Tavoitteet täyttyivät

4.2.2015 13:31

Ei päästy sunnuntainakaan nauttimaan vielä superhelteistä, vaan varsin miellyttävästä 23-26 asteen lämmöstä. Pelikelit oli kohdallaan koko kisan.

Sunnuntain tavoitteena oli kiivetä kuudennelle sijalle, ottaa historian paras henk koht major-sijoitus, lunastaa usdgc-paikka, ja välttyä auringon poltolta. Kierros alkoi varsin vahvasti, kolmen väylän jälkeen yhdellä puttumissillä kaksi alle. Selvästi vahvin alku ja fiiliksissä eteenpäin.

Nelosväylän hiiltyneet puut kertovat metsäpalosta 40 vuoden takaa ja puut joka puolella rataa jättivät kiekkoihin mustia jälkiä – sikälimikäli jos joku niihin nyt muka osuisi.

Kutosella alkoi tapahtua: normi kakkosheitto pd:llä outin yli metsätunneliin – peukalon alle pisara vettä, 10 astetta väärään suuntaan ja kohti maata. Onnekseni liukui outin yli metsään. Perus30metrinen lähäri puuhun. Putti ohi ja bogia korttiin. Seiskan avaus metsään, lähäri puihin ja kympistä putti ohi –> bogi. Taas par:issa. Katse eteenpäin ja huolellista suorittamista. Seuraava avaus keskellä peltoa outtiin ja bogia korttiin. Masentavaa.

Etuysin onnistuin vahvan alun ja ysin birkun avulla veivaamaan par:iin. Pääsin uudestaan jo ihan hyvään vauhtiin ja jaetulle kuudennelle sijalle parin böördin voimin, kunnes 14:llä liu’uttelin lähestymisen 40 cm outtiin ja lappuun kirjoitettiin bogi.

Neljä väylää jäljellä, yksi heitto perässä kuudetta sijaa. –> väylä kerrallaan hyviä suorituksia. 15:ltä nostokakkonen ja sillä tasoihin. 17:llä birkut (aiemmilta kierroksilta mulla vain bogeja), tasoissa viimeiselle väylälle. Kaveri missasi putin, minä en. Kysymys ei siis ollut yksin omasta hyvyydestä..

Ekat kolme väylää kaksi alle, 9-13 kolme alle, ja viimeiset neljä väylää kolme alle. Huikaisevia hetkiä omassa pelissä. Toki kolme bogia putkeen on sekin huikaisevaa.

Rata on suhteellisen avoin, eikä siten rankaise epätarkkuuksista massiivisesti. Itselle tuo väleihin osuminen talviterällä tuottaa enemmän ja vähemmän haasteita, mutta sitä ehtii vielä ennen kesää hioa. Puttimissejä taisi tulla viisi koko kisassa, eli ei valittamista. Se tosin kertoo, että draivipelissä on toivomisen varaa..

Noh, kuudes sija tuli, usdgc-paikka tuli ja auringonpolttamiltakin vältyin, kaikki tavoitteet täyttyivät! Aivan huikeaa. Nyt lomalla sydneyssä muutama päivä, sitten kisakalenteria suunnittelemaan Suomeen.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.



0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *