydeltä esim. SM-sarjassa, joten talviterässä ollaan. Ensi kesänä sitten paremmin. Valitettavasti puteille näin jälkikäteen ei voi tehdä mitään.

Draivipeli sen sijaan toimi kuin unelma. Olin joka väylällä birdie-putilla (=alle 15 m), joten ei siihen voi olla kuin tyytyväinen. Pisimmiltä väyliltä (9 ja 15) otin nostokolmoset, joten homma toimii. Lopputuloksissa päädyin viidenneksi, joka on ihan kohtuullisesti, toisaalta kolmen heiton päässä oli kakkossija, mutta tämä jossittelu on turhaa. Opettelen pelaamaan paremmin.

Kilpailukausi on nyt käytännössä pulkassa ja jatkunee oikeilla kisoilla vasta maaliskuussa. Välissä pelataan ultimaten hallisarjaa, ehkä joitain karvalakkikisoja. Treenaamiseen kuuluu punttisali ja heittotreenit. Puttaamista tulen hiomaan talven aikana silloin tällöin, mutta enemmän paneudun draiviin. Putin saa kuitenkin iskuun parissa viikossa.

Italiasta turistinäkökulmasta voin kertoa sen verran, että ruoka on keskimäärin pettymys, pitsat on ihan hyviä, mutta pastat mitä sattuu. Ne vaihtelevat ravintoloittain yllättävän paljon. Ennen kuin matkustan Italiaan seuraavan kerran, opettelen syömään herkkusieniä.

Arrivederci!

(Puhelimeen vastataan Italiassa ”Pronto”, joka tarkoittaa ”olen valmis puhumaan”)

Odotukset olivat sanoisinko sekavat. Aikataulusta ei ollut varmuutta ja pelaajakokouksessa ilmoitettiinkin, että jos kakkoskierrosta ei ehditä pelaamaan loppuun ennen pimeää, keskeytetään peli ja jatketaan sunnuntaina.. Järjestely sekin. Homman nimi oli kuitenkin heittää sitä pannua sinne koriin, joten piti vain keskittyä oleelliseen. Draivia en tosin ehtinyt lämmitellä, joten tunnelma oli korkealla.

Jouduin aloittamaan kaukaisimmalta väylältä, joten käveltävää tuli sellainen 3 km ylimääräistä heti kättelyssä. Kierros oli tuloksiltaan ja tapahtumiltaan sanoisinko tappavan tylsää. Tuloskortissa numeroita 2-4. Niinpä puttaaminen tarjosi tällä kierroksella eniten mielenkiintoa -  valitettavasti negatiiviseen sävyyn. Väylällä 12 (kolmas pelaamani väylä) puttasin kolmesta metristä keskelle koria, mutta tuli ulos. Väylällä 17 puttasin viidestä metristä ohi, ja tein saman uudestaan vielä väylällä 3 ja 5. Kyllä se vaan on vaikeaa. Niistä huolimatta puttasin kaksi 15 metristä sisään, joka toi lohtua synkkään arkeen. Kokonaistulos oli 55, joka tuloksena oli ihan kohtuullinen, mutta pelillisesti ei.

Lounastauolla ohjelmassa oli seisova pöytä täynnä pastaa. Valitettavasti bolognese loppui ennen kuin pääsin paikalle, joten söin tomaattikastikepastaa. Se oli hyvää ja sainpahan ainakin vatsan täyteen.

Tuloksella 55 pääsin niukasti kympin sakkiin ja toiselle kierroksella oliivipuiden katveeseen lähdettiinkin melko pian lounaan jälkeen. Ehdin hioa puttia ja se tuntui nyt aavistuksen paremmalta. Heti ensimmäisellä väylällä todistin itselleni osaavani putata – tosin kuudesta metristä. Homma luisti vähän paremmin, mutta joka kerta mennessäni puttaamaan yli kolmesta metristä, oli vatsan pohjassa pieni jännitys. Saldona kierrokselta vain yksi puttimissi, joten se asia oli ihan kunnossa.

Muilta osin peli oli vaihtelevaa. Reilun 10 pelatun väylän jälkeen olin lähellä uupua täysin, heittojen kulma ja korkeus oli ihan mitä sattuu yksinkertaisesti väsymyksen vuoksi. Parin viikon flunssa tuntui vieneen mehut, mutta jotenkin jaksoin pusertaa kierroksen loppuun saakka ja vielä kolme birdietä viimeisiltä kolmelta väylältä. Viimeisen putin jälkeen oli jotenkin helpottunut olo, sellaista tarpomista kierros oli ihan fyysiseltä kannalta. Tulos oli kuin olikin 52, joka oli hyvä. Vielä on varaa parantaa, mutta 52 on ihan kelpo.

Kärjessä on Jussi tuloksella 102 (52,50), kakkosena Sylvain Gouge ja Piippo 103, Lizotte neljäs 105, Jan Bäss viides 106 ja meikäläinen kuudes 107. Siinä asetelmat huomiselle. Kuten on jo selväksi käynyt, radalla ei ole mahdollista romahtaa, joten kärkikahinoihin noustakseni on vain pelattava törkeän hyvä kierros. Huomenna lähdetään siis tavoittelemaan 50 alitusta..

Player’s dinner oli tänä iltana vimpan päälle italialainen illallinen. Alkuruoka, pääruoka nro 1 (primi), pääruoka nro 2 (secondi) ja jälkiruoka. Meetvurstia, pasta bolognese ja paistettuja perunoita possulla oli menu (kärjistettynä). Ihan hyvää ja nälkä lähti, se siitä.

Kaiken kaikkiaan siis sekavista odotuksista huolimatta päivä oli varsin onnistunut ja kaikki pääsivät maaliin ennen pimeää. Tänään opin, miltä suomen kieli kuulostaa amerikkalaisen korviin, se on varsin hauskan kuuloista. Lisäksi; Pablo loves frisbee.

Montecatini golf club sijaitsee oliivi- ja viinirypäleviljelmien keskellä vuorten (mäkien) rinteillä. Ohessa vähän makua siitä, mikä meininki on:

Vasemmalla kellertävät viinirypäleviljelmiä, muut oliivipuita

Paikallinen oliivinkerääjä työntouhussa

Aika moni väylä koki muutoksen tänään, mutta nyt radalla on ilo pelata. Vettä satoi tänään vaihtelevasti, toivottavasti huomiseksi paranee.

Aamupäivä kului rataa tehdessä, kun väyliä muutettiin turvallisemmiksi ja mielenkiintoisemmiksi. Tämän radan väylä nro 18 lienee visuaalisesti hienoin väylä jonka olen pelannut. Heitetään alamäkeen lammen yli, rannassa on kivimuuri, jonka päällä bunkkeri, jonka vieressä kori. Otan kuvan vielä tiiltä, mutta tässä esimakua. Kori löytyy vasemmasta alanurkasta ja tii oikealta ylhäältä; pieni valkoinen täppä on väyläopaste.

Treenikierroksen anti oli jotakuinkin odotusten mukaista. Pahasti ei voi missään ryssiä ja yhden vitosen onnistuin korttiin saamaan (par-vitosella). Lopputuloksena 56, tamperelaiset heittivät 56, 60, 65, järjestyksessä Jussi, Lahtinen ja Kotka. Huomenna katsotaan sitten mitä tapahtuu. Vielä ei olla ihan varmoja kuinka monta väylää pelataan ja mihin aikaan, mutta eiköhän se tässä pikkuhiljaa selviä. Ei täällä Italiassa niin kiire mihinkään ole.

Eilen tosiaan käytiin kaupungin kuulemma toiseksi parhaassa ravintolassa syömässä ja teen itse parempaa pastaa joten se siitä. Nälkä oli kova ja tilasin ison annoksen, ”Grande?! Yes!”. Syötiin Kotkan kanssa kumpikin kaksi annosta, kun ei oikein nälkä lähtenyt. Jälkimmäinen oli vielä kehnompi maultaan, kuin ensimmäinen. Parin tunnin päästä oli taas nälkä.

Tänään käytiin paikallistietämyksen mukaan kaupungin parhaassa pizzeria ristorantessa, joka oli todella hyvä. Vatsa on vihdoin täynnä ja taas hymyilyttää, varsinkin kun pääsee pelaamaan paremmalla radalla kuin eilen. Ristorantesta kun lähdettiin takaisin, kaupan parkkipaikka oli niin sanotusti kiinni. Oheinen kuva selittää miksi.

Saimme vuokra-auton kuitenkin irti ja nyt valmistaudutaan huomiseen kilpailupäivään. Leonardo da vinci -titteli on tarjolla. Aikamoista.

Olipa kerran matkalainen Italiassa, jota kaikki asiat hämmästytti ja loppua ei näy. Matkassa mukana tamperelaisia (Jannet ja Jussi), meikäläinen ja Mark Innovalta.

Kommunikaatio maassa, jossa ei puhuta eikä ymmärretä englantia, on yllättävän haastavaa. Ruoan tilaaminen huoltoasemalla ei käy ihan tosta noin vaan. Ensiksi; selvitä mitä haluat syödä, kaikki vaihtoehdot ovat esillä olevat voileivät (yöllä). Toiseksi; siirry selän takana olevalle tiskille n. 10 m ja jätä ja maksa tilauksesi, en tiedä millä kielellä, mutta osoittele ja nyökyttele. Kolmanneksi; säilytä kuitti. Neljänneksi; palaa tiskille, jossa juuri valitsit voileipää ja ojenna kuitti tiskin takana pyörivälle myyjälle, joka ei puhu sanaakaan englantia. Viidenneksi; odota rauhassa, Italiassa ei ole kiire, paitsi niillä jotka etuilevat. Kuudenneksi; ota vastaan muka lämmitetty kylmä leipä, jonka välissä on jotain ja nauti siitä, että sait edes jotain syötävää. Seitsemänneksi; älä osta niitä 10 euron arpoja, joista voi voittaa miljoonia, et kuitenkaan ymmärrä voititko. Näin helppoa on hankkia ruokaa Italiassa. Hinnat ovat sentään euroissa.

Ajelimme ke-iltana n. 45 min mottoritietä Markin luokse. Joka puolella tietä oli korkeita mäkiä (ehkä jopa vuoria), mutta pimeässä niitä ei oikein erottanut. Päästyämme oikealle parkkipaikalle, emme osanneet käyttää sitä. Auto piti ajaa yhden parkkipaikan kokoiseen aitaukseen, nousta autosta, syöttää luottokortti aitauksen ulkopuolella olevaan pömpeliin, jolloin auto katosi maanalaiseen pysäköintijärjestelmään automaattisesti. Hämmentävää. Kun syötät luottokortin uudestaan, auto tulee taas esiin..

Torstaiaamuna käytiin aamiaisella paikallisessa kuppilassa, jossa kuulemma puhutaan englantia. Saatavilla oli kroisantteja ja margheritapitsaa lähinnä. Ei tullut oikein vatsa täyteen kun edellisen illan voileivätkään eivät oikein olleet täyttäneet.

Matka jatkui Markilta kohti Pistoiaa. Nyt näimme vuoret. Maisemat olivat mahtavia, kunnes ne muuttuivat paremmiksi. Alkumatkasta ajettiin tasaista tietä, mutta vierellä näkyi vuoria, myöhemmin puikkelehdittiin vuorien välissä ja ajettiin välillä läpi. Jylhät jyrkänteet ja näyttävä ruska (josta positiivari-Janne ei tosin pitänyt), saivat minut haukkomaan henkeäni. Siihen tosin taisi olla syynä mutkitteleva ja kapea moottoritie täynnä hulluja italialaisia.

Matkalla pysähdyttiin syömään pitsaa. Tilasin myyjältä pitsaa, joka oli siellä ylhäällä listoilla, niin kuin kaikissa pikaruokaravintoloissa, mutta en saanut ostaa sitä. Vaikka kielimiehiä olenkin, niin aivan varma en tulkinnasta ole, mutta lopulta sain kuitenkin sitä pitsaa, joka siinä tiskissä oli. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ravintolassa ei siis saa mitä haluaa, vaan mitä on valmiina, siihenhän pikaruokalat perustuvat. Fantakin oli harmaata.

Tultiin hotelliin ja päätettiin lähteä radalle katsastamaan. 16 km ja vartin ajomatka, meiltä meni 45 min, vaikka seurattiin paikallista Pabloa. Kisahotelli on tässä radan välittömässä läheisyydessä. Ajettiin kaikki pikkukujat läpi ja lopulta kaiken epätoivon vallattua mielen päästiin perille.

Golf club on näyttävällä paikalla mäen huipulla ja sieltä avautuu hienot näkymät. Ykkösen tii on näyttävästi korkealla ja siitä päästään paukuttamaan alamäkeen lammen yli tosissaan. Siihen päättyivätkin ne ilonaiheet tällä radalla. Ratasuunnittelu on tehty google earth -palvelun avulla etätyönä, mielenkiintoista. Joukossa on muutama hieno väylä, mutta käytännössä väylistä puuttuu se juttu. Niissä ei yksinkertaisesti ole ideaa. Pääsääntö on; heitä täyttä pellolla itsevalitsemasi heitto, sen jälkeen lähestyt itsevalitsemallasi heitolla ja puttaat. Käy tylsäksi pidemmän päälle.

Raffi on raffia. Orjantappuraa ja ties mitä myrkkypiikkitappajakasvia täynnä. Sinnekään ei ole mahdollista heittää kuin kahdella väylällä. Jätin PD:ni sinne..

Huomenna lähdetään taas viskelemään, katsotaan jos saadaan jotain iloa siitä rutistettua tai ehkä jopa vähän muutettua rataa. Tämäniltainen ravintolaruokailukin oli ihan elämyksellinen, mutta siitä lisää huomenna. Nyt levolle ja toivottavasti aamulla saan vatsan täyteen ensimmäistä kertaa tässä maassa..